Giethoornin "katumaisemaa"
19.4.2019

Vuohensarvi, tuo kylä ilman katuja

Giethoorn (= Vuohensarvi vanhalla hollanninmurteella) on kylä ilman katuja. Kaikki hoituu veneillä, sillä aikanaan suon päälle rakennetussa kylässä ei nähty katuja tarpeelliseksi. Levennettiin suonkuivatusojia ja tehtiin niistä kanaaleja sen sijaan….

8.2.2012

Sinä saavutat itsesi, ennemmin tai myöhemmin

Kuulostaako otsikko pelottavalta, lohduttavalta, houkuttelevalta, ärsyttävältä vai joltain aivan muulta? Tässä on tämän jutun kauneus ja kauheus, tämä on tyystin henkilökohtainen asia – kukaan muu ei voi sanoa, miltä se…

25.11.2011

Ja taas yksi vuosi Hollannissa

Edellisestä blogimerkinnästäni on vuosi. Kohta 2,5 vuotta täällä, kun alunperin tarkoitus oli tulla vain yhdeksi vuodeksi. Mikäs siinä, hyvin menee =) Mites sulla? —c—

20.11.2010

Ken vanhoja kaivelee, sitä memorystickillä silmään

Kaivelin niitä näitä etsiessäni myös vanhoja blogauksiani. Olen piilottanut liki kahden vuoden tuotokset eräästä sen kummemmin mainitsemattomasta syystä. Mutta toin muutamat esille. Paljon tapahtunutta, paljon unohtunutta. On se jännä =)…

16.6.2010

Älä puhu muutosvastarinnasta

Myrsky vesilasissa, sitähän tämä on. Keskusteluja poistettu ja snoukka bännätty. Keskustelijat riemastuneet ja kommentteja vaihdettu moderaattorin kanssa Mutta nähtävästi aiheesta ei enää saisi keskustella. Avasin suljetun ketjun tilalle uuden, nimenomaan…

16.6.2010

Lähden pois Citystä (?)

Jälleen kerran tuntuu, että City rajoittaa palvelujaan epärealistisesti lisärahan toivossa. Tällä kertaa tuntuu, että se on yritetty naamioida ”käyttäjien toivomukseksi”, ks. linkki http://www.city.fi/news/342/ Onko oikeasti näin? En tiedä. Kysymys- ja…

9.6.2010

Juha-saa*ana

YUP. Mun muistoissani se linkittyy hyvinkin selkeästi yhteen kämppäkaveriini. Turun yliopisto ja Ylioppilaskylä. Kolmen hengen solu. Minä, ex-linnakundi ja puuvillahanskoja käyttävä kitaristi. Vessan remontti alkoi aamulla kello kuusi – piikkauksella….

15.1.2010

Kuusi kanaalissa

Niinpä, joulukuusi törröttämässä jäällä keskellä kanaalia. Eilisyö oli eka kerta, kun kanaali taloni kohdalta oli tarpeeksi jäässä ihmisten sillä kävellä. Viime sunnuntaina kahden sillan päässä olivat jo ensimmäiset luistelijatkin liikenteessä….

11.1.2010

Amsterdam-miitti toukokuussa 2010

Cityläisten miitti Amsterdamiin toukokuussa! Taidan olla pöljä, kun sellaista päätin lähteä ihan tosissaan järjestämään. Katsotaan, onko äijällä harmaa tukka (vai kiskonko sen kokonaan) tämän myötä… Tästä on kaupallisuus kaukana, järjestän…

6.11.2009

Starbucks – Mietteitä kahvikuppi kourassa

Starbucks, tuo Galactican tunnetuin spin-off, avattiin tänään Amsterdamin rautatieasemalle. Ja pitihän se käydä tutkimassa, vaikka asiasta ennakkoaavistus olikin. Nimittäin kaksi käyntiä Damin lentokentän Schipolin vastaavassa, joka vähän asti oli myös…