• Tuomas Vimma

Oikokaistan kautta kirjailijaksi

Cityn ja Gantin yhteisessä Casual Friday -blogissa syvennytään Tuomas Vimman johdolla laadukkaan elämän pieniin ja suuriin iloihin.

Esikoisteokseni Helsinki 12 julkaistiin syksyllä 2004, siis lähes kymmenen vuotta sitten. Kustannussopimuksen saaminen tuli itselleni melkoisena yllätyksenä, sillä olin kirjoittanut romaanin eräälaisena vitsinä, enkä missään vaiheessa ollut tosissani edes ajatellut sitä mahdollisuutta, että mikään kustantamo suostuisi sitä painamaan.

Suomi on perinteisesti ollut pöytälaatikkokirjailijoiden luvattu maa, ja yllättävän monella on joko jonkin sortin keskeneräinen käsikirjoitus työn alla, tai ainakin puolivakava suunnitelma kirjoittaa sellainen. Ei ole mitenkään tavatonta, että puolitutut ihmiset lähestyvät minua kysyäkseen neuvoa siitä, kuinka saada kustannussopimus. Yleisin kysymys on se, että onko olemassa mitään oikotietä onneen? Onko mitään keinoa, jolla voisi ohittaa kustannustoimittajien pöydillä lojuvat metrien korkuiset käsikirjoituspinot?

Vastaus lyhykäisyydessään kuuluu: Kyllä on.

Tyypillisimmin kustannustoimittaja vilkaisee käsikirjoituksen ensimmäistä sivua, lehteilee sitä hetken hajamielisesti ja heittää sen sitten toiseen kahdesta kasasta.
On tärkeää ymmärtää kuinka käsikirjoituksia läpikäyvät kustannustoimittajat toimivat ja ajattelevat. Kustannustoimittajien työn yksi osa-alue on käydä lävitse heille lähetettyjä käsikirjoituksia ja pyrkiä löytämään tuhansien käsikirjoitusten joukosta seuraavat sofioksaset. Tyypillisimmin kustannustoimittaja vilkaisee käsikirjoituksen ensimmäistä sivua, lehteilee sitä hetken hajamielisesti ja heittää sen sitten toiseen kahdesta kasasta. Toiseen päätyvät ne plarit, joiden lähettäjä saa kustantamon hylkykirjeen, toiseen ne, joihin kustannustoimittaja aikoo perehtyä hiukan tarkemmin. Tämä ensimmäinen vaihe on siis kriittinen, sillä siinä määräytyy se, luetaanko käsikijoitusta satunnaista vilkaisua enempää.

Olen keskustellut aiheesta usean eri kustannustoimittajan kanssa, ja he ovat kaikki olleet melko yksimielisiä siitä, millä perusteella he päätöksensä tekevät.

Ensinnäkin, käsikirjoituksen on syytä olla standardiformaatissa (fonttikoko 12, Times New Roman, harvalla rivivälillä). Käsikirjoituksessa on ehdottomasti oltava sivunumerointi, sillä kustannustoimittaja haluaa yhdellä vilkaisulla pystyä arvioimaan tekstin pituuden. Tämä voi tuntua hieman hassulta nipottamiselta, mutta lähtöajatus siinä on se, että mikäli kirjoittaja ei vaivaudu noudattamaan edes perussääntöjä, ei hän ole tosissaan aikeidensa kanssa. Comic sansilla kirjoitetut tai keltaiselle paperille printatut plarit lentävät armotta hylkypinoon.

Seuraavaksi kustannustoimittaja lukee käsikirjoituksen ensimmäisen sivun. Tämän ensimmäisen sivun on syytä varastaa hänen huomionsa niin täydellisesti, että hän ei voi tehdä mitään muuta kuin ottaa käsikirjoituksen kotiin illalla rauhassa luettavaksi. Jos häntä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä seuraavalla sivulla tapahtuu, päätyy kässäri kierrätykseen. Aloitukseen on siis syytä ladata tarpeeksi paukkuja. Ajattele Kafkaa ja Muodonmuutosta, sekä sen avauslausetta: Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi.

Kolmantena tulee itse tarinan aihe. Sen on syytä olla ajankohtainen ja kiinnostava. Suomalaiseen kirjallisuuteen mahtuu kerrallaan vain rajallinen määrä viinaanmeneviä yksityisetsiviä, ja veljeskansojen sortoa on käsitelty jo kyllästymiseen asti. Vahvasti omaelämänkerralliselta haiskahtavat tekstit ovat myöskin arveluttavia, sillä niillä on kiusallinen tapa käpertyä itseensä. Koska esikoiset myös myyvät yleensä melko vähän, on kirjailijaan panostaminen aina pitkäaikainen sijoitus. Jos kirjailija on käsitellyt kaikki aiheensa jo esikoisessaan, ei seuraavaa kirjaa välttämättä koskaan synny. Turvallisinta on valita aihe, joka on itselleen sopivan etäinen sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen.

Mikäli nämä kolme osa-aluetta ovat kunnossa, saattaa kustannustoimittaja lukea koko käsikirjoituksen. Tämä on melko harvinaista, ja nyt ollaan jo hyvässä vauhdissa matkalla kohti kustannussopimuksen saamista. Neljäs seikka, jota kustannustoimittaja pohtii, on kirjailijan julkisuuskuva. On syksyjä, jolloin kustantamot himoitsevat nuoria mieskirjailijoita. Toisinaan taas naisista on kova kysyntä. Käsikirjoituksen mukaan kannattaakin liittää kuvaus itsestään, sekä – mikäli ei ole poikkeuksellisen ruma – valokuva. Esikoiskirja ja –kirjailija ovat aina paketti, ja tässä vaiheessa kustannustoimittaja miettii jo markkinointistrategiaa sekä sitä, miten kirjailija istuu heidän talliinsa.

Jos kaikki nämä ovat menneet nappiin, ovat mahdollisuudet tulla kutsutuksi kustantamoon keskustelemaan mahdollisesta julkaisusta jo melkoisen hyvät.

Jos sinulla on tuttavapiirissä yhtään kirjailijaa tai kustantamossa työskentelevää ihmistä, voit ruinata häneltä, että hän toimittaisi kässärisi luettavaksi ns. jonon ohitse.

Entäs sitten ne oikotiet, joista alussa vihjailin? No, niitä löytyy muutama. Helpoin tapa varmistaa se, että käsikirjoituksesi tulee luetuksi on käyttää henkilökohtaisia suhteita. Jos sinulla on tuttavapiirissä yhtään kirjailijaa tai kustantamossa työskentelevää ihmistä, voit ruinata häneltä, että hän toimittaisi kässärisi luettavaksi ns. jonon ohitse. Tämä on varsin toimiva keino, joskin kirjailijat eivät yleensä liiemmin pidä tällaisista pyynnöistä. Paukkujen tarjoaminen tai reiden hively saattaa tuottaa tuloksia tässäkin asiassa. Kustannussopimuksen saamiseen tällainen ei vaikuta, mutta saattaa nopeuttaa prosessia jopa puolella vuodella.

Voit joko valita tarpeeksi rankan aiheen, jota väität omakohtaiseksi tai hankkia julkisuutta.
Entäs sitten, jos haluat kirjailijaksi, mutta tekstisi eivät yksinkertaisesti ole kovin hyviä? Jäljelle jää oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Voit joko valita tarpeeksi rankan aiheen, jota väität omakohtaiseksi. Erno Paasilinna kirjoitti aikoinaan, että ”Kirjailijaksi ei synnytä. – – On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”. Jos sinulla ei sellaista elämää ole ollut, voit aina keksiä sellaisen. Kustantamo saattaa lähteä tällaisessa tilanteessa uhkapeliin ja julkaista huononkin kirjan, jos se vain uskoo aiheen herättävän tarpeeksi huomiota.

Toinen vaihtoehto on hankkia julkisuutta jollain muulla alalla ensin. Osallistuminen BB-taloon ei vielä riitä, mutta kansallinenkin menestys jossain urheilulajissa avaa jo kustantamoiden ulko-ovia. Kun selaa kirjakauppojen tarjontaa, on helppo todeta, että suuri osa kustannuspäätöksistä on tehty ulkokirjallisin perustein. Suomessa on helppo ryhtyä julkkikseksi. Esimerkiksi tämä suomalaiskaveri, joka yritti kaapata lentokoneen Toblerone-patukka aseenaan, saisi varmasti kustannussopimuksen niin halutessaan.

1 kommentti

ihammpska

2.5.2014 12:26

paskapuhetta, metrikolumni

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi