Lauantaina tuli ensimmäistä kertaa vuosiin käytyä Olusilla (olutfestarit, Iisalmi, toim. huom)
Puolimetrinen nuttura, helyjä, killuttimia, meikkii ja uusi kolttu päälle, uudet kengät ja avot, meikä oli valmis riehaan. Oluen ystävä en ole ensinkään, joten jätän oluiden arviomisen muille. Aion jauhaa muuta diipadaapaa aiheesta.
Uudet kengät toki ois pitäny ajaa sisään jo kolme viikkoa ennen tapahtumaa joten alueelle päästyäni marssin eka kaljatelttaan, ostin sieltä 5 euroa maksavan lonkerotölkin ja marssin siitä SPR:n ensiapuun paikkauttamaan hiertyneitä varpaitani.
Palvelu pelasi ja ilta sujui vallan mainiosti teipatuin varpain. Näin jälkikäteen kun miettii, niin olipa paljon järkee lähteä uudenkarheissa korkokengissä kopsuttelemaan paikkaan joka on auringonpolttama hiekkakenttä. Sanomattakin selvää että uudet popot olivat hetkessä täynnä hiekkaa ja muutenkin istumapaikkojen puute hieman hajotti. Ja vitonen lonkerosta…. No, festarihinnat, minkä teet.
Miesystäväni sanoi jossain vaiheessa lähtevänsä ”tilaamaan lisää juotavaa” joten en sitten nähnytkään sitä kahteen tuntiin m-i-s-s-ä-ä-n. Ensin lievä raivostelu mutta toisaalta, siskoni oli perjantaina Olusilla käydessään hukannut oman ukkonsa määräämättömäksi ajaksi ja oli iso herne nenässä kun äijä viimein löytyi.
Lohduttelin siskoa tilanteen jälkipuinnissa että ”älähän nyt, siellä varmaan oli paljon kavereita kenen kanssa jutella ja muutenki, näette kotona joka päivä ihan tarpeeksi. Ei kai tuo niin vakavaa oo jos huitelee omia aikojaan vähän aikaa”.
Toimiva neuvo siihen asti kun oma ukkoni katosi ihmispaljouteen. Sanomattakin selvää että kännykällä oli turha hakea koordinaatteja, Stella oli jo lavalla kun aloin soittelemaan perään ärtyisästi ja sain selvää ainoastaan ”täällä lavan sivussa…” ja siihen se sitten jäikin.
Yritin taiteilla uusilla kengillä lonkerotölkki toisessa kourassa, savuke toisessa, viileän tyylikkäästi ihmismassan läpi äijääni etsimään. No löyty hei ihan helvetisti. Kaksi tuntia hupattelin serkkujeni kanssa ahtaassa olutteltassa kunnes routa ajoi porsaan kotiin.
Pitkästä aikaa sain myös mainion kokemuksen Bajamajoista. Siirreltävä ulkohuone ei ole varsinaisesti se paikka missä haluaisin asioida, mutta onneksi oli sentään sellaisia. Ruuhkaa ei niinkään ollut, mutta näin superhienona ladyna, uusissa peep toe-korkkareissa… Eiiii. Ensimmäinen ahtautuminen normikokoiseen Bajamajaan oli kuin olisi sulkenut itsensä sellaiseen hämärästi valoa läpäisevään siniseen kuutioon, tunnelma oli epätodellinen. Luojalle kiitos puuttuvasta hajuaistista, vilkaisu Bajamajan sontaluukkuun pisti lounaan, päivällisen ja grilliherkutkin tekemään matkaa ylösalaisin mahalaukun ja kurkunpään väliä. Plus tajuton kuumuus! Paikka oli kuumempi kuin helvetti, siis ihan ulkoilmassakin, saati tommonen hätäisesti neliön kokoinen paskahuussi jossa tosiaan tuli hiukan omituinen olo jo muutenkin. Selvisin kunnialla eka reissusta kyseiseen mukavuuslaitokseen ja seuraavan asioinnin tullessa eteen keksin että piru vie, tuolla on inva-Bajamaja! Sinne! Tilaa on ku Hefnerin kartanossa, ei tartte poukkoilla kalsarit kintuissa pitkin seiniä. Sisään, mars! Ja tietysti astuin suoraan johonkin lätäkköön….
Invahuussi oli toki tilavampi mutta sen lattialle oli kerääntynyt jotain tarkemmin määrittelemätöntä nestettä. Edelleen korostan, että mulla ei ole hajuaistia, joten toivoin, rukoilin ja vakuutin itselleni että ”tämä on vasta pesty jollain puutarhaletkusysteemillä, siks täällä on lattialla nestettä”. Mainitsinko jo peep toe-kengät? Ja epämäräinen lätäkkö.
Epäonnistuneen invahuussikokeilun jälkeen ahtauduin vielä pari kertaa hikiseen normihyyskään ongelmitta. Edes mekon helmat ei jääneet kertaakaan epämääräisille mutkille enkä kävellyt takaisin oluttelttaan persauksen paistaessa kuin päivä jokaisen vastaantulijan silmään. Näitäkin on nähty.
En ole festarityyppinen ihminen. Kivaa toki oli mutta ainoastaan yksi bändi, Tosihuonot plays Don Huonot, osui ja upposi.
Olihan siellä Stella ja Virve Rosti menneisyyden vankeineen, mutta Tosihuonot, my choice of music.
Päätettiin yksissä tuumin poistua way before sulkemisaika. Mitään järkevää tekemistä ei olis enää ollutkaan ja pelkkä istuminen ja oluen/lonkeron tankkaaminen ei ollut ihan ookoo. Varsinkin kun meteli oli sen verran kova, ettei juttelukaan onnistunut kuin ainoastaan sen henkilön kanssa, kenen vieressä satuit istumaan. Pöydän yli jos halusit jutella, piti huutaa. Ei jaksa, ei huvita, mennään pois.
Tavoillemme uskollisina, raahauduttiin paikalliseen karaokeluolaan, Kuohukselaan, kuten sitä leikkisästi nimitän. Varpaani oli tuossa vaiheessa saaneet uutta puhtia kiputiloihinsa, vaikka hankautumat ei olleet pahentuneet. Näitä kavioita ei vain ole tarkoitettu siroihin korkokenkiin.
Lopulta taksijonossa (jeps, kerrankin täällä oli sellainenkin, kunnon ruuhka isojen metropolien tapaan) heitin kengät pois jalasta. Ilta huipentui Hello Kitty-lippikseen ja Burberryn väreissä loistaviin aurinkolaseihin, jotka hävyttömästi kiristin tutulta mieheltä.
Semmoset kinkerit. Ensi vuonna uudestaan? Voin mennäkin, mutten osta sinne itse lippua kun virvokepuolikin tulee jo niin kalliiksi. Ja joo, onhan ne olutfestarit mutta kun en tykkää öölistä yhtään nii sekin on vähän sitten niin ja näin. Erikoisoluita varmasti olis listalta löytynyt, en uskalla edes arvella niiden hintoja kun tommonen tavallinen tölkki lonkeroa maksoi vitosen.
Että näin. www.iisalmi.fi