Blackalicious (USA)

  • Frontle

Amerikkalainen hip hop –duo Blackalicious yhdelle keikalle Suomeen. Tampere is the place to be, kun yksi underground hopin suurista nimistä suuntaa keikalle Manseen. Duon Blazing arrow -albumi 2000-luvun alkupuolella oli aikoinaan yksinkertaisesti niin kova, että kun levyä kuunneltiin lähes tauotta pelkäsin CD:n laaserin lopulta polttavan levyn ääniraidat sileiksi. Blazing Arrow:n kovuus ei tietenkään ollut sattumaa ja albumin tuottajajoukkokin oli mitä muhkein mm. Questlove, DJ Shadow, Hi-Tek, Ben Harper ja Cut Chemist.

Vaikka Blackalicious on tehnyt musiikkia jo 90-luvun alusta asti on bändi levyttänyt harvoin. Kymmenen vuoden tauon jälkeen kaksikko julkaisi syyskuussa 2015 neljännen, hartaasti odotetun pitkäsoittonsa - Imani Vol. 1. Albumi on yhtä kova kuin odottaa saattoikin. Tuhtien funksoundien ja kitarariffien värittämä hiphop uppoaa kuin Titanic 1912. Eikä Gift of Gabin hämmästyttävät lyyriset lahjat ole haihtuneet.

Bändi sai mielenkiintoista huomiota osakseen viime vuonna, kun Daniel Radcliffe (Harry Potter) ollessaan Jimmy Fallon Show:n vieraana räppäsi Gift of Gabin Alphabet Aerobics -kappaleen virheettömästi läpi. Tämän jälkeen biisi on noussut mediassa esille monissa yhteyksissä ja biisiä on sittemmin yrittänyt ”suorittaa” monet muutkin.

Viimeksi vuonna 2006 Suomessa keikkaillut bändi on erittäin odotettu vieras. Kekseliäillä ja positiivisilla sanoituksillaan kaksikko eroaa monesta nykyräppäristä. Blackalicious uskoo myönteiseen sanomaan ja tyylilliset taidot saavat haukkomaan henkeä. Gift of Gabin kielirulla ja monimutkaiset riimit, sekä Chief Xceln klassiset, suorat biitit ovat kenties täydellinen yhdistelmä.

Jos todella kaipaat elämääsi hyvää west-coast hip hoppia marraskuussa ota suunnaksi Blackalicious. Gigwhale.comin kautta liput (Tiketti) keikalle alk. 28€. Much love, respect and bless up.

BLACKALICIOUS
Tampereen Klubilla ke 25. marraskuuta.

Ikäraja: K-18
Aika: ovet 20:00

klo 21 TRE-FUNK III
klo 22 BLACKALICIOUS (USA)

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com

Kirjoitettaessa soi Blakcalicious - That Night

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi