Dance life

Tanssi on elämäntapa, intohimo, yksi tärkeimpiä asioita maailmassa. Katutansseissa on jotain äärimmäisen inhimillistä ja käsin kosketeltavaa. Blogi on matka tanssikulttuuriin, tapahtumiin, tanssijoihin ja musiikkiin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kulttuuri.

Street SM 2016  1

Vuoden suurin katutanssitapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna Vantaan Energia Areenalla. Kolmen päivän aikana lavan ottaa haltuunsa yli 1000 tanssijaa 13 eri kategoriassa. Koko Suomen katutanssijat tulevat ottamaan toisistaan mittaa ja joka päivä julistetaan uusia suomenmestareita.

Tapahtuman järjestää Vantaan katutanssiyhdistys yhdessä Finnish Dance Organizationin kanssa. Mukana on kansainvälinen tuomaristo sekä lukuisten sponsorien ja yhteistyökumppanien tarjoamat lisäaktiviteetit. Edellisen kerran, kun sama poppoo oli järjestämässä SM-kisoja, tapahtumaa kiiteltiin yhdeksi parhaiten järjestetyksi FDO-tapahtumaksi koskaan.

Suomalainen katutanssi saa jatkuvasti lisää näkyvyyttä ja taso senkuin nousee. Koreografiat monipuolistuvat ja tänäkin viikonloppuna nähdään varmasti useita eri katutanssilajeja.

Kisoista on tulossa todella mielenkiintoiset. Mukana on monia pitkän linjan ryhmiä, jotka ovat menestyneet vuodesta toiseen sekä useita täysin uusia tulokkaita, jotka saattavat yllättää kaikki. On konkareita, jotka tekevät paluun SM-kisalavalle, kisoja varten koottuja all star -kokoonpanoja, hallitsevia mestareita... Nähtäväksi jää, mitä tanssijat ja koreografit ovat kauden aikana työstäneet. Varmaa on se, että kisat ovat suurimmat ja näyttävimmät ikinä ja että kultamitaleita on havittelemassa nälkäinen joukko joka sarjassa.

Lisää tietoa Street SM -tapahtumasta löytyy osoitteesta [url=www.vantaankatutanssi.fi/street-sm-2016]www.vantaankatutanssi.fi/street-sm-2016[/url]


Rinki 1: Taitelijan pitää olla rohkea  1

Julkaistuani täällä Cityssä videon Ellistä ja hänen tarinastaan, minuun otettiin yhteyttä Moon TV:ltä. Tarkoituksenihan oli alunperin toteuttaa täysin omakätisesti sarja katutanssijoista, mutta nyt sain avukseni ammattilaisten teknisen osaamisen kuvaamiseen ja editointiin ja minä saatoin keskittyä kysymyksien esittämiseen.

Projekti on ollut käynnissä jo pitkään mutta ensimmäinen jakso julkaistiin tänään. Tanssijakoreografi Sonya Lindfors on ollut kuuma nimi tanssin kentällä jo pitkään. Sarjan ensimmäisessä jaksossa hän jakaa ajatuksiaan omasta taiteilijuudestaan, tanssista sekä Suomen tanssiskenestä.

Katso jakso täällä.

Rinki valikoitui sarjan nimeksi, sillä se on hyvin keskeinen käsite katutanssissa yleensä ja ringissä tanssiminen on tavallaan analogia oman tarinansa kertomiselle.


Katutanssi mediassa  1

Valtaosa informaatiosta tuntuu leviävän nykyisin sosiaalisen median kautta - myös katutanssin kentällä. Tapahtumat, tiiviskurssit, kilpailut ja tanssinopetus ovat kaikki löydettävissä helpoti netistä, jos vain tietää, mistä etsiä.

Eräs käytetyimmistä kanavista tällä hetkellä on Finnish Underground Dance Community -niminen Facebook-ryhmä. Ryhmä on perustettu vuonna 2011 ja se on vähitellen kasvanut jo muutaman tuhannen jäsenen kokoiseksi. Yksi ryhmän parhaita ominaisuuksia on sen tapahtumakalenteri, johon kulttuurituottajat listaavat omia katutansseihin liittyviä tapahtumiaan. Koska ryhmään kuuluvat kaikki Suomen katutanssikentän aktiivisimmat toimijat, on listaus hyvin kattava ja aina ajantasalla. Jäsenmäärän kasvaessa ryhmässä käytävä rakentava keskustelu on huomattavasti vähentynyt ja nykyisin ryhmän seinä onkin ikäänkuin ilmoitustaulu, jossa on laaja kirjo erilaisten tanssiin liittyvien tapahtumien mainoksia.

Viime aikoina katutanssi ja erityisesti tietyt nuoret katutanssijat ovat saaneet mukavasti näkyvyyttä Ylen Katutanssielämää-sarjan kautta. Sarjaa tuottavat Pietari Vappula, Anni Lämsä ja Anna-Meeria Helenius, jotka kaikki kolme ovat olleet mukana katutanssiskenessä jo vuosia. Katutanssielämää-jaksoja on nähtävillä Yle Areenassa ja neljän minuutin jaksot ovat mukavaa katsottavaa.

Tanssi visuaalisena lajina on luonnollisesti esillä internetin erilaisissa videopalveluissa. YouTube:ssa on lukuisia tanssiin ja erityisesti katutansseihin liittyviä kanavia. Hyvä aloituspaikka on oma kanavani "Awiwicat", jonne olen ladannut vuodesta 2011 alkaen nyt jo yli 600 videota sekä Suomesta että ulkomailta. Olen kiertänyt eri katutanssitapahtumissa hyvinkin paljon ja olen ollut onnekas päästessäni näkemään joitakin maailman parhaita tanssijoita livenä ja olen halunnut tuoda nämä kokemukset muidenkin nähtäville. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut suomalaisten katutanssijoiden näkyvyys kansainvälisten huippunimien joukossa. Kanavan suosituimmissa videoissa onkin lähes poikkeuksetta maailmanluokan katutanssijoita suomalaisten saadessa vaihtelevan määrän katsomiskertoja.

Toistaiseksi ainoa laatuaan Suomessa on verkkolehti Flowwi. Lehti on perustettu vuonna 2012 ja se keskittyy katutanssikulttuuriin erityisesti Suomessa mutta myös muualla Euroopassa.

Yleensä tarkinta ja ajankohtaisinta tietoa katutansseista ja katutanssikulttuurista saa kuitenkin suoraan tanssijoilta. Hiphop-kulttuuria on yritetty viime aikoina istuttaa akateemiseen maailmaan (jossain päin Englantia tietääkseni valmistuu hiphopin maistereita), vaikka historiansa ja perusolemuksensa takia hiphop- ja katutanssikulttuuri vaatii kulttuurissa elämistä, jotta sitä voi aidosti ymmärtää. Ns. perimätieto siirtyy suusta suuhun ja kulttuuriin kuuluu jakaminen ja kasvotusten kohtaaminen. Videot ja kirjoitettu tieto ovat hyvä aloituspiste asiasta kiinnostuneille ja koska massamedian luoma kuva hiphop-kulttuurista ja katutansseista on hyvin kaukana siitä, mitä nuo asiat meille tätä kulttuuria eläville tarkoittavat, on mielestäni tärkeää tuoda esille myös niitä kanavia, joiden kautta välittyvä kuva vastaa paremmin todellisuutta.