Dance life

Tanssi on elämäntapa, intohimo, yksi tärkeimpiä asioita maailmassa. Katutansseissa on jotain äärimmäisen inhimillistä ja käsin kosketeltavaa. Blogi on matka tanssikulttuuriin, tapahtumiin, tanssijoihin ja musiikkiin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on hiphop.

Street SM 2016  1

Vuoden suurin katutanssitapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna Vantaan Energia Areenalla. Kolmen päivän aikana lavan ottaa haltuunsa yli 1000 tanssijaa 13 eri kategoriassa. Koko Suomen katutanssijat tulevat ottamaan toisistaan mittaa ja joka päivä julistetaan uusia suomenmestareita.

Tapahtuman järjestää Vantaan katutanssiyhdistys yhdessä Finnish Dance Organizationin kanssa. Mukana on kansainvälinen tuomaristo sekä lukuisten sponsorien ja yhteistyökumppanien tarjoamat lisäaktiviteetit. Edellisen kerran, kun sama poppoo oli järjestämässä SM-kisoja, tapahtumaa kiiteltiin yhdeksi parhaiten järjestetyksi FDO-tapahtumaksi koskaan.

Suomalainen katutanssi saa jatkuvasti lisää näkyvyyttä ja taso senkuin nousee. Koreografiat monipuolistuvat ja tänäkin viikonloppuna nähdään varmasti useita eri katutanssilajeja.

Kisoista on tulossa todella mielenkiintoiset. Mukana on monia pitkän linjan ryhmiä, jotka ovat menestyneet vuodesta toiseen sekä useita täysin uusia tulokkaita, jotka saattavat yllättää kaikki. On konkareita, jotka tekevät paluun SM-kisalavalle, kisoja varten koottuja all star -kokoonpanoja, hallitsevia mestareita... Nähtäväksi jää, mitä tanssijat ja koreografit ovat kauden aikana työstäneet. Varmaa on se, että kisat ovat suurimmat ja näyttävimmät ikinä ja että kultamitaleita on havittelemassa nälkäinen joukko joka sarjassa.

Lisää tietoa Street SM -tapahtumasta löytyy osoitteesta [url=www.vantaankatutanssi.fi/street-sm-2016]www.vantaankatutanssi.fi/street-sm-2016[/url]


Battle for Peace  1

Hip Hop, for its inception, has been the voice of the people. Giving organic rise to the messages of the heart, and equalizing the playing field through ciphers and skills, Hip Hop has no borders, only opportunity for those who take hold.
Battle for Peace on Suomessa ja Madagaskarilla järjestettävä tapahtuma. Tuottaja Njara Rasolo on alunperin kotoisin Madagaskarilta ja yhdeksi hänen elämäntehtävistään on muodostunut kotimaansa yhteisön auttaminen taiteen keinoin. Hän onkin toteuttanut sekä Suomessa että Madagaskarilla useita taidefestivaaleja, hyväntekeväisyystapahtumia ja kilpailuja ja pyrkinyt aktiivisesti luomaan mahdollisuuksia tanssijoille ja taiteilijoille pyrkiä kohti jotakin parempaa.

Kilpailu järjestetään Helsingissä helmikuun 13. päivänä. Tapahtuma tuo Suomeen pitkästä aikaa todella kovan luokan kansainvälisen tuomariston ja siten toivottavasti houkuttelee paikalle myös maamme parhaimpia tanssijoita ja ulkomaisia osallistujia.

Kilpailukategorioita on yhteensä viisi; kolme koreografiakategoriaa ja kaksi battlekategoriaa. Ns. showcase-kategoriat on jaettu tanssityylin mukaan (katutanssit, nykytanssi, etniset tanssit) ja teemana on vapaus ja/tai rauha. Näihin kategorioihin on valittu 3-5 ryhmää esikarsinnoista live-esitysten ja videohakemusten perusteella. Battle-kategorioita ovat hiphop 2 vs. 2 ja breaking 2 vs. 2.

Ennakkotietojen mukaan tapahtumaan kuuluu myös tuomarivieraiden workshopit perjantaina ja sunnuntaina. Lisää tietoa tapahtumasta voi lukea Facebookista sekä osoitteesta www.ndjara.com.


Katutanssi mediassa  1

Valtaosa informaatiosta tuntuu leviävän nykyisin sosiaalisen median kautta - myös katutanssin kentällä. Tapahtumat, tiiviskurssit, kilpailut ja tanssinopetus ovat kaikki löydettävissä helpoti netistä, jos vain tietää, mistä etsiä.

Eräs käytetyimmistä kanavista tällä hetkellä on Finnish Underground Dance Community -niminen Facebook-ryhmä. Ryhmä on perustettu vuonna 2011 ja se on vähitellen kasvanut jo muutaman tuhannen jäsenen kokoiseksi. Yksi ryhmän parhaita ominaisuuksia on sen tapahtumakalenteri, johon kulttuurituottajat listaavat omia katutansseihin liittyviä tapahtumiaan. Koska ryhmään kuuluvat kaikki Suomen katutanssikentän aktiivisimmat toimijat, on listaus hyvin kattava ja aina ajantasalla. Jäsenmäärän kasvaessa ryhmässä käytävä rakentava keskustelu on huomattavasti vähentynyt ja nykyisin ryhmän seinä onkin ikäänkuin ilmoitustaulu, jossa on laaja kirjo erilaisten tanssiin liittyvien tapahtumien mainoksia.

Viime aikoina katutanssi ja erityisesti tietyt nuoret katutanssijat ovat saaneet mukavasti näkyvyyttä Ylen Katutanssielämää-sarjan kautta. Sarjaa tuottavat Pietari Vappula, Anni Lämsä ja Anna-Meeria Helenius, jotka kaikki kolme ovat olleet mukana katutanssiskenessä jo vuosia. Katutanssielämää-jaksoja on nähtävillä Yle Areenassa ja neljän minuutin jaksot ovat mukavaa katsottavaa.

Tanssi visuaalisena lajina on luonnollisesti esillä internetin erilaisissa videopalveluissa. YouTube:ssa on lukuisia tanssiin ja erityisesti katutansseihin liittyviä kanavia. Hyvä aloituspaikka on oma kanavani "Awiwicat", jonne olen ladannut vuodesta 2011 alkaen nyt jo yli 600 videota sekä Suomesta että ulkomailta. Olen kiertänyt eri katutanssitapahtumissa hyvinkin paljon ja olen ollut onnekas päästessäni näkemään joitakin maailman parhaita tanssijoita livenä ja olen halunnut tuoda nämä kokemukset muidenkin nähtäville. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut suomalaisten katutanssijoiden näkyvyys kansainvälisten huippunimien joukossa. Kanavan suosituimmissa videoissa onkin lähes poikkeuksetta maailmanluokan katutanssijoita suomalaisten saadessa vaihtelevan määrän katsomiskertoja.

Toistaiseksi ainoa laatuaan Suomessa on verkkolehti Flowwi. Lehti on perustettu vuonna 2012 ja se keskittyy katutanssikulttuuriin erityisesti Suomessa mutta myös muualla Euroopassa.

Yleensä tarkinta ja ajankohtaisinta tietoa katutansseista ja katutanssikulttuurista saa kuitenkin suoraan tanssijoilta. Hiphop-kulttuuria on yritetty viime aikoina istuttaa akateemiseen maailmaan (jossain päin Englantia tietääkseni valmistuu hiphopin maistereita), vaikka historiansa ja perusolemuksensa takia hiphop- ja katutanssikulttuuri vaatii kulttuurissa elämistä, jotta sitä voi aidosti ymmärtää. Ns. perimätieto siirtyy suusta suuhun ja kulttuuriin kuuluu jakaminen ja kasvotusten kohtaaminen. Videot ja kirjoitettu tieto ovat hyvä aloituspiste asiasta kiinnostuneille ja koska massamedian luoma kuva hiphop-kulttuurista ja katutansseista on hyvin kaukana siitä, mitä nuo asiat meille tätä kulttuuria eläville tarkoittavat, on mielestäni tärkeää tuoda esille myös niitä kanavia, joiden kautta välittyvä kuva vastaa paremmin todellisuutta.


Call Out Helsinki  1

Joka torstai Musiikkitalon koriskentällä järjestetään ilmainen Call Out Helsinki -tapahtuma. Yökoris (http://yokoripallo.fi) on Helsingin NMKY:n ja Nuorisoasiankeskuksen yhteishanke, jonka kautta toteutetaan paljon ilmaisia lähinnä koripalloon liittyviä tapahtumia mutta Call Out -tapahtumassa paikalla on myös tanssimatto ja DJ.

Ideana on, että kuka tahansa voi haastaa toisen tanssijan battleen missä tahansa tanssilajissa. Nämä call outit tehdään Facebook-ryhmän kautta (https://www.facebook.com/groups/1601789573439820/). Kyseessä on siis ennemminkin tapahtumasarja, joka huipentuu päätapahtumaan Hietsussa 9.8. Kesän aikana battlanneista tanssijoista valitaan 16 parasta, jotka sitten battlaavat toisiaan vastaan päätapahtumassa.

Call Out Helsinki on hieno esimerkki siitä, että tanssi ja musiikki voivat olla läsnä missä tahansa. Aina ei tarvita teattereita ja kalliitta pääsylippuja, jotka automaattisesti sulkevat tietyn osan väestöstä pois yleisöstä. Nämä jamit ovat ilmaiset ja kuka tahansa voi katsoa ja osallistua. Paikalla on aina sekä Suomen parhaita katutanssijoita että nuoria aloittelijoita ja kaikki antavat oman panoksensa kokonaisuuteen.

Call Out -tapahtumia on vielä kaksi; 23. ja 30.7 klo 18-20. Nähdään siellä!


Sähinä Summer Jam  1

Kulttuurikeskus Sähinä on avannut ovensa Lauttasaaressa. Heinäkuun lopussa Sähinässä järjestetään paikan ensimmäinen katutanssitapahtuma, kun "Sähinä Summer Jam" tuo suomalaiset katutanssijat ottamaan toisistaan mittaa hiphop-battlessa.

Ohjelmassa on kaksi workshopia, vapaata tanssia sekä hiphop 1 vs. 1 battle, jota tuomaroivat Byron Cox (USA), Oskar "O'Boi" Sara-aho sekä Marika Peura. Levyjä tapahtumassa pyörittää DJ Nada. Sisäänpääsy maksaa 5 euroa, workshopit 15 euroa/kpl tai 25 euroa molemmat. Voittajalle on luvassa raha- ja tuotepalkinto.

Lisää tapahtumasta voi lukea täältä: https://www.facebook.com/events/435153876609762/