Ekologiset joululahjavinkit Hippulan kivijalasta – ei krääsää
Hippula Putiikki
Kierrätys ja ekologisuus ovat aiheita, jotka näkyvät koko ajan ympärillämme enemmän ja enemmän. Luin juuri jutun, että moni perinteinen lastentarvikeliike on joutunut sulkemaan ovensa, mutta second handia ja uutta yhdistelevät liikkeet pärjäävät. Meillä on Käpylässä pikkuruinen kivijalkaliike Hippula Lasten Putiikki & Kaffela. Tämä pieni putiikki tarjoaa myyntikanavan monille pienyrittäjille. Konseptimme perustuu nimenomaan second handin ja ekologisten uusien tuotteiden ympärille. Hippula tarjoaa myös kohtaamispaikan vanhemmille. Kasvokkain kohtaamisia ei mikään voi korvata, vaikka sosiaalinen media on omakin intohimo.
Hippula löytyy Joukolantieltä Käpylästä
Minulla on kaksivuotias poika ja viime ajat olen ostanut vaatteet hänelle pääasiassa kierrätettynä. Oletko ikinä ajatellut, että synttärilahja tai joululahjakin voisi olla kierrätyslahja? Kierrätyslahja on todella järkevä tapa ja opettaa lapsia ekologiseen elämäntapaan. Uskon, että kierrätyslahjat tulevat yleistymään vauhdilla.
Hippulassa puolet tilasta on varattu second hand tuotteille, joita ihmiset myyvät kauttamme myyntitilisysteemillä.Second hand tuotteita löytyy koossa 50-140cm sekä äitiysvaatteita.Kierrätyslahja on ekologinen ja kustannustehokas idea.
Toki vanhan rinnalla on kiva saada ja antaa myös jotain uutta. Mieluiten ekologista, joka on kaiken lisäksi kaunista. Keräsimme tähän muutamia joululahjavinkkejä vauvasta vaariin. Vaikka Hippula onkin ensisijaisesti lasten liike, löytyy valikoimista jotain myös aikuisille.
Vihdoinkin markkinoilla on staili lasinen JOCO kahvikuppi. Lasi on ekologinen valinta ja se ei muutu käytön myötä epähygieeniseksi tai naarmutu. Borosilkaattilasi on BPA ja BPS-vapaa.Wean Greenin eväsrasiat sopivat myös kaikenikäisille. Näiden tuotteiden ilme ja värimaailma tuo hymyn huulille keskellä pimeintä syksyäkin.Lifefactoryn tuotteissa yhdistyy moderni design, ympäristöystävällisyys sekä ainutlaatuiset käyttöominaisuudet. Lasiset tuttipullot, juomapullot sekä silikoniset purulelut ovat turvallisia eivätkä ne sisällä terveydelleesi haitallisia kemikaaleja.Hippulan sisustuksessa on 40-luvun retrohenkeä.Tots Bots Easyfit V4 on palkintoja voittanut vaippa, jota on nyt paranneltu entisestään. Sisäpintana on kaksipintainen bambupuuvillan ja polyesteriminkyn sekoitus. Bambu tekee siis paluun vauvan ihoa vasten.ManyMonthsin ihanat villapuvut, bodyt, leggingsit, kypärämyssyt ja tumput ovat suosittuja lahjaideoita. Merinovilla on pehmoista, mukavaa, hengittävää ja kuitenkin erittäin lämmittävää viileällä säällä.Palkitun Beibamboon taustalla on koskettava tarina Nina Ignatiuksen omasta kokemuksesta keskosvauvan äitinä. Vauvan herkän ihon suojelemiseksi vaatteissa on mahdollisimman vähän saumoja.Ihanan eettiset tuotteet ovat kehitysmaissa valmistettuja paikallisartesaanien laadukkaita taidonnäytteitä. Missiona on luoda taloudellista riippumattomuutta kehitysmaiden pienartisaanien ja naisyrittäjien elämään. Kuvassa poikani leijonaneule päälläSuomalaisen ella ja ebba -malliston Tyyni -vauvapeitto on ihanan pehmeää puuvillaa.Hauskan näköinen Skip Hop Astiasto on valmistettu kestävästä melamiinista ja se ei sisällä BPA-yhdisteitä. Skip Hopin kerhoreput ovat syksyn hittituote.Loru on ekodesignmerkki, jonka valikoimasta löytyy käsityönä valmistettuja ekologisia vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita lapsille. Mallistoissa pyritään hyödyntämään kierrätysmateriaaleja sekä teollisuuden ylijäämämateriaaleja.Joululahjaksi voi myös antaa Ekolon raakapatukoita tai luomusuklaata.Sophie La Girafe luomukosmetiikka on ylellinen lahja, josta äiditkin pitävät. Eikä kyseessä ole mitä tahansa ihonhoitoa, vaan korkealaatuista luonnon- ja luomukosmetiikkaa. Sophie the giraffe Baby -tuotteet kantavat Ecocert-tunnusta.Hippula haluaa tuoda hyvää mieltä ja iloa kaikille perheille, joten liitutauluseinällä lukee ”kun iloitsee pienistä asioista, voi iloita usein” Tervetuloa viihtymään!
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:31
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin