Tulipa katsottua Maikkarilla näkyvän Dolmenin toinen jakso viime viikolla ja tänään (eli siis eilen 🙂 alkua kolmannesta jaksosta. Piti ihan tarkistamalla tarkistaa, että tämä ohjelma tosiaankin on tehty 2005. Olisin voinut vaikka veikata iloista 80-lukua, elleivät kampaukset olisi olleet alle metrin korkuisia ja autojen muotoilussa käytetty muutakin kuin ala-asteen 30 cm suoraa viivoitinta.
En tiedä, mikä pitäisi laittaa ranskalaisuuden ja ranskalaisen kulttuurin piikkiin, mikä taas silkan kökköyden piikkiin. Itse surutta kuvailisin hela hoidon yhdellä sanalla, hmm, miten ranskalaiset sen sanovat, merde? Ranskankielen harjoitteluun ohjelma ehkä sopisi…
Miten tällaisia sitten oikein juttelen? Missä ovat perusteluni?
Ovelana lukijana saatoitkin jo arvata, että täältähän niitä vastauksia on pikku hiljaa esiin ryömimässäkin. En vain oikein tiedä, mistä sitä aloittaisin 😛
[b]Alkugrafiikat[/b]
Näin kökköä ”tietokonemallinnusta” näin viimeksi vuosituhannen vaihteessa, jolloin se oli hienoa ja upeaa. Nyt kuitenkin puhutaan isolla rahalla tehdystä (suomalaisiin verrattuna siis) ohjelmasta, joka on tehty alle 2 vuotta sitten.
Olisivat vaikka soittaneet Samuli Torssoselle ([URL=http://www.starwreck.com]Star Wreck[/URL] -sekstetti) joka olisi voinut tehdä vanhalla Celeronillaan heille lennosta paremman alkuanimaation. Hitto, jopa niin alkeellisessa (ja yksinkertaisessa) asiassa, kuin kivien pintarakenteen mallintamisessa on epäonnistuttu. Nyt sarjan alussa pyörähtelee ”kauniisti” viisi epämääräistä muovidildoa Teletappimaan maisemissa xD
[b]DD[/b]
*huokaus* Olen seurannut syrjäsilmällä Yle Teemalla näytettäviä italialaisia sandaalielokuvia (kyllä, ilman koota). Ne ovat 50-luvulla tehtyjä ”eeppisiä” sankaritaruja tyyliin Herkules, Odysseus, jne. Tuon ajan italialaisten (ilmeisesti kai vähän tämänkin päivän) naiskuva lienee kaikissa stereotypioissa sangen selkeä: tissit ja peppu, tissit ja peppu. Nyt puhutaan siis 50-luvusta.
Miten hitossa 2005 tehdyssä sarjassa sitten pääosan esittäjä valittiin rintojen koon perusteella? Ja sarjassa tunnutaan suorastaan alleviivattavan näitä rintoja. Avoimet kaula-aukot eivät yksin riitä, vaan naista hyppyytetään niin, että rinnat mukavasti pompahtelevat. Kuvakulmat pitävät huolen, etteivät ne varmasti jää huomaamatta. Tarinan kerronnallinen sisältöhän kärsisi, ellei naispoliisin ja majakanvartijan dialogin kuvauksessa miestä kuvattaisi takaa naisen näkyessä hänen takaansa – juuri mekon anteliaan kaula-aukon verran.
Naisen henkilöhahmokin ryttyyttää ajatuksiani pahemman kerran. Kyllä sitä ollaan olevinaan niin temperamenttista rikollisia jahdattaessa ja poliisista erottaessa (tapahtui muuten majakan museossa keskellä yötä, go figure), mutta sitten toisaalta ollaan kuin tönkkösuolattu silli, joka unohtaa auton käsijarrun olemassaolon ja pelkää rapuja (ok, olihan niitä rapuja nyt sentään aikas monta).
En syytä naista, en todellakaan. Käy vain sääliksi joutua tuollaiseen rooliin.
[b]”Juoni”[/b]
Uskallan arvostella jopa juonta, vaikka olen nähnyt sarjasta vain yhden kokonaisen jakson ja osan seuraavasta. Tarinan kehittelyssä ehkä voi olla jotain ranskalaista ja kulttuurisidonnaista, mutta silti kaikki ”huimaavat juonenkäänteet” kiinnittävät huomiota kuin rusina pillissä (ja tuntuvatkin yhtä mukavalta).
Erään perheen tytär kuulee äitinsä pettäneen miestään toisen miehen kanssa. Looginen johtopäätös tästä on, että tytär yrittää heti paikalla tehdä itsemurhan juoksemalla jyrkänteeltä alas. Vanhemmat vain seisovat paikallaan ovella, kun aiemmin mainittu naispoliisi sattuu paikalle juuri sopivasti ja juoksee itsetuhoisen perheen pienoisen kiinni (ja tässäkin tietysti taas hölkyn hölkyn). Koska mainittu pienoinen on vain myöhäisteini, ei häneltä voida odottaa samanlaista hölkötystä, joten hänen kohdallaan armeliaasti tyydytään B-kuppikoon tyrmäkkään pikkuraviin. (Siis ihanko oikeasti kaikki ranskalaiset ensin selvittävät, että millaiset bosat naisella on, ennen kuin ryhtyvät miettimään, että pitäisiköhän sitä tuolle kallionjyrkännettä kohti kirkuen lähestyvälle otukselle tehdäkin jotain. Siis jotain muutakin, kuin mitä niistä bosista tuli mieleen. 😉
Tarinassa on mystisyyttä, joka itsessään voisi olla ihan kivakin asia. Toteutustapa taas tökkii. Poliisinainen on ainoa ihminen koko saarella, joka huomaa, että majakka on sammunut. Tietenkään ei tule mieleen esimerkiksi ilmoittaa jollekulle asianomaiselle, että näin on päässyt tapahtumaan. Asiaa lähdetään tutkimaan keskellä yötä, yksin, autolla, ilman asetta ja se pakollinen avarakauluksinen mekko päällä. Mystisyyttä lisäävät majakan luona näkyvät ihmisten kantamat myrskylyhdyt, jotka nainen loogisesti yhdistää pari vuosisataa vanhaan rantarosvo-tarinaan (niin, eihän nyt kukaan normaali ihminen ulkona pimeässä valon kanssa kulkisikaan, on hauskempaa tallustella pimeillä rantakallioilla ja odottaa veteen loiskahtamistaan). Ooh. Sukat pyörivät naapurin jaloissa, niin jännää on.
Kun ollaan lähellä majakkaa, autoon ilmestyy läjäpäin rapuja (se mystiikkaosuus, uuh). Nainen ei osaa tehdä muuta kuin kirkua ja muljauttaa autonsa ympäri perä menosuuntaan. Sitten autosta häviävät jarrut (käsijarru? moottorijarrutus? huhuu?) eivätkä ovetkaan enää aukea. Tällöin juonen käsikirjoittaja on päättänyt tehtäväksi sen kaikkein loogisimman ratkaisun, mihin kokenut poliisi voisi tilanteessa päätyä: valutaan autolla takaperin mäkeä alas ja kirkumista päälle.
Onneksi majakanvartija sattuu paikalle, ja ymmärtää oitis, että neidollahan on jarrut pettäneet, eihän se muuten tuossa peruuttelisi. Matka katkaistaan omalla autolla eteen koukkaamalla. Jumiutunut auton ovi aukeaa mystisesti heti, kun mies on näppärästi kyynärpäällään rikkonut auton sivulasin (ei siinä suotta katsella, mistä on kyse, kyynärpäätä kehiin vain!). Tekin varmasti tunnette monta harmaahapsista pappaa, joilla on samanlainen teräskyynärpää? Juonen käänteisiin kuuluu taas rintojen heiluttelu autosta noustessa. Loppujen lopuksi mennään juomaan lasillinen (se on kai sitä ranskalaista kulttuuria tässä ohjelmassa) majakkaan (joka muuten taas ihmeellisesti loistaa, mystistä, huu), mutta autot saavat jäädä käyntiin paikoilleen tien tukkeeksi juuri siihen, missä ovat.
Veikkaan, että seuraavana päivänä naisella on taas sama auto käytössään ehjällä sivulasilla ja toimivilla jarruilla xD
[b]Lopuksi[/b]
Huh, olipas virkistävää. Kokeilkaa tekin kritisointia aina välillä. Mikään ei piristä mieltä niin kuin kunnon lyttyyn haukkuminen. Onhan se mukavaa, että kansainvälisellä Bonniersilla riittää euroja tällaisenkin sonnan ostamiseen – ja sontaahan aina tarvitaan. Kysykää vaikka kukkasiltanne.
Tai mitä suotta, voihan sitä tätäkin katsoa, jos haluaa. Kukin tykkää omista jutuistaan. Ei minunkaan tarvitse odottaa, saatikka vaatia, että kaikki muutkin ihmiset pitäisivät vaikkapa Taisteluplaneetta Galactican uusista jaksoista. 🙂
Tämän tv-sarjan saldo minun kohdallani on se, että taidan mennä trimmaamaan nenäkarvojani. Way much mielenkiintoisempaa puuhaa =D
-c-
PS: Ähäkutti, huijasin! Kirjoitinkin tämän blogin xD