[b]5. Judas Priest – Heroes End[/b]
[b]Judas Priestin[/b] [i]Stained Class[/i] -albumi on pullollaan milloin mukaansatempaavia, milloin uhkaavia, aina ehdottoman melodisia ja simppelisti ilmaistuna lyijyäkin raskaampia riffejä. Kaiken edellä mainitun blenderiin heittävä ja määrätietoisesti jyräävä kuvio ei siis voisi olla juuri sopivampi päätös yhdelle bändin uran vahvimmista albumikokonaisuuksista.
[b]4. Ace Frehley – Snow Blind[/b]
[b]Kissin[/b] soolokitaristi ei aina päässyt toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla pääbändissään, mutta onneksi meillä on miehen julkaistujen albumien määrässä laskien lyhyt, mutta kitaroinnin puolesta sitäkin timanttisempi sooloura. [b]Hello[/b]-cover [i]New York Groove[/i] saattaa olla [i]Space Acen[/i] debyytin tunnetuin kappale, mutta [i]Snow Blindin[/i] riffi groovaa vielä astetta sitäkin kovemmin.
[b]3. AC/DC – Riff Raff[/b]
Harva yhtye maailmassa omaa vastaavanlaisen unohtumattomien riffien katalogin kuin [b]AC/DC[/b]. [b]Malcolm Young[/b] on raapustanut joutessaan reilun neljäkymmentä vuotta koukkuja, joista heikoimpienkin nimiinsä saamisesta monet olisivat valmiita panttaamaan vasemman munuaisensa. Yhtyeen 70-luvun iskevimpiin lukeutuvan riffin kaltaisten luomiseksi tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea sielua, sydäntä ja rautaisia munaskuita/munasarjoja.
[b]2. Rainbow – Long Live Rock ’n Roll[/b]
[b]Ritchie Blackmoren[/b] riffikynä haki vertaistaan 60- ja 70-luvuilla, eikä rock ’n rollin pyhää henkeä ylistävää kappaletta voisi paljon tätä paremmalla tavalla polkaista käyntiin. Kappaleen nimeä kantava albumi jäi valitettavasti [b]Ronnie James Dion[/b] viimeiseksi [b]Rainbown[/b] riveissä, mutta onneksi Blackmorella ei ollut tämänkään jälkeen vaikeuksia värvätä loistavia laulajia sävellystensä tulkeiksi.
[b]1. Van Halen – Ain’t Talkin’ ’Bout love[/b]
Yksinkertainen on usein kaunista. [b]Eddie Van Halenin[/b] puoliksi vitsinä kirjoittama riffi on kenties simppeli, mutta toimivuudessaan aivan omaa luokkaansa. Sen raskas, mutta samalla rapea, reverbin, delayn ja flangerin muokkaama soundi mullisti aikoinaan lukemattomien kitaristinalkujen maailman. Mikä kuitenkin hienointa, teho on edelleen täsmälleen sama uusien sukupolvien kuullessa kipaleen ensimmäistä kertaa.