Selvän teki: [b]332[/b] [b]Joel Lehtosen[/b] kirjettä [b]Sylvia Avellanille[/b] salarakkaalleen (+1 Olaville S:n pojalle), luettu, kaikki kirjeet, joita ei olisi saanut lukea, koska kirjailija rukoilemalla rukoili Sylviaa tuhoamaan ne. Mutta jäljellepä…
Cityn toimitus4.11.2013 12:52(Päivitetty: 4.11.2013 15:30)
Selvän teki: [b]332[/b] [b]Joel Lehtosen[/b] kirjettä [b]Sylvia Avellanille[/b] salarakkaalleen (+1 Olaville S:n pojalle), luettu, kaikki kirjeet, joita ei olisi saanut lukea, koska kirjailija rukoilemalla rukoili Sylviaa tuhoamaan ne. Mutta jäljellepä jäivät meidän jälkipolvien pällisteltäviksi. [url=http://www.city.fi/blogit/hikkaj/omaisuus+liipasimella/124705](ed.)[/url]
Näin vakoilu-uutisten aikana: lienee tämä nyt sitä.
Kyttäilyä, kurkistelua ehkä paremminkin. Sillä mitäpä todellista salailtavaa Joelilla tai kenellä tahansa ’kunnon’ kansalaisella on – korkeintaan kummia harhoja ja mieltymyksiä.
Mitähän noista nyt ensihätään muistaisi? No niinpä tietenkin!
Päällimmäisenä pyörivät sukupuolitaudit, joita Joel keräsi itselleen yleisiltä naisilta, ja sitten tietenkin hirvittävä reumatismi, joka nakersi elämänhalua; elämisen rientoa tosin riitti kirjeiden päättymisen ja Sylvian kuolemisen, 1920, jälkeen vielä neljäksitoista vuodeksi ennen omahaluista lähtöä.
Vissiin pahin kaikista oli kuitenkin orvon osan ymmärtäminen, oman äidin merkillisyys: jättää nyt puolivuotias pojannapero heitteille! Omaa sukua ei oikeastaan ollut olemassa, taikka puolikkaana jossain inhassa idässä, siellä Savon Inhassa kummitteli, vastaan harasi, omaisuutta tärveli puoliveli [b]Ales[/b] pesueineen, harmia kylvi siinä missä kyliä luutiva äiti.
Oliko se sitten yksilön onni, kun Joel sai lopulta käydä papinlesken helmoissa ylioppilaaksi ja nähdä maailmat ja tulla kirjailijaksi? Ei se ainakaan näistä kirjeistä välity, kaukana on kiitollinen mieli.
Oliko se sitten kansakunnan onni että äiti jätti vauvansa ojanpohjalle? Taisipa olla.
Sillä jos äiti, se [b]Heikaraisen[/b] ämmä, ei olisi hyljännyt lastaan, olisivat jääneet koulut käymättä sekä maat ja mantereet näkemättä ja Suomen kirjallisuus olisi yhtä peruskirjailijaa köyhempi.
Olipa tuo miten oli, niin nämä [b]Pekka Tarkan[/b] 1969 toimittamat [i]Putkinotkon herra[/i]n kirjeet ovat kovaa valuuttaa ja niin kovaa kamaa, että luulisi näiden kirjeiden lukemisen kiinnostavan nykyajan tirkistelijöitä ja kurkistelijoita, meitä nopeita seiskojen lukijoita ennen kaikkea, ja innostavan näin kiertotietä syvemmän kirjallisuuden lukupiiriin, vaikka [i]Putkinotkoon[/i], jonne tästä, sopivasti [url=http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kippis+ja+kulaus/124951]putkiremppojen[/url] jälkeen, käy oma lukumatka.
kuva [url=http://personal.inet.fi/koti/kulennoinen/reijo.htm]RIP[/url]