Eräs kaverini soitti tänään aamulla ja kertoi päätyneensä edeltävänä iltana samaan sänkyyn varatun miehen kanssa. Niin ja tämän kaverin. Tietenkin hänen oman miesystävänsä tietämättä asiasta. Naureskelin hänelle ja toruin katuvaa humalaista. Vaikka asia ei minulle kuulukaan, niin tämä sai minut miettimään nykyihmisen moraalikäsityksiä. Kyseinen ihminen on nimittäin harras kristitty. Oman elämänkatsomukseni mukaan syntiä ei ole olemassa, mutta sen sijaan moraaliarvot ovat. Aloin miettiä käyttääkö osa uskovaisista uskoaan tavallaan verhona, jonka taakse he voivat piiloutua ja välttyä ottamasta itse vastuuta teoistaan. Uskossa oleva ihminen voi aina vain rukoilla syntiensä anteeksiantamista ja niin hän saa asian pois omaltatunnoltaan. Sen sijaan, jos itse tekisin jotain vastaavaa niin en voisi edes katsoa itseäni peiliin. Ateisteilla on paljon vaikeampaa, koska heidän moraalinsa perustuu omaantuntoon ja siihen mikä on eettisesti oikein heidän itsensä mielestä. Ei siihen mikä on oikein historiallisen kirjan tai muiden mielestä. Olen kerran elämässäni suudellut toista miestä tilanteessa, jossa en tiennyt olinko enää varattu vai jo vapaa. Epäselvistä olosuhteista huolimatta koin niin suurta syyllisyyttä, että en voinut katsoa yhtäkään ihmistä silmiin tapahtuneen jälkeen. Vaikka ystäväni sanoivat, että en ole tehnyt mitään väärää, niin syyllisyys painoi minua todella raskaasti ja ainoa syy siihen oli se, että toimin omasta mielestäni moraalisesti kyseenalaisesti.
Tavallaan ihmettelen ihmisiä, jotka voivat toimia toisten selän takana potematta asiasta suurempaa syyllisyyttä. Se on jotenkin kiehtovaa ja samalla hieman pelottavaa. Eräs toinen kaverini sanoo, että minulla on liian korkea moraali ja hänellä on tapana kysyä välillä miten jaksan nipottaa moraalista sekoileville ystävilleni.