SYKTYVKAR-MOSKOVA-HELSINKI 27.-28.1.2006
Aamulla suussa maistui taas eilinen. Onneksi lauantaina pääsee kotiin, eikä tiedossa ole ainakaan yli viikkoon mitään rymyreissuja, paitsi että torstai-perjantai menee Stokiksessa myyntikokouksessa, mutta siellä ei perinteisesti oteta muuta kuin…
SYKTYVKAR 26.1.2006
Saavuin siis onnellisesti perille Sytkäriin vähän ennen puoliyötä. Mondi-yhtymän pikkubussi oli sovitunlaisesti odottamassa ja nukkumaan hotelliin pääsin vähän puolen yön jälkeen. Paikka oli edellisellä kerralla tutuksi tullut hotelli Viktoria. Täällä…
MOSKOVA 24.-25.1.2006
Aamulla sitten taksiin ja toimistolle. Aamuruuhkasta ei ollut juuri tietoakaan ja siten pääsin vaivattomasti perille noin kymmenessä minuutissa. Olin perillä vähän ennen yhdeksää, juuri ketään ei ollut vielä paikalla. Pikku…
Juomatottumuksista
Mitä eroa on suomalaisten ja ruotsalaisten juomatottumuksilla Ruotsalainen osaa pitää hauskaa myös ilman viinaa. Suomalainen osaa ryypätä myös hymyilemättä.
Kaunista…
Pitkien sääriesi sulokkuus yltää takamuksesi pehmeyteen. Ihosi on vaalea ja sileää kuin hienoin silkki. Rintasi tuntuvat pieniltä minukin pienissä käsissäni, ne ottavat kuitenkin vastaan hellän kosketukseni. Nousevat uteliaina ja vaateliaina…
Sanan mukaisesti elämä on!!!!
Tuntuu että nykyään elämään kuuluu vaan työ eikä muuta näin vapaa aikanakin viikonloppu ei tunnu yhtään viikonlopulta =( Plussana tietty on kaikki kaverit joiden kanssa yöllä täällä höpöttää ku muut…
elämää hakemassa :)
mua on petetty ja jauhettu paskaa!! mut nyt tuli loppu siehen aika siirtyä elämässä etteen päin exät on yksiä perkeleitä..ei niistä yli taho päästä muuta ku ajattelee kostoo…mut mä en…
Juhliminen
juhliminen on ainoastaan vapaa-aikaa!
Huippujuttu.
Meni jo.
Loviisaan!!
Lähden ensimmäistä kertaa käymään uudella mökillä. Lupauduin kattoja ja seiniä maalaamaan ja tapetoimaan. Sisätilat pitäisi saada kevään mittaan valmiiksi, niin pääsemme ulkorakennuksia ja pihaa laittamaan sitten kesällä kuntoon. Isä jää…