Miksi suomalainen oikeusjärjestelmä arvottaa biologisen vanhemmuuden ylitse kaiken muun? Miksi lapsensa hyljännyt tai hoitamatta jättänyt vanhempi saa hyvinkin helposti ja nopeasti lapsensa takaisin luokseen niin halutessaan, vaikka lapsille olisi löydetty uusi rakastava ja huolehtiva koti ja perhe? Onko biologinen vanhempi lapselle todella aina se paras mahdollinen kasvattaja oli tilanne minkälainen tahansa? Onko sillä, kuka lapsen synnyttää, todella niin suuri merkitys, että oikeus biologisten lastensa vanhemmuuteen säilyy kaikista teoista ja tekemättä jättämisistä huolimatta?
Jostakin syystä olen joutunut melko läheltä seuraamaan huostaanotto-sijaislapsi-biologiset vanhemmat -taistelua ja onhan se rumaa katsottavaa. Lapset ovat jo kärsineet enemmän kuin lasten tulisi joutua kärsimään eikä kärsimykselle laiteta mitään loppua. Jatkuvia oikeudenkäyntejä, hetkellisiä huostaanotonjatkamispäätöksiä, muutaman kuukauden odottelua ja jälleen uusia oikeudenkäyntejä. Lasten manipulointia, lasten käyttämistä pelinappuloina aikuisten valtapelissä, itsekkäiden syiden ja naiivismin perusteella tehtäviä päätöksiä… Aivan järkyttävää eikä tämä kuvio ole kai millään tavoin erityislaatuinen tai edes pahimmasta päästä. Voi puistatus.
Jos mä jonakin päivänä saan lapsen ja sen hylkään, mut saa siltä istumalta ensinnäkin lopettaa. Jollei kukaan mua ota kuitenkaan hengiltä, niin älkää jumalauta päästäkö mua ainakaan sitten enää ikinä lähelle niitä mun lapsiani ja sekoittamaan niiden elämää. Mun mielestäni lapsensa hyljännyt äiti ei kyllä ole ansainnut minkäänlaista sympatiaa tai edes ihmisarvoa. Hyi saatana.