Tämä on ravintola-arvosteluyhteisö Eat.fin virallinen blogi. Loppuvuonna 2015 palvelu siirtyi ravintolakulttuurin sanansaattajan, Cityn hellään huomaan ja jatkossa viestimme Eatin kuulumisia myös täällä. Ota osaa ja kommentoi rohkeasti!
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Eat.fi.
Klikkaa Eatissa Näytä suodattimet -painiketta ja valitse Pöytävaraus, jolloin näet kaikki ravintolat, joihin voit tehdä pöytävarauksen. Ravintolan sivulla Varaa pöytä -painiketta klikkaamalla pääset tekemään pöytävarauksen.
Lisättyämme suurimman osan Tallinnan ravintoloista palveluun, voit arvostella niitä ja tarkastaa aukioloajat. Lisäämme ja päivitämme tietoja jatkuvasti. Myös sinä voit lisätä puuttuvia ravintoloita navigaatiosta löytyvän Lisää ravintola -linkin kautta.
Seuraavaksi Eatin kehityksessä keskitymme poikkeusaukioloaikojen fiksumpaan esittämiseen, sillä myönnämme, että joulun pyhinä ei mennyt ihan putkeen. Kiitos kaikille palautetta antaneille.
On tullut pidettyä blogin suhteen hiljaiseloa, koska Eatin kehitys on mennyt vauhdilla eteenpäin ja yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa kertoa kuulumisia. Saimme kuitenkin viime viikolla julkaistua ison päivityspaketin ja tässä hieman lisää siitä.
Tilaa ruokaa Woltin kautta
Ruoantilauspalvelu Wolt ja Eat.fi aloittivat yhteistyön. Nyt kaikista Woltia hyödyntävistä ravintoloista voi tilata ruokaa myös Eat.fin kautta. Käytä Tilaus-suodatinta ja saat kartalle kaikki ne paikat, joista voit tilata ruokaa. Löydettyäsi juuri sinulle sopivan ravintolan, sivun vasemmassa reunassa (tai mobiililaitteella alaosassa) sijaitsevaa vihreää Tilaa ruokaa -painiketta napsauttamalla pääset Woltin palveluun tekemään tilauksesi. Ei voisi enää olla helpompaa!
Yhteistyön alkamisen kunniaksi Wolt tarjoaa uusille Woltin käyttäjille kolme ensimmäistä kotiinkuljetuksen perusmaksua ilmaiseksi. Katso lisätiedot täältä: https://eat.fi/wolt
Varaa pöytä satoihin ravintoloihin
Eat.fi on tehnyt pitkään yhteistyötä Suomen suurimman pöytävarauspalvelu TableOnlinen kanssa. Nyt mukaan on tullut myös Michelin-konsernin Bookatable-pöytävarauspalvelu, joka kasvattaa varattavissa olevien ravintoloiden määrää. Valitse suodattimista Pöytävaraus ja näet kaikki ravintolat, joihin voit varata pöydän suoraan Eatin kautta. Pöytävaraus avautuu klikkaamalla ravintolan sivulla olevaa vihreää Varaa pöytä -painiketta.
Kehitys kehittyy
Palvelun kehitys jatkuu vauhdilla ja julkaisemme pian uusia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Korjaamme samalla aukioloaikojen esityksessä olevia ongelmia, jotta myös erikoispäivien osalta tiedot ovat aina kohdallaan.
Ensimmäinen arvonta suoritettu
Uudistuneen Eatin julkaisun yhteydessä käynnistyi myös kampanja, jossa kaikkien palveluun arvosteluita lisänneiden kesken arvottiin ravintolalahjakortteja. Nämä kolme lahjakorttia on nyt arvottu. Onnittelut voittajille!
Seuraavaa kisaa odotellessa Eat.fin tiimi toivottaa mahtavaa loppuvuotta!
Viimeiset kaksi viikkoa on ollut varsin hektistä aikaa, kun uuden Eatin betaversiota on fiksailtu ja hinkattu julkaisukuntoon. Sen piti tapahtua jo kuun vaihteessa, mutta meinasi käydä länsimetrot ja homma venähti kahdella viikolla. Mutta tässä ollaan, uusi Eat käy ja kukkuu. TJEU: https://eat.fi
Vedimme viikonlopun happea (ja olutta), mutta nyt palvelun kehitys jatkuu taas täydellä tohinalla. Myös uuden palvelun markkinointi pyörähtää käyntiin tällä viikolla, tulet törmäämään Eatiin siellä sun täällä. Valmistelemme myös uutta upeaa kumppanuutta, jonka julkaisemme parin viikon sisällä. Stay tuned!
Ennen sitä, mene ja testaa palvelua. Arvostele ravintoloita, tilaa ruokaa, päivitä ravintoloiden tietoja, varaa pöytiä ja lisää puuttuvat ruokalat. Ota Eat.fi seurantaan myös Facebookissa, sillä tulemme jakamaan siellä ilmaista ruokaa.
Eatin kehitystiimi on huhkinut ahkerasti koko kesän (okei, myönnetään, pidimme viikon lomaa) ja palvelun julkaisupäivä lähestyy - uskomme edelleen tuotantoversion julkaisuun ennen Länsimetron liikahtamista.
Kesän aikana on julkaistu paljon uusia ominaisuuksia ja korjauksia beta-versioon osoitteesta beta.eat.fi. Olemme myös saaneet runsaasti palautetta, jonka perusteella palvelun kehitystä on ohjattu käyttäjien toiveiden suutaan. Uusista ominaisuuksista mainittakoon:
- Parantunut hakutoiminto, jolla käyttäjä voi hyppiä kaupugista toiseen ja hakea kaupungista löytyviä ravintoloita nimellä
- Aukioloaikojen esitystä on selkeytetty: nyt palvelu kertoo suoraan milloin ravintola on avautumassa
- Pöytävarausmahdollisuuden sisältävät ravintolat on nyt helppo suodattaa kartalle - tämä ei ollut aiemmin mahdollista
- Markkinointitoiminto ravintoloille mahdollistaa oman viestin kertomisen kaikille samasta kaupungista ravintolaa etsiville: viesti näkyy korostettuna listauksissa, kartalla ja ravintolasivulla
Samalla kun palvelun viimeisiä rosoja hiotaan kuntoon, on markkinointitiimi aloittanut palvelun lanseerauksen valmistelun ja jo nyt on tiedossa kaikkea jännää pitkin syksyä. Stay tuned!
Vielä ennen julkaisua tulemme keskittymään palvelun suorituskyvyn parantamiseen, bugien korjailuun ja jo valmiiden ominaisuuksien sekä ulkoasun hiomiseen. Työlistalla on paljon uusia ominaisuuksia myös jatkoa varten ja pääsemme pian julkaisemaan uusia todella mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita.
Ja jotta tekeminen ei loppuisi kesken, muutamme uusiin, huomattavasti suurempiin tiloihin ennen kuun vaihdetta :)
Kyllä, se on nyt kaikkien kokeiltavissa. Viime viikolla julkaisimme kaikessa hiljaisuudessa uudistuvan Eat.fi-palvelun suurelle yleisölle. Palvelu on ollut helmikuusta alkaen pienen testiryhmän käytettävänä ja olemme saaneet heiltä paljon arvokasta palautetta palvelun kehittämiseen. Nyt on kuitenkin aika kerätä kommentteja teiltä kaikilta, jotta voimme jatkaa Eatin kehitystä oikeaan suuntaan.
Viime viikot ovat olleet hektistä viilausta ja bugien korjailua ennen beta- eli testiversion julkaisua, mutta nyt palvelu on siinä kunnossa, että rohkenimme avata sen teille kaikille. Useat palvelun ominaisuudet ovat vielä työnalla, mutta tulemme julkaisemaan niitä sitä mukaan beta-versioon kun ne valmistuvat.
Seuraavat ominaisuudet odottavat vielä julkaisua:
- Hakutoiminto
- Ruoan ja lahjakorttien tilaus
- Käyttäjän oma profiilisivu
- Ravintoloiden lisääminen suosikki- ja muistilistoille
- Ravintoloitsijoiden työkalut (ravintoloita voi kuitenkin jo lisätä, ottaa haltuun ja muokata)
Lisäksi paljon pikkusäätöjä ja korjauksia on vielä vaiheessa.
Kun tutustutte palveluun, olisimme erittäin kiitollisia palautteesta ja bugi-raporteista. Niiden lähettäminen onnistuu tämän linkin kautta. Huomaa, että vanha ja uusi Eat toimivat nyt “yhdessä” eli kaikki mitä uuden palvelun kautta lisää, myös jää palveluun. Eli ethän lisää “testisisältöjä”, vaan oikeita ravintoloita ja arvosteluja :-)
Alkuperäisen testiryhmän kesken sekä uusille testaajille tullaan arpomaan ravintolalahjakortteja. Ylipäätään tulemme jatkossa muistamaan palvelun aktiivikäyttäjiä erinäisillä herkuilla. Tästä lisää myöhemmin.
Jos kaikki menee tavoitteidemme mukaisesti, beta-vaihe päättyy ja uusi uljas Eat on käytössä ennen kuin metro kulkee Espooseen. Ans kattoo.
"Miten Eat.fi taklaa feikki-arvostelut?" kysellään meiltä edelleen. Tähän hyvänä kertauksena Eat.fin aiemmin julkaisema kirjoitus Likaista peliä? Olkaapa hyvä:
Kaikki arvostelusivustot joutuvat toisinaan kohtaamaan tilanteita, joissa käyttäjien kirjoittamat arvostelut ovat keksittyjä, vääristeltyjä tai muuten perusteettomia. Olemme käsitelleet aihetta Eat.fi –blogissa aiemminkin, tuolloin englanniksi, joten päätimme kirjoittaa aiheesta nyt myös suomeksi, muistutuksena kiinnostuneille käyttäjillemme ja ravintoloitsijoille.
Ravintoloiden arvostelusivuja yritetään manipuloida tai väärinkäyttää selvästä syystä: ravintolan maine voi saada sen kukoistamaan tai kärsimään. Näin ollen ravintoloitsijoilla on luonnollisesti intressi vaikuttaa oman ja kilpailevien ravintoloiden maineeseen. Tämän lisäksi on asiakkaita, jotka voivat olla kohtuuttomia tai kostonhimoisia, ja joilla voi olla henkilökohtaisia syitä hyökätä ravintolaa vastaan.
Eat.fi:ssä nämä tapaukset ovat onneksi harvoja, mutta silloin tällöin törmäämme tällaisiin arvosteluihin. Suojaudumme tällaisia tapauksia vastaan seuraavin keinoin:
1. Yksi arvostelu per käyttäjä per ravintola.Anonyymit käyttäjät voivat arvostella ravintolan yhdestä IP -osoitteesta vain kerran. (nykyään palvelun käyttö edellyttää rekisteröitymistä) Rekisteröityneet käyttäjät voivat arvostella ravintolan brunssin, lounaan ja illallisen erikseen.
2. Arvostelujen pisteyttäminen. Rekisteröidyt käyttäjämme ovat olleet erinomainen varoitussysteemi asiattomista tai epäreiluista arvioinneista. Niinpä olemmekin mahdollistaneet käyttäjien äänestää arvosteluja ylös tai alas sen perusteella kuinka reiluja ja informatiivisia tai toisaalta epäreiluja ja arveluttavia ne ovat. Huippuarvostelijat, joiden nimi näkyy sivustolla sinisellä, ja jotka ovat antaneet eniten arvioita, voivat pisteyttää +2/-2. Jos arvostelun pisteet tippuvat alle -5:n, poistuu se näkyviltä.
3. Painotettujen keskiarvojen laskeminen. Emme laske suoraa keskiarvoa arvosteluiden pisteistä, vaan painotamme keskiarvoa sen mukaan, mitä mieltä suurin osa arvostelijoista on ollut. Suora keskiarvo antaisi liikaa vaikutusvaltaa yhdelle poikkeavalle mielipiteelle. Yksi todella negatiivinen ääni saa siis valitsemassamme laskutavassa huomattavan vähän vaikutusta, joskus jopa ei ollenkaan. Tämä tarkoittaa että joku, joka haluaa huonontaa tietyn ravintolan arvosteluja, joutuu kirjoittamaan useita vääriä arvosteluja muuttaakseen ravintolan yleisen arvosanan – tässä vaiheessa yleensä huomaammekin jo ylläpidossa, että jotain erikoista on meneillään.
4. Vanhat kunnon pistokokeet ja syvällinen arvostelujen tarkastelu. Luemme sivustoa joka päivä. Huomaamme millaisia asioita sivustolla tapahtuu, kuten käyttäjien epäilyttävän toiminnan todella negatiivisten kommenttien muodossa tai toisaalta poikkeuksellisen tulvan erityisen positiivisia tai negatiivisia arviointeja yksittäiselle ravintolalle. Sivuston ylläpitäjillä on useita työkaluja arvostelujen lähteiden ja trendien tutkimiseen. Tietyt mallit tulevat usein hyvin selviksi ja ”väärät” arvioinnit paljastuvat nopeasti.
5. Huipulla tulee. Kun ravintola saa erinomaisen hyviä arvosteluja, saa se lisää huomiota sekä käyttäjiltä että sivuston ylläpitäjiltä. Mikäli muiden asiakkaiden saama kokemus ei ole sellainen kuin edelliset arvostelut ovat luvanneet, tulee käyttäjiltä yleensä nopeasti protestointia todella huonojen arviointien muodossa. Tämä yleensä huonontaa ravintolan mainetta verrattuna vaatimattomampiin, oikeisiin arvosteluihin. Tarkkailemme ravintoloita, joilla on ristiriitaisia arvosteluja tai todella yhtäkkistä suosiota tai epäsuosiota. Teemme samoin niiden ravintoloiden kanssa, joiden arvostelijat ovat pääsääntöisesti anonyymejä tai rekisteröityneitä käyttäjiä, jotka ovat kirjoittaneet vain yhden arvioinnin. Kokemuksesta olemme huomanneet, että myös käyttäjämme havaitsevat tällaiset signaalit ja äänestävät tällaisia arvosteluja nopeasti alas.
6. Seuraamukset. Yksittäiset arvostelut ja/tai käyttäjätilit voidaan sulkea tai poistaa. Mikäli epäilyttävä toiminta tiettyä ravintolaa koskien jatkuu, voimme sulkea kyseisen ravintolan kaikki arvostelut. Tällöin lisäämme sivulle ilmoituksen, miksi olemme näin tehneet. Pahin seuraamus ravintolalle on kuitenkin se, että potentiaaliset asiakkaat huomaavat, etteivät arvostelut ole aitoja ja että joku pyrkii väärinkäyttämään sivustoa. Tällöin käyttäjät reagoivat ja antavat voimakasta kritiikkiä, mikä saa ravintolan näyttämään todella huonolta.
Mikään systeemi ei ole täydellinen, ja myös Eat.fi:hin on varmasti päässyt ”epäaitoja” arvosteluja. Sivustomme on kuitenkin suunniteltu niin, että tällaisten arviointien painoarvo on lähes olematon, ja jotta niillä olisi vaikutusta, tulee niitä lisätä niin monta, että niiden huomaaminen helpottuu merkittävästi. Tavoitteenamme on luoda reilu ja tasa-arvoinen sivusto kaikille ravintolanomistajille, sekä varmistaa, että käyttäjämme voivat luottaa siihen, että enemmistö arvosteluista on kirjoitettu objektiivisesti oikeiden käyttäjien toimesta.
Julkaistu Eat.fin vanhassa blogissa 5.8.2010. Palvelun siirryttyä Citylle loppuvuonna 2015 on moderointi tehostunut huomattavasti ja asiattomien arvosteluiden määrä pudonnut lähelle nollaa.
Jokainen ravintoloissa aktiivisesti käyvä suomalainen on todennäköisesti käynyt Eat.fi-sivustolla. Se on pelkästään viimeisen kuukauden aikana näkynyt satojen tuhansien ihmisten näytöillä Hangosta Rovaniemelle auttaen heitä löytämään ja valitsemaan ravintolan tuhansista vaihtoehdoista.
Eat.fistä löytyy massiivinen määrä tietoa ravintoloista. Palvelu on rakentunut vuosien varrella kollektiivisesti suomalaisten ravintolakävijöiden kokemuksista kuin ravintoloiden Kalevala. Arvioiden keräämisen Lönnrotina on loppuvuodesta 2015 asti toiminut City.
Cityn ostettua Eat.fin oli selvää, että vaikka palvelun arvo on kansallisaarteen luokkaa, itse puitteet kuuluivat jo museoon. Uudistusta lähdettiin tekemään huolella säilyttäen hyvä ja kehittäen huonoa, näin takoen palvelusta tyylikkäimmän ja toimivimman ravintolasivuston koko maailmassa.
Vaikka uudistetun Eat.fin rummut jo pärisevätkin, edeltää julkaisua vielä yksi vaihe… ja Sinä voit auttaa siinä.
Eat.fi on käyttäjien aktiivisuuteen perustuva sivusto ja sen sisältö onkin suurilta osin kävijöiden ja ravintoloitsijoiden muokattavissa. Ravintoloiden lisäämiseen, tietojen päivittämiseen, arvosteluun ja arvostelujen moderointiin on luotu helpot työkalut, joiden avulla yhteisö voi huolehtia siitä, että palvelusta on mahdollisimman paljon hyötyä myös muille. Tänä keväänä järjestämme Eat.fin siivoustalkoot, joiden tehtävänä on lakaista pölyt pois vanhasta palvelusta luoden tilaa uudistetulle, upealle sivustolle.
Näin osallistut talkoisiin:
1. Mene osoitteeseen eat.fi. Kirjaudu sisään tai tarvittaessa rekisteröidy sivustolle some-tunnuksillasi.
2. Valitse päivitettävä ravintola kartalta tai ravintolavalikosta. Voit aloittaa esimerkiksi oman lähialueesi ravintoloista.
a. Perustiedot: ravintolan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti ja verkkosivu
b. Aukioloajat: keittiö, lounas, aamiainen tai brunssi
4. Tallenna muutokset.
Huom! Mikäli “muokkaa”-painiketta ei löydy, ravintolasivu on ravintoloitsijan hallinnoima. Voit tässä tapauksessa lähettää päivitettävät tiedot sähköpostitse osoitteeseen info@eat.fi.
Mikäli tiedät varmasti, ettei ravintolaa enää ole olemassa, se on muuttanut tai vaihtanut nimeä, ilmoita siitä ravintolasivun oikeasta yläkulmasta löytyvästä “Ilmoita ravintola poistettavaksi” -linkistä.
Mikäli et löydä haluamaasi ravintolaa, lisää se sivuston alareunasta löytyvästä Lisää puuttuva ravintola -linkistä.
Tämä on Eat.fin virallinen blogi ja tästä päivästä lähtien se majailee täällä Cityn blogialustalla.
Tehdäänpä pieni pikakelaus historiaan: vuonna 2006 perustettu Eat.fi on ollut jo vuosia erittäin merkittävä ravintola-arvosteluyhteisö. Palvelusta löytyy lähes kaikki Suomessa ruokaa tarjoilevat ravintolat ja sitä käyttää 80000 eri ihmistä viikottain. Käyttäjien palveluun lisäämät yli 120000 ravintola-arvostelua auttavat löytämään juuri sen sinulle sopivan ravintolan. Aktiiviset ravintoloitsijat pitävät yhdessä käyttäjien kanssa huolen siitä, että palvelun tiedot ovat mahdollisimman ajantasaiset.
Vuosien varrella palvelun puitteet ovat kuitenkin päässeet rapistumaan ja näin ollen loppuvuonna 2015 palvelu siirtyi ravintolakulttuurin sanansaattajan, Cityn hellään huomaan. Tämän jälkeen alkoi aktiivinen käyttäjätutkimus ja määrittely palvelun uudistamiseksi. Lopulta kesällä 2016 meillä alkoi olla selkeä kuva miten palvelua tulee uudistaa, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin ravintola-asiakkaita ja ravintoloitsijoita: helppo käytettävyys mobiililaitteilla, luotettavat arvostelut, ravintolatiedot ajantasalle ja suoraviivainen mahdollisuus tehdä pöytävarauksia, tilata ruokaa sekä ostaa lahjakortteja. Uusi palvelu vastaa kaikkiin näihin toiveisiin ja moneen muuhun.
Tekniikkavelhomme ovat koodanneet uudistuvaa palvelua ketterin menetelmin syksystä asti ja nyt helmikuussa rohkenimme avata vielä keskeneräisen version testiin hyvin rajatulle joukolle Eat.fin aktiivikäyttäjiä. Olemme saaneet runsaasti palautetta ja tulemme hyödyntämään sen palvelua viimeistellessämme. Paljon on vielä työtä tehtävänä, mutta julkinen beta-versio siintää jo horisontissa. Stay tuned!
Eat.fi vietti hiljaiseloa viime vuodet, mutta nyt asia muuttuu. Tulemme tässä blogissa ja muissa kanavissa kertomaan aktiivisesti Eatin kuulumisia niin käyttäjille kuin ravintoloitsijoille. Varmimmin pysyt kärryillä ottamalla Eatin Facebook-sivun seurantaan. Nyt keskitymme täysillä uuden palvelun julkaisuun.