Kun Suomi sulki ovensa

  • Sori15

Eräänä maanantaina, ei kovin kaukana tästä päivästä, se tapahtui. Jokainen pieni ja keskisuuri yrittäjä ajoi työpaikalleen laittaakseen lapun luukulle. SULJETTU.
Kauppias Koskiselta, kampaamon Sannilta, autoilija-Antilta, maatilan Jannelta ja mainostoimiston Topilta loppuivat sekä voimat että kiinnostus pitää yllä yhteiskuntaa oman elämänsä kustannuksella.
Työntekijöille oli lähetetty irtisanomiskirjeet, vuokranantajille irtisanomisilmoitukset, patentti- ja rekisterihallitukseen yritysten lopetusilmoituslomakkeet, puhelinyhtiöihin liittymien ja sähköpostien sulkuilmoitukset ja TE-toimistoihin päivärahahakemukset.

Viikon kuluttua suurtenkin kauppojen hyllyt alkoivat olla tyhjiä ja roskat vyöryä kaduille. Uutiset raportoivat sairausloma-aallosta ylityöllistetyissä virastoissa ja kiinteistösijoittajien neuvottomuudesta tyhjissä liiketiloissaan. Opintotuki, asumistuet ja lapsilisät laitettiin valtion pysäytettävien maksatuserien listalle.

Kuukauden kuluttua tilanne heikkeni:
Verotulot olivat pudonneet alle puoleen. Päätettiin poikkeuslailla jättää työttömyyspäivärahat, eläkkeet ja sairauspäivärahat kuukauden tauolle ja miettiä, miten uudessa tilanteessa selvitään. Myös jokainen virkamiehen sairausloma muutettiin lomautukseksi kulujen kaventamiseksi. Kouluissa siirryttiin yhden läksyjenjakotunnin menetelmään, jolloin yksi opettaja riitti kymmenen sijaan. Huonompi juttu niille ekaluokkalaisille, jotka eivät vielä osanneet lukea.

Kahdessakaan kuukaudessa ratkaisua rahapulaan ei keksitty. Suomalaiset alkoivat olla nälissään. Kaduilla liikkui mielenosoittajia. Valtion virkamiehet jäivät ilman palkkaa ja tavara- ja asiakaspulasta kärsivät ketjut lomauttivat tai irtisanoivat työntekijänsä. Poliisia ei juuri tavoitettu, koska puhelinoperaattorit pystyivät pitämään verkkoja yllä vain rajoitetusti rahapulassaan, ja sairaalat pyörivät SPR:n vapaaehtoisten voimin. Isojen yritysten tilaukset takkusivat, kun alihankkijoita ei enää ollut.

Kolmantena kuukautena putosi pommi:
Valtion oli pakko tunnustaa, että rahaa ei kerta kaikkiaan tullut mistään. Kun liikevaihtoa yrityksissä ei ollut, palkkoja ei maksettu, eivätkä edes kiinteistöt vaihtaneet omistajaa, veroja valtion kassan täyttämiseksi ei saatu kerättyä mistään. Myös pankit sulkivat ovensa lainanlyhennysten ja maksuliikenteen huvettua ja tv-kanavat lopettivat lähetykset, ilman mainostuloja kun ei maksettu palkkoja.

Mitä tekivät yrittäjät, jotka olivat tämän kaiken kauheuden takana?
Ihmiset, jotka hylkäsivät vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan?
Opettivat lapsiaan kotona, kun kerran ehtivät.
Viljelivät kasvimaata, kävivät kalassa ja sienimetsällä ja tekivät polttopuita talveksi.
Kekseliäinä ja rohkeina he vaihtoivat osaamistaan tarvitsemaansa osaamiseen tai tavaraan.
He nauttivat uudesta verkkaisesta elämänmenosta ilman puhelinta ja sähköpostia.
Ei yrittäjillä ollut mitään hätää, sopeutuvina ja epävakaisiin tuloihin tottuneina heillä oli keinoja selvitä ilman tukirahoja tai palkkapäivää.
Miten mahtoi käydä muiden?

Tarinan opetus?
Pieni yrittäjä, sinä olet tärkeämpi kuin tajuatkaan, et yksin, vaan osana yrittäjäkuntaa.
Jos me kieltäydymme tekemästä töitä ja maksamasta veroja, loppuu rahavirta valtion kassaan.
Me emme sitä halua tehdä, mutta onko meillä kohta mahdollisuuksia muuhun, jos tulojen ja menojen yhtälö lainsäätäjän käsittelyn jälkeen on nolla tai jopa miinusmerkkinen?

Parahin päättäjä, virkamies, palkkatyöläinen tai työtön, lakkaa katsomasta ylitsemme tai pitämästä meitä turhaan puurtavina idiootteina. Ahkerasta ja tuottavasta työstä yrittäjien pitää saada palkan lisäksi myös voittoa, jotta voimme pitää yritykset pystyssä ja kasvussa sekä luoda työpaikkoja.
Ja ansaitsemme kunnioitusta, koska työmme ja menestyksemme on kaikille hyväksi.
Nykyisellä asenteella ja politiikalla lappu on luukulla ennen kuin huomaattekaan.


Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, jonka sisäinen Sinisalo pääsee tällä kertaa valloilleen

13 kommenttia

duunari2015

28.3.2015 10:57

Ai ei saisi pitää yrittäjiä purnaavina idiootteina? Vähän vaikeaa, kun tämän jutun lukee. Ihan maailman loppuahan tossa maalailtiin. Yhtä kauheita visioita voisi maalailla sillä, että mitä jos huomenna työntekijät ei tulisi enää töihin. Älyllistä keskustelua tälläsen draaman sijaan please.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elää vielä

28.3.2015 19:34

olet oikeassa, koska sinä aloitat älyllisen debatin ?

duunia

29.3.2015 00:15

Eikös juuri nyt jäänmurtajat yritä aloittaa tuota lappu luukulle kampanjaa, koska silloin vienti kärsii ja vientiteollisuuden palveluksessa olevat joutuvat jäämään ilman palkkaa. Eikö duunarin mieleen muistu muutaman vuoden takainen duuniin menemättömyys joka ajoi alas metsäteollisuutemme.

manvan

30.3.2015 07:24

Yhteistyö olisi kova juttu nyt!

okprovo

28.3.2015 21:47

Suurimmalla osalla huonosti menevistä yrittäjistä on surkea liikeidea. Miksi pitäisi tukea lisää esim. kampaajia? Pakkoyrittäjiä, joista 99 % samaa massaa ja jaksavat valittaa kuinka on niin rankkaa. Suomalainen pienyrittäjä on nössö valittaja, joka jäisi jalkoihin oikeassa kilpailutilanteessa esim. Jenkeissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nössö valittaja

29.3.2015 12:41

Suomessa ei ole mahdollista oikeastaan kilpailla, koska noita säädöksiä, säännöksiä ja erinäisiä tulkintoja lakipykälistä piisaa yhtä paljon kuin virkamiehiä. Enpä valittaisi, jos se surkea liikeidea työllistää edes yrittäjän itsensä. Ja kuka puhui kampaajien tukemisesta? Aika harva kampaaja mitään tukia saa missään vaiheessa yrittäessään. Kannattaisi ehkä ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa mölistä nimettömänä kommenttikenttiin ja mennä menestymään sinne Jenkkeihin, kun kerran osaat paremmin.

Itse kirjoitus on hyvinkin herättelevä. Pk-sektorin yrityksiä on yli yhdeksän kymmenestä yrityksestä ja se tuntuu, jos kaikki niistä pistää lapun luukulle. Se kun on sitä tuottavaa työtä, millä tätä "hyvinvointivaltiota" ylläpidetään. Mittahan tässä on juuri tulossa täyteen, se niistä nössöistä valittajista.

kampaaja

29.3.2015 19:25

Ei me tukea haeta vaan yhdenvertaisuutta!

Niksunaksu

5.4.2015 09:26

Suomalainen työntekijä se vasta jäisikin jalkoihin Jenkeissä, ei lomia, ei kotiin lähtöä ennenkuin pomo lähtee, joka on yleensä hyvin hyvin myöhään.

32 v freelance

29.3.2015 09:22

Ilmiselvästi kaksi ylläolevaa henkilöä ei tiedä hitustakaan siitä mitä pienyrittäminen nykypäivän Suomessa on. Nuo mielipiteet on kuin kaukainen kaiku 1970-luvun alun taistolaisten ajatusmaailmasta. Totta tosiaan, pienyrittäjäthän ne proletariaatin selkänahasta ne kohtuuttomat (?) voittonsa repii. Tulkaa molemmat jo ylös sieltä juoksuhaudoista ja ottakaa selvää mitä maksaa ja edelyttää esimerkiksi yhden ihmisen työllistäminen nykypäivän Suomessa esim. ravitolaan, kampaamoon tai PK-teollisuusyritykseen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Perusasiat ensin

29.3.2015 20:38

Emme me paitoja toisillemme pesemällä voi itseämme elättää. Se on vientiteollisuus, joka meille varallisuuden tuo, ei mikään muu. Yrittäjän työllä on merkitystä vain sikäli, kun hänen yrittämisensä tukee vientiteollisuutta esimerkiksi alihankintana tai kuljetuspalveluissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Palvelua

30.3.2015 12:04

Vientiteollisuus ei leikkaa hiuksiani, ei korjaa autoani, ei tuo sähköä voidakseni tehdä ruokaa, ei tuo ruokaa jääkaappiini, ei lämmitä taloani. Itse ainakin olen valmis maksamaan (hyvästä) palvelusta ja en halua asua kylmässä talossa mörököllin näköisenä, joten parturilleni ja sähköyhtiölleni maksan mieleläni saamastani vastikkeesta. Mitä minä varallisuudella tekisin, kun ei olisi niitä palvelujen tuottajiakaan.

#kovamimmi

30.3.2015 23:41

Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta kommentoida täällä mitään negatiivista artikkeleista, jos ei ole tilanteessa, jossa katsoo yhtiön tilille ja miettii, mitkä palkat ja laskut voidaan maksaa ja mitkä ei. Kokeilkaapa yrittäjiä arvostelevat perustaa firma. Ottakaa vastuu toisen ihmisen palkanmaksusta. Eikö kiinnosta, mitä? Etkö pysty siihen, mitä? You know what. Todennäköisesti et pystykkään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kypsynyt

31.3.2015 09:45

Voi itku, mitä kommentointia...

Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, että suomen taloudessa on yksityinen tuottava sektori ja julkinen kuluttava sektori. Molemmat ovat elintärkeitä toinen toisilleen ja ne mahdollistavat oman ja toisen olemassa olon vain oikein sovitetulla tasapainolla. Yksityinen sektori tuottaa tuloja, joilla maksetaan palkkoja, joista maksetaan veroja ja joilla ostetaan tuotteita, joista maksetusta hinnasta myyvä yritys maksaa arvonlisäveroja.

Kaikki yritysten maksamat verot jyvitetään tuotteiden hintoihin ja loppukuluttaja maksaa tuotteen hinnassa verot. Kaikki uudet verotulot siis tulevat yksityisiltä yritityksiltä ja työntekijöiltä, jotka saavat palkkaa ja ostavat tuotteita.

Suomalainen yrittäjävastaisuus, jota hallituksen enemmistössä ollut sosiaalinen vasemmisto on vuosikausia aktiivisesti viljellyt, on vienyt tilanteen siihen pisteeseen, ettei pienten ja keskisuurten yritysten pyörittäminen vain ole enää kannattavaa - ei ole ollut pitkään aikaan. Jossain vaiheessa unohtui, että yrittäjä on myös duunari, jonka täytyy saada palkkansa.

Kun nämä palkkoja maksavat tahot lyövät lapun luukulle, sammuu yhteiskunta. Ei palkkoja, verotuloja, julkista sektoria.

Mielestäni vastuullinen teko suomalaiselta yrittäjäkunnalta olisi laittaa lappu luukulle kuukaudeksi - Pysäyttää Suomi ajattelemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi