Järvi sulaa silmissä. Vielä viikko sitten koululaiset hiihtivät saareen eväsretkelle. Katselin nauravaa nauhaa vinttikamarista, lykkivät, luistelivat ja remusivat, ja koko kirkonkylä raikui.
Nyt on äänessä vesi. Pisarat kilkuttavat peltiä pihalla. Märkä lumi tömähtelee katolta alas. Hietikko kihisee noroja matkalla rantaan.
Vesi nousee jään ja lumipeitteen päälle, punertuneilla oksilla on kiire peilaamaan. Tämän rannan männyt kilpailevat peilaajien kanssa varjoillaan. Risteäviä viivoja, heijastuksia ja liukumia ja lähes ärsyttävän vahva valo, yhtäkkiä taivasrailo jäässä.
Näkymä muuntuu koko ajan, en voi mennä töihin, jättää sitä; tämän katsominen on työni nyt. Pintalumi täplittyy viherharmaalla, jäärouhe kullalla ja punaruskella. Salmen virta laajenee. Huomenna kuvaa ei enää ole.
