Tapahtumakatsaus: SADE 2015

  • awiwicat

SADE-festivaali on yksi pitkäikäisimmistä katutanssitapahtumista Suomessa. Nyt kymmenettä vuotta järjestetyssä tapahtumassa oli kansainvälinen huipputuomaristo sekä 500 euron palkinnot voittajille, mikä houkutteli paikalle todella korkeatasoisen joukon kilpailijoita niin Suomesta kuin ulkomailta.

Kilpailussa oli kolme kategoriaa: hiphop, popping ja locking. Kaikki sarjat käytiin perinteisen 1 vs. 1 battlekonseptin mukaisesti: jokainen tanssija sai karsintakierroksella n. 40 sekuntia aikaa näyttää osaamisensa ja tämän perusteella tuomaristo valitsi 8 tanssijaa jatkoon jokaisessa sarjassa. Battleissa 2 tanssijaa kerrallaan otti toisistaan mittaa vuorotellen tanssien ja tuomaristo valitsi jokaisesta battlesta voittajan, joka siirtyi seuraavalle kierrokselle. Osallistujia oli paljon; hiphopissa 67, lockingissa 40 ja poppingissa kutakuinkin yhtä monta.

Suomalaiset edustivat hyvin ja jokaisessa sarjassa nähtiin 8 parhaan joukossa paikallisia tanssijoita. Hiphopissa tiensä finaaliin selvitti Maria Huotari, joka opiskelee tanssia parhaillaan Ruotsissa Åsa folkhögskolanissa. Semifinaaleihin pääsivät hiphopissa Oskar "O'Boi" Sara-aho, lockingissa Niko "Sharkie" Haikala ja Akim "Alpha Extreme" Bakhtaoui sekä poppingissa Tomi "Tobyek" Wielert. Voitot ja palkintorahat lähtivät Iso-Britanniaan, Ranskaan ja Portugaliin.

Locking-finaali:

Popping-finaali:

Hiphop-finaali:

Tuomaristossa oli mukana mm. Ben Wichert, joka on omastakin mielestäni yksi maailman parhaimmista hiphop-tanssijoista. Tämänkertainen tuomari-showcase oli melko kokeellinen mutta tällaista heittäytymistä on silti aina ilo katsoa.

Kaiken kaikkiaan SADE oli erittäin virkistävä tapahtuma. Hatunnosto järjestäjille, jotka näkivät suuren vaivan ja loivat hienon tapahtumakokonaisuuden!

Kirjoitettaessa soi Iman Omari - L.A. Vibe

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus