Näin laadit budjetin

  • Niksu81

Budjetti, eli talousarvio, on perustyökalu oman taloutesi suunnitteluun. Budjetin laatiminen saattaa kuulostaa vaikealta ja aikaavievältä, mutta modernien apuvälineiden avulla sen laatiminen sujuu pienen alkuharjoittelun jälkeen kuin itsestään ja siitä saamasi hyöty on korvaamaton,.

Ensimmäinen asia on selvittää paljonko tuloja on käytössä. Laske siis yhteen kaikki saamasi tulot esimerkiksi kuukauden ajalta. Tähän kuuluvat niin palkka kuin mahdolliset muut tulot, kuten erilaiset etuisuudet.

Tämän jälkeen selvitä kaikki menot aina pieniä ostoksia myöten. Laske ensin yhteen kaikki kiinteät pakolliset menot, kuten asumiskustannukset (vuokra tai asuntolaina, yhtiövastike, sähkö, vesi, vakuutukset jne).

Vain kirjaamalla kaiken ylös, joko paperille, tietokoneelle tai vaikkapa puhelinsovellukseen, saat selville mihin rahasi kuukauden aikana menevät. Vasta sen jälkeen pääset tekemään varsinaista budjettia.

Jos menojen jälkeen jää vielä ylimääräistä rahaa, säästä ainakin osa siitä vararahastoon ns. pahan päivän varalle yllättäviä menoja varten. Jos menot pyrkivät ylittämään tulot, selvitä mistä pystyisit säästämään tai hankkimaan lisätuloja.

Jos lainan hakeminen on kuitenkin välttämätöntä, jonkin äkillisen menon vuoksi, muista ehdottomasti vertailla mahdollisimman montaa lainaa, jotta et turhaa ota liian kallista lainaa. Tässä hyvä opas lainanhakuun.

Jos sinulla on jo enneestään paljon erinlaisia lainoja, kannattaa miettiä lainojen yhdistämistä. Voit lukea lisää yhdistelmä lainoista ja niiden avulla säästämisestä täältä: https://www.forssanlehti.fi/kaupallinen/yhteistyo/lainojen-yhdistaminen-on-jarkevaa-samalla-saastat-selvaa-rahaa-58698

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.