Road trip in Africa

  • Tuomas Vimma
Paššan luukku on pimpattu tiukkaan iskuun.
Paššan luukku on pimpattu tiukkaan iskuun.

Cityn ja Gantin yhteisessä Casual Friday -blogissa syvennytään Tuomas Vimman johdolla laadukkaan elämän pieniin ja suuriin iloihin.

Kirjoittelin jokunen viikkoa sitten seikkailuun heittäytymisestä sekä siitä, miten on toimittava kun maa alkaa polttaa kotikaupungissa jalkojen alla. Oma miniseikkailuni on juuri päättymäisillään; kirjoitan tätä kattoterassilla Marrakeshissä, paimentolaisteltan varjossa, minttuteetä siemaillen. Alhaalta torilta soi käärmeenlumoajien monotoninen pillin ääni, muutaman tunnin välein kaikuu kaupungin kattojen yllä rukouskutsu. Hoidamme vaimoni kanssa pakollisia työ- ja pankkiasioita. Vasta illan viiletessä etsiydymme Afrikan suurimmalle torille sapuskaa hankkimaan. Takana on tuhat kilometriä ajoa reitillä Marrakesh – Fès - Meknes – Beni Mellal – Marrakesh.

Joku voisi olla sitä mieltä, että auton vuokraaminen Afrikassa kuulostaa turhan stressaavalta lomasuunnitelmalta. Itse olen täysin päinvastaista mieltä. Olen vuokrannut erilaisia moottoriajoneuvoja lukuisissa eri maissa neljällä eri mantereella, ja vaikka Marrakeshissa on Kairon jälkeen älyvapain liikennekulttuuri mitä olen kohdannut, ei mikään rentouta minua niin paljoa kuin kunnon road trip eksoottisissa maisemissa (käytän englannin sanaa paremman käännössanan puutteessa). En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt Yhdysvalloissa, mutta itselleni täydellistä vapautta edustaa se, että alla on oma auto, vieressä hyväntuulinen (ja -näköinen) kartturi, taskussa tukko käteistä rahaa eikä mitään velvoitteita ketään kohtaan.

Meininki Fèsin kujilla on kuin 1001 yön tarinoista.
Meininki Fèsin kujilla on kuin 1001 yön tarinoista.

Jotkut tuntemani ihmiset tykkäävät suunnitella matkareittinsä viimeistä piirtoa myöten etukäteen. Olen nähnyt todella pieteetillä Google Mapsilla tehtyjä reittisuunnitelmia, joita on myös sitten orjallisesti noudatettu. Itse kuulun päinvastaiseen koulukuntaan, ja nautin ns. T-risteys –päätöksistä, jossa vasta tienhaaraan tultaessa valitaan oikean ja vasemman väliltä. Myönnän, että tällainen tapa johtaa toisinaan satojen kilometrien harhailuihin, mutta se antaa myös Rouva Fortunalle mahdollisuuden heittää jotain aivan täysin odottamatonta eteen. Kuten kävi tälläkin kertaa.

Fès on yksi suurimmista asutuista keskiaikaisista kaupungeista maailmassa. Sen vanhassa kaupungissa kiermurtelee yli 9000 pientä katua ja kujaa, joiden asettelu tuntuu ammentavan kaupunkisuunnittelullisen logiikkaansa Escherin maalauksista. Kaupunki on kuuluisa maailman vanhimmasta yliopistosta sekä käsityön laadusta. Juuri työkuvioihin liittyvät käsityöläiskuviot vetivät meidätkin Fèsiin.

Marokkolaisten vanhojen kaupunkien rakentamiskulttuuria voi parhaiten kuvailla sanonnalla ”se jolla onni on, se onnen kätkekööt”. Likaisten ja sokkeloisten pikkukujien varrella sijaitsevat talot eivät nimittäin kerro itsestään ulospäin mitään. Hyvin vaatimattoman oven takaa saattaa avautua uskomaton palatsi. Asuimme Fèsissä riadissa (tyypillinen marokkolainen paremman väen sisäpihan ymärille rakennettu talotyyppi, joka on muutettu hotellikäyttöön), joka kuului aikoinaan Fèsin entiselle ykköspyssylle (tarkka titteli jäi epäselväksi, jonkin sortin pašša kai). Luukku oli pistetty uskomattoman upeaan kuntoon. Hanke oli vaatinut 150 miehen työt kuuden vuoden ajan. Kustanannuksia voimme vain arvailla. Lähestulkoon jokainen neliösentti 12 metrin korkuisesta sisäpihasta oli koristeltu upein puukaiverruksin sekä zellige-laatoin. Kahden hengen huone valtavalla kylpyammeella kustansi 70 euroa yöltä, mitä voi pitää jopa paikallinen hintataso huomioiden melkoisen hyvänä diilinä.

Saatuamme duunikuviomme kuntoon Fèsissä, oli aika tutustua kaupungin yöelämään. Muutaman mutkan sekä ad hoc –päätöksen kautta ajauduimme kaapinkokoisen algerialaisen hasiskauppiiaan sekä neljän hänen ystävänsä kanssa paikalliseen yökerhoon. Minulla on aikaisempia ja sangen vauhdikkaita kokemuksia afrikkalaisista yökerhoista, eikä tämänkertainenkaan keikka jättänyt mitään toivomisen varaa.

Satapäinen asiakaskunta tanssi marokkolaisen popin tahdissa, ja portsareilla oli kaikki työ pitää seurueet erillään. Tunnelma ei kuitenkaan ollut pelottavan aggressiivinen, vaan paikassa vallitsi sellainen hyvä pössis, johon harvoin esim. Helsingin yössä törmää.
Useimmat afrikkalaiset yökerhot, joissa olen vieraillut, koostuvat tanssilattian ympärille ryhmitetyistä pöydistä, joissa seurueet istuvat omissa oloissaan. Turvaliiveillä merkityt portsarit pitävät huolen siitä, ettei pöytien välistä viestintää pääse tapahtumaan. Länsimaalaiset naiset saavat välittömästi oman vartijan, jonka tehtävänä on pitää iholle pyrkivät alkuasukkaat loitolla ja taata sahibin dokausrauha. Juomia tarjoillaan pulloittain; esimerkiksi Fèsissä tarjolla oli vain viskiä tai vodkaa. Pullo maksaa työmiehen viikon palkan. Leijonanosa paikalla olevista naisista on ammattilaisia, eikä suurimmalla osalla miehistäkään mitään järin kunniallista työtä tuntunut olevan. Kaikkia tunnettuja (sekä muutamaa minullekin uutta) pahetta tuntui olevan tarjolla, ja käteinen raha kelpasi kaikissa muodoissaan. Eurollakin oli parempi kurssi kuin virallisissa rahanvaihtopisteissä.

Satapäinen asiakaskunta tanssi marokkolaisen popin tahdissa, ja portsareilla oli kaikki työ pitää seurueet erillään. Tunnelma ei kuitenkaan ollut pelottavan aggressiivinen, vaan paikassa vallitsi sellainen hyvä pössis, johon harvoin esim. Helsingin yössä törmää. Joskin vain sadan kilometrin päässä sijaitsevan Ketaman maanviljelystuotteilla saattoi olla rentoon fiilikseen vaikutuksensa, sillä ilma oli sakeana paksusta, makeasta savusta. Poistuimme yökerhosta vasta aamukahdeksalta, uusien muumilaaksolaisten ystäviemme saattelemina. Olisin liittänyt tähän mielelläni paikasta kuvia, mutta koko ravintolassa oli täydellinen kuvauskielto, jota valvottiin tarkasti.

Tässä iässä tulee enää harvoin radatettua aamuun asti, mutta Fèsin keikka oli harvinainen poikkeus – ja varsin mukava sellainen. Se ei kuulunut millään tavalla suunnitelmiimme (sillä varsinaisia suunnitelmia meillä ei ollutkaan), vaan osui tiellemme melko lailla puun takaa. En tiedä mistä se johtuu, mutta valitsen tien päällä paljon vapaamielisemmin seurani kuin kotosalla. Sen seurauksena tulee välillä tulee vietettyä aikaa ihmeellisten nilkkien seurassa, mutta toisinaan käy töhö, ja tulee tutustuttua kerrassaan loistaviin tyyppeihin. Tapasimme Fèsissä lukuisia mielenkiintoisia ihmisiä, mutta tämä jatulinkokoinen algerialainen pikkurikollinen seurueineen veti kyllä kaikista voiton.

Nyt ilta alkaa pimentyä Marrakeshin vanhan kaupungin yllä, ja on aika suunnistaa souqien kujille apetta etsimään. Viereisellä torilla käärmeenlumoajat ja apinat saavat väistyä ja tehdä tilaa paljain nyrkein otteleville nyrkkeilijöille. On road tripimme viimeinen ilta, ja tuskin maltan odottaa, mitä ilta meille tarjoaa. Kun seuraavan kerran istun tylsääkin tylsemmässä asiakaspalaverissa, ajattelen algerialaista yhden illan ystävääni ja hymyilen. Sellaisista hetkistä on hyvä ammentaa voimia kestääkseen vielä edessä olevan pitkän kevättalven.

2 kommenttia

kif

24.3.2014 14:49

No mitä siellä yökerhossa sitten tapahtui kun se on niin mieleenjäävä ja saa suupieleen aina hymyyn sitä yötä muistellessa? Kokeilit hashista, vai tapahtuiko jotain ihanan intiimiä algerialaisen kaapin kanssa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ms. Trichomes

25.3.2014 10:38

Ei kai nyt kukaan noille huudeille saakka väännä hanuriaan kiefiä poltellakseen. Ketama 00:aa sen olla pitää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi