Moi City.fi,
Tässä teidän uusi seksiblogaajanne, Melissa. Rauha sydämiinne sormensa jättäneelle Henriikalle. Aion ihmetellä kanssanne seksin ja suhteiden riivaamaa perverssiä ihmismieltä. Seksiharrastusta on takana kuutisen vuotta ja melkein kaikkea on kokeiltu. Uskallan väittää tietäväni paljon, mutten liikaa.
Olen raivostuttavan utelias ja kiinnostunut siitä, mitä ystävieni makuuhuoneissa tapahtuu. Kynä kädessä ja kuola poskessa teen muistiinpanoja, miten tavallinen kansalainen nussii ja ajattelee. En ole vieläkään vieroittautunut Demistä. Sieltä poimin talteen juuri kihlautuneiden kosteiden 16-vuotiaiden polttavimmat parisuhdeangstit ja ratkon niitä ääneen kämppiksieni kanssa.
Yläasteella runkkailin viiden ruudun giffeille ja kirjoittelin foorumeille panotarinoita Harry Potterista. Ammattikoulussa sitten pääsin jo ihan oikeasti vällyjen väliin. Riemukkaan asuntola-asumisen ansiosta ei tarvinnut pelätä vanhempien yllätyshyökkäyksiä makkariin. Se mahdollisti laajassa mittakaavassa kevytkenkäisen juoksentelun milloin opiskelutovereiden ja milloin koulun palveluksessa työskentelevän sivarin sängyssä.
Nykyään kulutan melkein epäterveellisissä määrin aikuisviihdettä ja selaimeni välilehdissä on auki eri erotiikkavälineliikkeiden tuotelistoja sekä thai-hierontamestojen kotisivuja (koitapa muuten löytää sellaisia). Keskittyminen opiskeluun on vaikeaa kun mielessä pyörii yliopiston tuoreet legginsiperseet ja terhakat pompputissit. Onko miehille kenties jaettu jossain salaisessa veljeskuntakerhossa keskittymislääkettä nuorten naisten vartaloita vastaan?
Teini-ikäisenä runkkarikilpikonnana säästin aina rahaa junalippuihin, jotta pääsin Helsinkiin. Kaupungissa oli tulevaisuus ja City-lehti. Koko paperi uhkui sitä hienoutta mitä halusin olla. Tyylikkäitä baareja, upeita sunnuntaibrunsseja, naisia, miehiä, homoja, vaihtoehtoja, kirjailijoita ja musiikkia. Rakastan livemusiikkia ja tanssimista klubeilla.
Olen aikaisemmin kirjoittanut dildoista ja Päivi Räsäsestä http://suhteellista.org -blogiini reilun vuoden ajan.
Tulette lukemaan asioista, joita ette uskalla ehdottaa kumppaneillenne selvin päin. Sinkuille lupaan parhaat panomestat ja pokauskoulun. Mitä tahansa saa häpeilemättä myös kysyä. Olen kuullut ja nähnyt aivan kaiken.
Seksivauterveisin,
Melissa

Kirjoitettaessa soi Tuuli - Salaisuudet-potpuri







18 kommenttia
Leccare
18.9.2012 10:20
Söpöä tuo kaiken kokemisen luuleminen, suorastaan erektoivaa.
VeliSkeptinen
18.9.2012 10:36
Kuulostaa fantsulta.
Anonyymi
18.9.2012 10:37
Ihanaa, Melissa, ihanaa!
Suomesta löytyi siis Henriikan ja Riitta Uosukaisen lisäksi vielä kolmaskin nainen, joka uskaltaa julkisesti myöntää harrastavansa seksiä. Odotan innolla bloggauksiasi!
Anonyymi
18.9.2012 12:17
Vautsi! Odotan innolla!
Anonyymi
18.9.2012 12:45
Kolumnisti vaikuttaa aika ihme perverssiltä. :) Ei positiivessa merkityksessä. City-lehden perustasoa toki.
Anonyymi
18.9.2012 14:36
Ahaa.
Anonyymi
18.9.2012 17:37
No nytpä tuli Henriikalle lupaavan oloinen korvaaja. Ja itse suostun heti koekaniksi testailuihin! Lurps!
Anonyymi
18.9.2012 19:38
Onkin kaivattu naispuolista seksiblogaajaa, keskusteluissahan jo Jymis hoitaa miesnäkökulman laadukkailla avauksillaan
kaide73
18.9.2012 20:23
Odotan kova… eikun innoissani blogauksiasi.
Anonyymi
18.9.2012 22:09
Vautsi. No kerro sitten millanen tuntemus on esimerkiks se kun oot panemassa jotain lihavaa äijää ja kun lopettelette, huomaat kumin olevan täynnä verta. Siis sillai että äijän sladdi on alkanut jossain vaiheessa vuotaa verta jonkun haavan takia.
Tai semmosestakin haluaisin kuulla vaikkapa kun erehdyt viettämään aikaasi erektiohäiriöisen seksiaddiktin kanssa. Silleen että se on kuitenkin koko ajan sun kimpussa niin että pillu on kipee raplaamisesta mutta sen mulkku ei vaan seiso ja ainoastaan seisoo sillon, kun työnnät sormet äijän perseeseen. Tai oman dildos. Ja äijä tykkää.
Nää nyt oli vaan ehdotuksia.
Anonyymi
19.9.2012 00:41
miehet täällä heti dissaa tietämättä mitään ;) hyvä melissa!
Anonyymi
19.9.2012 07:19
voi hurja voi hurja...... nyt rupee jo suonissa sykkii, mahtaa tulla todella jänskää tarinaa, uhuiii voi himputti ku jänskättäää :D
Anonyymi
19.9.2012 09:22
jotenki ei nyt ihan vakuuttanut toi alotus...
Anonyymi
19.9.2012 15:40
Hee, hyvä homma! Henriikka oli vaan niin loistava, että vaikeaksi tulee käännyttää tämä kyyninen nettipornon kyllästämä lukijakunta.
Hienoa kuitenkin, että jatkoa on luvassa! :)
GroovyTattoo
19.9.2012 22:05
joopa joo , panohullu nainen = pane mua mut mä en tee mitään hihihihi.
perus suomalainen nainen käyttäytyy juurikin noi ikävä kyllä tosi kun vesi.
Anonyymi
21.9.2012 00:50
Noinhan se just menee mitä GroovyTattoo edellä kirjotti, niin vanhemmilla ja nuoremmilla, oli sitten laiha tai läski ;)
Anonyymi
24.9.2012 16:56
Blogisti = Tyhjäntoimittaja
zimiii
26.9.2012 23:34
jaajaa.
onpa tosiaan mielenkiintosta huomata että nainen kertoo runkkaavansa, katsovansa pornoa ja sen sellaista. esimerkkinä kahdenlapsen äiti "eihän sitä seksiä ennen avioliittoa"
aivan. no naimisissa oot siis ollu "en ole ollut"
ketäs nää kersat on? "pitääkin tästä mennä, että palataan"