Aihe on jutun juuri. Nyt sitä ei ole. Elämöin siis aiheettomasti. Niin varmaan saatana. Vai ei ole aihetta. Kävisikö aiheeksi vaikka alitajunta? Subconciousness? Virittelee muuten hauskoja juttuja erityisesti öisin, hassuina päivinä myös valveaikaan. Järki ajelee käsijarru päällä, mutta alitajunta ei. Ehei, se vaan lisää kaasua.
Miksi niiden viattoman näköisten karitsojen piti viiltää kurkut auki ala-asteen luokkatovereiltani (molemmilta?)? Miksi maustekurkulla piti olla äitini ääni? Miksi halkaisin sen keittiöveitsellä sen sijaan että olisin kaivanut siltä sydämen rinnasta rippilahjalusikalla? Miksi kukaan ei kuullut kun väritelevisioni raiskasi luonnonvalkoisen säkkituolini?
Unet ovat heijastuksia todellisuudesta, sanoo unitutkija. Unikirjojakin on kirjoitettu. Kuolema on joku uusi jännä ihimissuhde, käärme sängyn alla rappukäytävässä odottava fallos, veri Bourgognen laadukas punaviini romanttisen illallisen yhteydessä. Vitut. Kuolema on kuolema, käärme sängyn alla on lähtökohtaisesti huono juttu eivätkä ranskalaiset ole viininvalmistuksen jaloa taitoa vieläkään oppineet, vaikka aikaa – herran pieksut – olisi ollut vähintäänkin kymmenen vuotta.
Miksi ei, hyvä alitajuntani, puhuta suoraan? Jos sinua vituttaa se, että nykyisellä elämäntyylilläni kuolema korjaa, sano se suoraan. Jos kiimainen kolli henkäilee ovisilmäni huuruiseksi, näytä minulle, kannattaako ovea avata. Ja punaviinin suhteen olen oppinut luottamaan uuden maailman tuotantoon, kiitos vaan. Jos hiukseni kaipaavat mielestäsi pesemistä tai pildeni tiskaamista, niin pestään ja tiskataan perkele, ei niitä tuleen sen vuoksi tarvitse sytyttää.
Unimaksuhallinto hei, virityskuva riittää, lupamaksuni on ja pysyy maksamatta.