Keikat & festarit

Frontlè Magazine on vuonna 2015 perustettu musiikin riippumaton sanansaattaja. Kirjoitamme keikoista, festareista, ilmiöistä ja asioista. www.frontle.com

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on cheek.

Elastisen – ELA SHOW  1

En mahda sille mitään, että itselleni tulee edelleen Elastisesta puhuttaessa ensimmäisenä vahvasti mieleen Fintelligens, vaikkakin yhtye on ollut tauolla jo vuodesta 2012. Mennäänpä kuitenkin muutama vuosi ajassa taaksepäin rakkaalle 90-luvulle. Oli nimittäin vuosi 1998 ja elin omaa hip hop -kesääni kuunnellen Mobb Deeppiä, Rootsia ja Xzibittiä. Jenkkiräppi oli aitoa hiphoppia ja biisien sanat tarttuivat tiukkaan. Jopa niin tiukkaan, että edelleen yllätyksekseni osasin biisien sanoja ulkoa.

Pian tästä MoonTVllä ja soittolistoilla alkoi näkyä kotimainen Fintelligens. Suomeksi räppääminen oli tuohon aikaan vielä verrattain uusi juttu ja koska kontrasti jenkkiräpin kanssa oli suuri, meni omalla kohdallani todella kauan ennen kuin pystyin ottamaan Fintelligensin tosissaan. Salaa tietty fiilistelin joskus vuosituhannen vaihteen aikoihin tehtyä Stockholm-Helsinki biisiä, mutta olin jo ehtinyt lokeroimaan bändin siihen unohda –lokeroon.

Fintelligens ei kuitenkaan suostunut unohtumaan eikä feidaamaan. Iso H ja Elastinen osasivat hommansa ja puskivat kotimaista hoppia eteenpäin yhdessä ja erikseen. Vuonna 2003 yhdessä Kapasiteettiyksikön kanssa perustettiin suomalaiseen rap-musiikkiin keskittynyt Rähinä Records –levy-yhtiö ja asiat liikkuivat kuin itsekseen kohti jotain suurempaa.

Kymmenessä vuodessa Suomi oli kypsynyt vastaanottamaan suomalaista rap-musiikkia. Nyt musiikkityylin suomennos hyväksyttiin mukisematta tasavertaisena muiden genrejen rinnalle, fanikunta kasvoi kasvamistaan ja tie oli aurattu auki useille muillekin musiikkityylin edustajille.

Vuodet luonnollisesti jättävät jälkensä meihin ja toki Fintelligensinkin musiikki muuntui 2010-luvulle tultaessa uhoräpistä enemmän bileräpin suuntaan. Pian biisit kuten Mikä Boogie tai etkot, juhlat, jatkot pyörittivät peppuja ympäri Suomen. Elettiin Suomi -rapin kultaisen aikakauden porttien juurella.

Rap-musiikin vahvuus täytyy olla sen muuntautumiskyvyssä. Se on onnistunut luomaan itsensä niin monesti, ottamaan vaikutteita, ja liikkumaan uusiin suuntiin, että se on pysynyt valtavirrassa näin monta vuotta ja saanut taakseen lukuisan kannattajakunnan.

Kuvailisin nykyistä vallalla olevaa hip hop -aikakautta viihderäpin –aikakaudeksi, jossa kyseiselle aikakaudelle tyypillisiä merkkejä ovat isot, megaluokan keikat sekä biisien sijaan artistin selittämätön, ylikorostunut asema. Esimerkkinä tästä mainittakoon viimeaikainen JareKrishna hysteria ja liikehdintä. Räpilla pyyhkii Suomessa lujaa ja se näkyy.

Elastisenkin tukka alkoi kasvaa ja hymy levisi korvasta korvaan vaivihkaa vuosien aikana. Nyt aina kun miehen näkee, ei valkoinen hammasrivi pysy piilossa lainkaan. Positiivisuus on tietysti hyvä juttu ja varsin kysyttyä tänä päivänä. Elastinen on breikannut itsensä läpi mainoskasvona, The Voice of Finland –ohjelman tuomarina, Vain elämää –televisiosarjan yhtenä osallistujana, ja lukuisina ääninä animaatio elokuvissa, sekä yhteisbiiseissä monien artistien mm. legendaarisen Snoop Doggyn kanssa.

Elastinen itse haluaisi kuitenkin olla huippuhyvä taikuri ja jonkin asteista taikaa Elan otteissa onkin, sen verran suuri hype miehen takana on. Nyt on Elastisen aika astua areenalle. Hartwall areena on varattu miehelle valtaisan kysynnän vuoksi nyt kahdeksi päiväksi 9. Ja 10. Lokakuuta. Lokakuun ELA SHOW tulee olemaan Elastisen tämänastisen uran suurin näytös. Keikalla nähdään läpileikkaus miehen urasta ja lavalla nähdään Elastisen kanssa hänen orkesterinsa sekä toistaiseksi yllätyksenä säilyvät vierailijat.

Monia spekulaatioita vierailijoista liikkuu aina Snoop Doggista, Rähinä posseen, ja Cheekiin. Oma artistiveikkaukseni on, että lavalla nähdään ainakin Iso H ja Fintelligens ”comeback”. Illasta tulee aikakaudelleen uskollisesti SUPER MAGEE elämyksellinen kokemus ja pääartistina nähdään tietysti ELA itse. Anna sen soida.


Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé

Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


Frontlén teemabileet: Blockfest - osa6  1

Osa 6: Timanttikattaus

Huh huh. Blockfestin esiintyjäkaartissa komeilee suomiräpin ihmelapsi, 80 -luvun suomalaisen juppikulttuurin silotsiikkinen vesa, Cheek. Rakastettuna kansanikonina luulisin, että Cheekiä voi varmaan huoletta verrata kehen tahansa suomalaiseen supertähteen. Cheekistä tulee mieleen elävästi ne kekkoskultaiset ajat, jolloin suomalaisuus oli vielä ylpeydenaihe. Äskenhän oli vasta ne ajat, jolloin oli Paavo Nurmi ja se ensimmäinen ällistyttävä Nokian luuri.

Jotain totaalisen samanlaista on Cheekin uskossa itseensä, uhossa ja vilpittömässä, avoimessa menestyksen tavoittelussa.

Sanottiinpa ja oltiinpa Cheekistä mitä mieltä tahansa, hän on kiistatta omavoimaisesti noussut lahtelaisesta pikkupojasta tähtitaivaalle nöyristelemättömällä tyylillään ja bisnesmiehen aivoilla. Kaikki se on aivan taatusti ja ihan faktanakin vaatinut hirvittävän määrän työtä, täysin armottoman määrän ajettuja kilometrejä, syntymälahjana saatua karismaa, autenttisen, puhtaan ja kauniin ulkomuodon, ja voimakkaan tahtotilan.

Blockfestiin saapuu siis todella Iso NIMI. Blingbling -räppäri, timanttinen uhoaja, Suomen James Bond. Cheek, Elastinen ja muu Rähinä recordsin jengi ovat avanneet omalla menestyksellään, tv -työllään ja megakeikoillaan isolla kädellä samalla ovet levälleen koko suomiräp -genrelle kaikkine tasoineen. Eipä juuri tänäpäivänä löydy poppissikermää, missä ei fiittaajana olisi joku räppipoika. Tai tyttö.

Kun Cheekin esiintyminen Blockfestin lauantaissa julkistettiin, Tiketin sivut kaatuivat välittömästi ja loput liput tuolle lauantaille menivät todella lyhyessä ajassa. Blocfestin Cheek -lauantai on myyty siis loppuun. Tsekkaa seuraava keikka available Gigwhalesta. Ja ole nopea.

Täysin toisenlaisesta näkökulmasta Blockfestia lähestyy toinenkin iso nimi, Atomirotta. Notkea rotta riisui viime kesänä rottanaamarinsa ja astui julkisuuden valokeilaan aivan omilla kasvoillaan. Ja millaiset kasvot!

Itä-Helsingin sanansaattaja, tarinallisista hahmoista ja verbaalisesti varsin notkeasta musiikista tunnetun Notkean Rotan solisti toi Atomirottana pehmeän ja rakastettavan, rouhean ja maanläheisen rokkisoundin räppäämiseen ja biiseihin yhdessä Rane Raitsikan kanssa.

Hima taas ja Aurinkoon -biisit ovat nostaneet Atomirotan lyhyessä ajassa kaikkien huulille. Keikat on tunnetusti täynnä energiaa, loikkimista ja biletystä. Hanibani, kantsii mennä. Believe me. Atomirotta kun on vaan kaunis, sisällöltä ja ulkoa.



Kirjoittanut Heini Heikkilä, Frontlé

Lue juttusarjan muut osat ja katso keikat, festarit, ilmiöt ja asiat osoitteesta www.frontle.com

Tsekkaa yllämainittujen esiintyjien muut keikat osoitteesta www.gigwhale.com


Frontlén teemabileet: Blockfest  1

Blockfest-hehkutus alkoi NYT!
Eli siis Blockfesthypeä luvassa. Joka päivä. Tsek it aut.

Osa 1: Asa, Elastinen ja Spekti

Vuosi oli 2001, kun allekirjoittaneella blogaajalla oli mielessä ylioppilaskirjoitukset, kropassa huomattavasti vähemmän ryppyjä ja stereoissa Fintelligensin Stockholm-Helsinki. Samana vuonna Asa, joka esiintyi tuolloin nimellä Avain, julkaisi kuolemattoman tajunnan- ja levymyynnin räjäyttäneen esikoisalbuminsa Punainen tiili. Spekti aloitteli uraansa ja kuului Trilogia-kokoonpanoon, joka breikkasi muutamaa vuotta myöhemmin.

Blogaajan silloisissa sosiaalisissa ympyröissä hip hopin kuuntelu oli totaalisen out. Piti kuunnella rokkia, ja jos ei kuunnellut rokkia, niin piti kuunnella europoppia. Ja niitä europopin kuuntelijoitakin pidettiin pikkuisen höttöpäinä. Kun blogaaja yritti hehkuttaa, että kuulkaa tässä on nyt Suomen musiikkihistorian merkittävimpiä tekeleitä käsillä soittaessaan esimerkiksi Roihuvuorta repeatilla, blogaajaa pidettiin pimahtaneena kommarina. Mutta eipä arvannut blogaajakaan, että reilu kymmenen vuotta eteenpäin hip hop olisi maailman myydyin genre ja ensimmäinen suomalainen stadionin (kahdesti) täyteen vetävä artisti tulisi olemaan tuolloin niin halveksittu Cheek.

Ihana, mahtava, upea Blockfest järjestää meille tänäkin vuonna megabileet, joissa päästään fiilistelemään ainakin Asan keikalla vanhoja hyviä aikoja ja tutustumaan myös uuteen materiaaliin. Asa julkaisee uuden levynsä Love päivää ennen Blockfestin keikkaa, joten tarjolla on uunilämpimäisiä herkkuja, joista esimakua on antanut Mä haluun olla hippi –sinkku.

Elastinen taisi viime vuoden Blockfesteillä hoitaa verkostoitumisen bäkkäreillä viis kautta viis, koska tänä vuonna on saatu kuulla maailmanhistorian ensimmäistä kotimaista biisiä, jossa on superstara fiittaamassa. Elastisen keikka on perinteisesti ollut Blockfestien parhaimpia fiiliksennostatuskeikkoja, joiden avulla jaksetaan bailaa Koko yö. Tämän biisin soidessa kaikki paikalla olleet voi muistella vuotta taaksepäin, kun samoilla mestoilla heilutettiin käsiä Snoop Doggille (‼).

Spekti on tehnyt viime vuosien tanssilattioille jalan alle meneviä kappaleita: Juomalaulu kiteyttää niin näpsäkästi koko festarikansan kollektiivisen mielentilan, että sen kertosäkeeseen osallistuu saletisti jokainen, jolta vaan ääntä vielä lähtee.

Blockfest on pian täällä, oh ah, en jaksa odottaaaaaaa ‼

Kirjoittanut Henna Lähtevänoja, Frontlé
Katso keikat, festarit, ilmiöt ja asiat osoitteesta www.frontle.com

Tsekkaa yllämainittujen esiintyjien muut keikat osoitteesta www.gigwhale.com