– Lähetäänkö mustikkaan? Ukki kysyi. Minä marjapensaassa, maassa puolisankollista mustia viinimarjoja.
– Kait tästä joutaa, ootta nämä tässä.. Minne ja ketä?
– Me ja opas, otetaanko Ari?
– Opas? Joo, kaikki kädet on tarpeen ja kai se joutaa joutilas mettäänkin.
Opas oli helevetin perkeleen kone. Navigaattori johon toinen eno oli laittanut kohteen. Kukaan ei tiennyt minne olimme menossa paitsi se joka ei ollut edes puhelimen päässä eikä ukki osannut edes totella konetta. Se kun oli saanut päähänsä jostain jonkin aivan oudon kohteen eikä se osannut sinnekään.
Meni hermot.
– Minä jään seuraavalle pysäkille! Seeeeeiiiiisss! Saatana!
– Kyllä nyt mennään metsään.
Se kommentti jo nauratti. Toteltiin sitten konetta. Oli todella epävarma olo! Ukki murehti kun ei tullut kartta mukaan.
– Kyllä me pärjätään ilmankin kun mukana on kaksi sissiä, tietäisi vaan tavoitteen..
Sitten toinen eno soitti ja valaisi epätietoisuuden.
Mitä opin tästä? No, en yhtään mitään mitä en jo tietäisi. Reissusta opin sen että siellä ei ollut mustikoita kuin nimeksi ja sen että sielläkin on kauniita maisemia.