SamV

Kirjoittelen tässä blogissa omasta elämästäni, tavoitteistani ja mieltäni askarruttavista asioista.

Painonpudottajan joululahjat  1

Edellisestä kirjoituksestani on hieman päälle kuukausi vierähtänyt ja taas on kilo lähtenyt. Oikeastaan hieman enemmänkin, mutta nyt ei rueta pyöristelemään ylöspäin. Tavoitteena olisi että 15 kiloa on kadonnut kun vuosi päätöksestä tulee täyteen. Hienointa olisi jos jo uudeksi vuodeksi onnistuisi vaikka tämä ei siis mikään uudenvuoden lupaus ollutkaan.

Jouluun taas ei ole kuin hieman päälle kuukausi aikaa. Se onkin suuri haaste painonpudottajalle. Jouluruokaa tulee aina syötyä hieman enemmän kuin on tarve ja eipä se muutenkaan ole sieltä ihan terveellisimmästä päästä. Päätin että sallin itselleni tänä jouluna yhden perinteisen jouluruokailun, jossa voi syödä vapaasti mitä haluaa ja muuten jätän perinteiset jouluruuat väliin.

Toinen ansa joulussa on joululahjat. Suklaata tulee lähes aina saatua joltain ja monesti sitä tulee itsekin annettua. Usein lahjat tuppaavat myös muutenkin olemaan enemmän löhöilyyn kuin liikkumiseen kannustavia. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen millaiseen toimintaan lahja ohjaa varsinkin jos lahjan saajalla on ylipainoa alla. Toisaalta pitää myös varoa olemasta liian läpinäkyvä lahjan tavoitteen kanssa, sillä näissä tilanteissa on myös helppo loukata toista. Ajattelinkin tänä jouluna panostaa siihen, että omat lahjani olisivat sieltä terveellisemmästä päästä. En nyt siis aio kuitenkaan mitään parsakaalia kääriä lahjapapereihin, vaan koittaa valita hyvistä lahjaideoista sen terveellisimmän vaihtoehdon. Esimerkiksi veljenpojalleni olen yleensä jonkin lelun hommanut joululahjaksi, usein legoja. Legoissa ainut vika on se, että ne johtavat usein enemmän istumiseen kuin liikkumiseen. Tänä vuonna ajattelin hieman nerf-pyssyä, jonka kanssa varmasti enemmän liikutaan kuin istutaan. Pitää tosin vielä kysyä veljen mielipide asiasta. Kirjoja on myös tullut ostettua usein joululahjaksi. Ajattelin tänä vuonna korvata ne äänikirjoilla. Ne eivät sido istumaan paikalleen niin kuin normaalit kirjat. Olen tässä nyt kävelylenkeilläni usein niitä itsekin kuunnellut.

Eli ihan tälläisellä kevyellä linjalla olen liikkeellä, eikä minun mielestäni sen ihmeellisemmäksi kannatakkaan laittaa. Tärkeintä on että lahja on oikeasti hyvä ja sitten jos on useampi hyvä vaihtoehto niin voi sen terveellisimmän vaihtoehdon valita. Suklaa on esimerkiksi loppupeleissä vähän tälläinen vaihtoehto johon yleensä mennään kun ei parempaakaan keksitä, tai sitten se annetaan jonkun lahjan oheen joka ei tuntunut vielä yksinään tarpeeksi hyvältä. Aionkin tänä jouluna panostaa sen verran kaikkien joululahjoihin, että suklaaseen en tyydy kenenkään kohdalla. Kaikille lukijoilleni suosittelisin samaa. Jos on vaikea keksiä lapsille hyviä joululahjoja, katso vaikka täältä hyviä ideoita. Aikuisille en harmi kyllä pysty ihan noin hyvää sivua tarjoamaan, kun lahjojen kuitenkin tulisi olla enemmän persoonallisia heille.


10 kuukautta 12 kiloa sulanutta rasvaa – Minun vinkkini siihen, kuinka laihtua helposti

Kymmenen kuukautta ja 12 kiloa painoa pois, enpä olisi tähän uskonut vielä alkuvuodesta, kun aloin omia elämäntapojani muokkailemaan. Nyt sitä vasta ymmärtää, että kyseessä todellakin on yli ämpärillinen rasvaa, mikä mielestäni on hyvä saavutus.

Ystävänikin ovat kyselleet, että kuinka laihtua noin nopeasti, mutta mielestäni kyseessä on ollut hidas prosessi, joka on vaatinut paljon itsekuria ja elämäntapojen muutosta. Salilla en ole rehkinyt (vielä), vaan koko tämänhetkinen laihdutusprosessi on pääsääntöisesti ruokavalion ansiota.

Kirjoittelen tähän nyt minun vinkkini siihen, kuinka laihtua kymmenen kiloa vuodessa ilman salilla repimistä tai lenkkeilyä.

1. Itsekuri on tärkeää
Omalla kohdallani olen huomannut, että laihdutuksessa ei ole olemassa mitään oikotietä onneen. Laihdutuspillereitä on toki markkinoilla ja osa niistä jopa toimii, mutta se ei tarkoita sitä, että pillereiden syömisellä laihtuisi ilman, että muuttaa omia elämäntapojaan ja ruokailutottumuksiaan.

Laihdutuspillereistä ja muista vippaskonsteista ei ole mitään apua laihdutukseen, jos juot viikoittain olutta ja mätät päälle sipsejä, pitsaa ja muuta epäterveellistä. Kaikille houkutuksille pitää sanoa jyrkästi EI ja juoda sen parin saunaoluen sijaan pari lasia vettä. Itsekuri on mielestäni kaikista tärkein tekijä siihen, kuinka laihtua, jos sitä oikeasti haluaa.

2. Syö tarpeeksi ja oikein
Vaikka en olekaan mikään laihdutuksen asiantuntija tai ravitsemusekspertti, niin tiedän kuitenkin sen, että laihduttaminen ei tarkoita sitä, että ei söisi mitään ja laihdutus lähtee omasta keittiöstä. Omaan ruokavaliooni on kuulunut ihan normaalisti aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.

Säännöllisillä ruokailuajoilla välttyy verensokerin laskulta, minkä vuoksi saattaa helposti sortua syömään mitä tahansa ja liikaa, silloin, kun ruokaa on sitten saatavilla. Erilaiset ateriankorvikkeet ovat hyvä ja terveellinen tapa pitää nälkä loitolla, mikäli esimerkiksi työkiireiden vuoksi ei ehdi syömään lounasta.

Viikon laihduttajan ruokalistaa en ala tähän nyt vääntämään, mutta ruokavaliosta kannattaa karsia pois ainakin sokerit, ylimääräinen suola, mikrohampparit, mikropitsat, einekset ja muut valmisruoat, myös valkoisen leivän syömistä kannattaa rajoittaa sekä tietenkin jättää mieluusti kokonaan pois alkoholijuomat.

Laihduttajan ruokavaliossa kannattaa suosia kalaa, kananmunia, papuja, kanaa, kurpitsaa, pinaattia sekä muita vihanneksia. Aamupalaksi voin lämpimästi suositella sitä perinteistä kaurapuuroa tai rahkaa. Tämä IS:n artikkeli antaa osviittaa siihen millaista ruokavaliota kannattaa noudattaa, jos haluaa laihtua.

Ruokavalioon suosittelen ottamaan mukaan myös luontaistuotteita omien tarpeiden mukaan. Kalanmaksatabletteja kannattaa mielestäni ainakin ehdottomasti ottaa päivittäin.

3. Käy kävelylenkeillä
Ruokavalion muokkaamisen lisäksi suosittelen myös liikkumaan. Itse en ole salilla käynyt rehkimässä, vaan olen käynyt kävelylenkillä aina silloin, kun olen kiireiltäni ehtinyt tai kun säät ovat sallineet. Tyypillisesti käyn kävelyllä 3-4 kertaa viikossa ja lenkin pituus on 1-2 tuntia, riippuen ihan omasta aikataulusta.

Olen havainnut pikku liikunnan olevan hyväksi, ei paitsi painon kannalta, vaan myös henkisen hyvinvoinnin kannalta. Kävelylenkki virkistää mieltä ja illalla saa myös paremmin unenpäästä kiinni. Pitkät päivittäiset kävelylenkit kyllä auttavat myös siihen kuinka laihtua nopeammin, mutta myös vähemmällä liikkumisella pärjää, jos ruokavalio on kunnossa.


Kevyempää elämää  1

Viime tammikuussa tein päätöksen, että alan elää terveellisemmin. Olin nimittäin päässyt hieman pöhöttymään ja eniten minua haittasi se, että olin jatkuvasti väsynyt ja kärsin ajoittaisista nivelkivuista.

Tammikuussa aloinkin muokkaamaan ruokavaliotani uuteen uskoon. Heitin pois, ja jätin vähemmälle melkeinpä kaiken epäterveellisen ja turhan ruoan. Ruokavalioon otin mukaan enemmän kasviksia sekä erilaiset luontaistuotteet sekä ns. superfoodit.

Alkuun tämän uuden dieetin noudattaminen oli tietenkin vaikeaa, etenkin kun oli tottunut ryystämään kaljaa ja syömään viikonloppuna pitsaa, lounaalla hampurilaista, grilliruokaa sekä muuta kovin, kovin epäterveellistä ruokaa.

Liikuntaa en ole ruokavalion muutoksen jälkeen juurikaan lisännyt, vaan olen elänyt ihan normaalisti. Minulla on kyllä tapana käydä kävelylenkillä 3 kertaa viikossa, mutta muuta liikuntaa en juuri harrasta.

Dieetin vaihdon jälkeen olen huomannut, että kiloja on lähtenyt ja elämästä on tullut huomattavasti keveämpää. Kaikkiaan olen 6 kuukauden aikana laihtunut 8 kiloa. Eli reilun kilon per kuukausi.

Olen myös huomattavasti pirteämpi, kuin aiemmin ja enää minulla ei ole vaikeuksia nousta ylös sängystä aamulla. Tämä johtuu varmasti pelkästään ruokavalion muutoksesta. Rasvaiset ja epäterveelliset ruoat sekä juomat ovat jääneet pois, ja tilalle on tullut terveellisempää ruokaa sekä erilaisia luontaistuotteita.

Nappailen päivittäin kalanmaksatabletteja, syön aamupalaksi rahkaa, johon sekoitan vähän pähkinöitä sekä kuivattuja marjoja. Syön myös vitamiinitabletteja sekä nivelille tarkoitettua MSM valmistetta. Lounaalla syön puolestaan yleensä salaattia.

Nivelkivut ovatkin kaikonneet lähes kokonaan, ja tästä on varmasti kiittäminen juurikin MSM valmistetta sekä tietenkin laihtumista, kun nivelet eivät enää joudu samanlaiselle rasitukselle, kuin aiemmin.

Tällä hetkellä olo on parempi kuin kymmeneen vuoteen ja minusta tuntuu todella hyvältä. Täytyy kyllä myöntää, että nyt kesällä olen kyllä sortunut pari kertaa itse grillailemaan ja syömään vähän epäterveellisempää ruokaa, mutta onhan tämä Suomen kesä vain niin lyhyt ja pakkohan siitä on hieman nauttiakin.

Terveellisemmän elämäntavan siivittämänä sain myös varmaan energiaa tämän blogin aloittamiseen, sillä olen tällä hetkellä niin täynnä energiaa, että haluan kannustaa myös muita muuttamaan ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Tähän blogiin tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa milloin mistäkin, eli en suinkaan aina kirjoita pelkästään omasta dieetistäni.