Liian moni jää kodin vangiksi

  • Maria Ohisalo

Viime viikolla kotimatkallani autoin itselleni tuntemattoman naapurin rouvan kotiinsa lähitaloon. Kertomansa mukaan hän oli maannut kolme päivää kuumeessa yksin kotonaan. Kun jääkaappi alkoi näyttää tyhjältä, oli ollut pakko lähteä kauppaan. Kauppa ei ole kaukana, mutta rouvan voimat olivat loppuneet kesken kotiinpaluumatkan. Hän asui kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Muutama kymmenen porrasta ei hyvin liikkuvalle ole mikään ongelma, mutta nämä portaat me kävelimme yhdessä ja yhtään enempää portaita ei rouva olisi jaksanut.

Aikoina, jolloin heikkenevä huoltosuhde ja valtiontalouden kestävyysvaje tuntuvat oikeuttavan lähes kaikesta leikkaamisen, on myös esteettömyys kysymys, josta eduskuntavaaliehdokkaitakin tentataan usein jokseenkin näin: Pitäisikö asuntorakentamisessa höllentää esteettömyysvaatimuksia, jotta rakentamisen kulut pidettäisiin maltillisempina?

Oma vastaukseni kysymykseen lähtee yhdenvertaisuudesta: Onko oikein, että rakentaessamme suljemme jo lähtökohtaisesti osalta ihmisistä pois mahdollisuuden vapaasti valita asuinpaikkaansa? Tässä vauhdilla ikääntyvässä yhteiskunnassamme jokainen meistä lienee jonain päivänä niitä naapurinrouvia ja -pappoja, jotka ovat kotiensa vankeina, jos emme ajattele esteettömyyskysymyksiä nyt. Osa ihmisistä ei koskaan pääse liikkumaan ilman apuvälineitä, silti heillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus asumisvalintoihin kuin muillakin.

Toinen osa kysymyksestä liittyy kustannuksiin. Esteettömyys maksaa paljon vähemmän kuin yleensä annetaan ymmärtää: 30-60 euroa neliöltä. Jos emme rakenna esteettömiä asuntoja, liikuntakyvyn heikentyessä iän myötä tai muusta syystä, ihmiset eivät pysty itsenäiseen elämään. Tämä tarkoittaa entistä suurempia kuluja kotiin tuotavista palveluista. Laitoshoito taas on kallista ja jo muutaman kuukauden pidempään kotona asuminen tuo säästöä. Yleensä puheissa korostuu vain esteettömyyden hinta nyt, ei tulevaisuudessa. Asuntojen korjaaminen ja hissien rakentaminen jälkeenpäin on huomattavasti kalliimpaa.

Suomessa on miljoonan esteettömän asunnon tarve, eikä esteellisiä enää pidä rakentaa, niitä tässä maassa on jo riittämiin.

Esteettömyys on ihmisoikeus ja se on myös edellytys useiden muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle. Lainsäätäjän ja kaavoittajan pitää asettaa ihmiset samalle viivalle eikä syrjiä.

Invalidiliiton, Kynnyksen ja Näkövammaisten Keskusliiton yhteinen Vammainen vaalikone on avattu, käy katsomassa ehdokkaiden näkemyksiä.

4 kommenttia

Sonjushka

21.3.2015 11:02

Hieno teksti Maria! Ihailen sinua. Olet ehdottomasti koko suomen parhaimpia kansanedustaja ehdokkaita. Tulet kyllä pärjäämään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

23.3.2015 10:14

Mitä esteettömyydellä tarkoitetaan? Oma näkemykseni:
+ei turhia rappusia, lisäksi ramppi aina kun ei voida rakentaa maan tasalle
+hissi kerrostaloihin, aina
+pienkerrostalojen 1. kerros esteettömäksi
+ei kynnyksiä
-ei turvakaiteita, jos niitä ei tarvita
-ei invavessaa, jos ei tarvita
-ei turhaa käytävätilaa jos ei tarvita (normaali asunnossa mahtuu pyörätuolillakin liikkumaan)

Plussat olisi toteutettava kaikki, jo ihan asumismukavuuden takia. Miinukset ainoastaan joko tarvittaessa tai vain osaan asunnoista, mutta niihinkin tehtävä jatkoa ajatellen mahdollisimman helpoksi muutostyöt.

Ongelmana näissä keskusteluissa yleensä on se että halutaan (toisten rahoilla) kaikkiin asuntoihin ihan kaikki "esteettömyysherkut" ja siten turhaan nostetaan jo entuudestaan törkeän kalliita asuntojen hintoja. Tosiasiassa suurin osa "esteettömyydestä" ei maksa juuri mitään (rakennusvaiheessa) ja ovat itse asiassa normaalia 2015 asumismukavuutta:)

Täysin toinen asia on se että esimerkiksi opiskelijoille tarvittaisiin PK-seudulle ainakin 10.000 erittäin edullista (kunnat+valtio), pientä (10-15m2) asuntoa. Tämä poistaisi suurimman paineen vapailta markkinoilta ja laskisi vuokra-asuntojen (sekä omistusasuntojen) hintaa kautta linjan.

Todennäköisesti itsekin asunnon omistajana ottaisin tässä takkiini (asunnon laskennallisesta hinnasta) useamman kymppitonnin, mutta yhteiskunnallisesti se olisi järkevin ja oikeudenmukaisin teko (siis halpojen vuokra-asuntojen tuotannon lisääminen).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sammmakko

23.3.2015 19:05

Ei tarvitse odottaa kunnes on vanha, tai luulla että asia koskee vain Kynnys RY'n tms jäseniä. Kelle tahansa voi sattua että murtaa jalkansa tai häntäluunsa, ja jos hissiä ei ole, niin sitten saa kivasti luumuilla asunnossaan kunnes paranee. Kokemusta tästä nimittäin on...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Uupulla

24.3.2015 22:12

Maria! Ihaillen seurailen tekstejäsi ja edesottamuksiasi. Onnea jatkoon! Olisi mahtava saada sinut vieraaksi Märskyyn!

Terkuin, äikänopettajasi Ulla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi