Mun käpälärauta alko määkyy juur ku olin simahtanu päikkärel. Mun sisko soitti. Mä tuijotin sitä näyttöö sillai et oonksmä viä unes vai mitä? onks joku kuallu? Mun sisko soittaa mulle max kerra kahes vuades tj. Sit mä päätin et kukaa eijo kuallu kerta siit ois mulle kertonu emo. Tai jos emo ois kuallu ni mun toine sisko tod näk. Mulleijo tod mitää asioi mun nuaremma sisko kans. Sejjälkee ku emo perunkirjotus on jonai päivänä pidetty ni mä en takuulla nää sitä ikinä.
No, kävi ilmi et sisko oli kutsunu emo päästäspyhiks niille kattoo pentui ja sisko kaunist kotii. Ja voisinks mä joskus jossai vaihees tulla hakee emo veks ja roudaa sen takas kotiseudulle. Mä sanon et [I]joo ookoo, ilmottakaa sit ku se kaipaa roudaamist et jos vaiks päivä varoajal tj.[/I] Se oli jokseeki siin se puhelu.
Jälest mä alon miättii et mitäs mä nyt sit teen. Mä olin joteki eläny ajatukses et meen pyhiks emo lihapatoje ääree puskii mut siä ei nyt siis oo passat eikä pialavat pöydäs. Eli suunnitelma bee, oon kais sit kotona kerta mitää matkaakaa enää rupee suunnittelee ja yksinää kummiskaa. Oh well. Pitää tsekkaa onks museot auki, mullon edelleeki näkemättä se Bremer ja Meilahdes ois se toine kuvanäyttely (Helsinki School, vai meniks se jo?) ja sit oli viä joku kolmas vaiksemmuistamikäjustnyt – nythä mä sit joutasin vihdonki.
Ruakatalous pitää kummiski funtsii kokonaa uusiks. Ehtiskö kerranki leipoo kuulitsaa iha kokeevvuaks?