In english please.

Muistan ala-asteella minun ensimmäisen englannintuntini. Opettajamme kysyi, mitä englanninkielisiä sanoja osaamme ennestään. Viittasin reippaasti ja kerroin maidon olevan milk. Olin ylpeä itsestäni ja ajattelin englannin opiskelun alkaneen hyvin. Tämä voitonriemu kuitenkin karisi joka englannintuntini jälkeen, sillä huomasin kielen opiskelun olevan minulle hyvin haastavaa. Huomasin myös pian, että olin luokan huonoin oppilas englannissa. Olin luokan huonoin vielä ylä-asteella ja toisen asteen opiskeluissa. Mielestäni tämä oli ennen kaikkea noloa, sillä kyllähän kaikki nykyään englantia osaa. Opiskeluiden jälkeen kun olen astellut työelämään, olen aina toivonut, ettei kielitaidottomuuteni tulisi esiin. Yllätyksekseni työelämässä olen huomannut, etten olekaan ainut ihminen maailmassa, joka ei osaa puhua englantia. Meitä on yllättävän paljon ja tämä fakta lohduttaa minua suuresti. Vaikka nykyään kehtaankin reippaasti kertoa englanninkielen taidottomuudestani, se ei minua kansainvälisille poluille vie. En tiedä haluaisinko sitä edes, mutta avoimia työpaikkoja selaillessa joudun karsimaan kaikki työtehtävät, joissa edellytetään englanninkielen taitoa. Minua myös jännittää tai miltei arveluttaa hakea opiskelupaikkoihin, joissa englanti on läsnä niin hakuvaiheessa kuin opiskeluvaiheessakin. Lisäksi jos olen ulkomailla, en tosiaankaan tutustu uusiin ihmisiin, vaan sönkötän vain sen mikä on pakko. Mutta koska haluan selvitä työhaastattelusta englanniksi, sekä ehkä mennä vielä koulunpenkille tai avata suuni reissatessani maailmalla, minulla on vain yksi vaihtoehto: Opetella englantia.

Englanninkieli iskostuu aina vain enemmän ja enemmän ympärillemme. Tv-mainoksissa, radiomainoksissa, bussipysäkkimainoksissa mainostetaan englanniksi todella usein. Nytkin istun keittiönpöytämme äärellä kirjoittamassa ja päivän Hesari lepää pöydällä. Lehden kannessa lukee: Designed for design. Käteni ulottuvilla on myös huulirasvani, jossa ei lue sanaakaan suomeksi. Kaikki on englanniksi. Jos kirjaudun facebookiin, englanninkieli kukoistaa päivityksissä. Niin ja jo sana facebook. Englanniksi. Jotta pärjäisin tässä englanninkielisessä maailmassa ja oppisin tämän kielen, aloitan ihan alkeista. Olen lainanut kirjastosta kirjan nimeltä Magic English. Tämän kuvasanakirjan avulla ja Disneyn hahmojen parissa opettelen englanninkielistä sanastoa. Miettikää, olen 24v. merkonomi ja opiskelen englanninkielisiä sanoja lasten kirjasta. Mutta on kyllä hyvä kirja! Suosittelen kaikille, jotka kelluvat kanssani samassa veneessä. Kun on sanavarasto kunnossa, ei ole enää niin mahdotonta muodostaa lauseita. Ennen kaikkea pitää vain rohkesti muodostaa niitä lauseita ja yrittää puhua englantia. Mitä sitten jos puheesani on aluksi kielioppivirheitä? Pitää muistaa, että jos joku puhuu minulle todella huonoa suomea, niin silti minä ymmärrän pointin. Kyllähän tämä kaava toimii toisinkin päin. Eli rohkeasti vain höpöttämään englanniksi. Kirjoittaa aion myös, mutta en blogiini. Kirjoitan englanniksi ainakin näin aluksi vain pöytälaatikolleni.

Luulen, että ihmiset jotka hallitsevat englanninkielen, heidän elämänsä on yksinkertaisesti helpompaa. He voivat hakea sitä työ- ja opikselupaikkaa mitä haluavat, he eivät saa paniikkikohtausta, jos joku puhuu heille englantia ja he ymmärtävät mitä sen Hesarin kannessa oleva teksi tarkoitti. Tähtäänpä itse tuohon samaan, jotta saan enemmän portteja auki ympärilläni.