Mutaista vuoristotietä kohti entistä pääkaupunkia Punakhaa

Aamu valkeni aurinkoisena, mutta hieman pilvisenä. Lähdimme tutustumaan tarkemmin Thimphuun ja sen muutamaan mielenkiintoiseen kohteeseen. Ensin vaihdoimme kuitenkin hieman paikallista valuuttaa eli ngultrumeja (”nu”). Yhdellä eurolla saa 70 ngultrumia ja kurssi on sama kuin Intian rupialla. Käteistä täällä paikanpäällä ei hirveästi kulu, sillä matkan hintaan kuuluu ruokailut ja majoitukset.

Kyselin hieman tarkemmin vielä tästä h[IMG undefined]allituksen tavoitteesta rajoittaa turismia. Se kun kuulostaa hieman oudolta kun samaan aikaan tarvetta turistien tuomalle valuutalle olisi kovastikin. Pointti onkin siinä, että tänne kyllä halutaan turisteja, mutta niiden halutaan maksavan pääsystä sievoisen summan. Maahan ei pääse ilman paikalliselta operaattorilta ostettua matkapakettia ja hinnat ovat n. $250 päivä tasoa (sisältäen siis toki ”kaiken”), joka on siis hallituksen kontrolloima hinta. Maahan halutaan tulevan vain turisteja, jotka tuovat tarpeeksi fyrkkaa. Sinänsä ihan fiksu veto, sillä näin maa välttyy kuitenkin suuremmilta turistimassoilta ja kaiken maailman reppureissaajilta (heh), jotka tulisivat pilaamaan tämän herkän kulttuurin. Itse asiassa Pohjois-Koreaankin menee vuosittain enemmän turisteja kuin tänne.

Ihastelin jälleen Thimphun taloja. Ne ovat värikkäitä, tyylikkäitä, perinteisen bhutanilaisen kulttuurin näköisiä ja ainakin ulospäin erittäin hyväkuntoisia. Sinänsä täällä kaava on vähän mitä sattuu ja taloja tuntuu olevan ripoteltu sinne tänne. Toinen silmiin pistävä seikka on se, että täällä on siistiä. Roskia ei heitellä samalla tavalla maahan kuin vaikkapa Intian puolella tai monissa muissa maissa.
Nousimme ylös vuorelle, jossa sijaitsee valtava 52 metriä korkea pronssinen Buddha-patsas. Sen rakentaminen aloitettiin 2007 ja työt ovat vieläkin osittain kesken. Työmiehet ahersivat työmaalla omaan rauhalliseen tahtiinsa, joten eiköhän tässä vielä mene useampi vuosi ennen kuin on lopullisesti valmista. Itse Buddha-patsas on muuten ”Made in China” ja tuotu tänne osissa.

Vuorelta oli upeat näkymät Thimphuun, joka sijaitsee 2400 metrissä. Täällä vuorenrinteitä kavutessa hieman huomaa puuskuttavansa, vaikka muuten ukko onkin teräksisessä kunnossa. On vain jäänyt korkeanpaikanleiri väliin ennen matkaa.

Pistäydyimme myös katsomassa maan kansalliseläintä ”Takinia”. Se on Himalajalla elävä vuohieläin. Länsimaiset eläintieteilijät löysivät lajin vasta 1910. Näitä eläimiä on luonnossa varsin rajatulla alueella Bhutanin, Kiinan ja Intian alueilla.

Nyt aloitimme ajon kohti Bhutanin entistä pääkaupunkia Punakhaa (1950-luvun alkuun asti). Se on pieni kaupunki vain noin 70 kilometrin päässä, mutta sinne vievä vuoristoinen tie on niin huonossa kunnossa, että matka kestää 3-4 tuntia. Ja huonossa kunnossa tie todella olikin!
Vaikka tietä on jo levennetty (ei uskoisi), niin silti vastaantulevan liikenteen ohittaminen oli toisinaan hankalaa. Pienillä pätkillä alla oli asfalttia, mutta pääasiassa tie oli yhtä mutavelliä.

Pysähdyimme puolen päivän maissa Druk Wangyen Chortenin temppelissä ja muistopaikalla. Alue on rakennettu vuonna 2004 kunnioittamaan 2003 vuoden aseellisessa konfliktissa menehtyneitä. Tuolloin Etelä-Bhutanin alueella majailleet, Intiasta omaa maa-aluetta itsenäiseksi vaativat sissit lakaistiin pois maan rajojen sisältä. Sinänsä nämä sissit eivät aiheuttaneet bhutanilaisille ongelmia ja välit bhutanilaisiin olivat hyvät, mutta maan tiiviit suhteet Intiaan vaikuttivat päätökseen. Bhutanin pieni 3000-4000 hengen palkka-armeija ja joukko vapaaehtoisia teki yllätyshyökkäyksen sissien päämajaan ja parissa viikossa ongelma oli ratkaistu. Vastarinta Intian hallitusta vastaan tosin taitaa vieläkin jatkua, mutta jostain muualta käsin kuin Bhutanin rajojen sisältä.

Armeija on tosiaan täällä pieni ja se hoitaakin pääasiassa erilaisia pelastustehtäviä. Asevelvollisuutta ei ole ja kuka tahansa voi ryhtyä palkkasotilaaksi.

Lounaan jälkeen matka jatkui kapeaa tietä pitkin kohti Punakhaa. Liikennettä oli melko paljon ja rekat kuljettivat tavaraa välillä ruuhkaksi asti. Bussimatka Thimphusta Punakhaan maksaa noin 100 rahaa (1,5 euroa) ja taksillakin matka taittuu melko edullisesti, noin 300 rahalla, tosin kyytiin tarvitaan tällöin neljä matkustajaa (4 x 300 = 1200 = 17 euroa). Välillä tietyömaat pysäyttivät matkanteon.

Lopulta saavuimme Punakhan alueelle. Varsinaiseen ”keskustaan” (parisen tuhatta ihmistä) mennään vasta huomenna, mutta täällä alueella pieniä kyliä ja maatalokeskittymiä on vähän siellä täällä. Kävelimme kylän läpi noustessamme jälleen yhdelle temppelille. Elämä oli rauhallista ja lapset leikkivät pihoilla. Näkyipä yhdellä tytöllä Angry Birds t-paitakin :)

Temppeleissä ei saa kuvata sisällä. Opas kertoi pitkiä pätkiä historiaa ko. temppeliin ja buddhalaisuuteen liittyen, mutta valitettavasti tarinoiden syvällinen ymmärtäminen tai muistaminen ei ihan onnistu erilaisten nimien vilistessä puheessa. Näimme myös luokkahuoneen, jossa pienet pojat (8-12-vuotiaat) opiskelivat buddhalaisuutta munkkikaavuissa. Munkiksi ryhtymisen alaikäraja on 6-vuotta ja periaatteessa päätös ryhtyä munkiksi on elinikäinen. Munkit ovat pääasiassa valtion elättämiä ja he asuvat luostareissa. Myöhemmin heistä voi kuitenkin tulla myös opettajia ja jopa valtion virkamiehiä, jolloin myös palkkaa alkaa tippumaan.

Yli 100 000 rahan (vajaa 1500 euroa) vuosituloista maksetaan veroa 6% ja siitä ylöspäin veron määrä kasvaa progressiivisesti aina 35% asti. Valtion virkamiehille palkka maksetaan pankkitilille, mutta monissa pienissä yksityisissä yrityksissä palkka saatetaan maksaa käteisellä.

Lopulta saavuimme hotellille hieman ennen illallista. Samalla alkoi taivaalta tulla myös vettä, jota täällä ei olekaan vielä pahemmin tullut sadekaudesta huolimatta. Säät ovat siis olleet varsin hyvät, vaikka pilvien vuoksi esimerkiksi Himalajan vuoristoa ei näkynyt.

Katso lisää kuvia ja muita reissubloggauksia Pohjois-Koreasta, Fijiltä, Iranista, Kuubasta, Valko-Venäjältä ja Australiasta: www.mikkonurminen.fi