
Michelle Obama tunnetaan entisenä Valkoisen talon ensimmäisenä naisena ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puolisona. Nykyään hän johtaa Obama Foundation'ia, joka kouluttaa tulevaisuuden johtajia.
Michelle Obaman Minun tarinani ilmestyi vuonna 2018. Kyseessä on elämäkerta.
Valo meissä kaikissa (Otava, 2022) on hänen uutuuskirja, joka keskittyy elämänviisauden antamiseen.
Teos on syntynyt pahimman koronakriisin aikana. Koronavirus tekee vieläkin terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia tuhoja. Samaan aikaan Yhdysvalloissa tapahtui vakavia rotumellakoita. Kahtiajakautunut Yhdysvallat äänesti uudesta presidentistä. Joe Biden voitti presidentinvaalit.
Obama antaa neuvoja siihen, miten kukin voi säilyttää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin raskaiden tapahtumien keskellä. Kyseessä ei ole käsikirja, vaan hän kirjoittaa eri aihepiireistä omien henkilökohtaisten tarinoiden kautta, jotka koskettavat sukulaisia, ystäviä ja tuttavia.
Ohjeet eivät ole suoria, mutta tarinat antavat tilaa oivalluksille. Kaiken pahuuden ja epävarmuuden keskellä Obaman kirja on lämminhenkistä ja tasapainoista luettavaa näin levottomien aikojen keskellä.
2 kommenttia
Maisa45
11.4.2023 14:32
Joo kyllä se näin on.. https://www.lainaa-helposti.com https://www.nettilainaa.fi https://www.lainaa-netistä.fi https://www.halvinliittymä.com
Vastaa kommenttiin
Maisa45
11.4.2023 14:33
Joo kyllä se näin on.. https://www.lainaa-helposti.com https://www.nettilainaa.fi https://www.lainaa-netistä.fi https://www.halvinliittymä.com
Vastaa kommenttiin