Maria Ohisalo

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on eduskunta.

Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä  1

Olen ollut mukana Vihreiden toiminnassa viimeiset seitsemän vuotta. Olen parin viime vuoden aikana pitänyt niin eurovaalikampanjani kuin nyt eduskuntavaalikampanjanikin keskeisimpänä sanomana köyhyyden torjuntaa. Näissä eduskuntavaaleissa olen tiivistänyt kampanjani viestin sloganiin #StopKöyhyys.

Maria Ohisalo, 77, Helsinki
Maria Ohisalo, 77, Helsinki

Viesti kiteyttää sen mitä olen vuosia tutkijana, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajanasekä kunta- ja kirkkopäättäjänä tehnyt. Olen puhunut köyhyyden torjunnan merkityksellisyydestä niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisestikin, olen nostanut esiin yksin asuvien aseman parantamiseen liittyviä keinoja ja vaatinut toimia työelämän tasa-arvon parantamiseksi. Eriarvoistumisen vaikutuksista esimerkiksi Suomen talouskasvulle on puhunut jo kansainvälinen talousorganisaatio OECD:kin: olemme menettäneet 10 prosenttiyksikköä talouskasvustamme viime vuosikymmeninä, koska eriarvoistumista ei ole saatu kuriin. Köyhyyden torjunta ei siis ole mitään pehmeää politiikkaa, se on mitä keskeisin tavoite myös taloudellisen kestävyyden turvaamisessa.

Sosiaalipoliitikkona ja köyhyystutkijana olen ollut mukana hankkeissa, joissa on pyritty vähentämään pitkäaikaisasunnottomuutta, nuorten syrjäyttämistä ja parantamaan leipäjonoissa käyvien ihmisten hyvinvointia. Väitöskirjani aineistona on lähes 3500 lomakekyselyä, jotka olemme yhdessä tutkimustiimin kanssa keränneet ympäri maata. Lue lisää joulukuussa julkaistusta raportista. Vaikka leipäjonojen köyhyys on ollut läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa jo 1990-luvun lamasta lähtien, ei siitä ole tähän asti ollut kattavaa tietoa. Nyt on ja se tieto pitää muuttaa konkreettisiksi köyhyyden poistamiseen tähtääviksi toimiksi. Sitä työtä haluan Arkadianmäellä tehdä liittyi se sitten asumisesta johtuvaan köyhyyteen meillä Suomessa tai maailman nälänhädässä eläviin ihmisiin. Tarvitsemme niin perustuloa, kuin palveluiden parempaa saavutettavuutta, ennaltaehkäisyä ja moniammatillista apua heikossa asemassa oleville.

Olen pitänyt jo vuosia esillä yksin asuvien aseman parantamista poliittisena tavoitteena. Yksin asuvia on Suomessa yli miljoona. Kyse ei ole mistään marginaalisesta joukosta ja perinteisen perhepoliittisen puheen rinnalle tarvitaan myös yksin asuvien ääni. Helsingin kaupunki on ottanut asiassa ensimmäisiä askelia ja tätä työtä täytyy jalkauttaa myös eduskuntaan. Yksin asuvien määrän kasvaessa meidän pitää arvioida uudelleen yksin asumiseen liittyvä sosiaalinen riski, asuntopolitiikan mahdollisuudet, poistaa veropolitiikan yksin asuvia syrjivät rakenteet ja pohtia sosiaaliturvan uudistuksia myös yksin asuvien näkökulmasta. Yhden aikuisen kotitalouksista yksinhuoltajaperheiden köyhyyden lievittäminen olisi keskeistä.

Työelämän tasa-arvo ei ole vain hyvien aikojen herkkua, vaan tarvitsemme konkreettisia toimenpiteitä nyt mahdollistaaksemme nuorten naisten korkeamman työllisyysasteen, jakaaksemme hoivataakkaa vanhempien kesken ja hoivan kustannuksia työnantajien kesken sekä vastataksemme keski-ikäisten miesten nousseeseen työttömyyteen, vain mainitakseni muutamia esimerkkejä. Ummehtuneet sukupuolinormit ovat taustasyy muun muassa sille, että Suomen työmarkkinat ovat EU:n neljänneksi sukupuolittuneet. Jätämme potentiaalia käyttämättä, jos ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä elämässään. Olen kirjoittanut keinoista parantaa tilannetta.

Älä nuku, vaadi poliitikoilta enemmän köyhyyden torjumiseksi. Se on niin talouden kuin ympäristönkin kannalta elintärkeää: hyvinvoiva ihminen pystyy pitämään paremmin huolta myös ympäristöstään. Hukkaamme maailman resursseja sillä, että osa ihmisistä yöpyy taivasalla ja kuolee nälkään tai että Suomessa työmarkkinoilla ei hyödynnetä eri sukupuolten osaamista, koska olemme rakentaneet lasikattoja ja muureja etenemiselle. Hukkaamme resursseja, jos työn vastaanottaminen ei aina kannata.

Nyt jos koskaan, nostetaan köyhyyden torjunta politiikan tärkeimmäksi tehtäväksi. Minua voi äänestää sunnuntaina Helsingissä numerolla 77. Mukaasi tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen. Äänestyspaikkasi voit selvittää täältä.


Yksin asuvat alkavat vihdoin näkyä politiikassa  2

Olen pidemmän aikaa kirjoittanut ja puhunut siitä, kuinka yksin asumista ei suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa oikein ole osattu politisoida. On puhuttu sinkuista, yksin elävistä, yksin asujista, yksinäisistä, kaikista sekaisin ja vailla päämäärää. Näin ollen ei myöskään ole harjoitettu politiikkaa, joka torjuisi yksin asumiseen liittyviä sosiaalisia riskejä.

Helsingin kaupunginhallitus on 16.3.2015 tehnyt vuoden 2016 talousarvioehdotuksen raamista päättäessään seuraavan kirjauksen:

“Eriarvoisuuden torjumiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi kaupunginhallitukselle tuodaan vuoden 2015 aikana selvitys perheettömien yksinasuvien yli 100 000 helsinkiläisen sosiaalisesta asemasta ja keinoista sen kohentamisesta. Yksinasuvien tarpeet on huomioitava asuntopolitiikassa.”

Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa. Helsingissä yhden hengen kotitalouksia on yli puolet asuntokunnista. Helsingin kuntapolitiikassa on nyt otettu ainakin askel kohti yksin asumisen politisoimista, yksin asuvat on perheiden ohella nostettu politiikan ytimeen. Tämä on tärkeä kirjaus, joka tarvitsee ympärilleen konkretiaa. Kuntatasolle keskeisintä on juurikin asuntopolitiikka: kaavoituksella täytyy rakentaa kaupunkia tiiviisti ja tuottaa pieniä ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja mahdollistaa myös yhteisöllisen asumisen muotoja, asuntoja, joissa oman oven saa aina kiinni, mutta keittiössä ja muissa yhteisissä tiloissa voi kohdata muita. Yksin asuminen on osalle oma valinta ja osalle pakkovalinta, osalle se on se juuri oikea tapa asua ja osa on jäänyt vasten tahtoaan asumaan yksin.

Yksin asuminen on kuitenkin osalle ihmisistä köyhyys- ja hyvinvointiriski. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksin asuvat kärsivät useista erilaisista hyvinvoinnin puutteista, kun heitä verrataan muissa kotitaloustyypeissä asuviin.

Odotan innolla eduskuntavaaleja ja sitä, että kysymys saadaan politisoitua myös valtion tasolla. Myös muiden kuntien kannattaa nyt ottaa esimerkkiä pääkaupungista, miljoona ihmistä ovat tämän ansainneet.


Kun läheinen juo  2

Yksi minulle tärkeimmistä ihmisistä on alkoholisti.

Tiedän, kuinka alkoholiongelma vaikuttaa paitsi itse alkoholistin elämään myös koko hänen lähipiirinsä elämään. Yölliset puhelut ovat arkea ja joka kerta pelkää puhelun olevan se, jossa kerrotaan, että jotain todella pahaa on tapahtunut. Olen nähnyt läheiseni pahoinpideltynä, ryöstettynä, pahoinvoivana ja katuvana. Olen halunnut auttaa ja apuani tarjonnut. Niin on koko lähipiiri. Olen oppinut, että alkoholismi on sairaus, joka on alkoholistin sairaus, ei minun sairauteni. Olen hävennyt asiaa.

Kuitenkin tärkeintä on, että sairaudesta huolimatta tämä ihminen on elämässäni ja olemme väleissä. Rakastan häntä, vihaan sairautta. Vihaan sitä, koska olen ollut kädetön sen edessä.

Alkoholi ei itsessään tee alkoholistia, sairauden syyt ovat paljon kaupan hyllyjä kauempana. Ratkaisuja alkoholismiin pitää etsiä muun muassa ennaltaehkäisevistä ja laadukkaista julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista. Kun perheissä havaitaan ongelmia, on viranomaisten ja lähipiirin tehtävä auttaa ajoissa. Usein syitä päihdeongelmiin löytyy jo elämän alkupuolelta. Addiktioiden taustalla on elämänhallintaan liittyvät kysymykset ja alkoholin ongelmakäyttöä ja alkoholiriippuvuuden kehittymisriskiä lisäävät erilaiset psykiatriset häiriöt, koska alkoholiin turvaudutaan usein eriasteisten ahdistus-, pelko- ja masennusoireiden lievittämiseksi.

Alkoholipolitiikalla pitää tähdätä alkoholin ongelmakäytön ehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen. Esimerkiksi viime aikoina puhuttanut keskioluen siirto Alkoihin ei kuitenkaan ole 2010-luvun hengen mukainen tapa rajoittaa päihteiden ongelmakäyttöä ja siitä aiheutuvia sosiaalisia ongelmia. Mietojen alkoholijuomien, kuten viinien myynnin voisi sallia ruokakaupoissa. Pientuottajien tukemiseksi voitaisiin sallia mietojen alkoholijuomien ulosmyynti ravintoloista ja pienpanimoilta.

Alkoholin korkea verokanta on perusteltu, sillä sen tuotoilla ehkäistään haittoja. Näitä haittoja syntyy tutkimusten perusteella myös saatavuuden laajentamisen kautta. Verotuksen lisäksi alkoholipolitiikassa on panostettava toimiviin tukipalveluihin sekä asialliseen valistukseen. Miksi päihdepalvelut eivät voisi jalkautua ulos virastoista ihmisten pariin siinä missä sosiaalityökin esimerkiksi nykyään Helsingissä tekee? Myös kohtuukäyttäjien kokemien haittojen esiintuominen olisi tärkeää.

Kieltämällä Pori Jazzien viinipiknikit, rajoittamalla anniskelualueita tai estämällä kahden kaljan tilaaminen yhtä aikaa baarin tiskiltä ei torjuta alkoholihaittoja vaan asetetaan koko alkoholihaittojen torjuntaan tähtäävä politiikka naurunalaiseksi. Sen sijaan järkevä hintapolitiikka ja saatavuuden sääntely sekä ennen kaikkea hyvät ennaltaehkäisevät päihdepalvelut torjuvat alkoholihaittoja ja luovat järkevämmän alkoholipolitiikan lisäksi hyvää alkoholikulttuuria.


Korupuheet ovat tasa-arvon suurin este  5

On helppo sanoa kannattavansa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Harvassa ovat ne poliitikot, jotka eivät sanoisi tätä kannattavansa. Vaikeampaa on tehdä tasa-arvosta totta, saada aikaan lainsäädäntöä, jolla korjataan syrjiviä rakenteita. Katteettomat lupaukset ovat suurin este sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiselle. Kokoomuksella, keskustalla ja sosialidemokraateilla on ollut jo vuosikymmeniä aikaa tehdä tarvittavat muutokset. Kehitystä on tapahtunut ainoastaan juhlapuheissa.

Jos työmarkkinaosapuolet ja puolueet olisivat sanojensa mittaisia, palkkatasa-arvo olisi todellisuutta, naiset eivät kärsisi erityisesti määräaikaisista ketjutetuista työsuhteista, olisivat miesten lailla edustettuina yhteiskunnan johtopaikoilla ja jako nais- ja miesvaltaisiin aloihin olisi huomattavasti nykyistä pienempi.

Siinä missä naisen euro yleisesti on noin 83, senttiä, eläkkeellä olevan naisen euro on 70 senttiä ja maahanmuuttajanaisen vain 30 senttiä. Esimerkiksi yksinhuoltajista suuri osa on naisia ja heidän köyhyysriskinsä on muihin verrattuna korkea. Myös varallisuus keskittyy miehille. Suurin osa kodeissa tehtävästä yksityisestä hoivatyöstä kasautuu naisille, ja heikentää ennestään naisten asemaa työelämässä, ja sitä kautta naisten taloudellista asemaa.

Vanhempainvapaa tulee jakaa 6+6+6-mallin mukaisesti. Vanhemmuuden kustannukset on muutettava jaettavaksi kaikkien työnantajien kesken siirtämällä ne suoraan Kelan maksettavaksi. Kotihoidontukea tulee kehittää siten, että sen käyttö jakautuu tasaisemmin kaikkien vanhempien välillä. Omaishoidon tuki on siirrettävä Kelan maksettavaksi. Tukeen ja omaishoitajien tukipalveluihin on varattava riittävästi resursseja. Kaikki tämä on toteutettavissa ja pitää kirjata tulevaan hallitusohjelmaan. Kyse on tahdosta ja rohkeudesta edistää tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. On sosiaalisesti ja taloudellisesti järjetöntä jättää ihmisten potentiaalia käyttämättä sukupuolen takia. Sukupuolen täytyy olla alusta jolta ponnistaa, ei katto johon törmää.

Touko Aalto, Vihreiden varapuheenjohtaja, valtuutettu, Jyväskylä

Maria Ohisalo, köyhyystutkija, varavaltuutettu, Helsinki

Tämän tekstin toinen kirjoittaja: Touko Aalto
Tämän tekstin toinen kirjoittaja: Touko Aalto

Niin kauan kun puhutaan sinkuista, ei tehdä politiikkaa  9

(Ironinen) Kiitos Väestöliitolle blogauksesta, jossa asiantuntija kertoo kaiken sen ajan, jolloin sinkku ei etsi parisuhdetta olevan nolla-aikaa. Sinkkuus nähdään poikkeuksetta puutteellisena tilana, jossa aktiivinen pyrkimys on kohti parisuhdetta ja ennen parisuhdetta sinkun velvollisuus on etsiä itselleen kumppania. Harva sinkku tavoittelee koko loppuelämänsä viettämistä itsekseen, mutta on heitäkin, jopa enemmän kuin maassamme ruotsinkielisiä. On alentavaa ajatella, että sinkkujen elämän merkityksellisin asia olisi parisuhteen etsiminen. On hyvä muistaa, että harvat määrittelevät itsensä ja ajankäyttönsä ensisijaisesti parisuhteen ja sen puuttumisen kautta, vaan elämän tärkeät ja ajankohtaiset asiat voivat löytyä aivan muualta. Samalla kun parisuhde asetetaan yhteiskunnassa jalustalle, unohdetaan helposti, että perinteinen yksiavioinen heterosuhde ei ole kaikille oma.

Olen kohta 30-vuotias yksin asuva helsinkiläinen – lajissani siis hyvin tyypillinen. Kaikkiaan meitä yksin asuvia on Suomessa miljoona. Miesten kaikissa ikäluokissa yksinasuvia on vähintään viidennes ja yksinasuminen lisääntyy miehillä ja naisilla heti uudestaan 40 ikävuodesta lähtien. Sinkkuja säälivät blogaajat unohtavat usein sen, että yksin asuva ei välttämättä ole sinkku ja sinkku taas saattaa asua yhdessä muiden kanssa. Yksin asuminen on monelle mieluinen valinta ja osalle pakkovalinta. Osalle se tarkoittaa yksinäisyyttä. Sinkut kuitenkin helposti leimataan villeiksi ja vapaiksi, hyvin toimeentuleviksi kaupunkilaisiksi sinkkubileissä hyppääjiksi, vaikka tosiasiassa yksin asuvia ja eläviä on kaikenikäisissä, kaikissa tuloluokissa ja kaikkialla maassa.

Niin kauan kun puhutaan sinkuista, ei tehdä politiikkaa. Jos sinkut ovat julkisuudessa vain viihdeohjelmien puolisonmetsästäjiä, kukaan ei tule menneeksi ilmiössä pintaa syvemmälle. Politiikalla pitää helpottaa köyhyysriskissä elävien yksin asuvien tilannetta ja luoda väyliä ulos yksinäisyydestä. Yksin asuvien asemaa pitää parantaa tukemalla pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa. Samoin on aika yhdenvertaistaa lainsäädäntöä, joka nykyisellään kohtelee yksin asuvia epätasa-arvoisesti yhdessä asuviin verrattuna: kotitalousvähennyksen tulisi olla kotitalouskohtainen, ei henkilökohtainen, isien pitäisi saada isyyspäivärahansa, vaikka eivät asuisi lapsen äidin kanssa yhdessä ja niin edelleen. Yksinäisyyteen voidaan vaikuttaa järjestämällä asumista, palveluita ja julkisia tiloja niin, että ihmiset pääsisivät nykyistä paremmin kohtaamaan toisiaan.

Ei pidä unohtaa, että yksinäisyyden taustalla on usein kokemus eriarvoisuudesta. Siihen kokemukseen vaikutetaan parhaiten tekemällä tuloeroja tasaavaa politiikkaa ja mahdollistamalla kaikille asunto ja perusturva, jotka kannattelevat ja mahdollistavat ihmisten itsensä toteuttamisen. Lain pitää kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti oli ihminen sitten päättänyt asua yksin tai viettää elämänsä sitoutumatta parisuhteeseen. Kukin tavallaan ja laki kaikkien puolesta.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!