Tere Sammallahti

Edellinen

3F - Sukupuolittuneet ammattinimikkeet

Tämän viikon alussa nousi kohu Aamulehden linjauksesta muuttaa toimituksen käyttämiä termejä sukupuolineutraaleiksi. Feministit riemuitsivat linjauksesta, konservatiivit itkivät verta ja sitten on, vaikka itse sanonkin, meitä, jotka osaavat katsoa asiaa ilman sokeaa aatteen paloa.

Minulle se ei ole mikään ongelma, että ammattinimikkeitä korvataan sukupuolineutraaleilla termeillä, itse asiassa minusta se olisi ihan hyvä. En tiedä, olisinko erityisen näreissäni, jos nykyinen ammattinimikkeeni olisi LVI-projektiemäntä tai LVI-suunnittelunohjaussisar, mutta varmasti pitäisin sitä samalla tavalla hieman vaivaannuttavana kuin muitakin sukupuoleen viittaavia ammattinimikkeitä. Siitäkin syystä voimme vaivattomasti korvata aiheesta käydyssä keskustelussa näkyneitä termejä, kuten esimies, palomies, ja niin edespäin, eikä kenenkään identiteetin pitäisi romahtaa sen takia.

Minusta Ylen toimittaja Sanna Ukkola typisti asian niin kuin minäkin sen näen: Ammattinimikkeitä voidaan kyllä muuttaa, mutta muutoksen pitää lähteä alan sisältä, ei suinkaan jonkin mediatalon pakottamana. Esimerkiksi palomies on vakiintunut ammattinimike, jonka muuttaminen muotoon “pelastaja” vesittää koko ammattinimikkeen kattavuuden, joskin niin tekee se nykymuotokin. Siksi palomiehet haluaisivat muuttaa ammattinimikkeensä joksikin, mikä kuvaa nykyisten palomiesten työtehtäviä paremmin. Ja niinhän sen pitääkin olla, ammattiryhmä itse päättäköön itselleen kuvaavan ammattinimikkeen.

Se, mistätässä Aamulehden tapauksessa pitäisi olla raivoissaan on se, että medialla ei ole mandaattia lähteä muuttamaan jopa lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä toimituksen aatemaailman vaalimiseksi. Niinpä Aamulehti aloitteellaan astuukin nykymedialle niin tyypillisesti ulos neutraalin tiedonvälittäjän roolista ja siirtyy poliittiselle kentälle mielipidevaikuttajaksi.

Varsinkin monesta naisasianaisesta ja feminististä näki julkisessa keskustelussa, että koska aate ja tarkoitus on oikea, voidaan tällainen erivapaus mediatoimijalle myöntää. Todellisuudessa tuollaiselle erivapaudelle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Emme me anna medialle oikeutta määritellä vakiintuneita termejä, saati lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä, uudestaan missään muussakaan tapauksessa. Vai olisiko mediatalon linjaus kutsua presidenttiä kuninkaaksi oikein vain sen takia, että toimituksessa kannatetaan monarkiaa? Tai pääministerin kutsumista valtakunnanjohtajaksi, koska toimitus lämpiää kansallissosialistiselle aatteelle? Ei tietenkään, ja siksi myöskään tässä asiassa medialla ei tule olla primus motorin roolia.

Toki mediatalo voi tykönään miettiä, käyttääkö se esimerkiksi näitä nais- tai mies-etuliitteitä kuvaillessaan vaikkapa rikollisia, piispoja, johtajia, Audien omistajia ja niin edespäin.

Minusta tässä tapauksessa asia on yksiselitteinen vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi avioliittolain muutoksen suhteen: Julkishallinnossa ammattinimikkeet voidaan muuttaa työtehtäviä vastaaviksi ja sukupuolineutraaleiksi, yksityinen sektori keksiköön omansa ja media lopettakoon politikoinnin aiheilla. Kun tämä helposti korjattavissa oleva ja triviaali asia saadaan päiväjärjestyksestä pois, niin päästään keskittymään täydellä tarmolla niihin merkittävämpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten edelleen raahustavan kansantalouden tervehdyttämiseen, työmarkkinareformeihin, lainsäädännön liberalisointiin, AY-hegemonian purkamiseen sekä suomalaiseen korruptioon kuuluneiden monopolien ja kartellien vapauttamiseen.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pelastusala-haluaa-muuttaa-palomies-tittelia-mutta-ei-mies-sanan-takia/6580300
https://yle.fi/uutiset/3-9837294


Poliisin SoMe-kohu - Viranomaisella ei ole mielipiteenvapautta

Suomalaisessa yhteiskunnassa on totuttu korostamaan viranomaisten neutraaliutta, mutta viime vuosina eritoten poliisissa ollaan, viran suomalla auktoriteetilla, otettu vapaus lanseerata sosiaaliseen mediaan poliittista mielipidevaikuttamista tekeviä some-poliiseja. Asia on hyvin yksiselitteisesti niin, että viranomainen ei voi työssään käyttää asemaansa tai sosiaalisen median virkatilejään omien poliittisten mielipiteidensä levityskanavana. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää kenellekään, ei etenkään viranomaisille.

Kuuluisimmat näistä Geheime Staatspolizei, Abteilung A:n edustajista ovat ylikomisariot Jussi Huhtela ja Jari Taponen. Nämä omia poliittisia mielipiteitään Twitterissä ahkerasti luukuttavat some-soturit ovat ilmeisesti päättäneet, että poliisin tulisi olla poliittisella kentällä aktiivinen vaikuttaja ja kertoa kansalaisille, mitä mieltä asioista on soveliasta olla. Ainakin Huhtela on myös katsonut asiakseen bannata sosiaalisessa mediassa erimielisiä ihmisiä vaikka ymmärtääkseni viranomaisella ei pitäisi olla mahdollisuutta valita asiakkaitaan, varsinkaan heidän mielipiteidensä perusteella.

Olen yrittänyt pitkään kysellä eri tahoilta, että ovatko nämä sankarit todellakin oikeita poliiseja vai vain Twitterille niin tyypillisiä parodiatilejä, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että he todella ovat poliiseja ja vieläpä erittäin ylimielisiä oikeutuksestaan laajentaa toimivaltansa viranomaiselle sopivien rajojen yli.

Hetken aikaa tämän dynaamisen duon perseily jaksoi naurattaa, mutta joku korsi sen kamelin selän kuitenkin aina katkaisee. Omalla kohdallani se oli Kriminalkommissar Huhtelan päätös twiitata läpipolitisoitunut kannanotto Suomen maahanmuutto- ja talouspolitiikasta, joka tökeryydessään herätteli lukuisten tavan kansalaisten lisäksi myös kansanedustajat Kärnän & Halla-ahon, terrorismitutkija Atte Kalevan sekä loputtomasti seksiä tihkuvan, kansalaisaktiivien poliittisen parodiakollektiivin, Päivän Byrokraatin.

En voi olla huomauttamatta, että jostain syystä näistä kaikista vain Halla-ahoa syytettiin mediassa ja Twitterissä “maalittamisesta”, joka tämän tapauksen kontekstissa vaikuttaakin uudelta leimakirveeltä ei-toivottuja mielipiteitä laukovien poliitikkojen vaientamiseksi kohujen ja sosiaalisen paineen kautta. Minä ymmärrän “maalittamisen” kyllä kuvaavana terminä tapauksissa, joissa esimerkiksi kansanedustaja usuttaisi kannattajiaan raatelemaan jotakuta tai julkaisis vaikkapa jonkun henkilö- ja osoitetietoja. Mutta se, että poliitikko ottaa kantaa viranomaisen toimintaan, ei ole mitään maalittamista, vaan nähdäkseni aivan jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus.

Kamelin selän päälle hyppäsi myös some-katasrofista toiseen rynnistänyt Kriminaldirektor Taponen, joka vastasi kansalaisten huoleen Turussa massapuukotuksen tehneen 20-vuotiaan terroristin, Abderrahman Meckahin, Puropellon yläkoulun tunneilla viettämästä ajasta. Taposen lukuisat “hyvää tekee oppi terroristillekin!”-tyyliset lausahdukset osoittavan hänen suttuisen pelisilmänsä sijaitsevan tukevasti pakaroiden välissä.

Minulle täysin käsittämättömästä syystä myös suuresti arvostamani Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen komppasi Taposta todeten, että radikalisoitumisvaarassa olevalle nuorelle koulu on parempi paikka kuin katu tai vankila. Teoriassa toki näinkin, mutta kommentti on äärimmäisen groteski ottaen huomioon, että keskustelussa puhuttiin peruskoululuokalle laitetusta täysi-ikäisestä ja väkivaltaisesta ekstremististä. Minusta sellaisen ihmisroskan paikka on jossain aivan muualla kuin viettämässä päiviä alaikäisten koululaisten kanssa, kuten esimerkiksi lentokoneessa matkalla takaisin sinne, mistä on tullutkin.

Tilanne muuttui vieläkin absurdimmaksi, kun media antoi Taposen yksipuolisesti kommentoida tapahtunutta. Kriminaldirektor Taponen käytti tilaisuuden hyväkseen ja leimasi haastattelussa viranomaisen puolueettomuudesta huolissaan olevat kansalaiset poliisi-instutuutiota infosodan keinoin heikentäviksi trolleiksi ja äärioikeistolaisiksi. Oli Taposelta vain päässyt unohtumaan kollegansa Huhtelan kuolemattomat sanat, joiden mukaan “jonkun ihmisryhmän kategorisesti riskinä pitäminen ei ole hyvä ajatusmalli”. Tämän luulisi koskevan myös heitä, jotka kritisoivat poliisin politisoitumista ja muuttumista mielipidevaikuttajaksi

Eikä siinä vielä kaikki! Heti seuraavana päivänä Taponen otti ja twiittasi Ulkopoliittisen instituutin tutkijan, Teemu Tammikon, vuonna 2015 kirjoittaman blogauksen “Satu terroristeista”, siteeraten saatesanoissaan Tammikon johtopäätöstä suomalaisille “etäisistä terroristeista, joihin voidaan liittää klassisia ”barbaareiden” ominaisuuksia, eli leima alhaisemmasta sivistyksestä, ymmärryksestä ja ihmisyydestä”. Sanon nyt silläkin uhalla, että jollakulla tulee paha mieli, että ainakin minun kirjoissani pilapiirtäjiä, satiirilehtien toimittajia, uskontokriitikoita ja ihan tavan kansalaisia teurastavat terroristit kyllä täyttävät kaikki alhaisemman sivistyksen, ymmärryksen ja ihmisyyden, eli barbaariuden, tunnusmerkit.

Nyt moni tietysti epäilee, että Tere äksyilee vain, koska mainittujen poliisien tekemä politiikka ei ole syleillyt maailmankuvaani. Vaan ei muuten pidä paikkaansa. Kyse on viranomaisen velvollisuudesta neutraaliuteen, johon moni muukaan some-poliisi ei ole kyennyt, agendasta viis.

Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Vuola julisti syyskuun alussa, että koko yhteiskunnan pitäisi tukea poliisia sen lakisääteisessä tehtävässä kielteisten turvapaikkapäätösten toimeenpanossa. Ja vitut tarvitsee. Vain tyranniassa keskushallinto voi vaatia kansalaisilta tuollaista kuuliaisuutta. Meillä voi olla tiettyyn pisteeseen saakka velvollisuus olla estämättä viranomaisten työtä, mutta yhdelläkään kansalaisella ei ole mitään velvollisuutta tukea ainuttakaan yhteiskunnallista instituutiota tai entiteettiä yhtään missään asiassa.

Myös poliisijohtaja Tomi Vuori otti taannoin kantaa siihen, millaista mediaa poliisi rakastaa. En tiedä voisiko poliisin julkinen kannanotto haiskahtaa enää enempää totalitarismilta kuin tuo mielipidevaikuttamisen tyylinäyte?

Ja nyt sitten vielä kaupantekijäisiksi ruikutetaan, kun Twitterille tyypilliset parodiatilit naurattavat poliisin perseilyyn kyllästyneitä kansalaisia selkeästi ylilyödyillä jutuillaan. Esimerkiksi Keijo Kaarisade-nimisen parodiatilin twiittaus siitä kuinka vihainen nettikirjoittelu on Suomen suurimpia turvallisuusuhkia, meni ilmeisesti täydestä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselle, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergille, Vihreiden Satu Hassille, SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Rannalle ja Vihreiden ex-puheenjohtajalle Ville Niinistölle.

Jos älyvapauksia twiittaileva parodiatili ja virkaa tekevien poliisien jutut menevät yhden maailman korkeakoulutetuimman kansan medialta, kansanedustajilta ja virkamiehistöltä sekaisin, niin vika ei silloin ole parodian tekijässä, vaan niissä viranomaisissa, jotka ovat omalla toiminnallaan alentaneet poliisin uskottavuutta ja legitimiteettiä hyvin merkittävällä tavalla.

Viranomaisten virka-aikanaan ja sosiaalisen median virkatileiltään lähettämien viestien ei tule sisältää minkäänlaista mielipidevaikuttamista tai poliittisia kannanottoja, vaan pelkästään viranomaistoimintaan liittyvää relevanttia tiedottamista.

Keskustelu “maalittamisesta” ja poliisin poliittisista kannanotoista ovat luoneet meille Suomeen todellisuuden, jossa kansanedustaja ei muka saisi julkisesti ottaa kantaa viranomaisen politisoivuteeseen toimintaan. Mutta samalla sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen saa virka-aikanaan käyttää virallisia tiedotuskanavia polikointiin ja journalistit voivat journalistisen etiikan mukaisesta puolueettomuusvaatimuksesta välittämättä nostaa niin inhokkipoliitikkojaan kuin rivikansalaisia perusteetta tikun nokkaan ilman mitään pelkoa seurauksista.

Toki viranomaisillakin tulee olla oikeus ilmaista mielipiteitään yksityishenkilöinä, mutta jotta julkishallinnon instituutioiden uskottavuus säilyy, tulee rajanveto viranomaisten yksityisminän ja virkaminän välillä olla brutaalin selkeä ja ehdoton. Jos nyt poliisin virkatili linkitetään vapaa-ajalla otettuihin halikuviin avoimesti väkivaltaista ulkoparlamentaarista vaikuttamista kannattavan anarkistin kanssa, ja some-poliisit promotoivat ristiin toistensa tai jopa ulkopuolisten kommentaattorien poliittisia kannanottoja, niin herää väkisinkin kysymys siitä, mitä tarkoitusta varten viranomaisen some-kanavat edes on avattu?

Tämä eräiden viranomaisten viime aikainen toiminta sosiaalisessa mediassa ei todellakaan ole sitä neutraaliutta, mitä viranomaisiltanmme on ehdottomasti ja poikkeuksetta syytä vaatia. Ei poliisi jaa myöskään niitä anarkistien poliisivastaisia juttuja, eivät Suomen Vastarintaliikkeen, Oikeutta Eläimille-kettutyttöjen tai poliittisten puolueiden propagandaakaan, eikä pidäkään. Samaan kategoriaan kuuluu kaikki poliisin virkatehtävien ulkopuolinen mielipidevaikuttaminen ja osallistuminen poliittiseen vaikuttamiseen virantoimituksessa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Gestapo#Department_A_.28Political_Opponents.29
https://twitter.com/HuhtelaJussi
https://twitter.com/JariTaponen
https://twitter.com/HuhtelaJussi/status/905282087258816512
http://paivanbyrokraatti.com/2017/08/21/vihapuhepoliisi/
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1458514380935418
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=864097227076741&id=100004294158523
https://twitter.com/JariTaponen/status/906464726930124800
https://twitter.com/JariTaponen/status/906467248063344641
https://twitter.com/filsdeproust/status/906589737196118018
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005341281.html
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3626725/Terroriiskun+tekija+kavi+vuoden+Puropellon+ylakoulua
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ylikomisario-some-ryopytyksella-yritetaan-hiljentaa-ja-heikentaa-poliisia/6572062
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005363851.html
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3650575/Ylikomisario+Someryopytyksella+yritetaan+hiljentaa+ja+heikentaa+poliisia
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229745-poliisin-tviitit-turvapaikanhakijoista-kouluissa-nostatti-myrakan-kansanedustaja-vie?fref=gc&dti=1494775283873571
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3451942/Poliiseja+on+alettu+maalittaa+netissa+kritiikille++Joku+pyrkii+hyodyntamaan+avointa+toimintakulttuuria
http://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/
https://twitter.com/JariTaponen/status/907540261328302080
https://twitter.com/VuolaTimo
https://twitter.com/VuolaTimo/status/904778019264495616
https://twitter.com/TomiVuori
https://twitter.com/suviauvi/status/855523135029989385f
http://www.poliisi.fi/poliisihallitus


Myytti naisen eurosta

“Naisen euro on 80 senttiä”-myytti on vuosikymmenien aktiivisen rummutuksen myötä muodostunut perustelemattomaksi totuudeksi ja fraasiksi, joka ei suostu kuolemaan edes faktojen edessä. “Naisen euron” laskeminen on helppoa: Tarvitsee vain unohtaa kaikki relevantit yksilön palkkaan vaikuttavat tekijät, kuten tehdyt työtunnit, työvuodet, työskentelyala tai vaikkapa työn tuottavuus, verrata sitten miesten sekä naisten keskipalkkoja toisiinsa, ja ananasa-vitun-käämä, naisen euro on 80 senttiä!

Haluan heti alkuun korostaa, että minusta eri sukupuolten, etnisyyksien tai muiden ihmisryhmien edustajia tulisi käsitellä yksilöinä, jotka eivät ole kollektiivisesti vastuussa edustamansa ryhmän muodostamista keskiarvoista. Myös julkishallinnon ja julkisen keskustelun tulisi heijastella tätä periaatetta: Ihmisen sukupuoli ei kuulu valtiovallalle, sen enempää ruskeat, valkoiset kuin muunkaan väriset ihmiset eivät oli vastuussa demografinsa rikollisten tekemisistä, eivätkä parikymppiset miehet kanna taakkaa eläkkeellä olevia ukkoja auttaneista sukupuolistereotypioista.

"Naisen euron", tämän naisjärjestöjen luoman eturyhmäkampanjan ovat omaksuneet myös AY-liike, “äijäfeministit” ja muut laajoista tulonsiirroista haaveilevat keskushallintofetisistit. “Naisen euro” on potentiaalisten tulonsiirtojen ja poliittisten irtopisteiden kannalta eritoten naisille niin houkuttelevat teema, että jopa patriarkaatin ja riistäjäkapitalistien kätyreinä pidetyt Kokoomusnaiset ovat ottaneet sen omakseen. Kokoomusnaiset nousivatkin otsikoihin pari vuotta sitten, juuri naistenpäivän alla, ehdottaessaan miesveroa “naisen euron” kompensoimiseksi. Mediakohun saattelemana ääliömäinen julkilausuma valkopestiin klassisella “vitsihän se vain oli”-selityksellä, mutta kannanoton olennaisesta väittämästä, “naisen eurosta”, ei Kokoomusnaisissakaan lipsuttu.

Tämän yksinkertaistuksen palkkatasa-arvosta valjasti toimitusjohtajansa Jukka Kurttilan suulla myös Finlayson vuoden 2017 syyskuussa. Kun Kurttilalta sitten kysyttiin Finlaysonin sisäisistä sukupuolten välisistä palkkaeroista, oli nurkkaan itsensä maalanneen toimitusjohtajan vastaus, että “[palkkoihin] vaikuttavat esimerkiksi sapatit ja toistenkin työnantajien palveluksessa tehdyt työt. Se on monimutkaisempi asia, eikä se selviä katsomalla firmassa töissä olevien miesten ja naisten palkkakuitteja.”

No nii-in! Ja juuri tästä tässä naurettavassa “naisen euro”-myytissä on kyse, eli syvällisemmän analyysin puutteesta ja siitä, että vertaillaan vain kahta mitäänsanomatonta keskiarvoa. Mutta johdonmukaisuus ja loogisesti kestävä argumentointi ei jostain syystä pilkahda sen enempää poliittisten irtopisteiden perässä juoksevien poliitikkojen kuin hyvesignaloinnilla markkinointia tekevien yritysjohtajienkaan mieleen ennen kuin logiikan liekit nuolevat omia jalkoja. Myös Audi teki taannoin saman virheen markkinoinnissaan ja palkkauspolitiikan nyanssit aukenivat heillekin vasta, kun sormi osoitti väärään suuntaan.

Mitä ne tilastot sitten oikeasti sanovat palkkaeroista? Totuus on tässä tapauksessa aikamoinen antikliimaksi. Elinkeinoelämän keskusliitto ja yleiseurooppalaiset tilastot tylsästi osoittavat, ettei myyttistä naisen euroa ole olemassakaan, vaan erot tasoittuvat, kun palkkatulot normeerataan tehtyjen työtuntien, ylitöiden ja muiden yksilön tienesteihin vaikuttavien mittarien funktiona. Tällöin selittämättömät palkkaerot ovat enää muutaman prosentin luokkaa ja nekin ovat nimenomaan selittämättömiä eroja, eivätkä naisvihaaja-illuminaatin katalaa juonittelua.

Myös markkinatalouteen kuuluva kysynnän ja tarjonnan laki sotii "naisen euro"-narratiivia vastaan: Jos naiset oikeasti olisivat viidenneksen miehiä halvempaa työvoimaa, revittäisiin naiset alalla kuin alalla käsistä ja naisten työttömyysprosentti olisi merkittävästi miehiä pienempi. Mutta kun ei ole.
Mutta nämäkään faktat eivät ole kelvanneet palkkaerokeskusteluun, vaan pitkä liuta uhripääomaansa rakastavia naisasianaisia kaivautuu aina koloistaan julistamaan palkkaerojen epäreiluutta ja toteamaan, että ainakin nämä selittämättömät erot menevät patriarkaatin sortorakenteiden piikkiin. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka miehet edustavat yli kahta kolmasosaa työtapaturmien uhreista, niin mölinä sukupuolentutkimuksen laitoksella, naisjärjestöissä ja muissa humppaosastoissa hiljeneekin kuin taikaiskusta. Tai siis jos tästä aiheesta koskaan puhuttaisiin. Mutta kun ei puhuta. Haastan teidät keksimään vuodesta sen päivän, jolloin miesten suhteellisesti vielä “naisen euroa” isommasta osuudesta työtapaturmissa kohistaan samalla tavalla kuin sukupuolten välisestä palkkaerosta. Koittakaa vaikka etsiä viime vuodelta edes yksi uutisartikkeli, tai “tasa-arvon” puolesta taistelevan feministisen järjestön kannanotto, jossa aihetta käsitellään. Onnea matkaan.

Miehet loukkaantuvat työtapaturmissa keskimäärin useammin ja kuolevat keskimäärin n. 6 vuotta naisia aikaisemmin, ja siihen on ihan helvetin hyvä syy, kuten alavalinnat työelämässä ja halukkuus ottaa riskejä, joita moni nainen on liian fiksu edes harkitakseen. Työelämässä noiden valintojen palkintona on keskimäärin korkeampi palkka, jonka tavoittelua ei naisiltakaan ole estetty, mutta silti naisia näkyy enemmän sairaaloissa ja sukupuolentutkimuksen laitoksella kuin kaivoskuiluissa ja insinööritoimistojen käytävillä.

Toki, moni modernin feministin sapluunavastaus tässä vaiheessa on, että myrkyllisen äijäkulttuurin luomat sukupuolistereotypiat ovat patriarkaatin työkalu istuttaa meihin ajatus sukupuolellemme sopivasta ammatista tai kyvykkyydestä, minkä takia naiset tahtomattaan hakeutuvat huonommin palkatuille aloille kuin miehet. Mutta kysykää itseltänne, että millä alalla työskentelisitte mieluummin kuin nyt ja miksette jo työskentele siellä? Ei esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan palkkaus ole ollut alalle hakeville mikään uutinen enää useampaan sukupolveen, mutta silti ala on naisvaltainen sinne hakeneiden omien valintojen takia. Sama koskee miesvaltaista turvallisuusalaa, mutta sillä vallitsevasta matalasta palkkatasosta ei ole tehty poliittista työkalua. Aivan niin kuin vain miehet olisivat täysivaltaisia aikuisia ja naiset vain tahdottomia patriarkaatin marionetteja.

Riskien ottamisesta puheen ollen voitaisiin anekdoottina todeta, että jostain syystä netistä löytyy hyvin vähän videoita, joissa naista lyödään palavalla kitaralla päähän. Ja uskallan väittää, että todennäköisesti suurin osa ilotulitteiden perseisiin aiheuttamista palovammoista on miesten pakaroissa siinä, missä kovinkaan moni nainen tuskin pystyy edes kuvittelemaan, mitä kukaan voisi saavuttaa sytyttämällä itsensä tuleen ennen palavalta kiveltä alas skeittaamista. Toisaalta joskus riskinotto kannattaa, ja siksi todennäköisesti lähes kaikki eeppiset roomankynttilä-minigunit on tyhjentänyt mies aivan samalla tavalla kuin miesten riskialttiimmat alavalinnat ja elintavat, muiden muuttujien lisäksi, näkyvät niin palkkatilastojen kuin elinajanodotteenkin keskiarvoissa.

Myytti naisen eurosta on johtanut täysin älyvapaaseen julkiseen keskusteluun, johon osallistuvat korkeakoulutetut aikuiset voivat kysyä esimerkiksi jotain niinkin typerää, kuin “Miksi lastentarhanopettaja häviää yli 1000 euroa palkassa sähköteknikolle?”. Siksi, että esimerikiksi varhaiskasvatusala, kuten niin moni muukin naisvaltainen ala, on massiivisen julkisrahoituksen ja sen mukanaan tuoman palkkapolitiikan kautta sosialisoitu keskushallinnon kynsiin siinä, missä suurin osa talotekniikkapuolen asentajista ja muista miesvaltaisten alojen edustajista työskentelee rajusti kilpaillulla yksityisellä sektorilla. Varhaiskasvatus on vieläpä ala, jossa kuka tahansa, jopa peruskoulusta valmistumaton, kotiin jäävä vanhempi voi syrjäyttää alalle kouluttautuneen maisterin.

Näistä syistä lastentarhanopettaja tienaa vähemmän kuin vapailla markkinoilla erikoisosaamisellaan kasvavaa kysyntää tyydyttävä sähköteknikko huolimatta siitä, miten me subjektiivisesti näitä ammatteja arvostamme. Jos naisvaltaisten alojen palkkoja halutaan nostaa, niin vastaus ei ole siirtää keskushallintokoneiston päätöksellä rahaa miesten taskuista naisten taskuihin, vaan oikea vastaus vapaa markkinatalous. Valtion osalta helpoin tapa vaikuttaa naisten keskipalkkoihin olisi purkaa naisvaltaisten alojen sosialistista palkkasääntelyä ja tehdä se työmarkkinareformi, jota tässä AY-liikkeen rampauttamassa TuPo-dystopiassa on odoteltu jo vuosikymmeniä.

Mitä tulee sukupuolirooleihin, niin en hetkeäkään epäile, etteikö osa lapsista edelleen kantaisi vanhempien sukupolvien taakkaa, mutta kannattaa muistaa, että opetus- ja varhaiskasvatusalan työntekijöistä ehdoton enemmistö on naisia siinä, missä meitä jaksetaan jatkuvasti muistuttaa naisten tekevän suurimman osan lastenkasvatustyöstä. Naiset siis ovat avainasemassa, kun uusille sukupolville siirretään arvoja ja roolimalleja.

Silti Suomessa edelleen kasvaa sukupolvia, joiden naispuoliset edustajat hakevat mieluummin matalan koulutuksen, matalan palkkatason ja matalan tuottavuuden aloille eivätkä esimerkiksi paremmin palkatuille luonnontieteellisille, teknisille tai matemaattisille aloille. Jos näitä faktoja tulkitaan palkkatasa-arvokeskustelusta tutulla logiikalla, niin voimme todeta, että nimenomaan naiset murskaavat seuraavan sukupolven naisten itseluottamuksen ja uskon omiin kykyihinsä. Silti feministisessä filosofiassa kaikki on onnistuttu jollain loogisella kuperkeikalla pyöräyttämään miesten syyksi.

Ikävä kyllä palkkatasa-arvosta puhuttaessa tällainen kvasi-tieteily ei ole ollut pelkästään sallittua, vaan myös vaadittua eritoten asiaa tutkivan akatemian edustajilta. Näyttäkää minulle sukupuolentutkija tai humanisti, joka on asettunut tässä asiassa akatemiassa vallitsevaa paradigmaa vastaan, niin minä näytän teille tutkijan, jolla ei ole tutkimusrahoitusta.

Tragikoomisimpia esimerkkejä yksilön tekemien vapaiden valintojen seurauksista ovat nämä kaksi kuvaa ja niissä esiintyvät sukupuolijakaumat. Arvaatteko kummassa kuvassa edustaa Tampereen ja Turun yliopistojen sukupuolentutkimuksen tuore maisteriohjelma, ja kummassa Tampereen ammattikorkeakoulun ja teknillisen yliopiston kyberturvallisuuden erikoiskoulutusohjelma? Mitä luulette, kummasta porukasta tulee kymmenessä vuodessa massia takovia asiantuntijoita ja kummasta neuroottisesti omaa uhripositiotaan ylikorostavia EU-apurahatutkijoita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että pienituloisuutensa johtuu patriarkaatin sortorakenteista? No, ainakin me insinöörit olemme saaneet neuroosit ja pakkomielteet jo syntymälahjaksi.

On meillä tietysti se naisten enemmistö, joita ei vielä ole lannistettu, jota edustaa esimerkiksi Suomen BMW:n entinen toimitusjohtaja Mia Miettinen. Kun Miettinen kertoi Hesarin haastattelussa avoimen tyytyväisenä elämänvalinnoistaan ja työurastaan miesvaltaisella alalla tiellä kohti suomalaisen yritysjohdon arvostetuimpia paikkoja, niin eipä kelvannut sekään. Alle vuorokaudessa hesarin toimitus oli saanut kaivettua jostain sukupuolentutkimuksen laitoksen uumenista aatteellisen feministin, Paula Koskinen Sandbergin, lannistamaan ja vähättelemään Miettisen saavutuksia, joista hän selkeästi itse on ylpeä ja tyytyväinen.
Ehtipä tämä sukupuolentutkimuksen tutkijatohtori vielä nälväistä Miettistä siitä hyvästä, että hän oli haastattelussa kertonut silittävänsä miehensä paidat. Koska parisuhteessa kotitöitä, tai hui kauhistus, miestään miellyttävä, nainen ei voi olla kuin sortokoneiston alistama tahdoton uhri? Minusta naisten emansipaatio on tärkeä saavutus tiellä kohti yksilönvapauksia korostavaa yhteiskuntaa ja siksi minua ihmetyttääkin, miksi juuri feministit yrittävät neuroottisesti säädellä sitä, mitä itsenäisiä päätöksiä naiselta sallitaan ja mitä ei.

Myös MTV3:n toimittaja Nina Rahkola kirjoitti vuoden 2016 lokakuussa, “naisten vuoden viimeisen palkkapäivän” kynnyksellä, että hänestä tuntuu kuin otsaansa olisi lyöty reppanan leima jatkuvalla epärehellisten tilastotulkintojen jankuttamisella. Suoraan sanottuna uskon, että ehdottomasti suurin osa naisista on Rahkolan ja Miettisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että ovat vapaasta tahdostaan tehneet perhesuunnittelua ja haluamansa uravalinnat, eivätkä halua uhriutuvia naisasianaisia ylenkatsomaan omia elämänvalintojaan.

Olen tehnyt koko työurani erilaisilla rakentamiseen liittyvillä miesvaltaisilla konsulttialoilla ja kokemukseni on se, että naiset ovat keskimäärin täsmällisiä, luotettavia ja mukavia työkumppaneita, ja tekevät erittäin laadukasta työtä. Toisaalta empiriani mukaan naiset eivät keskimäärin kilpailuta työnantajia käytännössä koskaan, eivät pyydä palkankorotuksia aktiivisesti, aliarvostavat omaa osaamistaan ja työpanostaan ja muutama on jopa ajanut itsensä työuupumukseen, kun eivät uskalla sanoa nakittajille "ei". Siksipä kannustaisinkin, kuten niin monesti aikaisemminkin, naispuolisia kollegoitani, ajamaan työelämässä rohkeammin omia etujaan ja röyhkeästikin etsimään muutosta asioihin, joihin olette tyytymättömiä. Te olette työssänne paljon parempia, ja paljon arvokkaampia, kuin uskallatte itsellenne myöntää.

Isoin ongelma tässä “naisen euro”-länkytyksessä on se, että se rampauttaa vapaita ja henkisesti täysin kykeneviä naisia debiileiksi valtion holhousta vaativiksi objekteiksi, jotka eivät kykene nousemaan naisasianaisten heille kaivamasta kuopasta oman elämänsä suunnannäyttäjiksi. En voi kuvitellakaan, millaista vahinkoa tekee ihmisen psyykelle, kun hänet aivopestään lapsesta asti uskomaan, ettei hänellä sukupuolensa takia koskaan ollutkaan mahdollisuuksia menestyä elämässä tai saavuttaa tavoitteitaan. Tämä feministien naisia uhriuttava retoriikka kuulostaa erehdyttävästi juuri siltä väheksymisen kulttuurilta, mistä he miehiä ja “patriarkaattia” tykkäävät syyttää.

Suoraan sanottuna minulle on ihan se ja sama, millaisia sukupuoleen sidonnaisia kampanjoita yksityisen sektorin toimijat järjestävät, he saavat puolestani valita asiakkaansa millä kriteerillä hyvänsä. Mutta tämä naisia uhriuttava “naisen euro”-narratiivi on johtanut perusteettomiin vaatimuksiin suosia naisia mm. työmarkkinapolitiikassa, rekrytoinneissa, palkankorotuksissa, julkishallinnon jakamissa tuissa ja muilla yhteiskunnan osa-alueilla. Miehiä yritetään samalla syyllistää naisten itse tekemistä päätöksistä sekä pakottaa myös maksamaan viulut aina, kun joku uhripositiotaan syleilevä feministi keksii, ettei hän olekaan vastuussa omista valinnoistaan, vaan se onkin patriarkaatin sorto, kun aiheutti pahan mielen.

Tällaista seksistisen leimaamisen kautta juntattua härskiä eturyhmäpolitiikkaa ja perusteetonta syyllistämistä ei kenenkään tule sietää, oli sukupuoli mikä hyvänsä. Lapsille ei tietenkään pidä opettaa jäykkiä sukupuolirooleja ja toivon ehdottomasti, että kaikkia lapsia sekä aikuisia kannustettaisiin tutkimaan maailmaa avaimoin mielin ja seuraamaan unelmiaan ennakkoluulottomasti. Muutos parempaan kuitenkin vaatii, ettemme kohtele ihmisiä minään sukupuolikollektiivien edustajina, vaan ymmärrämme jokaisen olevan vain omista tekemisistään vastuussa oleva ainutlaatuinen yksilö.

http://www.talouselama.fi/uutiset/sakn+lyly+huolissaan+naisen+eurosta+toimet+ovat+osoittautuneet+riittamattomiksi/a2236848
http://www.hs.fi/talous/a1477880394902
http://stm.fi/tasa-arvo/samapalkkaisuus
https://demokraatti.fi/rinne-emme-lepaa-ennen-kuin-naisten-euro-on-yhta-kuin-miesten-euro/
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/miesvero-vesitti-kokoomusnaisten-sanoman-pelkka- vitsi/4846500#gs.65Y5MuM
https://www.uudenmaankokoomusnaiset.fi/?x103997=654067
https://www.facebook.com/FinlaysonFI/photos/a.235798429984.131539.201736349984/10155474126429985/?type=3&theater
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005341301.html
https://twitter.com/TueborFrog/status/826861220900794369
https://twitter.com/Audi/status/826937589366001664
https://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2017/08/daily-chart
https://ek.fi/blogi/2015/02/10/naisen-euro-on-97-senttia/
http://www.talouselama.fi/uutiset/keskimaarainen+tyoviikko+miehilla+38+tuntia+naisilla+32+tuntia/a2243564
https://ek.fi/wp-content/uploads/naisetmiehet_maaliskuu2013.pdf
http://www.stat.fi/til/tyti/2017/07/tyti_2017_07_2017-08-22_tau_001_fi.html
http://www.tilastokeskus.fi/til/akay/2009/07/akay_2009_07_2014-04-16_tie_001_fi.html
http://www.stat.fi/til/ttap/2010/ttap_2010_2012-11-30_kat_001_fi.html
http://www.stat.fi/til/ttap/2013/ttap_2013_2015-11-27_tau_003_fi.html
http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/elinajanodote.html
http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_namisu_201600_2016_16132_net_p4.pdf
https://youtu.be/dEmIaYIPBZw?t=6m46s
https://youtu.be/OKG2tEnLFcY?t=7m31s
https://youtu.be/69AmeXLnRfk?t=15s
https://www.youtube.com/watch?v=AsnbvRZwEZE
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005117729.html
https://twitter.com/johanna_kantola/status/903214908409556993
https://www.tampere3.fi/uutiset/167/kyberturvallisuuden_koulutusta_tampere3-yhteistyona
https://www.helsinki.fi/fi/ohjelmat/maisteri/sukupuolentutkimuksen-maisteriohjelma/opiskelu/tutustu-opettajiin#section-28538
http://www.hs.fi/elama/art-2000005140802.html
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005142615.html
https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/persons/paula-koskinen-sand(4caa88f5-bbbb-41ac-8726-ce96d191e404).html
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-puuduttava-palkkaerokeskustelu-tuntuu-kuin-otsaani-olisi-lyoty-reppanan-leima/6142652


Voi parkaa, ISIS-kurkunleikkaajaa

Alkuvuodesta Sisäministeriössä on pohdittu, millä sosiaalipolitiikan keinolla mahdollisesti islamilaisen kalifaatin toimintaan osallistuneet uskonnolliset ekstremistit saataisiin taas integroitumaan sellaiseen verrattain maalliseen yhteiskuntaan, jossa ihmisoikeuksilla vielä on merkitystä? Aprikoitiinpa samassa aivoriihessä myös sitä, voitaisiinko nämä paluumuuttajat työntää sote-palveluissa kaikkien muiden avuntarvitsijoiden edelle? Sosiaalisessa mediassa kiertäneestä Ilta-sanomien aihetta käsitelleestä jutusta olisi ollut helppo vetää herne nokkaan ja moni niin tekikin, mutta Sisäministeriön työryhmän mietintö on itse asiassa 34 sivua pitkä ja käy vaihtoehtoja varsin kattavasti läpi mm. oikeusvaltioperiaatteen, kansalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen sekä muiden huomioon otettavien nyanssien puitteissa.

Ilta-sanomien juttua lukiessa primitiivi-Terenkin liskoaivossa kävi ajatus, että noille ISISin kätyreille voisi valaa betonisaappaat jalkaan ja heittää Laanaojaan muiden roskien seuraksi. Eikä ahdistusta helpottanut ollenkaan lukea Vantaan perhepalveluiden johtajan Anna Cantell-Forsblomin lausuntoa, joka oli helppo tulkita kurkunleikkaajien hyysäämiseksi. Onneksi hän myös kertoi Facebookissa, mitä oli toimittajalle oikeasti sanonut, muuten olisi tästäkin videoblogista tullut tarpeettoman kiukkuinen, kuten niin monesta somessa ja Ilta-sanomien uutisen alle lähetetystä kommentistakin.

Mutta vaikka kuinka kiukuttaisi toimittajien ammattitaidottomuuden tai jonkin muun syyn takia, ei valtion tehtävä ole riistää keneltäkään heidän henkeään, joskaan ei myöskään palkita ihmisoikeusrikoksista. Siispä on keksittävä jotain muuta.

Yksi keino laajentaa viranomaisten mahdollisuuksia ehkäistä tämän kaltaisia sisäpoliittisia uhkia on tietysti kiristää kansalaisuuden ehtoja niin, että vain mielekkäästi kotoutuneet voivat saada karkotukselta suojaavan kansalaisuuden. Koska paikallisen kielen osaaminen ja lakien kunnioittaminen ovat myönteinen merkki maahanmuuttajan sopeutumisesta uuteen kotimaahansa, tulisi kansalaisuus myöntää ainoastaan suomea kiitettävästi puhuvalle, omasta toimeentulostaan huolehtivalle ja muuten nuhteettomalle maahanmuuttajalle. Jos edellä mainitut ehdot eivät täyty, ei muulla kansalaisuuteen tarvittavalla kriteeristöllä ole juurikaan merkitystä. Kun maahanmuuttaja on demonstroinut käytöksellään olevansa suomalaisten luottamuksen arvoinen, voidaan hänelle myöntää kansalaisuus, joka takaa pysyvästi täysivaltaisen suomalaisen oikeudet ja velvollisuudet.

Itselläni herää myös kysymys, että onko oleskelulupien, jopa kansalaisuuden, peruminen juridinen optio tällaisissa tapauksissa? Kansalaisuuden peruminen tuskin on mahdollista ainakaan heidän kohdallaan, joilla ei ole kuin Suomen kansalaisuus, mutta muiden kohdalla tilanne lienee vain lainsäädännöstä kiinni. Oli miten oli, on tietysti hyvä, asiaa ovat ovat pohtineet meidän netti-besserwisserien lisäksi myös ihan ammattilaiset.

Sisäministeriön työryhmän tehtävänä oli luoda julkishallinnolle toimintamalli, “jolla vähennetään taistelualueelta palaajiin liittyvää väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä ja jolla edistetään heidän palaamistaan suomalaiseen yhteiskuntaan”. Tämän oudon ristiriitaisen lausunnon myötä lähettäisin työryhmälle sellaisen idean pohdittavaksi, että mahtaisikohan vauvoja räjäyttelevän, ihmisiä elävältä polttavan ja kauloja katkovan terroristijärjestön alueilta palaava aavikkosoturi olla jo hieman radikalisoitunut? Veikkaisin, että jopa sinne lähtiessä saattaa näillä veijareilla olla vähän radikaaleja ajatuksia huolimatta siitä, onko hän todistettavasti tehnyt jotain laitonta tai ei. Mielesätni näiden n. 80 Supon seuraaman, Suomesta ISIS-alueille lähteneen, kohdalla moinen ennakko-oletus on sisäisen turvallisuuden kannalta varsin perusteltu. Siihen nähden näiden pohdintojen lähtökohta pitäisi olla se, tarvitseeko suomalainen yhteiskunta näitä ISIS-alueilta palaavia ihmisiä mihinkään ja voidaanko heitä koskaan oikeasti integroida osaksi sekularisoituvaa vapaata demokratiaa? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on ei, ja toiseenkin vain varovainen ehkä.

Vaikka ulkomaisissa terroristijärjestöissä taistelleiden paluumuuttajien kohtelu on toki pohtimisen arvoinen ongelma, niin katson kyllä suomalaisen oikeusvaltion legitimiteetin kärsivän merkittävästi, jos yksikään Lähi-idässä edes kurkunleikkaajien hangaroundina pyörinyt ihminen menisi missään jonossa yhdenkään lainkuuliaisen ihmisen edelle. En usko, että yksikään aikuinen ihminen olisi lähtenyt ISIS:n hallitsemille alueille ymmärtämättä ja kannattamatta järjestön ylikorostamaa vapauden sekä ihmisoikeuksien vastaista aatetta. Sillä perusteella on vaikeaa ajatella, että pelkästään riittämätön näyttö sota- tai muihin rikoksiin osallistumisesta olisi riittävä peruste henkilön oikeutuksesta saada erityiskohtelua maassa, jossa lähes kaikki muut ihmiset ovat jättäneet osallistumatta koko yhteiskuntajärjestelmämme tuhoamiseen tähtäävän järjestön toimintaan.

Eritoten teidän, jotka pelkäätte äärioikeiston ja oikeistopopulismin nousua, kannattaa nyt osallistua aiheesta käytävään keskusteluun oikeiden ratkaisujen löytämiseksi. Koska jokainen terrori-isku, tai jopa terroriepäily, kallistaa julkisen mielipiteen vaakaa suoraan äärioikeiston suuntaan. Mitä luulette, montako terrori-iskua pitää tapahtua, tai montako ISIS-paluumuuttajaa pitää mennä asuntojonoissa kotimaisten asunnottomien edelle ennen presidentinvaaleja, jotta Laura Huhtasaari valitaan presidentiksi?

Toisaalta, jokaisen islamistien terroria ja uusia terrori-iskuja pelkäävän kannattaa myös osallistua tähän samaan keskusteluun asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti klikkimedian huonosti kirjoitettujen uutisten taivastelemisen sijaan. Ellei tavoitteena tietysti ole nostaa poliittista kannatusta tanssimalla terroristien uhrien haudoilla, kuten Turun iskun jälkeen ikävä kyllä eräiltä mauttomilta opportunisteilta nähtiin.

Asia on juridisesti sekä vapausaatteen kannalta erittäin monimutkainen ja jokaisen tapauksen kohdalla tarvitaan varmasti tarveharkintaa. Oli miten oli, sen kuitenkin on varmaa, ettei tavallisia lainkuuliaisia ihmisiä tule pakottaa altistumaan riskeille, joita aikamme pahamaineisimman terroristijärjestön ideologiaa syleilleet ihmiset takaisin tullessaan tänne tuovat.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005345630.html
https://www.facebook.com/anna.cantellforsbom/posts/10155133831368990
http://vnk.fi/documents/10616/1266558/Taistelualueilta+palaavat+raportti+29032017/435a1edf-25e8-4232-b23a-aea35e0242ad


Totalitarismilla rasismia vastaan  2

Suomessa taantumuksellinen arvokonservatismi on viime vuosina ilahduttavasti hävinnyt taistelun toisensa jälkeen. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat parantuneet samalla, kun monista muista arvo- ja markkinaliberalismia sivuavista teemoista käydään aktiivista kansalaiskeskustelua. Julkisessa keskustelussa pohdiskeleva ja johdonmukainen argumentointi kuitenkin on jäämässä jalkoihin ja isointa ääntä pitävää taantumuksellinen vasemmisto, joka on valinnut taistella fasismia, rasismia ja sortavaa poliisivaltiota vastaan juurikin totalitarismille ominaisilla keinoilla.

Malliesimerkki tästä “oikeamielisten” vaikean ristiriitaisesta suhteesta omiin aatteisiinsa on Vihreiden nuorten puheenjohtajiston lanseeraama, ja erityisesti poliittisten nuorisojärjestöjen sekä ylioppilaskuntien promotoima, Rasismi rikoslakiin-kampanja. Siinä kiteytyy mekanismi, jossa syvällisempään yhteiskunnalliseen ja filosofiseen analyysiin kykenemättömät, hyvää tarkoittavat hölmöt, ujuttavat yhteiskuntaamme totalitarismia väittäen kirkkain silmin tekevänsä niin suvaitsevamman ja vapaamman yhteiskunnan puolesta.

Kampanja vetoaa vuonna 1965 luotuun, kansainväliseen rotusyrjinnän poistamiseen tähtäävään sopimukseen. Toki olemassa olevaan sopimukseen tai lakiin vetoaminen alkeellinen argumentaatiovirhe, jolta Humen giljotiini leikka kärjen todeten, ettei tosiasioista voi johtaa moraalisia sääntöjä. Mutta tähän aloitteeseen sisältyy yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpiäkin ongelmia, joiden takia jokaisen fasismista ja totalitarismista huolissaan olevan pitäisi sitä vastustaa.

Tämän aloitteen allekirjoittajat eivät ikävä kyllä tunnu ymmärtävän vapauden, eritoten mielipiteenvapauden, kovinta ydintä. Läpi mennessään lakimuutos tarkoittaisi kansalaisjärjestöjä valvovan mielipidepoliisin perustamista Suomeen, mikä on ehkäpä älyvapaimpia tavoitteita niiltä tahoilta, jotka kuulevat rautasaappaiden kopsetta joka nurkan takaa.

Rasismi on aate, jonka mukaan eri etnisyyksiä edustavat ihmiset eivät ole keskenään tasavertaisia, minkä takia heidän ei tulisi olla myöskään lain edessä tasavertaisia. Rasistinen ajatusmaailma on ainakin minun mielestäni perusteeton ja moraalisesti kestämättömällä pohjalla, mutta ei kuitenkaan mitään, mitä keskushallinnon tulisi valvoa tai lähteä sanktioimaan.

Niin vastenmielinen aate kuin rasismi onkin, sitä ei voida perustellusti kieltää sen enempää yksilöiltä kuin yhteisöiltäkään niin kauan, kun se ei manifestoidu joksikin aidosti yksilönvapauksien kannalta ongelmalliseksi ilmiöksi, kuten syrjiväksi lainsäädännöksi, rasistisiksi käytännöiksi julkishallinnon virkailijoilla, vakavasti otettavaksi väkivallan uhaksi tai väkivallaksi. On eri asia olla pitämättä jostakusta kuin uhkailla häntä tai jopa vahingoittaa häntä fyysisesti.

Jos ja kun esimerkiksi Suomen Vastarintaliikkeen kaltaisen järjestön toiminta johtaa jatkuviin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin sen jäsenistön toimesta, voi sen virallinen lakkauttaminen olla perusteltua ja se lienee mahdollista nykyiselläkin lainsäädännöllä. Koska järjestörekisteristä poistaminen ei kuitenkaan estä kansalaisaktivismia, on vaikeaa nähdä uuden lain kautta saavutettavan muuta kuin marttyyriuden ojentamista totalitaristeille ja rasisteille. Minä pelkään, että se netissä aivan suhteettoman suuren julkisuuden saavuttanut muutaman aktiivikulipään ääliöprikaati saa vain lyömäaseen ideologisessa taistelussaan, jos heidän yksilönvapauksiaan lähdetään rajaamaan huonoin perustein.

Neuvostoliitossa yritettiin aikoinaan kieltää uskonnot, mutta edes NKVD:n sadistiset murhaajat ja vankileirien saaristo eivät voineet kitkeä ihmisiltä heidän aatteitaan vaikka julkinen uskonnon harjoittaminen lakkasikin toviksi. Jos edes maailmanhistorian pahamaineisin murhaamiskoneisto ei kyennyt kitkemään uhriensa ideologiaa, on suomalaisten nuoriso- ja kansalaisjärjestöjen ristiretki yksilönvapauksia vastaan tuomittu epäonnistumaan vaikka asiasta laki saataisiinkin aikaiseksi.

Ehkäpä tärkeimpänä kysymyksenä koko asiassa on se, miten rasismi määritellään tämän lain kontekstissa? Esimerkiksi moderneissa feministisissä piireissä ajatellaan, että valkoihoista ihmistä kohtaan ei voi olla rasistinen siinä, missä paljon tapetilla olleet vasemmistolaiset antifasistiset piirit leimaavat rasisteiksi kaikki, jotka eivät ehdoitta hyväksy antifan pyhiä julistuksia ainoana oikeana totuutena. Rasismisyytöksiä lentää herkästi myös turvapaikkapolitiikasta, ulkomaalaislaista tai yleisesti ottaen vain maahanmuutosta keskusteltaessa vaikka keskustelu olisikin asiallista.

Se näiltä totalitarismin sinisilmäisiltä airueilta on vaatimuksiensa suhteen myös unohtunut, että lakeja yleensä tulkitaan hyvin luovasti kulloinkin puhaltavien poliittisten tuulien mukaisesti.

Suosittelisin kaikkia lakimuutoksia ajavia aina ajattelemaan, että miten se kaikista eniten vihaamanne aatteellinen ryhmä, vaikkapa ne kansallismieliset rasistit, soveltaisivat laatimaanne lakia? Esimerkiksi tuo rotusyrjinnän poistamista koskeva asetus ei puhu mitään Suomessakin hyväksytystä positiivisesta syrjinnästä, vaan keskittyy pelkästään rasismiin sen oikeassa merkityksessä etnisyyteen perustuvana syrjintänä, oli sen kohde minkä etnisen ryhmän edustaja tahansa. Tätä tosiasiaa vasten tuota asetusta voidaan tulkita poliittisen ilmapiirin muuttuessa myös niin, että etnisten vähemmistöjen auttamiseen tarkoitetut erityistuet voidaan lakkauttaa rasistisina.

Rasististen yhdistysten ja kyseisen aatteen ympärille kokoontumisen kieltäminen voi tuntua nyt hyvältä idealta, mutta mitenkäs sitten suu pannaan, jos poliittiset tuulet puhaltavat umpikonservatiiviset tai jopa äärioikeistolaiset piirit vallankahvaan? Silloin käy nimittäin niin, että kaikki etnisyyteen perustuvia kiintiöitä ja positiivista syrjintää ajava, moderniin vasemmistoaatteesen tai feministiseen filosofiaan nojaava kansalaisjärjestötoiminta loppuu kuin seinään ja niiden edustajista tulee poliittisen vainon uhreja. Feministinen puolue, Naisasialiitto Unioni, Vihreät ja Vasemmistoliitto nuorisojärjestöineen, tietyt maahanmuuttajajärjestöt ja niin moni muu samoihin arvoihin sitoutunut kansalaisjärjestö loppuu sillä sekunnilla, kun tuota lakia pääsee valjastamaan se porukka, joka lailla piti alunperin vaientaa.

Minäkään en halua Suomeen järjestäytynyttä rasismia tai mitään muutakaan rasismia, mutta olen sitä mieltä, että keinot taistella esimerkiksi kansallissosialismin kaltaista väkivaltaista ja rasistista vasemmistoaatetta vastaan täytyy löytyä muualta kuin yksilönvapauksien karsimisesta. Paradoksaalisesti juuri totalitarismia ja fasismia kaikkialla näkevä suomalainen vasemmisto on yrittänyt aktiivisesti etäännyttää meitä tasa-arvoisten, vapaiden, sivistyneiden ja markkinataloudella rikastuneiden länsimaiden joukosta, ja naittaa Suomea sosialismista syntyneiden hirmuvaltojen haareemiin. Neuvostoliitto, Kuuba, Venezuela ja muut vastaavat sosialistiset ja totalitaristiset utopiat ovat historiallisesti olleet suomalaisen vasemmiston sydämissä samalla, kun sen edustajat ovat syyttäneet länsimaistumista ajaneita markkinaliberaaleja fasisteiksi, natseiksi ja äärioikeistolaisiksi.

Rasismi rikoslakiin-kampanja on järjestäjiensä sokeudesta kumpuava, vapaan demokratian ja länsimaissa tunnustettujen kansalaisoikeuksien vastainen kampanja, jolla varmasti pyritään hyvään, mutta joka johtaa ajatuspoliisin syntyyn ja ihmisten tuomitsemiseen oikeusasteissa heidän mielipiteidensä takia. Tällaista leimallisesti diktatuureihin ja totalitaristisiin yhteiskuntiin kuuluvaa juridista mekanismia ei Suomeen tule missään tapauksessa hyväksyä, riskit meille kaikille ovat liian kovat.

Ainoa oikeasti tehokas tapa vastustaa totalitarismia on se, että kulttuuriimme juurtuu vapausaatetta vahvasti syleilevä alavire, jonka johdattelemana suomalaiset automaattisesti vastustavat yksilönvapauksia uhkaavia ideologioita. Historiankirjat taas kertovat lukuisia lohduttomia tarinoita siitä, kuinka keskusjohtoinen mielipiteenvapauden rajoittaminen johtaa poliittisiin vainoihin ja lopulta totalitarismiin. Mutta tämä analyysi jää aina tekemättä, kun omasta mielestään oikeamieliset lähtevät rajoittamaan muiden ihmisten vapauksia oman aatteellisen agendansa suojelemiseksi. Silloin rautasaappaiden kopse ei lopu koskaan, ne saappaat vain vaihtavat omistajaa.

http://www.rasismirikoslakiin.fi/
http://www.rasismirikoslakiin.fi/wp-content/uploads/2016/09/LA_Yanar_J%C3%A4rjest%C3%A4ytynyt_rasismi_rikoslakiin.pdf
https://www.facebook.com/huominenilmanpelkoa/?fref=nf
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700037


Pitäkääpä vaan huolta omista asioistanne

Viime kuukausina useampaakin julkisuuden henkilöä on riepoteltu mediassa ja somessa milloin minkäkin yksityiselämään liittyvän kohun takia. Viimeisin paljastus tapahtui pari päivää sitten, kun Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto paljasti vaimonsa hakevan eroa. Rivien välistä ei ole vaikeaa lukea, että Aalto oli jäänyt kiinni pettämisestä ja suhde kariutui siihen.

Nyt olisi tietysti helppoa kurmottaa Aaltoa samalla tavalla, kuin muitakin parisuhdesotkuissa ja tekstarikohuissa ryvettyneitä poliitikkoja ja julkkiksia on ryöpytetty. Houkutus nälväistä puhtoisten arvojen puoluetta johtavaa Aaltoa tai hänen radikaalisfeministiä syrjähyppyään, on äärimmäisen suuri ja moni on siihen houkutukseen jo langennutkin. Molemmilta löytyy sosiaalisesta mediasta tavaraa, joiden avulla heitä voisi repiä kölin alta viimeisen päälle huolella, jos haluaisi.

Mutta asiapa ei minulle kuulu, eikä se kuulu sinullekaan. Heidän yksityiselämänsä parisuhdekiemuroineen ei kuulu minulle sen enempää kuin minun yksityisasiani heille. Olen itse asiassa lopen kyllästynyt siihen, että toisten ihmisten yksityiselämää ruoditaan skandaalinnälkäisten ihmisten loputtoman mielenkiinnon ruokkimana mediassa ja muutenkin julkisesti. Yksikään poliitikko tai julkkis ei ole sitoutunut mihinkään sopimukseen, jossa luovuttaisivat yksityisasiansa koko kansan ruodittaviksi, eikä ole oikein pakottaa heitä yksityisen likapyykin julkiseen pesemiseen, joka todennäköisesti murskaisi henkisesti suurimman osan meistä tavallisista sukankuluttajista.

Sen verran tosin on noteerattava, kuinka vähällä mediamyllytyksellä Aalto on päässyt, jos verrataan vaikka Ilkka Kanervan tekstarikohuun tai Halla-ahon syrjähyppyyn. Ei, vaikka kyseessä on tismalleen verrattavissa oleva tapaus, jossa ei ole tapahtunut rikosta, kaikki tapausten aktiiviset osapuolet ovat olleet oikeustoimikelpoisia aikuisia ja mukana vapaasta tahdostaan.

Toki voi olla, että journalismin laatu kautta mediakentän on muuttunut pysyvästi ja tulevaisuuden kohuja käsitellä samalla periaatteella. Jos näin on, niin hieno juttu! Toivotaan, että linja pitää jatkossakin. Ikävä kyllä pari viime vuotta ei anna paljoa toivoa siitä, että toimittajakunta keskimäärin pystyisi neutraaliin tiedonvälitykseen, muutamaa ammattieettisesti ylivertaista toimittajaa lukuun ottamatta.

Yllätyksettömästi Vihreiden kenttäväki sekä puolueaktiivit ovat nyt yllättävän ymmärtäviä puheenjohtajaansa kohtaan. Yhtäkkiä sympatiaa on löytynyt poliitikkojen yksityiselämän suhteen varsin paljon, vaikka viime vuodet omia ylivertaisia arvojaan ja puhtoista moraalista ylemmyyttään ylikorostanut Vihreät on ryöpyttänyt kilpailevien puolueiden poliitikkoja pienimmästäkin rasahduksesta. Ei kuulu Vihreiden nuorten ja muiden niinistöläisten some-huutoa arvoista tai mitään muutakaan hyvesignalointia, kun oma kultapoika maalasi itsensä nurkkaan. Eikä tietysti pidäkään, ei Vihreiltä eikä keneltäkään muultakaan.

Ei näkynyt malttia saati kunnioitusta yksityisyyttä kohtaan myöskään silloin, kun vasemmistolaisten ja feministien kolonnat raivosivat seksismistä ja naisvihasta Haippirinki- ja Sisäpiiri 2.0-kohujen aikaan. Samat ihmiset kuitenkin muistavat naukua yksityisyyden perään aina, kun esimerkiksi feministien suljetuista FB-ryhmistä vuotaa kuvakaappauksia netin keskustelufoorumeille anonyymien ruodittaviksi.

Haippiringin kohdalla roviot sytytettiin välittömästi ja liekeissä paloi myös syyttömiä, kun journalisteilla oli kiireempi raatelemaan haaskaa kuin tarkastamaan, mitä itse asiassa on tapahtunut. Sisäpiiri 2.0 taas oli joidenkin julkkisten viestiryhmä, josta oli vuotanut yksityiseksi tarkoitettuja viestejä medialle. Ja taas oli Totenkopf-feministeillä kiire polttomerkitsemään sosiokulttuurisia ali-ihmisiä miettimättä tippaakaan sitä, olisiko meillä kaikilla sittenkin oikeus yksityisyyteen vaikka ajatuksemme eivät välttämättä miellyttäisikään näitä oikeamielisiä?

Kukaan meistä ei ole aina ole poliittisesti korrekti tai toteuta jotain feministisen eugeniikan tai filosofian ihannetta täydellisestä zen-mutantista, jonka sanomisista ei kukaan voisi koskaan ottaa itseensä, tai jonka tekemisiä kaikki pitäisivät ihailtavina. Ihmisillä tulee olla oikeus purkaa tuntojaan yksityisesti ja touhuta omiaan ilman pelkoa siitä, että kuolemanpartiot tulevat ja tuhoavat kyseisen henkilön uran ja elämän. Kuka meistä haluaisi kaikki asiansa julkisuuteen riepoteltaviksi ja väärintulkittaviksi, yhteiskunnallisesta statuksesta huolimatta? Ei takuuvarmasti kukaan. Eri asia sitten on ne julkisesti ääneen lausutut mielipiteet, joita kaikilla on oikeus kritisoida.

Vanhempien sukupolvien väistyessä politiikasta areenalle astuvat ne sukupolvet, jotka kasvoivat digi- ja kännykkäkameroiden sekä kymmenien erilaisten viestipalveluiden aikana. Lokitiedostoissa on takuuvarmasti meidän kaikkien kirjoittamia älyvapaita juttuja, jotka oli tarkoitettu yksityiselle yleisölle juuri sen takia, etteivät ne loukkaisi ketään ulkopuolista. Ja jokaisen kovalevyllä lienee vähintään kuva tai pari, joita eivät halua julkisuuteen, koska ne ovat meidän yksityisiä, itsellemme tärkeitä, muistoja elämiemme varrelta.

Meikäläinenkin saa jatkuvasti kuulla omista sanomisistani ja tekemisistäni, koska pikkuhiljaa on alkanut tulla nimeä poliittisissa ympyröissä. “Ei tuollainen sovi poliitikkolle, ei noin voi sanoa, kannattaakohan tuota nyt laittaa julkiseksi?” Mutta tosiasia on se, että olen aina ollut tällainen, enkä todellakaan aio peitellä persoonaani äänten kalastelemiseksi tai mistään muustakaan syystä. Mukaillen erästä suomalaista filosofia, tämä on politiikkaa ja jos ei Sammallahti kelpaa, niin voi painua vittuun. Toki, aina toisinaan tulee kämmättyä, mutta virheistä pitää oppia, pyytää anteeksi, jos siihen on syytä ja jatkaa sitten elämää normaalisti. Sama oikeus tulisi olla meillä kaikilla ilman pelkoa inkivisition kidutuskammioista.

Vielä joku kaunis päivä jonkun julkkiksen tietokone, puhelin tai anonyymiksi tarkoitettu nimimerkki kräkätään ja sitten nähdään, ovatko suomalaiset oikeasti laskeutuneet jo puusta. Ikävä kyllä luulen, että näemme, kun ihmiseltä, hänen perheeltään ja muilta läheisiltä viedään kaikki yksityisyys samalla, kun moraalipuritaanien kuolemanpartio raahaa uhrin mediatorille mestattavaksi. Jos kulttuurimme jatkaa tulevaisuudessakin sillä linjalla, jossa toisten yksityiselämä on vapaata riistaa, tulemme vielä lannistamaan näiden kohujen uhreja tavoilla, joita ihmiskunta ei ole aikaisemmin nähnytkään.

Toivon, että poliitikot ja muut julkkikset lakkaisivat pyytelemästä anteeksi sitä, että ovat aivan tavallisia ihmisiä vahvuuksine ja heikkouksineen, vaan tylyttäisivät näitä skandaaleja kärkkyviä shakaaleja kunnolla. Vain sillä tavalla saadaan rikottua niin moniin juurtunut illuusio siitä, että heillä on oikeus saada tirkistellä toisten makuuhuoneiden ikkunoista sisään. Politiikan sisältö on se, minkä politiikassa pitää ratkaista, ei se, kenellä on kiiltävin kilpi.

Minusta Touko Aallon linjaus siitä, ettei kommentoi yksityiselämäänsä paria olennaisinta faktaa pidemmälle, on hyvä ja perusteltu, koska myös poliitikoilla ja julkisuuden henkilöillä saa olla yksityiselämä, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Touko Aallolle ja samankaltaisten kohujen syyttömille sivullisille minulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin, että tsemppiä ja koittakaa kestää, ajan kanssa helpottaa. Toivon vilpittömästi, että nämä sinällään varmasti henkisesti äärimmäisen raskaat tapahtumat johtavat tulevaisuudessa johonkin parempaan, elämään johon olette entistä tyytyväisempiä.

Kaikille tirkistelijöille sellaisia terveisiä, että muiden yksityiselämä ei teille kuulu, pitäkää huolta omista asioistanne.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/05/04/seksiakteja-arvosteleva-fb-ryhma-paljastui-mukana-cheek-elastinen-uniikki-arman-alizad/
https://www.voice.fi/viihde/a-140553


Suomi100 - Sata vuotta suomalaista korruptiota

Jos itsenäisen Suomen satavuotista historiaa olisi voinut juhlistaa paremmin kuin korruptiolla, hyväveli-verkostoilla, kaksinaismoraalilla ja hävyttömällä rahan tuhlaamisella, niin en ainakaan itse olisi keksinyt, mikä se tapa olisi mahdollisesti voinut olla. Suomi100-rituaali kunnioittaakin suomalaisen politiikan paskimpia perinteitä alkaen karkeloiden järjestelytoimikunnan eli Suomen 100-vuotisjuhlavuoden projektin hallituksen jäsenten toiminnasta.

Tämä Suomi100-hallitus koostuu kaikenkarvaisista ukoista ja akoista, taiteilijoista, päälliköistä, johtajista ja niin edespäin, joiden meriitit juhlajärjestelijöinä ja n. 20 miljoonan euron jakajina jäävät ainakin minulle täysin pimentoon. Varmaa on ainoastaan se, että kaikilla heillä on läheisiä poliitikkoystäviä, jokainen saa 350 euroa kuussa lapaseen vuosien ajan, eikä kenelläkään heistä ole minkäänlaista tulosvastuuta.

Ilta-sanomien toimitus laski kokouspöytäkirjoista, että reilun kolmen vuoden aikana iso osa tämän hömppätoimikunnan jäsenistä oli jättänyt osallistumatta ainakin kolmasosaan kokouksista. Erityisen huima on kaikkien köyhien vapahtajana ja vasemmistomessiaana esiintyvän räppäri Palefacen poissaoloprosentti, mies kun ei ole ehtinyt osallistua puoliinkaan koolle kutsutuista kokouksista. Kokouspalkkio kuitenkin juoksee jokaiselle hallituksen jäsenelle, vaikkei laittaisi tikkua ristiin näiden tuhlauskarkeloiden eteen.

Kokouspöytäkirjoista käy myös ilmi, että osa kokouksista on järjestetty sähköpostikokouksina, joista niihinkin osalla hallituksen jäsenistä on jäänyt osallistumatta. Kuinka välinpitämätön pitää olla, ettei useaan päivään saa edes sähköpostejaan luetuksi palkkansa vastineeksi?

Suomi100-hallitus piti ensimmäisen kokouksensa vuoden 2013 joulukuussa. Pöytäkirjan perusteella kyseessä on ollut varsin perinteinen aloituskokous, kevyt parituntinen, jossa virkamiehet ovat esitelleet projektin ja muut ovat huokaisseet helpotuksesta, kun näytti jo hetken siltä, että tässähän joutuu ihan töihin. Seuraavassa kokouksessa parin kuukauden päästä sitten otettiinkin suomalaiselle työ- ja kokouskulttuurille tyypilliseen tapaan kaikilta luulot pois vajaan viiden tunnin kokoussulkeisilla. Jos edellisen kokouksen jälkeen vielä oli hyvä meininki, niin eiköhän se hyvän olon tunne ollut karissut viimeistään tämän toisen kokouksen päätyttyä.

Onneksi kokouspöytäkirjojen mukaan lohtua työn raskaan raatajille on tarjonnut Suomi100-hallituksen matka Norjaan tutustumaan norjalaisten juhlavuoden tapahtumiin, koska miten me suomalaiset nyt itsenäisyyttämme juhlisimme kysymättä ulkomailta neuvoa? Itsenäisyyden juhlimisessa itsenäisin päätöksin on se riski, että voi joutua itsenäiseen ajattelutyöhön ja ehkä vahingossa keksimään jotain originaalia, eihän sellaista nyt voi suomalaisen hömppätoimikunnan jäseniltä odottaa! Mitäs siitä nyt tulisi, jos ilmaisen rahan vastineeksi saisi aikaan jotain hyödyllistä, eihän se raha silloin edes tunnu ilmaiselta! Onneksi stressin uhkaa päästiin purkamaan myöhemmin myös kokoontumalla Porissa SuomiAreenan 2014 aikaan, kas kun sattuikin...

Vuonna 2016 sitten lähti iso pyörä pyörimään, kun päästiin jakamaan veronmaksajilta riistettyjä miljoonia eteenpäin. Näitä, toinen toistaan turhempia projekteja pyörittäviä, tukirahaa kärkkyviä toimijoita on aivan liian monta, jotta ne voisi käydä parissa lauseessa läpi, mutta tässä pari esimerkkiä: Karavaani, 15 000 €. Suomen hauskin mies, 40 000 €. Perkele II, 25 000 €. 100 saunailtaa Pariisissa, 10 000 €. Juotava hanavesi, 25 000 €. Tanssivat jäänmurtajat, 255 000 €. Startup refugees, 150 000 €. Suomalaisuuden uudelleenmäärittely, 50 000 €. Fintiaanit, 10 000 €.

Tukia saavien projektien tarpeellisuutta on vaikeaa arvioida, kun kokouspöytäkirjoissa ei anneta mitään viitteitä projektien sisällöistä saati tuen myöntämisperusteista. Minun on vaikeaa ymmärtää, mihin satavuotias Suomi tarvitsee tanssivia jäänmurtajia? Mihin perseeseen asti se karavaani on menossa tuollaisella summalla,  Fintiaanien tykö? Onko Suomessa tosiaan niin paskat saunat, että saunaillatkin on vietettävä Pariisissa? Suomessa hanasta on tullut juotavaa vettä koko minun elinaikani. Onko tilanne nyt muuttunut ja riittääkö 25 00 euroa näin merkittävään infrastruktuurin päivittämiseen? Ja mikä sellainen vika nykyisessä suomalaisuudessa on, että sitä pitää lähteä keskushallinnon lahjomien apurahataiteilijoiden voimin määrittelemään uudestaan?

Tukien tarkasti tuhanteen pyöristetyt summat myös antavat viitteen siitä, että rahaa myönnetään summan mutikassa projekteille, joiden vetäjät eivät ole tehneet tarkkoja kustannusarvioita. Ja miksipä kukaan sellaisia kustannusarvioita tekisi, jos niitä ei vaadita? Tarkassa kustannusarviossa on tietysti se huono puoli, että silloin joutuisi hieman miettimään, mitä on tekemässä. Ja se ennätysmäärä samppanjapulloja, joita kansalaisjärjestöissä poksauteltiin vuonna 2016 läpi menneiden Suomi100-tukihakemusten myötä, eihän semmoisia tietysti omilla rahoilla makseta, vaan se kustannus uppoaa erittelemättömään projektibudjettiin.

Uupuneiden “hallitusammattilaisten” ei onneksi tarvinnut tehdä kaikkea työtä yksin, vaan julkishallinnon virkailijakoneisto avusti kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Mukana oli mm. valtiosihteeri, satunnaista väkeä valtioneuvoston kansliasta, erilaisia työryhmiä eri ministeriöistä, erikseen projektiin palkattuja työntekijöitä sekä tietysti lähes koko kunnallishallinto virkailijoineen. Koska mitäpä parempaa tekemistä pitkittyneen taantuman kourissa kärvistelevän Suomen julkishallinnolla voisi olla, kuin tuhertaa tällaisten hömppäprojektien kanssa?

Itse asiassa kokouspöytäkirjojen päätöskohtien perusteella uskallan varsin röyhkeästi väittää, että käytännössä kaikki valmistelu tehtiin virkamiestyönä ja esiteltiin Suomi100-hallitukselle kokouksissa, jonka jälkeen hallitus kumileimasimena siunasi virkamiesten etukäteen tekemät päätökset. Siitä hyvästä 350 euroa kuussa per naama, lähes puolen vuosikymmenen ajan, sanonpahan vain...

Näitä kokouspöytäkirjoja lukiessa tulee kyllä mieleen, että ymmärretäänköhän valtionhallinnossa pöytäkirjan tarkoitus ja kokouskäytännöt aivan niin hyvin, kuin pitäisi? Esimerkiksi kokousten aloitus- ja lopetusajat tasa- ja puolitunteineen kielivät siitä, ettei muistiinpanoja ole kirjoitettu orjallisesti kokouksen aikana, vaan ne on tehty kokouksen jälkeen tai jopa kirjoitutettu jollain kokouksen ulkopuolisella valtioneuvoston virkailijalla. Osaa liitetiedostoista ei löydy, ei myöskään rahaa hakeneiden instanssien hakemuksia, ajantasaista eriteltyä budjettia tai mitään muutakaan, mistä veronmaksaja voisi tarkistaa eurojensa jakoperusteet. Suomi100-juhlapuhujien kannattaa viimeistään nyt kumittaa juhlapuheistaan kappaleet avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Enkä minä sitä tietenkään väitä, etteikö kokouksista voisi hyvällä, tai jopa huonolla syyllä, olla pois. Mutta silloin pitäisi esimerkiksi kaikkien köyhien pyhimyksenä esiintyvällä Palefacella, tai laupiaan samarialaisen lausuntoja antaneella Irja Askolalla, olla sen verran selkärankaa, että kieltäytyisi myös kokouspalkkiosta. Samaa voi mielestäni oikeutetusti vaatia keneltä tahansa luottamustehtävään valitulta.

Mutta eipä ole ahneuden kritisoijilla sekä solidaarisuutta ja tasaisempaa tulonjakoa vaatineilla hurskastelijoilla näköjään minkäänlaista ongelmaa tehdä täysin omien opetustensa vastaisesti. Mitähän se edesmennyt vetten päällä kävellyt puuseppä sanoisi piispa Askolan tekemisistä tässä tapauksessa? Vielä enemmän minua askarruttaa se, miltä mahtaa rikkaasta vasemmistoräppäristä tuntua räppäillessään rikkaiden ahneudesta ja oikeistolaisten julmuudesta samalla, kun kuittaa vastikkeetonta veronmaksajien rahaa työstä, jota ei ole tehnyt? Toiminnasta päätellen ei ainakaan hävetä yhtään.

Suomi on menettänyt tälle jo vuosikymmenen kestäneelle taloudelliselle katastrofille yhden tai jopa kaksi sukupolvea sekä uskomattoman määrän hyvinvointia. Kaikki tämä johtuu eturyhmäpoliitikkojen ja eturyhmien sairaalloisesta takertumisesta menneisyyden rakenteisiin, poliittisesta saamattomuudesta, pelkuruudesta ja heikosta johtajuudesta. Meillä on vain pari vaikutusvaltaista poliitikkoa, joilla on uskallusta sanoa, mitä asioille pitäisi tehdä, muut vallankahvassa roikkujat ovat täysin riippuvaisia siitä vuosikymmeniä rakennetusta runsaudensarvesta, jota suomalainen työntekijä ja veronmaksaja ylläpitää omalla verellä, hiellään ja kyyneleillään.

Tämän apatian, korruption ja kaksinaismoraalin seurauksena Suomi on taloudellisesti ennen näkemättömässä kurimuksessa, jolle ei näy loppua. Ja kun korjausliikettä ei saada aikaiseksi poliittisten syöpäläisten ja työmarkkinaluddiittien taantumuksellisuuden takia, jää poliitikoille vaihtoehdoksi tyynnytellä kansaa leivällä ja sirkushuveilla, aivan kuten antiikin Roomassa aikoinaan.

Leikkauksista ja säästötalkoista jo vuosia vaikertaneille vasemmistolaisille tarjoan sellaisen vaihtoehdon, että leikkauskarkelot voitaisiin aloittaa lakkauttamalla tällaiset hömppätoimikunnat samalla, kun poliittisilla päätöksillä valituille “hallitusammattilaisille” tai muille tyhjäntoimittajille lakataan antamasta rahaa omille eturyhmilleen jaettavaksi. Millä helvetin oikeutuksella joku Paleface, tai kukaan muukaan siviili ilman kansanvaalien suomaa mandaattia, on jakamassa meiltä ryöstettyjä veroeuroja parhaaksi katsomiinsa projekteihin?

Tietysti on tärkeää juhlia Suomen historian virstanpylväitä, mutta tietäen Suomen talouden tilan ja sen, mihin tämä poliittinen pysähtyneisyyden aika meidät on viemässä, kuulostaa kymmenienmiljoonien eurojen panostaminen tällaiseen hallinnollisesti läpimätään hengennostatusprojektiin minun korvaani yhtä katkeransuloiselta, kuin se Titanicilla soinut musiikki laivan painuessa pinnan alle. Persaukiset tosin eivät kuulleet sitäkään, bändi kun soitti ykkösluokassa, aivan kuten uppoavassa Suomessakin.

http://vnk.fi/documents/10616/302820/Hallituksen+kokous+16.2.2013.pdf/2ee1fee0-521e-4cf7-8130-70520a3ffc62
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005314075.html
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/vasemmiston-vaalivalvojaiset-helsingissa/
http://vnk.fi/documents/10616/302820/Hallituksen+kokous+16.6.2014.pdf/9254bd92-cde2-4a61-8d43-96d5ca83d9d0
http://vnk.fi/documents/10616/1093560/ptk161214.pdf/c87dd23e-a882-4be7-9f37-8ead1d80d996
http://www.is.fi/musiikki/art-2000000676313.html?nomobile=2
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015110220600630_vi.shtml
http://www.ksml.fi/teemat/verotiedot/Cheek-omaa-luokkaansa-rap-artistien-tuloissa/301385
http://www.iltalehti.fi/verot/2014110318803972_vr.shtml
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001029870.html
http://mellonwritesagain.com/wp-content/uploads/2016/05/Bread-and-Circuses.jpg
http://vnk.fi/suomi100/asiakirjat


Poliittisen sirkuksen taikurit ja pellet

Monilta osin viimeinen kuukausi on ollut virkistävin pätkä politiikkaa vuosikausiin. On nähty vertaansa vailla olevia takinkääntöjä, suhmurointia, härskiä populismia, opportunismia ja tietysti kulisseissa on tapahtunut paljon sellaista, mistä me emme vielä tiedäkään.

Tietysti viime kuun alussa startanneen tivolin pääesiintyjät olivat Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset, joilta nähtiin trapetsiesitys, miekannielentää ja henkeäsalpaava kahtiasahaus. Vaikka esityksen aikana yleisön huomio kiinnittyi itse vetonauloihin, hääri areenan laitamilla myös pitkä liuta pellejä viihdyttämässä yleisöä, heistä lisää tuonnempana.

Vaikka perussuomalaiset ovat paikallisyhdistysten tasolla käyneet avointa valtapeliä jo vuosia, niin Tim Il Soinin yksinvaltiaana johtaman puolueen aktiivit eivät ole koskaan saaneet opetella käymään puheenjohtajavaaleja ilman Suuren Johtajan suunnittelemaa koreografiaa. Persujen historian ensimmäinen oikea PJ-kamppailu nähtiin vasta nyt, ja se oli juuri sellaista tuhertamista kuin neitsyiltä saattoi odottaakin.

Puolue-eliittiä vastustaneiden Halla-aholaisten naiivia intoa ja sokeaa aatteenpaloa alleviivaa uusi varapuheenjohtajisto, poliittisesti varsin ryvettyneet Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola, joka voitti paikkansa silmiinpistävän isoilla marginaaleilla vain yhden äänestyksen mennessä toiselle kierrokselle. Vaikka minusta Kokoomuksen ja Keskustan olisi edelleen ollut parempi vain leikkiä kiltisti hallitusta Halla-ahon persujen kanssa, niin ymmärrän kyllä, miksi hallituksessa säikähdettiin Perussuomalaisten tuoretta puheenjohtajistoa.

Toisaalta soinilaisilta on vuosien saatossa unohtunut, mistä Perussuomalaiset ovat kannatuksensa saaneet. Puolueen alkuajoista lähtien sen aatteen ytimessä on Soinin johdolla ollut EU -ja maahanmuuttokriittisyys, kansallismielinen työväenaate sekä herravihaan tukeutuva populismi. Äänestäjät, joihin nämä teemat vetosivat, ovat pieneksi osaksi myös äärilaitaa, muukalaisvihaajia, kansallissosialisteja ja Bilderbergeistä horisevia kylähulluja, joiden äänet ovat vuosikausien ajan kelvanneet niin yksinvaltias Tim Il Soinille kuin esikunnalleenkin.

Jokaisessa persujen aiemmassa puoluekokouksessa puheenjohtajistoon on masinoitu soinilaisten sisäpiiriä. Siihen nähden soinilaisten ja eritoten Soinin reaktiot vallanvaihdokseen ovat olleet lähinnä naurettavia, ja ennen niin uhmakkaat puheet ovat muuttuneet lähinnä lapselliseksi kiukutteluksi.

Esimerkiksi puheet Perussuomalaisten kaappaamisesta ovat käsittämättömiä. Jos puolueen puheenjohtajisto vaihtuu sääntöjen puitteissa, niin silloinhan demokratia on tapahtunut eikä voida puhua mistään poliittisesti erityisen nokkelasta manööveristä. Riitti, kun saapui paikalle ja muisti hengittää samalla, kun tuhersi oikeat nimet äänestyslaitteeseen. Vihreät äänestivät myös jäsenvaalilla, mutta puhutaanko kaappauksesta, kun Niinistön opetuslapsi ja ehdoton ennakkosuosikki Emma Kari ei voittanutkaan?

Myös Soinin menneet uhot ministeriautoista, eliitin ja herrojen suhmuroinneista sekä Juudas-analogioista romuttuivat yhden iltapäivän aikana Uusi Vaihtoehto-ryhmän erotessa persuista. En ole näin dramaattiselle ja paniikinomaiselle takinkäännölle keksinyt kuin kuin yhden ilmeisen selityksen, mutta jääköön spekuloimatta sen pidemmälle. Tähän saatanee vastaus sitten, kun nähdään mitä veronmaksajien rahoilla pystytettyä hillotolppaa Soini lähtee hallituskauden päätteeksi nuolemaan.

Ihmettelen myös sitä mieletöntä moraalipaniikkia niin omassa puolueessani Kokoomuksessa kuin myös kepulaisten keskuudessa. Halla-ahon ehtoa hallitusohjelman noudattamisesta oli vaikeaa pitää kohtuuttomana, mutta siitä huolimatta porukka reagoi niin kuin itse Saatana olisi laskeutunut maan päälle. Kreationistihömppää ja konservatismia löytyy kyllä kaikista hallituspuolueista siinä, missä satunnaisen BDSM-musavideon aiheuttaman imagotappion kanssa hallituspuolueet olisivat varmasti pystyneet elämään, kun ovat eläneet tähänkin asti.

Sen verran on myös sanottava, että kukaan ei nouse hallitusvastuuseen ymmärtämättä suunnitelma B:n merkitystä, eikä hallituksen nokkamiehille takuuvarmasti ole ollut hetkeäkään epäselvää, mitä missäkin perussuomalaisten puoluekokouksen toteutuneessa skenaariossa tehdään. Vaikka pidänkin persujen työntämistä oppositioon typeränä tapana vahvistaa Halla-ahon henkilökulttia ja Perussuomalaisten kannatusta, osoittaa hallituksen vaihtoehtoinen toimintasuunnitelma ja sen läpi vieminen poliittista pelinlukutaitoa Sipilältä ja Orpolta. Samalla soinilaiset saatiin syömään kädestä ja tekemään haluttuja temppuja, ainakin hetkeksi.

Vaikka Kokoomuksen, Kepun ja persujen välinen konflikti oli toki tämän tivolin jännittävin näytös, niin perinteitä kunnioittaen myös pellet näyttelivät spektaakkelissa pientä, joskin huvittavaa, roolia. Totuttuun tapaan oppositiosta yritettiin näytelmän aikana kerätä irtopisteitä mielipiteillä, joita klovnien ja kuplavolkkareiden symbioosin tavoin, mahtuu yhteen tusinaan enemmän kuin voisi kuvitellakaan.

Suomen ykköspopulistit, Vihreiden Ville Niinistö ja Emma Kari, hyökkäsivät luonnollisesti apajille heti persujen PJ-kisan ratkettua. Parissa päivässä molempien seinä täyttyi lukuisista päivityksistä, joissa jankutettiin heidän omaa loputonta hyvyyttään ja hallituksen loputonta pahuutta. Eipä näiden tyyppien jutuista substanssia ole paljoa löytynyt aikaisemminkaan, mutta nyt jutut olivat kiihkeitä kuin natsilla Nürnbergissa.

Opposition selkäydinreaktio oli se, ettei Suomi voinut pitää Halla-ahon perussuomalaisia hallitusvastuussa, koska natsit, äärioikeisto, ja kaikki ne muut tutut mantrat. Ja kun näitä toiveita mukaillen Halla-ahon persut sitten suljettiin ulos hallituksesta, niin sekään ei kelvannut, vaan hallitus oli antamassa persuille marttyyrin viittaa. Sitä voidaan toki kysyä, millaisen marttyyrin viitan Halla-aho olisi saanut, jos olisimme järjestäneet uudet vaalit ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen osoittaen samalla sormella Perussuomalaisia, jotka vain halusivat pitää hallitusohjelmasta kiinni?

Niinpä viimeiseinä oljenkortenaan identiteettipolitiikkaan nojaava opposition populistiprikaati alkoi vaatia uusia vaaleja. Keppihevosena käytettiin esimerkiksi sitä, että uuden hallituksen kannatus on alle 50 %. Tosin hallitusta ei muodosteta gallup-kannatusten perusteella ja toki moinen skenaario on muutenkin ollut aina mahdollinen, kiitos suhteellisen vaalitavan, josta myös nykyiset oppositiopuolueet ovat halunneet pitää tiukasti kiinni.

Oiva esimerkki Vasemmistoliiton ja Vihreiden häikäilemättömästä Putin-kaliiperin propagandasta oli se, että ne vaativat uusia vaaleja vedoten muiden vallanhimoon samalla, kun ne, vaatimuksensa toteutuessa, itse saisivat lisää paikkoja eduskunnassa. Eivätpä vaatineet Vihreät ja Vasemmistoliitto uusia vaaleja viime vaalikaudella luistettuaan hallitusvastuusta kesken kaiken. Molemmilla puoluetoimistoilla takuuvarmasti laskeskeltiin, että melodramaattinen siirtyminen oppositioon antaa helpon keinon kasvattaa kannatusta ennen seuraavia vaaleja.

Tämä vasemmistopuolueiden opportunistinen tolppien siirtely ja uhriutuminen on yhtä naurettavaa kuin, jos Suomen jääkiekkojoukkue valittaisi Kanadan joukkueesta olympia-turnauksien välillä, että “No on se nyt ihan tyhmää, että saavat olla mestareita aina neljä vuotta kerrallaan vaikka maajoukkueen kokoonpanokin on jo vaihtunut! Kyllä meidän pitää saada kultamitalit, jos me halutaan, koska me edustamme ihmisläheistä jääkiekkoa, jota pelataan löysin rantein taklaamatta ja kohottamatta kiekkoa, se olisi voitto Kanadan epäinhimillisestä, voitonhimoisesta ja kovasta jääkiekkopelistä”. Tai jos Suomen Yleisurheiluliiton dirikat valittaisivat, että “Usain Boltille voitto on selvästikin tärkeämpää kuin urheiluhenki. Meidän piirimestarit viettää yli 15 sekuntia satasella, heidän kauttaan huippu-urheiluun tuodaan enemmän ihmisyyttä ja kaikki pelaa-asennetta”.

Persujen kriisi jopa sytytti Vihreiden Ozan Yanarin rakkauden SMP:n perintöä kohtaan samalla, kun liberaalidemokratiasta loputtomalla jankuttamisella irtopisteitä keränneen Emma Karin mielestä oli jopa häpeällinen päivä demokratialle Sipilän “epädemokraattisesti” kootun hallituksen saadessa äänienemmistöllä eduskunnan luottamuksen. Ei se toki uutta ole, että vasemmistolle demokratia on jotain sellaista, jossa vain oma tahto saa tapahtua, mutta onhan tuo naukuminen jo aivan älyvapaata.

Hassua on myös se, että vielä muutama kuukausi sitten Mauno Koiviston kuollessa, jopa poliittisesti aivan eri laidan puolueiden kellokkaat suitsuttivat suu poliittisista irtopisteistä vaahdoten Manun loputonta viisautta ja sitä hyvinvointivaltiota, jossa “satamajätkästä voi tulla presidentti”. Kun sitten tukkijätkästä tuli Suomen toiseksi suurimman puolueen varapuheenjohtaja, loppuivat maireat lässytykset hyvinvointivaltion tarjoamista mahdollisuuksista siihen paikkaan.

Joku vääräleuka voisi pitää jopa ironisena sitä, että siinä, missä suomalainen vasemmisto ei antanut satoja ihmisiä ympäri Eurooppaa tappaneiden muslimiekstremistien edessä pelolle valtaa, onnistui viitasaarelainen sahuri ja demokraattisesti valittu Suomen eduskunnan hallitus lietsomaan ennen näkemättömän paniikin vain noudattamalla suomalaisen parlamentarismin sääntöjä.

Oppositio on viime aikoina tykännyt vedota perustuslain pyhyyteen ja horjumattomuuteen kerta toisensa jälkeen, vaikka vasemmistopuolueet ovat itse häpäisseet lainsäädäntömme kivijalan alistamalla sen halpahintaisen populisminsa ponnahduslaudaksi. Tällä kertaa perustuslaki unohtui heti, kun tarjolla olisi ollut lisää paikkoja eduskunnassa.

Perustuslain tulkinnassa lähtökohta on se, että uudet vaalit ovat vasta se viimeinen ja dramaattisin keino saattaa eduskunta taas toimintakykyiseksi. Ennen sitä yritetään neuvotella toimiva enemmistöhallitus, eikä asiaan liity mitään ehtoja gallupien luovasta tulkinnasta, hallituksen linjan muuttumisesta, hallituspuolueiden puheenjohtajien persoonista tai arvioista hallituksen vallanhimosta.

Perustuslain pykälässä 26 todetaan, että uusiin vaaleihin vaaditaan perusteltu syy ja presidentin lupa. Perustelluksi syyksi ymmärtääkseni riittäisi se, että pääministeri ei pysty muodostamaan toimivaa hallitusta ja tästähän ei nykyhallituksen kohdalla ole kyse. Perustuslain 26:een pykälään on tarkoituksella leivottu turvakytkin, jolla estetään mahdollisesti hallitukseen päätyviä, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kaltaisia puolueita, jatkuvasti kiristämästä hallituskumppaneitaan saadakseen tavoitteitaan läpi ilman suomalaiseen parlamentarismiin kuuluvaa neuvottelemista.

Perustuslain yli käveleminen oman agendan ja oman kannatuksen nostamiseksi, kuten oppositiolta on nyt monesti nähty, se on sitä todellista sokeaa vallanhimoa ja poliittista opportunismia, jota suomalaisten äänestäjien tulisi karttaa kuin ruttoa.

Oppositio on nyt kaksi vuotta itkenyt, kuinka hallituksen arvot ovat kovia, oikeistolaisia, epäinhimillisiä, ihmisyydelle vieraita, koulutusvihamielisiä ja mitä lie kaikkea. Mutta nyt kun hallitus sulki opposition toiveiden mukaisesti Persut hallituksen ulkopuolelle, se opposition mielestä samalla hylkäsi kovat oikeistolaiset arvonsa jatkaakseen oikeistolaista kovien arvojen politiikkaansa? Näitä kognitiivisen dissonanssin kärrynpyöriä ja loogisia kuperkeikkoja isompi mysteeri minulle on enää se, kuka näitä pellejä vielä äänestää?

http://timosoini.fi/2017/06/antaa-padan-porista/
https://www.suomenuutiset.fi/laura-huhtasaaresta-1-varapuheenjohtaja/
https://www.suomenuutiset.fi/teuvo-hakkarainen-juho-eerola-varapuheenjohtajiksi/
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1575182205833829
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1577185848966798
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1577430975608952
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1578551365496913
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154665701590949
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154666723575949
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154671430855949
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154671564175949
https://www.facebook.com/emmakari1/photos/a.10150539262375949.378840.70955745948/10154672392840949/?type=3&theater
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154674252340949
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154674411230949
https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1564206553614214
https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1561805307187672
https://twitter.com/liandersson/status/873491573568401410
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253162.html?ref=rss
https://twitter.com/VilleNiinisto/status/874666175086678016
https://twitter.com/VilleNiinisto/status/874667589607333889
https://twitter.com/yanarozan/status/873579697455718400
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154694270165949
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L3P26
https://www.facebook.com/emmakari1/posts/10154618953485949


Loppu virkamiesdespotismille, kansalaisjärjestöjen tuet leikkuriin

Tämän viikon alussa Työ- ja elinkeinoministeriöstä väläyteltiin, miltä veronmaksajien rahoilla sikailuun kytkeytyvä suomalainen virkamiesdespotismi näyttää, kun TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson ilmoitti kollegoineen nousseensa kapinaan ministeriön jakamien apurahojen suhteen.

Jos oli Gustafsson pöyristynyt Lindströmin antamalla mandaatilla toimineen erityisavustajan ohjeista karsia tuettavien yhdistysten listaa, niin minä olen pöyristynyt Gustafssonin seuraavista sanoista: “...jouduimme ministeriössä kuitenkin miettimään, mihin asti virkamiehet hyväksyvät poliittista ohjausta. Eivät virkamiehet toimi vain niin, että käsky on käsky ja se toteutetaan. Meillä on vahva oma etiikka”.

Toki, jokaisella on oikeus vaikka irtisanoutua työstään ja toimia ns. whistle blowerina, jos työnantajan toimintatavat ylittävät omien eettisten periaatteiden rajat. Mutta jos ministeriön virkamies katsoo oikeudekseen tehdä ministerin ohjeistuksen vastaisia päätöksiä oman ideologiansa pohjalta, niin mihin demokratiaa tai edes ministeriä avustajineen mahdetaan tarvita? Ehkä kaikki ministeriöt voitaisiin siirtää poliittisilla päätöksillä nimitettyjen virkamiesten johtamiksi, kun näyttää demokratia muuten tuottavan vääriä tuloksia? No ei tietenkään, vaan virkamiehistön tehtävä on suorittava hallinnollinen työ, ei suinkaan toteuttaa itseään vapaasti ilman kansanvaalin suomaa mandaattia.

Suomalaisessa parlamentarismissa poliittista päätöksentekoa ohjaa, tai ainakin pitäisi ohjata, vaaleilla valitut kansanedustajat ja heidän keskuudestaan valitut ministerit. Virkailijoiden tehtävä on ennemminkin taipua poliittisten tuulien mukana eikä suinkaan tehdä eturyhmäpolitiikkaa henkilökohtaisten mielihalujensa ohjaamana.

Gustafsson toki vetosi yhdenvertaisuusperiaatteeseen, mutta jos se estää tekemästä poliittista ohjausta tukien suhteen, niin vaihtoehdoiksi jää joko olla koskaan leikkaamatta mitään kolmannen sektorin tukia tai leikkaamalla ne kaikki pois. Joten mieluummin leikataan ne kaikki kuin jatketaan veronmaksajien rahojen haaskaamista.

Minä ainakin minä vierastan tällaisia kyseessä olevia etniseen segregaatioon perustuvia julkisrahoitteisia kansalaisjärjestötoimijoita. Jos halutaan kotouttaa, niin silloin pitäisi unohtaa tuollainen rotuerottelulta haiskahtava värkkääminen ja tehdä asioita tavalla, jotka oikeasti johtavat suomalaisen kielen oppimiseen ja kulttuurin hyväksymiseen, ja sitä kautta taloudelliseen turvaan työllistymisen kautta. Kielitaito, työllistyminen ja nuhteettomuus ovat ainoita relevantteja kotoutumisen mittareita, mutta paradoksaalisesti Suomessa ne ovat juuri niitä asioita, joista puhuminen halutaan idealististen maailmanparantajien toimesta leimata rasismiksi.

Meillä puhutaan jatkuvasti kotouttamisen ongelmista ja kotoutumisen epäonnistumisesta. Erityisen huono tilanne on somaleilla, joiden keskuudessa nykyiset kotouttamismallit ovat johtaneet vain reilun 20 prosentin työllisyysasteeseen ja katastrofaaliseen huoltosuhteeseen, jollaisen seurauksena mikä tahansa yhteisö kuolisi nälkään ilman ulkopuolista apua. En halua nostaa yksittäistä ihmisryhmää tikun nokkaan, mutta eivätkö tällaiset tilastot ole selkeä merkki siitä, että nykyiset kotouttamismetodit ovat yksinkertaisesti vääriä ja ne tulee lopettaa? Näihin vääriin tapoihin kuuluu olennaisena osana miljoonien kaataminen kolmannelle sektorille, joka on kehittänyt verorahojen kuppaamisesta aivan oman teollisuudenalan työllistäen itseään miljoonilla euroilla vuosittain.

Maahanmuuttajaryhmän X keskinäisen harrasteiden tukeminen ei ole mitään kotouttamista, vaan nimenomaan heidän sulkemistaan kulttuuriseen gulagiin, jonka sosiaalisesti eristävät aidat estävät pääsemästä osaksi ulkopuolista yhteiskuntaa. Minä esimerkiksi Yhdysvalloissa asuessani kävin Suomi-Amerikka-seuran tapaamisissa, mieleenpainuvimpana ehkäpä kökkäjäiset D.C.:n Suomen suurlähetystössä, missä tutustuttiin, puhuttiin suomea, saunottiin ja ryypättiin. Olo oli erittäin kotoisa ja hauskaahan siellä oli viimeisen päälle, mutta en eläissäni kehtaisi väittää, että kyse olisi ollut jotenkin kotoutumista tukevasta toiminnasta, päin vastoin.

Oikeasti sitä kotouttavaa toimintaa oli hengailla jenkkiläisten kavereiden kanssa, käydä koulussa ja töissä sekä opetella normaalin arjen kautta sitä, millaista on olla ja elää Yhdysvalloissa. Jos olisin koko kolme vuotta potkinut palloa suomalaisten expatriaattien kanssa, opetellut lastenleikkejä jonkun vitun heissuliveissuli-kukkahattutanttaran runopiirissä tai istunut jonkun tukirahoilla elävän iilimadon työpajassa puhumassa suomea, niin en uskaltaisi ääneen sanoa eläneeni Yhdysvalloissa. Aivan varmasti minulla olisi ollut merkittäviä ongelmia sopeutua Yhdysvaltoihin, oppia kieltä ja löytää töitä. Mutta sellaista mahdollisuutta minulle ei annettu ja hyvä niin.

Muutenkin suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on valloilla aivan mielipuolinen ajatus siitä, että on nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan tehtävä kotouttaa sen sijaan, että katsottaisiin maahanmuuttajan velvollisuudeksi kotoutua. Suomessa tehdään valtava karhunpalvelus maahanmuuttajille alentamalla heidät tukirahahakemusten täyttöön erikoistuneiden kansalaisjärjestöaktiivien lemmikeiksi, joilta viedään edellytykset kotoutua ja nousta omalla työllään menestyviksi oman onnensa sepiksi. Näiden maahanmuuttajien tulevaisuus tuhotaan hyvää tarkoittavien hölmöjen rakentamilla tulonsiirtoautomaateilla ja vaikka asian faktisuutta ei ole tilastoista vaikeaa lukea, ei sitä tunnuta Suomessa ääneen myönnettävän.

Ja se on yksi syy, miksi nuo Lindströmin leikkurissa olleet tuet olisi pitänyt leikata, kuten niin moni muukin ministeriöiden jakama järjestöavustus. Se voi kuulostaa rujolta, mutta katsokaapa vaikka sosiaali- ja terveysministeriön tai työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta millaisia projekteja, toisin sanoen niiden vetäjiä, sinäkin verorahoillasi elätät. Nopealla laskemisella sata erilaista lehteä, mukaanlukien sellainen helmi kuin Noon Viestintä Oy:n viestintäammattilaisten aikakausjulkaisu Huili, 10 000 euron tuki vuodelle 2017, pari lehteä ja pari blogipostausta per vuosi. Mukana tukielättien listalla on myös umpivasemmistolainen Voima lehti, 50 000 €, Naisasialiitto Unionin Tulva-lehti, 24 000 euroa sekä tietysti kaikkien kestosuosikki, itseään Sadankomiteaa ja Suomen Rauhanliittoa lähellä olevaksi, mutta silti poliittisesti sitoutumattomaksi, julistava Ydin-julkaisu, 20 000 euroa. Ja nämä esimerkit ovat vain pieni pintaraapaisu niistä miljoonista euroista, joilla kolmatta sektoria elätetään.

Minä olen tehnyt poliittista blogia vuodesta 2013 asti, ja käyttänyt satoja tunteja tuottaen luettavaa ja katseltavaa kymmeniksi tunneiksi saamatta mitään avustuksia siinä, missä feministit ja kommunistit raapivat hömppäjulkaisujaan kasaan verottajan minulta viemillä rahoilla. Esimerkiksi aloittelevan kellaribändin jäseniä ja uutta nettiuutissivustoa avaavia ihmisiä verotetaan ja heidän rahansa annetaan poliitikkojen selkiä oikealla tavalla rapsutteleville kilpailijoilleen. Millä argumentilla tällainen ryöstetyillä rahoilla sikailu oikein voidaan oikeuttaa?

Mutta ei tässä vielä kaikki. Ainakin minussa herättää epätoivonsekaista hilpeyttä sosiaali- ja terveysministeriön Terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2017. Minusta on hurjaa, että ihmiset, jotka eivät osaa tallentaa Word-dokumenttia PDF:ksi, ovat jakamassa miljoonien eurojen avustusrahoja erilaisten eturyhmien projekteihin.

Näistä rahavirroista, koplauksista, kytköksistä ja suhmuroinneista voisi todennäköisesti rakentaa vuokaavion, jollaista tämä planeetta ei ole aikaisemmin nähnyt.

Sitä voidaan tietysti aina pohtia, olisiko hyvä vain leikata kaikki veronmaksajilta kolmannelle sektorille kaadetut tuet, vai millaiseen logiikkaan perustuen osa tuista säilytetään ja mitä ei? Henkilökohtaisesti olisin valmis lakkauttamaan kaikki tuet kolmannelta sektorilta tai kompromissiesityksenä säilyttämään korkeintaan tietyt nuorten harraste- ja liikuntatoiminnan tuet, niistä kun saadaan pitkäaikaisia konkreettisia hyötyjä.

Tottakai tästä alkaa välittömästi itku ja valitus sydämettömästä porvarista, joka haluaa viedä uhridemografeilta leivän suusta ja sukatkin jalasta. Jokainen julkisella rahalla puuhasteleva eturyhmänsä edustaja tietysti näkee juuri oman tekemisensä täysin korvaamattomana toimintana, jota ilman Suomi on jollain abstraktilla mittarilla tietysti huomattavasti huonompi paikka ja on vaarassa tippua jossain “sivistysvaltioiden” mielikuvitusrankingissa viimeiseksi. Ja tähän syyllistämiseen lähes koko julkisrahoitteisen kolmannen sektorin olemassaolo perustuu: Tulonsiirroilla luotu tukimekanismi on synnyttänyt ihmisiä ja yhteisöjä, jotka ovat saamistaan tulonsiirroista riippuvaisia, joten tuen lopettaminen voidaan esittää automaattisesti ihmisoikeusrikosena ja henkilökohtaisena hyökkäyksenä jokaista tuesta hyötyvää kohtaan.

Todellisuudessa tuet lopettamalla antaisimme niille oikeasti halutuille ja hyvinvointia tuottaville kansalaisjärjestöille, taiteen muodoille ja muulle yhdistystoiminnalle paremmat edellytykset, kun ne voisivat tukihakemusten sijaan keskittyä tekemään sitä, missä niiden pitäisi olla hyviä.

Näin esimerkin omaisesti, ei tämä maa, tai edes tämä planeetta, tarvitse veronmaksajien lompakoista, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston kautta rahoitettua, Askelten Palo Ry/ Pasos De Fuegoa saati muutakaan hevonvitunhumppa-järjestöä yhtään mihinkään. Jos täällä pohjolassa halutaan ylläpitää uljaita latinoperinteitä, niin esimerkiksi Macchu Picchu-veljekset puhaltelivat pan-huiluihin Oulun keskustassa jo 90-luvulla. Satun tietämään, kun olin silloin Rotuaarilla sijainneessa perheyrityksessä töissä ja kesät kuuntelin raikkaita soundeja suoraan Andeilta. Tämä poppoo on luonut omalla työllään, eli katumusisoimalla, myymällä levyjään ja korujaan, varmasti enemmän kulttuurivaihtoa ja hyvinvointia kuin mikään veronmaksajien rahoilla kantapäähyppyjä ja kärrynpyöriä tekevä humppaorkesteri.

Puhumattakaan nyt niistä yhden ihmisen vessanrakennusprojekteista Afrikkaan, poliittisten eturyhmien ja sidosryhmien lahjukset, subjektiivisen estetiikan eli taiteen ja kulttuurin tuet ja niin edespäin. Mikään näistä ei ole tarpeellinen tai valtion ydintehtäviin kuuluva toiminto, jota olisi perusteltua rahoittaa veronmaksajien rahoilla, ja ne tulisikin lopettaa välittömästi. Puuhastelkaa perkele omilla rahoillanne, niin kuin me muutkin.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005269047.html
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005268241.html
http://www.hs.fi/talous/art-2000005139833.html
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/175033-useampi-somali-tyoton-kuin-tyossa-suomi-kotouttaa-sosiaalitukeen
http://stm.fi/rahoitus-ja-avustukset
http://minedu.fi/avustukset
http://minedu.fi/documents/1410845/3875680/2017_P%C3%A4%C3%A4t%C3%B6slista_kulttuurilehdet_www.pdf/1a38affe-a4e4-4fd9-95a2-77dfb7e21571
https://ydinlehti.fi/mika-ydin/
http://stm.fi/documents/1271139/1359032/1092164P__t_s_10_1_2017__liite_11906707208.pdf/aa5e25c9-4ed6-47ae-aa6c-ba86b8a1af2b
https://askeltenpalo.com/


Alkoholilaki - Ei saatana mikä työmaa, viinaa pittää juua  4

Suomessa on tämän hallituskauden aikana puhuttu poikkeuksellisen paljon alkoholista, koska hallituksella on ainakin juhlapuheissa ollut vakaa aikomus vapauttaa alkoholilainsäädäntöä. Aiheesta käyty keskustelu kuitenkin on todistanut oivasti, kuinka Suomessa kansalaisia ei pidetä vapautensa ansainneina täysivaltaisina yksilöinä, vaan tilastojen kautta jäsenneltynä kasvottomana resurssina, jonka elämäntehtävä on työllään ja kuuliaisuudellaan maksaa syntymässään automaattisesti ottama kiitollisuudenvelka valtiovallalle. Useiden keskushallintofetisistien mielestä tuo jalo tavoite oikeuttaa rajoittamaan meidän tuotantoeläimiksi alistettujen villi-ihmisten vapauksia ja oikeuksia aina, kun niiden vapaus ja henkilökohtaiset valinnat uhkaavat julkishallinnon niille asettamia tuotantotavoitteita.

Tuttu mantra alkoholilainsäädännön vapauttamista vastustavien suusta on, että hinnan halventuessa ja saatavuuden parantuessa kulutus, ja sitä myöten haitat, kasvavat. Siltä se varmasti näyttää tässä körttikepulaisten, pekkapuskien ja THL:n terveysfasistien ylläpitämässä yksisilmäisessä narratiivissa, jossa alkoholitutkimus ja alkoholipolitiikka keskittyy vain ja ainoastaan alkoholihaittojen neuroottiseen ylikorostamiseen samalla, kun kaikki muut alkoholipolitiikan nyanssit unohdetaan aktiivisesti. Vai milloin olette nähneet alkoholin sosiaalisiin hyötyihin, vaikutuksiin turismin suhteen tai kansalaisen vapauden tuottamaan onnellisuuskokemukseen keskittyvän alkoholitutkimuksen?

En hetkeäkään epäile, etteikö hinta ja saatavuus vaikuttaisi alkoholin kulutukseen, mutta raittiusliikkeen edustajat unohtavat aina mainita, etteivät ne ole ainoita tekijöitä. Ja vaikka Suomessa ylläpidetyt tilastot osoittavat korrelaatioita, ehkä jopa kausaliteetteja, niin ne eivät ole läheskään niin yksiselitteiset ja vahvat, kuin propaganda antaa ymmärtää.

Tarkastellaan esimerkiksi kulutustilastoja, joiden sisältöä ei hämmästyttävää kyllä tunnu kukaan analysoineen muutoin kuin raittiusliikkeen antamissa raameissa. Esimerkiksi vuonna 1995 sallittiin mietojen alkoholijuomien mainostaminen, tuontirajoituksia purettiin maltillisesti ja lonkerot sekä siiderit tuotiin päivittäistavarakauppoihin. Käppyröiden mukaan näillä muutoksilla ei ollut käytännössä mitään vaikutusta tilastoituun kulutukseen, mutta helpompi saatavuus kotimaasta räjäytti tilastoimattoman kulutuksen, eli kotivalmistuksen ja matkustajatuonnin valtavaan nousuun!

Vuonna 2004 alkoholiveroa laskettiin, mikä näkyi tilastoidun kulutuksen kasvuna, mutta myös samansuuruisena tilastoimattoman kulutuksen nousuna. Tilastoitu kulutus laski vuoden 2003 tasolle vasta nostamalla alkoholiverotusta merkittävästi enemmän kuin veroja aikoinaan alennettiin. Toisaalta tilastoimaton kulutus laski heti veronalennuksen jälkeen tasolle, jolla se on pysynyt sitkeästi jatkuvista veronkorotuksista huolimatta.

Kertokaapa minulle miten voi olla mahdollista, että saatavuuden parantuessa ja hinnan laskiessa kotimaassa tilastoimaton kulutus, eli tässä tapauksessa kotipolttaminen ja matkustajatuonti, räjähtävät käsiin? Miten voi olla, että veronalennus kasvattaa matkustajatuontia, mutta veronkorotus ei vaikuta siihen mitenkään? En näissä puitteissa näe mitään syytä pitää tilastoimatonta kulutusta muuna kuin äärimmäisen epäluotettavana ja tilastotieteellisesti epärelevanttina mittarina.

Tarkastelua voidaan jatkaa myös pidemmälle, päihdetilastollisen vuosikirjan esittämään dataan. Alkoholin käyttöön liittyvien kuolemien taulukosta voidaan katsoa, että kaikissa muissa kuolinsyissä ollaan alitettu vuoden 2000 taso jopa 50 %:lla, paitsi maksasairauksissa, jotka ovat nimenomaan alkoholin pitkäaikaisten ongelmakäyttäjien sairauksia. Myös monilla muilla mittareilla mitattuna korrelaatio alkoholiverotuksen ja alkoholihaittojen välillä ei ole suora tai itsestään selvä.

Nuorilla on käytössään rahaa todennäköisesti enemmän kuin koskaan, mutta heidän humalahakuinen juomisensa sekä heille aiheutuneet alkoholihaitat ovat marginaalisia. Ongelmat ovat selkeästi kasautuneet keski-ikäisten ja sitä vanhempien sukupolvien pitkäaikaisille ongelmakäyttäjille.

Tilastoheittoja ei voida selittää pelkästään hinnalla ja saatavuudella, vaan merkittävä tekijä on muuttunut alkoholikulttuuri, jonka veturina toimivat nuoremmat sukupolvet siinä, missä pääosin vanhempien sukupolvien päihdeongelmaiset vastaavat saatavuuden ja hintatason aiheuttamista tilastoheilahteluista. Siksi ihmettelen, miksi alkoholipoliittisessa tutkimusessa käsitellään saatavuutta ja hintaa, niin kuin ne olisivat ainoat tai edes merkittävimmät tekijät.

Ja toisekseen, vaikka olisivatkin, niin mitä sitten? Yksilönvapauden vinkkelistä vänkääminen alkoholisääntelyn ja alkoholihaittojen välisestä suhteesta on merkityksetöntä, koska ei ole oikein rangaista nuhteettomia kansalaisia ongelmia aiheuttavan vähemmistön takia. Tämä logiikka kyllä tunnustetaan esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa, mutta kollektiivinen vastuu ja rangaistukset jostain syystä katsotaan perustelluksi lähtökohdaksi alkoholipolitiikassa, miksi? Miksi nuoria ja fiksuja sukupolvia tulisi rangaista heitä 40-50 vuotta vanhempien sukupolvien päihdeaddiktien takia? Miksi maltillinen alkoholinkäyttäjä alistetaan raittiusliikkeen orjaksi, kun se ei kuitenkaan ole oikea tapa ratkaista päihdeongelmia?

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on myös muita outoja piirteitä. Suomen esimerkiksi valitetaan kulkevan väärään suuntaan alkoholipolitiikassa, jos verotusta lasketaan ja sääntelyä puretaan. Esimerkiksi hesarissa haastatellut pohjoismaiset viranomaiset pitävät Suomea varoittavana esimerkkinä vaikka esimerkiksi Ruotsin olutvero on yli 30 % Suomea matalampi ja Tanskassa vain viidesosan Suomen vastaavasta. Tanskassa ei myöskään ole alkoholimonopolia, kuten ei Saksassakaan, johon verrattuna Suomen olutvero on n. 17-kertainen, ja silti molemmat kansat osaavat elää aivan ihmisiksi.

Alkoholilainsäädäntöömme liittyy myös erikoinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Alkon toivotaan keräävän mahdollisimman paljon veroja ja sääntelyn toivotaan rajoittavan myyntiä haittojen minimoimiseksi. Kuitenkin yksinkertaiset poliitikkomme ovat vielä yksinkertaisempien virkamiesten suosituksella päätyneet rakentamaan täysin päinvastaisen järjestelmän, jossa alkoholihaitat jäävät Suomeen, mutta verotuotto valuu enenevissä määrin ulkomaille. Samat ääliöt juhlivat Viron alkoholiveron korotusta, mutta analyysistä tuntuu unohtuvan se, että esimerkiksi nelosolut on veronkorotusten jälkeenkin Virossa puolet halvempaa ja lonkero vieläkin halvempaa kuin Suomessa. Kannustin alkoholiturismille ei ole kadonnut minnekään, sen toteaminen ei vaadi kuin peruskoulumatematiikan ymmärtämistä.

Raittiusliike myös hirttäytyy suosikketermiinsä “limuviina”, tuohon alkoholikeskustelun diskreettiin “eikö kukaan ajattele lapsia?”-hömppäargumettiin.

Yksinkertaisesti ei ole olemassa mitään mystistä “limuviinaa”, jonka alkoholilain muutos toisi kauppojen hyllyille, vaan käymisteitse valmistettuja lonkeroita, siidereitä ja muita makeita juomasekoituksia on myyty kaupoissa jo vuosikymmeniä. On olemassa eri tavalla valmistettuja ja erimakuisia alkoholijuomia, joiden sisältämä alkoholi on sitä samaa kemiallista yhdistettä huolimatta siitä, onko se päätynyt pulloon käymissammiosta vai tislaamon kautta.

Holhoavat virkamiehet, poliitikot ja muut oman elämänsä pikku Idi Aminit eivät tunnu tajuavan, etteivät varsinkaan alkoholihaitoista enimmäkseen vastaavat suomalaiset juo siksi, että viina olisi halpaa. Viina ei Suomessa todellakaan ole halpaa, vaan ihan saatanallisen absurdin kallista.

No miksi se Jeppe sitten juo? Ehkäpä siksi, koska tämä suomalainen kyttäys-, verotus- ja sääntelyhelvetti vituttaa aivan äärettömästi?

Jos olet keskituloinen palkkatyöntekijä, on työlläsi tuottamasta lisäarvosta verotettu yli puolet pois ennen kuin tilillä näkyy mitään. Kiitoksena kuuliaisuudesta keskushallinnolle saat Euroopan surkeimpiin kuuluvalla ostovoimallasi maksaa riistoverotuksen ja sääntelyn takia järjettömän kokoista auto- ja asuntolainaasi. Kaupantekijäisiksi sinulta riistetyillä rahoilla palkataan julkishallinnon virkoihin lisää ihmisiä, jotka eivät tuota mitään, vaan itse asiassa monen työnä on perustella sinulle kuinka kelvoton kansalainen olet, ja millaisilla itsemääräämisoikeuteesi kajoavilla uusilla rajoitteilla sinusta aiotaan luoda keskushallinnon visioiden mukainen ihannekansalainen. Raitis, nuhteeton ja kivulla kuulaiseksi piinattu, rodunjalostuskelpoinen työmuurahainen, joka onnen kyynel silmässä huutaa “KIITOS HYVINVOINTIVALTIO” aina, kun jonkun keskushallintofetisistin piiska läsähtää perseelle.

Onko se nyt kauhea ihme, että tällaisella oman tahdon omaavalla valtion vihollisella pullo saattaa nousta huulille ihan silkan vitutuksen takia? Koska alkoholi on kuin onkin portti rinnakkaistodellisuuteen, missä suomalaisen annetaan olla vapaa ja onnellinen.

Kaiken maailman pekkapuskat, kepun körttiläiset ja muut kukkahattutädit haluavat kitkeä pois kansalaisten itsemääräämisoikeuden, koska se johtaa potentiaalisesti liian aikaiseen kuolemaan. Ja ennenaikainen kuolemahan on kansalaistenkiusaamiskoneiston byrokraattien mielestä pahin mahdollinen synti, koska silloin voi käydä niin, että hallintoalamainen ei ehdi maksaa takaisin sitä kiitollisuudenvelkaa, johon jokainen suomalainen kysymättä asetetaan syntymästään lähtien.

Suurin osa meistä alkoholin kuluttajista on aivan kunnollisia ja normaalia arkeaan pyörittäviä ihmisiä, joilla ei ole aikaa juopotella yhtään määräänsä enempää vaikka alkoholi olisi ilmaista. Tietysti meillä on myös alkoholiongelmaisia ihmisiä, mutta moniko sairas ihminen paranee sillä, että terveitä kuritetaan? Uskallan väittää, ettei yksikään.

Minusta suomalaisten on aika alkaa arvostamaan itseään ja yksilönvapauksiaan. Alkoholipolitiikassa se tarkoittaa sitä, että keskustelu päivittäistavarakaupan myymien alkoholijuomien prosenteista, alkoholimonopolin suojelemisesta ja naurettavista anniskeluravintoloiden arkaaisista säännöistä tulee luopua. Ainoa oikea tapa siirtää suomalainen alkoholipolitiikka yksilönvapautta kunnioittavalle linjalle on purkaa Alkon monopoli, lopettaa myynti- ja anniskeluaikarajoitteet, antaa kaikille elintarvikkeita myyville yrityksille vapaus myydä haluamiaan alkoholijuomia, alentaa alkoholin verotus kilpailukykyiselle tasolle ja liberalisoida koko alkoholipolitiikka muutenkin kauttaaltaan.

Kukaan ei sano, että ensimmäiset askeleet olisivat kivuttomia, mutta ne pakko ottaa, jotta Suomi ja suomalaiset siirtyvät kohti terveemmäksi kehittyvää ja yksilönvapauksia kunnioittavaa alkoholikulttuuria.

http://www.laakarilehti.fi/site/assets/files/411663/33823-46001.1920x0.jpg
http://raitis.fi/raittiudenystavat2/wp-content/uploads/2017/03/alkoholin-juominen-suomessa-tilasto-1024x728.jpg
https://www.thl.fi/tilastoliite/paihdetilastollinen/Paihdetilastollinen_kuvina_2016.ppt
http://vm.fi/alkoholiverotus
https://www.facebook.com/panimoliitto/photos/a.708384972507650.1073741827.701891343157013/1589584814387657/?type=3&theater
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005265168.html
http://www.panimoliitto.fi/app/uploads/2017/04/panimoliitto-ilmoitus-web.jpg
https://www.slideshare.net/Panimoliitto/olutvero-taustafaktat

Edellinen