Tere Sammallahti

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on maanpuolustus.

Käpykaarti pakenee huonoa valtiojohtoa  2

Oletko koskaan miettinyt, millaista sota oikeasti mahtaa olla? Se tuskin on elokuvien sankaritarinoita, uljautta, rohkeutta ja pyyteetöntä epäitsekkyyttä, vaan kuolemanpelon sävyttämää rujoa selviytymistaistelua, joka rampauttaa onnekkaimmatkin sen kokeneet joko fyysisesti tai henkisesti. Sotaan joutuessaan harva meistä jäisi historiankirjoihin vuolaasti ylistettynä sankarina, jonka rintaa koristaa kunniamerkit.

Ehkä sinä olet se onneton, joka kuolee valtimon auki repineen luodin aiheuttamaan verenhukkaan, tai jää lähitaistelussa alakynteen ja hakataan nyrkein ja puukoin hengiltä? Olisitkohan sinä juuri se sotilas, joka osuman saaneessa miehistönkuljetusvaunussa ovenkahvaa paniikissa riuhtoessaan tajuaa palavansa elävältä muutaman sekunnin päästä? Vai olisitko se onnekas, joka pääsee takaisin siviiliin ilman jalkoja, käsiä tai kaikkia neljää? Onneksi et kuitenkaan voi enää olla eurooppalainen talonpoika, joka käveli kuukausitolkulla läpi silloisen tunnetun maailman vain tullakseen teurastetuksi Teutoburgin metsässä tai kuollakseen Konstantinopolin muurilta ammuttuun nuoleen.

Maailmanhistorian taistelukentät ovat täynnä unohdettuja poikia ja miehiä, jotka joskus odottivat tulevaisuuttaan yhtä toiveikkaina kuin sinäkin. Sotien haudoissa makaa miljoonia raiskattuja ja tapettuja tyttöjä ja naisia, jotka vielä joskus elivät samanlaista huoletonta ja toiveiden täyttämää elämää kuin me tänään. Nämä ovat niitä satojamiljoonia sodan takia kesken jääneitä elämäkertoja, jotka loppuivat kauan ennen viimeisiä tyhjiä sivuja.

Ihmettelenkin, miksi sotimista ja sodan kauhuja käsitellään Suomessa niin merkityksettömän oloisina ja triviaaleina ongelmina, että maanpuolustusvelvollisten vain oletetaan sokeasti seuraavan mitä tahansa käskyjä vaikka varmaan kuolemaan?

Viimeisin tunteenpurkaus kuultiin puolustusministeri Jussi Niinistöltä, jonka ääliömäiset kommentit reservikarkureista todennäköisesti aiheuttivat enemmän hallaa yleiselle maanpuolustustahdolle kuin mikään valtiojohdon ulostulo vuosikymmeniin. Toisin kuin puolustusministeri Niinistö kuvittelee, maanpuolustusjärjestelmämme uskottavuutta ei nakerra kutistuva reservi vaan Niinistön kaltaisten poliitikkojen kyvyttömyys ymmärtää niitä yksilökohtaisia motiiveja, joiden pohjalle maanpuolustustahto rakentuu. Toisekseen, maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia suomalaisia reservistatukseen katsomatta, siihen nähden puolustusministerin kommentti reservistä poistumisen ja Suomen puolustamisen välisestä kytköksestä vaikuttaa Sven Tuuva-kaliiperin ammattitaidottomuudelta.

Myös Reserviläisliiton toiminnajohtaja Olli Nyberg osoitti ymmärtävänsä motivoinnista ja ihmisten johtamisesta yhtä paljon kuin sika satelliiteista heristäessään keskisormea niin asevelvollisille kuin reservistä poistuvillekin. Henkilökohtaisesti pidän tätä harmillisena siksi, että olen pitkään miettinyt aktivoitumista reserviläistoiminnassa, mutta Nybergin kirjoitus vakuutti minut toistaiseksi siitä, etten voi uhrata aikaani järjestölle, jonka toiminnanjohtajan pää on noin syvällä omassa perseessään.

Esimerkkien lista jatkuu pidemmällekin menneisyyteen. Raimo Ilaskivi otti vuonna 2015 reserviläiskirjeiden lähettämisen alla asiakseen romantisoida sotimista ja syyllistää heitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa maanpuolustuksen ehdottoman mielekkyyden. Toisaalta tuolloin osa suomalaisista otti oikein itseensä, kun eivät kuulukaan siihen nostoväen kermaan, joka pääsee kokemaan sodan kauhut ensimmäisten joukossa. Samaan aikaan Puolustusvoimista muistutettiin, että maanpuolustus ei ole vapaaehtoista, ja että maanpuolustusvelvolliset tullaan hakemaan rintamalle vaikka maailman ääristä. Vain se jäi epäselväksi, kuinka kustannustehokasta hieman pyylevän suupaltin, lähimmäistensä hakkaamisessa kunnostautuneen B-luokan artistin, tai oikeastaan kenenkään muunkaan turkulaisen hakeminen ulkomailta rintamalle oikein mahtaa olla? Myös HS:n kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä nationalistisessa fantasiassaan kyseenalaisti kaikki muut vaihtoehdot kuin marssia rinta rottingilla rintamalle todeten, ettei maanpuolustus ole valintakysymys.

On vähintäänkin röyhkeää vaatia, että nuoremmat sukupolvet luopuisivat ehdottomasti haaveistaan, tulevaisuudestaan ja jopa elämästään kunnioittaakseen jonkun lähes satavuotiaan ukonrähjän, sotakenttien glooriasta fantasioivan nationalistin tai ulkomailla asuvan asevelvollisuutta suorittamattoman toimittajan kansallistunteen värittämiä ihanteita. Millä moraalisella oikeudella nuoria suomalaisia syyllistetään siitä, etteivät täysin kyseenalaistamatta ja ehdottomasti alistu hengenvaaralliseen tilanteeseen, jossa nämä käpykaartilaisista ja rintamakarkureista napisevat kriitikot eivät itse ole koskaan olleet, eivätkä ole vaarassa siihen koskaan joutuakaan?

On pakko kysyä, että onko maa aidosti puolustamisen arvoinen, jos puolustajat täytyy käydä kriisin puhjettua hakemassa ulkomailta ja pistettävä väkisin ruotuun? Vastoin yleistä luuloa, maanpuolustus kuitenkin on nimenomaan valintakysymys, koska ketään ei siihen voi pakottaa. Toisin kuin puolustusministeri Niinistö kuvittelee, maata voi jättää puolustamatta myös siksi, ettei vain satu huvittamaan, joskin syyt esimerkiksi reservistä poistumiseen ovat varmasti monitahoisemmat. Ja juuri sen takia Suomen valtiojohdon tulisikin miettiä, miten maamme puolustamisesta tehdään houkutteleva vaihtoehto myös heille, jotka eivät löydä pelkästä kansallismielisestä paatoksesta tai ministerin mahtikäskystä syytä laittaa henkeään vaaralle alttiiksi.

Asettakaa itsenne vaikka korkeasti koulutetun ja kielitaitoisen nuoren aikuisen asemaan: Venäjä hyökkää sotilaallisesti liittoutumattomaan Suomeen, jonka mahdollisuudet puolustaa suvereniteettiaan ovat tällä hetkellä verrannolliset Itä-Ukrainan tilanteeseen, eli käytännössä olemattomat. Vaihtoehtoina on siis viedä perhe turvaan ulkomaille, mistä korkeasti koulutetulle ja kielitaitoiselle ihmiselle löytyy kyllä töitä ja uusi tulevaisuus, tai laittaa henki alttiiksi sodassa, joka on takuuvarmasti hävitty. Minkä valinnan luulet olevan todennäköinen ja mihin suuntaan luulet verbaalisen silmille sylkemisen, vittuilun ja keskisormen heiluttelun vaakaa kallistavan?

Kaikkia yksilöllisiä maanpuolustustahtoon liittyviä osatekijöitä on mahdotonta luetella, mutta ainakin minulle olennainen kannustin on esimerkiksi edes teoreettinen mahdollisuus voittaa mahdollinen konflikti, mikä ei voi tällä hetkellä toteutua ilman NATO-jäsenyyttä, vaikka talvisodan juoksuhaudoista menneiden sukupolvien sotamenestystä glorifioiva puolutusministeri olisi asevelvollisuuden ylivertaisuudesta mitä mieltä tahansa. Valtiovallan on päätöksillään myös luotava maahamme oikeudenmukaisuuden ja mahdollisuuksien ilmapiiri, joka tekee maanpuolustuksesta houkuttelevan vaihtoehdon sen sijaan, että suomalaisten oletetaan tuosta noin vain hyppäävän minkä tahansa luodin eteen, kun valtiovalta sormiaan napsauttaa.

Suomalaisten maanpuolustustahdon vähenemiseen syyllinen löytyy ensimmäisestä peilistä, johon nykyisen poliittisen järjestelmämme luoneet sukupolvet sattuvat katsomaan. Se kannattaisi niin vanhempien sukupolvien, valtion päämiesten ja kaikkien muidenkin maanpuolustuskeskusteluun osaa ottavien pitää mielessä. Tämä tiedoksi myös nuorempien sukupolvien suulla shekkejä kirjoittavalle Perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille, jolla ei ole mitään riskiä joutua “taistelemaan niin helvetisti” vaikka Suomea kohtaisi millainen kriisi tahansa. Suomen puolustamiselle on oltava jokin perusteltu syy ja minusta on aivan äärimmäisen huolestuttavaa, että turvallisuuspoliittisessa keskustelussa edes valtiojohto ei kykene laskevan maanpuolustustahdon edessä paljon muuhun kuin vetoamaan lakiin kirjattuun pakkoon.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005057616.html
https://www.reservilaisliitto.fi/uutishuone/blogit/nyberg_olli/nykypaivan_rintamakarkuruutta.36634.blog
http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195332-julkkiksiako-kapykaartiin
http://yle.fi/uutiset/reservilaiskirje_sai_suomalaiset_soittamaan_puolustusvoimille/8038318
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000000927593.html
http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=8189
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005048121.html
http://yle.fi/uutiset/3-9330587


Aselait kiristyvät terroristien keinoin  1

Euroopassa sattuneiden terrori-iskujen jälkeen on erityisesti poliittisen vasemmiston taholta aina aiheellisesti muistutettu, ettei pelolle saa antaa valtaa. Pelottelijat yrittävät luoda kuulijalleen pelkotilan, joka voidaan voittaa vain luopumalla kansalaisoikeuksista ”sisäisen turvallisuuden parantamiseksi”. Harmillisesti pelon vastustamisen logiikka tuntuu monilla loppuvan keskusteluun aselainsäädännöstä, jonka kivijalka yritetään rakentaa nimenomaan pelottelulle ja vieläpä niiden samojen ihmisten toimesta, jotka muissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa tietävät pelon olevan myrkkyä.

Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että ”[ase]direktiivin uudistamisen tavoitteena on EU:n sisäisen turvallisuuden parantaminen, mikä on kannatettavaa”, mikä argumenttina on tismalleen sama kuin rajojen sulkemista vaativan ja burkha-kieltoa masinoivan kansanliikkeen kärkiargumentti turvallisuudesta. Muistakaa myös, ettei pelolle saa antaa valtaa vaikka SDP:n Erkki Tuomioja totesikin blogissaan, että ”Paljon suurempi riski on, että sellainen [suomalainen puoliautomaattiase] päätyy jonain päivänä jonkun supisuomalaisen breivikin käsiin tuhoisin seurauksin”.

Samaa valitettavan naiivia logiikkaa ”turvallisuuden parantamisesta” voidaan käyttää niin verkkovalvonnan, nettisensuurin ja poliisien voimankäyttöoikeuksien laajentamisen kuin vaikkapa viranomaisten salaisten henkilötietorekisterien perustamisen puolesta. Ja sitä onkin käytetty esim. USA:n Patriot Act:ia sorvatessa samoin kuin NSA:n globaalia verkkovakoilua mahdollistettaessa. Toisin kuin Hautala väittää, emme pelkästään saa, vaan meillä on nimenomaan velvollisuus, vastustaa kansalaisoikeuksiamme rajoittavia ja poliisivaltiokehitystä edistäviä direktiivejä.

Siinä Tuomioja tosin on oikeassa, että reserviläistoimintaan vetoaminen on turhaa aselaista puhuttaessa. Ainoat merkittävät parametrit aseen hankintaluvan myöntämiseksi pitäisi olla kansalaisen nuhteettomuus, henkinen terveydentila, asianmukaiset asesäilytystilat sekä kohtuullinen odotusaika inhimillisten impulssien rajoittamiseksi. Nämä kriteerit täytettyään kansalainen ei ole velvollinen perustelemaan ampuma-asehankintojaan ulkopuolisille vaikka joku pelkäisikin aseita yli kaiken. Tällainen toimintamalli olisi juuri sitä länsimaista vapautta, jossa ei massamurhilla pelottelemalla terrorisoida nuhteettomia kansalaisi eväämään itseltään kansalaisoikeutensa.

Vihreiden Hannu Oskalan Facebook-päivitys aiheesta on samaa ennakkoluuloihin perustuvaa pelonlietsontaa kuin Tuomiojan ja Hautalan kommentit, tai muukalaisvihaajien fantasiat maahanmuuttajien patologisesta halusta raiskata.

Aseen ulkonäkö ei kerro sen toiminnallisuudesta mitään.
Aseen ulkonäkö ei kerro sen toiminnallisuudesta mitään.

Oskalan mukaan EU-direktiivissä käytetty termi ”lippaallinen, itselataava kertatulta ampuva siviilikäyttöön valmistettu sarjatuliaseita muistuttava ampuma-ase” on yhtä kuin ”rynkyn näköiset pyssyt”, mikä terminä saa aseharrastajan korvat vuotamaan verta. Ampuma-aseen toiminnallisuudesta puhuttaessa aseen ulkonäöllä kun ei ole mitään merkitystä, vaikka koko EU-parlamentti eläisi sellaisessa harhaluulossa. Suomalaisten aseharrastajien kohdalla puhutaan lähinnä haulikoista, pistooleista ja kivääreistä, joista kaikki teoriassa voisivat aseen rakenteesta riippuen ja ulkonäöstään riippumatta olla, näin kansankielellä ilmaistuna, kertalaukaistavia itse ladattavia, puoliautomaattisia tai täysautomaattisia.

Myöskään sellaiset termit kuin ”rynnäkkökivääri” tai ”sotilasase” eivät ole aseteknisesti saati juridisesti relevantteja, koska molempiin termeihin liittyy perusteettomia ennakko-odotuksia siitä, mihin asetta käytetään. Kuitenkin ”sotilasase” voi olla mikä tahansa sotilaan käyttämä ase ja ”rynnäkkökivääri” taas juontuu saksankielisestä sanasta ”Sturmgewehr”, jonka sisällöstä terminä ei ole yhtenäistä tulkintaa. Yhtä hyvin voitaisiin puhua ”kallonhalkomisvasarasta”, ”nokkaanlyömisnyrkistä”, ”vaimonpuukotusveitsestä”, ”vatsahuuhtelualkoholista” tai ”yliajamisautosta”.

Oskala, Tuomiojan tapaan, vetoaa myös aktiivisten reserviläisten ja reserviläistoiminnassa käytettyjen tuliaseiden pieneen määrään, aivan kuin määrillä olisi mitään merkitystä. Eihän esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista puhuttaessa homoparien vähäinen määrä ollut mikään argumentti parempaa lainsäädäntöä vastaan eikä sen pitäisi olla argumentti aselainsäädännöstäkään keskusteltaessa.

Ampumaharraste tai metsästäminen ei siis ole millään tapaa uhattuna”, toteaa Oskalakin virheellisesti. Ampumaharrastuksiin kuuluu mm. metsästäminen, toiminnallinen ammunta lukuisissa eri muodoissaan ja rata-ammunta, joista kaikissa puoliautomaattisilla aseilla on rooli, kahdessa jälkimmäisessä vieläpä erittäin merkittävä sellainen. Toiminnallinen ammunta Suomesta loppuisi uuden lain myötä lähes kokonaan, samoin suurin osa rata-ammunnasta.

Koska suomalaiset asehysteerikot eivät osaa puhua aselainsäädännöstä sen järkevämmin kuin Seppo Lehto maahanmuutosta, vetää Oskalakin tötteröhatun päähänsä toteamalla, että ”Jo nykyiset lait ovat ikävästi rajoittaneet omaa ydinasekeräilyharrastettani”. Koska tilastollisesti erittäin lainkuuliaisten ase- ja reserviharrastajien tuliaseet ovat mielekkäästi verrattavissa ydinaseisiin, eikö niin Hannu? Samassa suhteellisuudentajun puutteella kuorrutetussa mielikuvitusmaailmassa hajuvesi rinnastunee sinappikaasuun ja paperilennokki risteilyohjukseen?

Nykyiset vaatimukset puoliautomaattiaseiden kieltämiseksi nojaavat lähinnä pelon rampauttamien mielten luomiin harhaisiin mielikuviin ampuma-aseista ja ammunnan harrastajista, seurausten ollessa juuri sitä mitä terrorin on ajateltu pahimmillaan yhteiskunnallemme aiheuttavan. Mitään konkreettista hyötyä uusista aselain rajoituksista ei ole, mutta valtavasti harmia lainkuuliaisille suomalaisille.

Esitetyn kaltaisen direktiivin implementoiminen kansalliseen lainsäädäntöön tarkoittaisi terroristien saavuttaneen jälleen yhden erävoiton tuhoamalla osan länsimaisten demokratioiden vaalimista vapauksista.


Onko urheilijan aika muiden aikaa arvokkaampaa?  2

Olisiko mielestäsi oikein, että saisin vapautuksen jostain lailla määrätystä kansalaisvelvollisuudesta siksi, että olen omien valintojeni seurauksena päätynyt työskentelemään insinöörinä tai vaikkapa harrastamaan kiiltokuvien keräilyä? Apulaisoikeusasiamies on tehnyt päätöksen, jonka mukaan urheilijoiden erivapaudet muihin asevelvollisiin verrattuna ovat epätasa-arvoistavia, joten käytäntöjä aiotaan muuttaa. Ja onhan se selvää, että jos kahta suomalaista koskee eri säännöt vain sen takia, että toisella on eri työt tai harrastukset, niin silloin ei puhuta tasavertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Osan inttiajastani vietin urheilijatuvan naapurituvassa, joten urheilijoiden palveluksensa aikana hyödyntämät etuoikeudet ovat tuttuja. Ison osan normaalista palveluksesta urheiluporukka pystyi välttämään pelkästään harjoittelemalla normaalisti; lajiharjoite aamupäivällä ja lihaskuntoharjoittelua tai palauttavaa iltapäivästä. Joskus tosin saattoi harjoittelu unohtua ja mennä tuvassa nukkumiseksi tai pleikkarin pelaamiseksi, mutta kantahenkilökunnan into puuttua näiden etuoikeutettujen väärinkäytöksiin oli minimaalista. Ehtivät urheilijat käymään ruodussakin tovin, mutta treeneineen, suihkuineen ja varusteiden vaihtoineen varsinainen palvelus jäi lyhyeksi ja pirstaleiseksi. Urheilijoiden porukka oppi nopeasti myös sopimaan metsäleirien ajaksi lajiharjoitusleirejä valmentajiensa kanssa, joten metsässä heitä ei voinut normaalisti olettaa näkevänsä muiden asevelvollisten kanssa. On sanomattakin selvää, että nämä etuoikeudet näkyivät ja kuuluivat tavalla, joka koetteli muun miehistön oikeudenmukaisuuskäsitystä.

Nyt apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä oli Puolustusvoimien "urheilukoulu", joka käytännössä on ammattiurheilijoita varten rakennettu teatteri, jossa näytellään asevelvollista, mutta jatketaan kuitenkin täysipäiväisenä urheilijana. Apulaisoikeusasiamies selvityksessään ilmoitti, että 180 päivän asepalvelusajasta urheilukoululaiset palvelivat vain n. 66 päivää. Pääesikunta, ja moni siviilikin, katsoo urheilijoiden erivapaudet perustelluiksi, koska urheilijat ovat esikuvia, harjoittavat jo mahdollisesti ammattiaan ja ammattiurheilijan ura voi päättyä jo varsin nuorella iällä.

Urheilijoiden erivapauksia puoltavilta tuntuu kuitenkin unohtuvan, että samat kriteerit koskevat montaa muutakin ammattia, ja että jokainen meistä on uravalintansa tehnyt omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan ei tule puoltamaan minulle mitään erivapauksia vain siksi, että olen omien valintojeni seurauksena opiskellut insinööriksi eikä pidäkään. En kuitenkaan katso, että tällaisia etuoikeuksia ja positiivista syrjintää pitäisi harjoittaa minkään muunkaan ammattikunnan kohdalla.

Koko kohussa naurettavimpia ovat nimenomaan urheilijoiden antamat lausunnot, joissa tietysti puolletaan heille annettuja etuoikeuksia kaikin voimin ja ilman moraalifilosofisen pohdinnan häivääkään. Jokaiselle apulaisoikeusasiamiehen päätöstä kritisoineelle urheilijalle tiedoksi: Valtion ydintehtävä ei ole turvata teille etuoikeuksia, jotka on muilta evätty. Teidän urheilu-uranne, aikanne tai tulevaisuutenne eivät ole tärkeämpiä kuin kenenkään muunkaan. Urheilijaksi jopa poikkeuksellisen nokkelana ajattelijana ja karismaattisena esiintyjänä pidetty Teemu Selännekään ei kykene ymmärtämään, miksi ei ole meidän muiden velvollisuus palkita häntä vapaaehtoisesti tekemistään uravalinnoista.

Voitteko kuvitella, että Suomea eivät oikeasti pidä pystyssä hiihtäjät, potkupalloilijat tai galvanoitua kumilaattaa työkseen kepakoivat karpaasit, vaan korkeasti koulutetun kansamme tulevaisuus lepää teknologisten innovaatioiden ja laadukkaiden lopputuotteiden kivijalalla? Siihen nähden toivoisin, että suomalaiset löytäisivät esikuvansa esimerkiksi fyysikoista, insinööreistä, putkimiehistä, siivoojista, yrittäjistä ja muista tätä maailmaa aidosti eteenpäin vievistä oman alansa huippuosaajista kuin pienessä etuoikeuksilla vuoratussa tynnyrissä elävistä urheilijoista.

Vuoden asepalvelus leikkasi vuoden nuoruudestani, vuoden työurastani ja samalla vuoden tulot työurani loppupäästä vaikka minun aikani on minulle yhtä tärkeää kuin kenen tahansa muun aika on hänelle itselleen. Ei ole mitään perustetta ajatella, että urheilijan tulevaisuus olisi meidän muiden ihmisten tulevaisuutta arvokkaampi, siksi kaikkia tulee kohdella kansalaisvelvollisuuden suhteen tasavertaisesti. Urheilijoiden lisäksi tämän periaatteen tulisi koskea myös kaikkien uskontokuntien edustajia ja kaikkia sukupuolia, mutta tällä hetkellä esimerkiksi jehovantodistajien vakaumus ja naisten sukupuoli antavat heille lain edessä erioikeudet muihin suomalaisiin ihmisryhmiin nähden.

Yksi ratkaisu ongelmaan olisi siirtyä ehdottamaani aktiivireserviläismalliin, jossa kansalaisen viitseliäisyys maanpuolustustaitojen harjoittelussa palkittaisiin pienemmällä verotuksella. Maanpuolustukseen liittyvät tasa-arvo-ongelmat poistuisivat näin myös eri ammattinharjoittajien, sukupuolten, uskonnonharjoittajien ja muiden viiteryhmien väliltä.


Suomalainen maanpuolustus makaa talvisodan poterossa - hengettömänä  2

Puolustusvoimiemme toimintakykyä heikentävät suomalaisen maanpuolustuksen menneisyyteen jämähtäneet, tehottomat ja kansalaisia eriarvoistavat toimintamallit. Poliitikoiltamme ja Puolustusvoimilta meni neljä vuotta runoilla kirje reserviläisille sodan ajan sijoituksesta. Modernit ja tehokkaat armeijat taas rakentavat reservinsä ytimen hyvin koulutetuista, hyvin varustetuista ja nopeaan toimintaan kykenevistä sotilaista, siis täysin päinvastaisella konseptilla kuin tsaari Nikolai II:n 1800-luvulla aloittamaan asevelvollisuusperinteeseen jämähtäneessä Suomessa.

Järkevä maanpuolustuspolitiikka lähtee tosiasioiden myöntämisestä. Maanpuolustusjärjestelmämme ei pysty tällä hetkellä vastaamaan nopean ja epäsymmetrisen, eli nykyaikaisen, sodankäynnin haasteisiin. Suurin osa reservistämme ei kertausharjoittele ollenkaan ja se kertaava vähemmistökin käy vain kerran 2-5 vuodessa parin päivän leirillä. Uudet kalustohankinnat, kuten panssarivaunut ja panssarintorjuntakalusto, luovat illuusion modernisoidusta armeijasta. Noilla kalustohankinnoilla kuitenkin lähinnä kurotaan kiinni aikaisemmin laiminlyötyjen investointien puolustuskykyymme jättämiä aukkoja, eikä valmiiksi rikkinäisiä helikoptereita tai ylijäämäpanssarivaunuja ostamalla voida muutenkaan ratkaista menneisyyteen lukkiutuneen asevelvollisuusarmeijamme ja rupukuntoisen reservimme aiheuttamia haasteita.

Hitaasti kehittyvän kriisin aikana reservimme saataisiin varmasti valmiuteen ajallaan, mutta mitä tapahtuisi kriisin eskaloituessa nopeasti? Monenko viikon ennakon tarvitsemme reservimme ytimen varustamiseen, kouluttamiseen ja muuten taistelukuntoon saattamiseen, ja onko potentiaalinen vihollinen valmis odottamaan niin kauaa? Reservin terävin kärki saadaan varmasti viikossa tai parissa aseisiin, mutta varusvarastolla käynti ei vielä tee kenestäkään tehokasta taistelijaa.

Maanpuolustuskykyämme on enää turha ylläpitää nykytasossaan, vaan se pitää saada aivan uudelle, korkeammalle, tasolle. Tilanteen korjaamiseksi maanpuolustukseen liittyvistä stereotyyppiseen maskuliinisuuteen ja tunteikkaaseen nationalismiin nojaavista perinteistä sekä jäykistä ja aikaansa jäljessä olevista toimintamalleista tulee luopua. Tilalle on keksittävä jotain aivan muuta. Tässä ehdotukseni:

Asevelvollisuus korvataan koulutustarpeesta riippuen 3-6 kuukauden vapaaehtoisella maanpuolustuskurssilla, jolle voi hakea kuka tahansa nykyisessä asevelvollisuusiässä oleva Suomen kansalainen sukupuoleen katsomatta. Maanpuolustuskurssilta valmistuneet voivat hakea maanpuolustuskorkeakouluun tai siirtyvät halutessaan aktiiviseen reserviin, johon kuuluvat velvoitetaan osallistumaan nykyistä tiheämmin kertausharjoituksiin, mahdollisiin virka-aputehtäviin ja säännölliseen määrään ampumaratapäiviä vuodessa. Aktiivireserviläiset myös säilyttäisivät nopean toiminnan mahdollistamiseksi sotilasvarusteitaan lähtövalmiudessa kotonaan.

Asevelvollisuudesta luopuminen mahdollistaisi maanpuolustusresurssien keskittämisen ammattisotilaisiin, jotka kouluttavat ja johtavat niin maanpuolustuskurssilaisia kuin hyvin varusteltua aktiivireserviläisten joukkoakin. Tämä ammattisotilaiden ja aktiivireserviläisten joukko toimisi myös rekrytointialustana haettaessa vapaaehtoista miehistöä mm. rauhanturva- ja mahdollisiin NATO-operaatioihin.

Aktiivireserviläisistä kootaan paikallisesti sodanajan yksiköitä, joita kertausharjoitetaan mahdollisimman muuttumattomalla kokoonpanolla tiiviimmän ryhmäkoheesion ja yksikkönsä paremman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Näille yksiköille, olivat ne sitten minkä kokoisia tahansa, määrätään kriisitilannetta varten kokoontumispaikka, jonne jäsentensä on saavuttava valmiusvarustuksessaan mahdollisimman nopeasti tiettyjen kriisitilanteelle ominaisten ehtojen täyttyessä tai erikseen kutsuttaessa. Näin meillä olisi potentiaalisesti mahdollisuus koota kokonaisia toimintakykyisiä prikaateja vain muutamassa tunnissa ympäri maata.

Korvaukseksi ja kannustimeksi maanpuolustuskurssille sekä aktiivireserviläisyydelle osallistumisesta annettaisiin verovähennysoikeus, tai jokin muu rahallinen kannustin, reserviin kuulumisen ajan. Maan suvereniteetin takaavan puolustuskyvyn ylläpitäminen on valtion tärkein tehtävä, joten reilun korvauksen maksaminen vapaaehtoisille on perusteltua. Maanpuolustusvelvollisuus pidettäisiin voimassa, jolloin aktiivireservin ulkopuoliset suomalaiset olisivat valmiustason kohotessa tai kriisitilanteessa silti velvoitettuja osallistumaan myös aseelliseen maanpuolustukseen.

Näin armeijamme toimintakyky ja -nopeus paranisi, reservi saisi parempaa koulutusta ja pysyisi paremmin taistelukykyisenä, resurssit kohdistettaisiin pitkäjänteisesti motivoituneimpiin reserviläisiin ja samalla pääsisimme eroon yhdestä aikakautemme suurimmasta tasa-arvo-ongelmasta eli sukupuoleen sidotusta rauhanajan pakkotyövelvoitteesta, jota myös asevelvollisuudeksi kutsutaan.

Yksi modernisoinnin kulmakiviä olisi myös myös Puolustusvoimien ylimmän johdon tarpeenmukainen uusiminen. Henkilökohtaisesti kieltäydyn riskeeraamasta henkeäni esimerkiksi Gustav Hägglundin kaltaisten ihmisten komennossa. Jos ei kykene ymmärtämään mikä on biologisen sukupuolen mahdollistaman valinnanvapauden ja sukupuoleen perustuvan juridisen pakon ero, niin ei ole henkisesti tarpeeksi kypsä poistumaan edes peräkammarista saati tekemään päätöksiä toisten ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Maailmanhistoria todistaa, että ajastaan jäljessä olevan armeijan on riskialttiimpaa joutua korvatuksi jonkin toisen maan armeijalla, kun nostoväki on todennäköisesti alakynnessä ammattisotilaita vastaan siinä välineurheilussa, jota myös sotimiseksi kutsutaan. Vain maanpuolustukseen liittyvien toimintamallien uudistamisella maanpuolustuskykymme voidaan rakentaa niin uskottavaksi, ettei sen kestävyyttä tulla kokeilemaan jatkossakaan.