Tere Sammallahti

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on politiikka.
Edellinen

Olut-gulagien saaristo ja alkoholipolitiikan lopullinen ratkaisu

Ensimmäinen kuukausi limuviinaholokaustia on takana ja tulokset ovat maltillisen positiivisia. Mutta tosiasia on se, että norminpurussa on vasta raapaistu kevyesti pintaa ja työtä on vielä reilusti jäljellä.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisartikkelissa haastateltiin virolaisia Veikoa ja Tarmoa, jotka trokaavat pääkaupunkiseudulla Latviasta kärrättyä alkoholia janoisimmille yön kähmyssä taivaltajille. Yksilönvapauksien perusteeton rajoittaminen luo taloudelliset kannustimet pimeiden markkinoiden syntymiseksi? Kuka olisi uskonut? Toivotan Veikolle ja Tarmolle mitä parhainta menestystä liike-elämässä, heidän työnsä osaltaan vapauttaa suomalaisia keskushallinnon kahleista, asiakas kerrallaan.

Monissa maissa, joissa ihmiset eivät vapaaehtoisesti anna poliitikkojen kääriä sieluaan piikkilankaan, olisi tällaisen sääntelyn ehdottaminenkin poliittinen itsemurha. Suomessa lisärajoituksien vaatiminen vain sementoi politbyroon pyrkyreiden aseman puoluekoneistonsa turvaamissa ja poliittisin perustein jaetuissa viroissa, kuten THL:n ja muiden raittiusseurojen kohdalla on jo nähty.

Alkoholipolitiikassa, ja monessa muussa asiassa, meidän suomalaisten pitäisi kuunnella enemmän sitä sisäisen vapaudenkaipuumme ääntä, jonka niin moni on onnistunut kahlitsemaan alitajuntansa itävaltalaiseen kellariin. Jokaisessa meissä asuu vapausaatetta rakastava liberaali, joka yleensä päästetään kahleista vasta Suomesta poistuessa.

Me suomalaiset olemme loppujen lopuksi aika vinkeitä otuksia. Olemme kansaivälisiä ja matkustelemme paljon ympäri maailmaa etsimässä uusia kokemuksia ja avartamassa maailmankuvaamme. Kantakapakassa, illanistujaisissa, kahvipöydissä ja nettipalstoilla ylistämme, aivan aiheellisesti, kuinka hienoa on käydä ulkomailla katsomassa eri kulttuureita. Samalla manaamme, kuinka kotona kaikki on kiellettyä eikä mitään saa tehdä kysymättä erikseen lupaa virkamieheltä. Tästä huolimatta suomalainen äänestää eduskuntavaaleissa kerta toisensa jälkeen valtaan niitä samoja vanhoja ehdokkaita ja puolueita, jotka ovat kuohineet tämän kansan vapauksistaan.

Ulkomailla käydessä me nautimme ympäri vuorokauden auki olevien katukeittiöiden ruoista ja toiset punaisten lyhtyjen alueen tarjonnasta. Yökerhossa meni aamukahdeksaan ja oli niin perkuleen hauskaa kerrankin irroitella kunnolla. Aurinkorannalla tarjoilija toi limua rantatuoliin asti ja bissen tai jäätelön sai kylmälaukun kanssa kiertävältä myyjältä. Lähikaupassa hinnat olivat kohtuulliset ja illallisviinitkin sai lähikaupasta. Kyllä kelpasi rentoutua ja lapsetkin tykkäsivät olla. Tippiäkin ostovoimaköyhä suomalainen antaa aivan mielellään, kun palvelu on hyvää ja hinnat kohtuulliset. Käytiin paikallisella viinitilalla, panimolla tai tislaamolla ja pitihän sieltä ostaa tuliaisiksi jotain sellaista, mitä ei Alkosta saa. Oli siellä kyllä helvetin hienoa, ei ollenkaan niin tiukkapipoista kuin Suomessa.

Hotellissa tosin ei ollut hissiä, naapurissa mesottiin sunnuntaiaamulle asti, sille ihanalle paratiisisaarelle noustiin hyppäämällä vyötäröä myöten rantaveteen rinkka pään päällä, ja muutenkin asiat tehtiin eri tavalla kuin kotona. Yhtenä päivänä oli vatsa vähän sekaisin ja basaarista kesämökille ostetut kahden euron sandaalit hajosivat jo ennen elokuuta. Taksikuskin tai basaarimyyjän kanssa tinkiminen oli aluksi vähän vaivaannuttavaa, mutta markkinahintoihin pääsi kiinni parissa päivässä ja huonoille tarjouksille oppi nopeasti sanomaan ei. Sitä oli vähän niin kuin oman nokkeluutensa varassa ja tunsi itsensä kerrankin aikuiseksi.

Niin, lomakaupungissa oli myös karnevaalit, joissa soitto- ja tanssiryhmät kiersivät kaupunkia myöhään yöhön ja muutenkin elävästä musiikista saatiin nauttia iltaisin hotellin, rantabaarin tai bulevardin terasseilla istuessa. Monisatavuotisen kaupungin arkkitehtuuria olisi jaksanut katsella toisenkin viikon, kun vanha kaupunki kohtasi lasiset pilvenpiirtäjät tavalla, joka saisi kotimaan museo- ja kaavoitusviranomaiset laskemaan alleen. Värikkäissä lähiöissä käytiin katsomassa vapaana kukkivaa taidetta, katukauppiaita, ravintoloita ja muita kaupunginosalle leimallisia erikoisuuksia, sekä tietysti paikallisten ihmisten elämänmenoa. Eläkkeellä sitten muutetaan sinne nauttimaan elämästä, oli se niin jumalattoman rento ja hieno paikka, ette kuule uskokaan.

Näitä lomatarinoita suomalaiset kertovat satojatuhansia joka vuosi. Kotimaan kamaralle jälleen astuessaan liian monelle suomalaiselle kuitenkin tapahtuu jotain. Elämisen ja yrittämisen vapaudesta, monipuolisesta arkkitehtuurista, kohtuullisista hinnoista ja elävästä kulttuurista nauttinut suomalainen muuttuu sääntelyä, holhousta, verotusta ja kiusaamista rakastavaksi sadomasokistiksi, jolle kieltäminen, rajoittaminen ja pakottaminen ovatkin elämää ohjaavia jakamattomia arvoja. Voi katsos tulla ripuli, humala, maksakirroosi, nälänähätä, konkurssi tai ydinsota, jos kotimaassa saisi toteuttaa yksilönvapauksiaan tavalla, joka ulkomailla nosti onnenkyyneleet silmiin.

Tästä kaikesta me äänioikeutetut saamme kiittää vain itseämme. Olemme äänestyskäyttäytymisellämme synnyttäneet hirvittävän määrän tarpeettomia sääntöjä, joiden myötä vastuu omilla aivoilla ajattelusta ja normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä on ulkoistettu poliitikoille ja virkamiehille. Meidät on säikytelty pelkäämään yksilönvapauksia neuroottisesti vaikka ulkomailla käydessämme nautimme siitä, ettei meitä olla pitämässä jatkuvasti kädestä.

Ennustin viime eduskuntavaalien paljon heikompaa norminpurkukehitystä, mutta ilahduttavasti kaupan aukioloaikojen ja alkoholilain suhteen hallitus on lunastanut pitkän liudan lupauksia. Kerrankin on ollut kivaa olla edes hieman väärässä. Mutta tämä norminpurkutalkoot ovat vasta alussa ja miljoonat suomalaiset odottavat edelleen vapautusta kahleistaan.

Tietysti joku hairahtuu polulta, tekee hölmöyksiä tai esimerkiksi kehittää itselleen tuhoisan addiktion. Se on ikävä kyllä vapauden hinta, aivan samoin kuin vuolentaa opetteleva lapsi viiltää varmasti jossain vaiheessa sormeensa, kalastamaan opetteleva oppii nopeasti irroittamaan koukun nahastaan ja laskettelun harrastajalla saattaa joskus käydä polvilumpio pois paikoiltaan.

Nämä tapaukset ovat valitettavia, mutta osa oppii virheistään ja heitä, jotka eivät opi, tulee tietysti auttaa, jos he apua tarvitsevat. Vähemmistön aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan voi tällä tavalla toimia perusteena valtavan enemmistön yksilönvapauksien rajoittamiselle.

Vaikka alkoholilain muutos oli ihan kiva juttu, niin se oli silti pientä näpertelyä siihen nähden, kuinka paljon työtä on vielä jäljellä niin alkoholilaissa kuin niin monella muullakin yhteiskuntamme osa-alueella. Esimerkiksi elintarvikkeita myyvän liikkeen tulisi voida myydä mitä tahansa alkoholituotteita haluavat. Anniskelu- ja myyntiajat tulisi poistaa niin kaupoilta kuin ravintoloiltakin, Alko pitäisi lakkauttaa, ja kotona pitäisi saada tehdä omaan käyttöön juuri sellaista alkoholia kuin haluaa. Työmarkkinapolitiikkaan, verotukseen, laillistettuihin kartelleihin ja niin moneen muuhun asiaan ei lyhyellä videolla edes ehdi pureutua.

Oli miten oli, suomalaiset elävät maltillisesta alkoholilain vapautuksesta huolimatta tiukasti säännellyssä työleirissä. Nämä olut-gulagien aidat on kaadettava ja aikuisia ihmisiä on Suomessakin alettava kohtelemaan aikuisina, täysivaltaisina oman onnensa seppinä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005525899.html
https://blogbook.fi/helenaeronen/alkoholipolitiikan-taustapirut/


SAK on mafia

Vaikka aktiivimalli on minusta lähinnä laastaria työvoimapolitiikan avomurtumaan, niin SAK:n poliittinen lakkoilu pesee typeryydessään hallituksen pahimmatkin virheet mennen, tullen ja palatessa.

Nyt pääkaupunkiseudun julkista liikennettä ollaan SAK:n johdolla ajamassa perjantaiksi alas ja teollisuus sekä vienti pysäytetään protestiksi laillisesti valitun eduskunnan tekemään päätöksen protestoimiseksi. Huomattavaa on, että ehdotus aktiivimallista tuli toimihenkilöliitto STTK:n vasemmistolaiselta pääekonomistilta, Ralf Sundilta. Lakkoja perjantaiksi organisoiva SAK taas marssi itse aktiivimallia koskevista neuvotteluista ulos. Paljon puhuvaa on, että mölinä alkoi vasta, kun AY-liikettä ohjailevat vasemmistopuolueet saivat lain säätämisen jälkeen valjastettua sen poliittiseksi aseeksi valtavan mediakampanjan tukemana.

Lakkokenraalit ja vasemmistopopulistit jaksavat jankuttaa, kuinka lakosta aiheutuva haitta kansantaloudelle ja lakon ulkopuolisille on nimenomaan hallituksen vika. Kuinka sosiopaatti tuollaisen logiikan kehittämiseksi täytyy oikein olla? Vertauskuvallisesti tämä lakko on yhtä oikeutettua toimintaa kuin se, että vaikkapa Espoon kaupunginvaltuusto tekisi mielestäni huonon päätöksen ja minä protestiksi kävisin kivittämässä naapureiden ikkunat ja ajaisin autoni poikittain keskelle länsiväylää. Sitten kertoisin ylpeänä tiedotusvälineille, kuinka Espoon kaupunki on vastuussa aiheutuneesta haitasta, josta päästään heti, kun valtuusto peruu päätöksensä.

Tällainen toiminta ei ole mikään länsimaiseen demokratiaan kuuluva poliittinen protesti, vaan verrattavissa ennemminkin terroristijärjestöjen käyttämiin ihmiskilpiin tai diktatuureista tuttuun poliittisten vastustajien vaientamiseen heiän perhdeitään uhkaamalla. SAK on luomassa poliittista kulttuuria, jossa mikä tahansa viattomille sivullisille aiheutettu voidaan oikeuttaa pyhän sodan nimissä. Mikä johtopäätös tästä muka pitäisi vetää?

Yksi hulluimmista lausunnoista on Teollisuusliiton antama julkilausuma, jossa kerrotaan lakkoon osallistuvien työntekijöiden oikeuksista, mutta samalla ilmoitetaan, että liitto velvoittaa myös siihen kuulumattomat työntekijät lakkoilemaan. Kuinka vallanhuuruisessa megalomaniassa siellä liitoissa tätä propagandaa kirjoitetaan, kun muka työntekijöiden oikeuksia ajavaan liittoon kuulumattomia työntekijöitä painostetaan osallistumaan tällaisiin mielenilmauksiin omalla vieläpä kustannuksellaan? Töihin pakottamista ei sallita, ja hyvä niin, mutta ilmeisesti töistä voidaan pakottaa jättäytymään pois. Millä ihmeen logiikalla tämä on muka oikeudenmukaista ja eettisesti hyväksyttävää? Ja mitä siellä Teollisuusliitossa aiotaan lakosta kieltäytyville liiton ulkopuolisille sitten tehdä? Aiotteko uhkailla heidän lapsiaan, laitetaanko hevosen pää sänkyyn vai talutetaanko dissidentit kenties suoraan kuopan reunalle heidän oikeuksiensa puolustamiseksi?

AY-järjestöt ovat jo näyttäneet tuhovoimansa lukuisia kertoja, eivätkä liittojen jäsenet tunnu vieläkään tajuavan, kuka heidän työpaikkojaan oikeasti uhkaa. Esimerkiksi vuoden 2014 maaliskuussa AY-liike näytti mädännäisen moraalinsa Uudessakaupungissa. AY-aktiivit saivat agitoitua Finnprotein Oy:n Uudenkaupungin soijatehtaan työntekijät viikkokausia kestäneeseen laittomien lakkojen kierteeseen uskottelemalla heille, että on parempi lakkoilla juuri allekirjoitettujen TES:n mukaisten työsopimusten muuttamiseksi, kuin tehdä töitä käynnistysvaiheessa olevan tehtaan saattamiseksi kannattavaksi. Tämän ideologisen hurmoksen saattelemana Finnprotein Oy hakeutuikin yrityssaneeraukseen ja koko paska meni konkurssiin pari vuotta myöhemmin.

Tämä sama kohtalo on vielä edessä useilla perjantaina lakkoilevilla työntekijöillä. Aiotteko sitten olla vihaisia herroille, porvareille, suurpääomalle, kapitalisteille, hallitukselle, työnantajille vai jollekin muulle AY-liikkeen viholliseksi nimeämälle mielikuvitusviholliselle?

Vasemmistopoliitikot ja AY-liike jaksavat jankuttaa loputtomiin yritysten yhteiskuntavastuusta, mutta satojen miljoonien eurojen, ja potentiaalisesti satojen tai tuhansien työpaikkojen, tuhoamisesta ne eivät itse ota vastuuta vaikka ovat omalla toiminnallaan sen aiheuttamassa.

Perjantain poliittinen lakko on askel kohti Suomea, jossa AY-liitot ulkoparlamentaarisina toimijoina yrittävät pakottaa demokraattisilla vaaleilla valitun eduskuntamme omaan tahtoonsa. Jos hallitus taipuu tässä asiassa, antaa se AY-järjestöille signaalin, että ne voivat ohjailla Suomen lainsäädäntökoneistoa mielensä mukaan aiheessa kuin aiheessa. Hallitus on kerta toisensa jälkeen perääntynyt työmarkkinalainsäädännön reformoimisesta, mutta nyt on aika laittaa stoppi näiden terroristijärjestojen riehumiselle. Nyt on yksinkertaisesti katsottava kaikki kortit, laitettava kova kovaa vastaan ja lopetettava neuvottelut terroristien kanssa.

Yhdenkään suomalaisen ei tule antaa tällaiselle ulkoparlamentaariselle toiminnalle tukeaan. Yhdenkään itseään kunnioittavan työntekijän ei tule osallistua tähän pelleilyyn, vaikka aktiivimalli kuinka kismittäisi. Sille löydetään kyllä vaihtoehdot, mutta niitä ei löydetä kusemalla sen enempää työnantajien kuin kansantaloudenkaan päälle.

Te lakkoon osallistuvat olette nyt maksattamassa liittopomojenne ja heidän poliitikkokavereidensa suuruudenhulluudesta hintaa omilla työnantajillanne, ja kaikilla muillakin suomalaisilla, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa eduskunnan tekemään päätökseen. Minä en sääli ainuttakaan tähän lakkoon osallistuvaa, kun työnne siirretään johonkin toiseen maahan tai robottien tehtäväksi, itsepähän oksanne sahasitte.

https://twitter.com/paavoarhinmaki/status/958302737774596097
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1809733159045398
https://www.teollisuusliitto.fi/2018/01/teollisuusliiton-poliittinen-lakko-koskee-kaikkia-liiton-sopimusalojen-tyontekijoita/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/605713/Ugin+soijatehtaan+laittomasta+lakosta+tuhansien+sakot
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/609795/Finnprotein+Oyn+soijatehtaalla+Uudessakaupungissa+alkaa+taas+uusi+lakko
http://www.ts.fi/uutiset/talous/631273/Ugin+soijatehdas+yrityssaneeraukseen
https://yle.fi/uutiset/3-7301029


Kituva presidentti-instituutio pitäisi lopettaa

Presidenttikilpailun seuraaminen on viime vuosikymmenet ollut meille äänestäjälle rattoisaa kuin rabies. Jokainen ehdokas uskaltaa olla ehkä yhdestä asiasta eri mieltä muiden kanssa. Loput vaaliteemoista sitten kuorutetaan itsestäänselvillä latteuksilla, esimerkiksi tyyliin: “puolustan yhdenvertaisuutta”, “rauha on tärkeää” tai “ei välinpitämättömyydelle, kyllä inhimillisyydelle”. Todella originaalia ja vetoavaa...

Näillä teemoilla yritetään tehdä omasta agendasta helposti lähestyttävän yleismaailmallinen sekä niin hajuton ja mauton, ettei mikään se vahingossakaan hieroisi ainuttakaan äänestäjää vastakarvaan. Poliittinen realiteetti kun on se, että mitä enemmän asioihin ottaa kriittisesti kantaa, sitä useamman potentiaalisen äänestäjän karkoittaa. Niinpä pressaehdokkaat keskittyvät käsittelemään silkkihansikkain varsinkin niitä teemoja, joihin vaikuttamiseen presidentin valtaoikeudet eivät edes riitä, äänestäjät kun odottavat ehdokkailtaan tyhjillä lupauksilla kuorrutettua unelmahöttöä. Ja ehdokkaat todella tälläkin kertaa tarjoavat.

On feminististä ulkopolitiikkaa vaativa papukaija, Raamatusta politiikkaan suuntaviivoja ammentava kreationisti, aktiivimallista hölmöyksiä jankuttava vihreä populisti, iso kourallinen läpisuomettuneita Kremliin kumartelijoita, useampi lähes satavuotias sekä pari sellaista, joiden etunimi unohtuu ennen kuin sukunimi on luettu puoleenväliin. Kirsikkana kakussa tietysti kreivi Dracula, suomalaisen politiikan oma elävä kuollut, joka heräilee arkustaan aina vaalien alla toistelemaan YYA-viisauksia historian pimeimmiltä vuosikymmeniltä.

Omaa äänestyspäätöstäni ajatellen on lohdutonta, että jos lasketaan pois kaikki sosialistit, jää jäljelle vain kulmapala Saulia. Jos taas tarkastellaan NATO-jäsenyyden kannattajia, niin jäljelle jää Torvalds. Koko vasemmistopolitrukkien kavalkadi taas on juuttunut jankuttamaan latteuksia ihmisoikeuksista, heikoimpien asemasta ja monista muista itsestäänselvyyksistä, aivan niin kuin kukaan niitä edes vastustaisi. Jos taas etsii jotakuta, joka pystyisi repimään presidentti-instituution siitä pysähtyneisyyden ajasta, johon Tarja Halonen sen jumitti, niin hyviä vaihtoehtoja ei ole ensimmäistäkään.

Lennu-koirien, Meggi-kissojen, däbbäilyjen ja yleisen aatteellisen onttouden myötä presidentti-instituutio taantunut kummalliseksi henkilöpalvontakultiksi, joka vaikuttaisi lähinnä täyttävän psykoottisina Ruotsin kuninkaallisten hää- ja vauvauutisia kyttäävien Seiska-suomalaisten sieluihin jääneitä aukkoja. Haastavien ehdokkaiden on vaikeaa saada edes oman puolueensa kannattajia äänestämään itseään, kun istuvan presidentin ympärille rakennetaan aina median avustuksella Pohjois-Korean Kimien suvun kaltaista henkilökulttia.

Presidentin virka-asunnoissa punkkaavien pseudokuninkaallisten poliittinen tarkoitus lieneekin suurimmalle osalle suomalaisista täysi mysteeri, mutta onneksi kerran vuodessa saadaan katsoa itsenäisyyspäivän linnajuhlat. Silloin näemme kansanvallan alennustilan, kun poliitikkojen lisäksi punaista mattoa ja veronmaksajien rahoja kuluttavat erilaiset kulttuuripuolen apurahaelätit, viihdetaiteilijat, has been-urheilijat ja muut tabloidi-turhimot. Ja joka vuosi arvojohtajiltamme unohtuu, että tätä maata ja sen toivoa paremmasta tulevaisuudesta pitävät jaloillaan nimenomaan tuhannet suomalaiset tutkijat, tieteentekijät, yrittäjät ja omien alojensa rautaiset ammattilaiset. Heitä ei juhlissa sitten pahemmin nähdäkään, jos nyt ei sitten eturyhmänsä edunvalvojavirkansa puolesta.

Kaiken tämän lisäksi presidentti tietysti toimii kumileimasimena hallitukselle, käy pitämässä puheita erilaisissa tilaisuuksissa ja pari kertaa vuodessa piipahtaa Moskovassa vakuuttamassa Venäjän presidentille, että ei, Suomi ei aio tehdä puolustuspoliittisia ratkaisuja kysymättä ensin lupaa Kremlistä.

Näillä eväillä kisaa ei vahingossakaan voita kukaan yksityisen sektorin tulosvastuullisista töistä ponnistava työikäinen, sellainen ei pääse edes ehdolle. Voiton vie kerta toisensa jälkeen se ehdokas, joka on ylittänyt eläkeiän suurimmalla marginaalilla, ja jolla suomettumisen ajan traumat istuvat tiukimmassa. Minusta tämä on häviävä resepti, kun Suomi kaipaisi kipeästi maamme tulevaisuuteen luotsaavan arvojohtajan ja suoraselkäisen ulkopoliittisen keulakuvan.

Kaiken tämän johdosta lienee perusteltua todeta, että presidentti-instituutio voidaan siirtää historiaan ja jakaa presidentille kuuluneet valtaoikeudet ministereille sekä eduskunnalle. Suomi ei tarvitse hitaasti kuolevaa seremoniallista presidentti-instituutiota enää mihinkään, ja siksi se tulisikin lakkauttaa välittömästi.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3840081-kyllonen-nyt-vasemmistoliittolaisten-ykkosehdokas?
https://www.youtube.com/watch?v=1MtkZjKmONk


3F - Blackface

Kuten kaikki jenkkifeministien keksimä hömppä, myös blackface-loukkaantuminen on tehnyt pari vuotta tuloaan Suomeen toimien jälleen yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka moderni feminismi on juhlapuheista huolimatta umpirasistinen aate. Siinä valkoihoisuudesta yritetään tehdä halveksuttavaa luomalla apartheidin tyylisesti omat säännöt eri etnisyyksille.

Viimeisin esimerkki tästä sairaalloisesta uhripääoman kaipuusta saatiin joulun alla, kun somessa päivystävät feministit pöyristyivät Stockmannin Tiernapoika-mainoksesta. Eivät sen takia, että siinä murhataan poikia sukupuolensa takia, vaan siksi, että, hui kauhia, tätä ei heikkohermoiset kestäkään, yhdellä tiernapojalla oli naamassa tummaa maalia! Miettikääpä, jos meillä olisi perinteenä fiktiivinen joulunäytelmä, jossa kuningas määräisi kaikki alle kolmevuotiaat tyttölapset murhattaviksi, niin kiinnostaisiko feministejä näyttelijöiden naamat? No ei todellakaan, mutta nyt Murjaanien kuningasta esittävän näyttelijän naamassa oleva tumma maali on karmiva ongelma, historiallisista syistä kuulemma.

Blackface-termin historia kuitenkin alkaa jo 1830-luvulla syntyneestä minstrel show-näyttämötaiteesta, jossa valkoihoisen näyttelijän kasvot maalattiin mustaksi. Tyypillisesti näyttelijä esitti afroamerikkalaisen karikatyyriä pilkaten heidän ulkonäköään ja kulttuuriaan luoden samalla mielikuvaa mustaihoisista ihmisistä laiskoina, tyhminä ja varastelevina villeinä. Tällaista voidaan sinällään pitää perustellusti etnisyyteen tai ihonväriin perustuvana syrjintänä eli rasismina.

On tärkeää huomata, että blackfacen mahdollinen rasistisuus on siis termin alusta asti kytkeytynyt selkeästi tietynlaiseen käytökseen ja feministienkin ahkerasti korostamaan asiayhteyteen eli kontekstiin, ei suinkaan vain tietyn väriseen maaliin tietyn värisessä naamassa. Blackface, tai sen sukulaistermit yellowface, brownface, redface ja niin edespäin, eivät siis automaattisesti tarkoita rasistisuutta, toisin kuin sisälukutaidottomat feministit väittävät.

Tiernapoika-valituksen saattaisikin ymmärtää, jos se loisi Murjaanien kuninkaasta halventavaa stereotyyppiä esimerkiksi vähä-älyisenä villi-ihmisenä, mutta kun ei luo. Tiernapoika-näytelmän koskaan nähneet tietävät, että Murjaanien kuningas on se näytelmän hyvis ja valkoinen Herodes taas pahis. Murjaanien kuningas, tuo itämaan viisas tietäjä, nimenomaan vastustaa oman henkensä uhalla Herodesta kutsumalla häntä oikeutetusti styrängiksi, eli tyranniksi. Herodes uhkaa tätä Tiernapoika-näytelmän sankaria kuolemalla, jolloin hän joutuu polvistumaan Herodeksen edessä säilyttääkseen henkensä.

Tumma maali Murjaanien kuningasta esittävän ihmisen naamassa toimii siis vain keinona tunnistaa näyttelijän rooli, eikä siihen liity rasistista alavirettä. Suomen ja suomalaisten tapauksessa taustalta ei myöskään löydy mitään kolonialismiin, rotuerotteluun, orjuuteen tai muihin vastaaviin ilmiöihin viittaavaa kytköstä, joilla jenkkifeministejä kritiikittä apinoivat suomalaisfeministit yrittävät blackface-hysteriansa perustella. Se, että uuden aallon feministit eivät tunne sen enempää kritisoimansa asian sisältöä, tai näe näytelmän roolihahmojen ihonväriä pidemmälle, kertoo kaiken olennaisen feministisen filosofian kelvollisuudesta osana yhteiskunnallista keskustelua.

Vuosi sitten otsikoihin nousi myös Pomo piilossa-reality-sarjan jakso, jossa Powerpark-huvipuiston toimitusjohtaja Mikko Kiviluoma maskeerattiin työyhteisöönsä soluttautumista varten romanimies Allaniksi. Asia ei oikeastaan herättänyt suurta kiinnostusta muualla kuin neuroottisesti loukkaantumiseen tekosyitä etsivässä Twitter-feministien kuplassa. Sattumoisin siinä pienenpienessä kuplassa elää myös kasvava osa suomalaisista journalisteista, eritoten Hesarin NYT-liitteen toimituksen henkilökuntaa. Ei ollutkaan yllättävää, että NYT nosti asian otsikoihin antaen ymmärtää, että kyseinen TV-jakso olisi herättänyt isonkin kohun rasistisuudellaan.

Ikävästi hyvän kohun alku kuivui kasaan, kun Kiviluoma ilmoitti lainanneensa vaatteensa romaniystäviltään, jotka eivät kuulemma pitäneet kokeilua mitenkään rasistisena. Omassa kuplassaan raivoaan kypsyttävistä feministeistä poiketen Kiviluoma täysjärkisine ystävineen ymmärsi, että tällaista kokeilua voisi pitää rasistisena korkeintaan sitten, jos hän käyttäisi roolinsa halventaakseen romanivähemmistöä.

Journalistisen etiikan tuolla puolen toimiville feministitoimittajille tyypilliseen tapaan feministisistä teemoista kertovissa artikkeleissa kuullaan “asiantuntijoita” täysin yksipuolisesti. Edes sellaisissa epätieteellisissä tai kiistanalaisissa aiheissa, joissa muun muassa maalataan yleistävää kuvaa Suomesta muukalais- ja naisvihaajien yhteiskuntana, näkemystä asiaan ei kysytä kuin toimittajan omasta viiteryhmästään valitsemilta feministeiltä.

Onneksi miesten kanssa makaavista sukupuolenpetturinaisista hourinut, ja humanistisen akatemian rappiotilalle kasvot antanut, raivofeministi Tiina Rosenberg ei ole viime vuosina enää vienyt tilaa mediasta, mutta uusia tuttavuuksia on seurannut perästä. Yksi mediakentän suosikkifeministeistä on Ruskeat tytöt-blogin pitäjä Koko Hubara, jonka rotufantasiat ja patologinen viha valkoisia ihmisiä kohtaan on sulattanut aivan erityisen paikan rotuhäpeää potevissa nuorissa media-alan työntekijöissä. Pomo piilossa-artikkeliin, kuten myös Ylen Tiernapoika-artikkeliin, taas lainattiin feministisen Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja sekä Feministisen puolueen perustajajäsen Maryan Abdulkarimia. Ylen juttuun haastateltiin myös feministisen Bluestocking-blogin pitäjä Minja Koskelaa, jonka asiaosaaminen ja asema auktoriteettina jää lukijalle täydeksi mysteeriksi. Eikä sovi unohtaa kestosuosikkeja, feministisen ajatushautomo Hatun Rosa Meriläistä ja Saara Särmää, jotka taistelevat patriarkaatin sortorakenteita vastaan mm. huutamalla vittua sekä tuhertelemalla pillunkuvia aina käsitöistä väitöskirjoihin asti.

Minusta tämä kaikki alleviivaa feministisellä kentällä vallitsevaa akateemisen asiantuntijuuden tasoa varsin mainiosti. Ei argumenttien testaamista avoimessa debatissa, omaan kuplaan sulkeutuminen somen blokki-nappien avulla sekä tietysti kaiken kritiikin mitätöinti identiteettipolitiikalla, jossa kriitikon valkoisuus, mieheys, heterous tai ei-feministisyys nähdään argumentaatiovirheistä pahimpina. Tämä kaikki näkyy niin feministisen järjestökentän kuin toimittajienkin tekemisessä, jonka ympärillä kaksinaismoraalin ja kognitiivinen dissonanssin ummehtunut haju leijuu sakeana.

Muistatteko esimerkiksi, kun Perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo pari vuotta sitten lohkaisi kuolemattomat sanat “näin nämä asiat koetaan”? Intelligentsia villiintyi päiväkausiksi ja ihan syystäkin. Tuo sanonta itse asiassa elää edelleen sosiaalisessa mediassa alleviivaamassa sitä, kuinka huono musta tuntuu-argumentti voi olla, koska niin huono se todella on.

Mutta kuten arvata saattaa, samat säännöt eivät koske meitä kaikkia. Esimerkiksi Ylen Tiernapoika-artikkelissa asiantuntijafeministi Minja Koskela kertoo, että blackface on rasistinen käytäntö vaikkei sitä sellaiseksi koettaisi. Toisaalta NYT:n jutussa Helsingin yliopiston sosiologian professori Lena Näre kertoo, että blackface on rasistinen, jos joku sen sellaiseksi kokee. Ja Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen tietysti komppaa. “Musta tuntuu” ja “näin nämä asiat koetaan” ovatkin yhtäkkiä muuttuneet vakavasti otettaviksi argumenteiksi.

Noiden lausuntojen mukaan kokemus rasistisuudesta siis on todiste rasismista siinä, missä kokemus rasistisuuden puutteesta on MYÖS todiste rasismista? Missä vakavasti otettavassa yhteiskunnallisessa keskustelussa tällainen epäloogisuus hyväksyttäisiin kritiikittä niin “journalistien” kuin väitettyjen alan “asiantuntijoidenkin” keskuudessa? Feministinen filosofia näyttääkin olevan vain työkalu vahvistaa omia ennakkoluuloja, ei suinkaan keino etsiä johdonmukaisesti totuutta monimutkaisesta maailmasta.

Samalla feministisellä “näin nämä asiat koetaan”-logiikalla meidän täytyisi pitää absoluuttisena totuutena joidenkin suomalaisten kokemusta pakolaisten luomasta sisäisestä turvallisuusuhasta, eikö vain? Mitä tehdään, jos minä koen olevani etnisen vähemmistön edustaja? Suostuvatko valkoiset sosiologit ja feministit silloin pitämään turpansa kiinni, kun minä kerron, miten tämän yhteiskunnan tulee pyöriä? Ei tietenkään, eikä pidäkään. Minun oikeuteni eivät lopu siihen, mistä sinun tunteesi alkavat ja taas toisinpäin.

Näennäisfilosofiallaan feministit myös maalaavat toisinaan itsensä nolosti nurkkaan. Esimerkiksi Vihreiden nuorten puheenjohtaja, äärifeministinä profiloitunut Iiris Suomela, leimasi Facebook-sivullaan blackfacen rasistiseksi, mutta unohti, että oli aikaisemmin postannut blackface-kuvan instagramiinsa. Tällä kertaa ei onneksi tarvittu tukikonsertteja, mielenosoituksia ja A-studion teemailtoja, mutta kuvan poistaminen kertoo karua tarinaa feministisen aivopesun voimasta. Miettikää, joku poistaa somestaan kuvan mustiksi makkaroiksi pukeutuneista tamperelaisopiskelijoista, ettei vain leimautuisi omissa piireissään kolonialistisen sortovallan ylläpitäjäksi!

Mitähän sanovat ne entisissä siirtomaissa asuvat mustat, joiden ihmisoikeuksia valkoinen suomalainen feministi käsittelee ryynimakkaran funktiona? Odotan innolla sitä päivää, kun joku sukupuolentutkija väittelee tohtoriksi ryynimakkaran rasistisesta luonteesta mm. orjuuden, kolonialismin ja rotuerottelun taustalla. Toki on mahdollista, että tämä akatemian oma kolmosdivarin jumbojoukkue on sellaisen jo tuottanut, en yhtään ihmettelisi.

Sitä minä olen feministejä tarkkaillessa monesti itseltäni kysynyt, että millainen trauma laukaisee ihmisessä noin sairaalloisen vihan itseä, omaa kansallisuutta ja eritoten omaa ihonväriä kohtaan? Eikö feministisen politiikan pitänyt vapautta ihmiset ihonvärin, sukupuolen ja muiden ominaisuuksien mukanaan tuomista stereotypioista? Ja jos kyllä, niin miksi juuri feministipiireissä opetetaan häpeämään näitä ominaisuuksia tavalla, joka on tuttu lähinnä ääriuskonnollisista kulteista ja lahkoista?

Suomella ei yksinkertaisesti ole kansana historiaa sen enempää orjuuden, rotuerottelun, kolonialismin tai muidenkaan sellaisten historian häpeäpaalujen kanssa, joiden takia mustaa maalia valkoisen ihmisen naamassa voisi automaattisesti väittää rasismiksi. Valkoihoisilla ihmisillä ei myöskään ole mitään kollektiivista historiallista vastuuta yhtään mistään, ei sen enempää kuin kaikki saksalaiset ovat natseja tai kaikki somalit raiskaajia. Kenenkään ei tarvitse tässä asiassa pyydellä toisten puolesta anteeksi vaikka feministinen propaganda yrittääkin saada väärän väriset ihmiset tuntemaan perisynnin tuskaa. Se kannattaisi pitää siellä Stockmannin markkinoinnissakin mielessä. Kuka helvetti viitsii investoida yritykseen, jossa painetaan paniikkinappia parin anonyymin nettiräyhääjän takia?

Uuden aallon feminismi on lähinnä Josef Mengelen jalanjäljissä marssiva rotuteorioiden ja rodunjalostusopin moderni ilmentymä, jossa yksilön kyvyt, sanat ja teot arvioidaan puhtaasti ihonvärin tai etnisen perimän mukaan. Tämän voi helposti todeta blackfacesta karjuvien Schutzstaffel-feministien jutuista, joissa valkoihoisiin ihmisiin yritetään lyödä rasistin leimaa ja viedä puheoikeus yhteiskunnallisessa keskustelussa ihonvärinsä takia. Tällainen ihmisten vaientaminen syntyperäisten ominaisuuksiensa perusteella on leimallista nimenomaan uuden aallon feministeille, ja se on juuri sitä rasismia, jota meidän kaikkien tulisi vastustaa.

https://www.facebook.com/stockmannhki/posts/1201498159993852
https://yle.fi/uutiset/3-9981348
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minstrel_show
https://nmaahc.si.edu/blog-post/blackface-birth-american-stereotype
http://www.lily.fi/blogit/bluestocking/ylelle-ja-ohjelmapaallikko-pentti-valiahdetille
http://www.lily.fi/blogit/bluestocking/blackfacesta-ja-tiernapojista
http://www.lily.fi/blogit/bluestocking/nettifeministin-vastine-koomikko-iikka-kivelle
http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/pojat.htm
https://www.hs.fi/nyt/art-2000002925124.html
https://twitter.com/minjakoskela
http://www.lily.fi/blogit/bluestocking
https://www.facebook.com/ruskeattytot/posts/1116931205051693
https://www.ruskeattytot.fi/sielu/valkoisiavalheita
https://www.ruskeattytot.fi/rakenteet/valtaontietoa
https://www.ruskeattytot.fi/sielu/maovenavaan
http://tampub.uta.fi/handle/10024/95961
http://www.hautomohattu.fi/vitun-asiat/
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002818437.html
http://liberalismi.net/wiki/Tiina_Rosenberg
https://www.aftonbladet.se/nyheter/article10666944.ab
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000970489.html
https://www.hs.fi/nyt/art-2000005505954.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005504630.html
https://www.facebook.com/iirisssuomela/posts/748595602007458
https://archive.is/ONyOm


Hallitus vie köyhiltä leivänkin suusta?

Ennen joulua mediassa saattoi törmätä uutisiin siitä, kuinka pohjattoman sydämetön hallitus vie joulun alla köyhiltä leivän suusta leikkaamalla ruoka-apujärjestöjen tukia. Ei ollut vaikeaa arvata, että asia herätti tunteita keltaisen lehdistön lukijoissa, mutta huomiota herättävää oli se, millaisella innolla oppositiossa vaikuttavat pyrkyrit tätä valeuutiskampanjaa masinoivat.

Todellisuudessa kyse on vuosittaisesta lisämäärärahasta, n 40. miljoonan euron niin sanotusta joululahjarahasta. Se on käytännössä kulloisenkin hallituksen omille eturyhmilleen antama lahjus, jonka myötä saa näkyvyyttä järjestökentällä seuraavia vaaleja silmällä pitäen. Perinteisesti opposition esitykset joululahjarahan käyttökohteiksi on torpattu, mikä antaa oppositiolle mahdollisuuden uhriutua köyhien ja muiden jalojen vaalivankkureiden vetäjiensä kustannuksella. Kyseessä siis on alusta loppuun asti poliittinen teatteri, jota kaikki osapuolet yrittävät valjastaa oman kannatuksen kasvattamiseen.

Vuonna 2016 tästä korruptiopotista jaettiin peräti 765 000 euroa Samaria rf-nimiselle yhdistykselle, jonka ydintoimintaan kuuluu kiinteistösijoitus, päihdehoito, konservatiivikristillisen propagandan levittäminen sekä muu vastaava toiminta, johon eittämättä saadaan muutenkin niin kirkolta, valtiolta kuin kunniltakin mittavia tukia. Vastoin myyviä otsikoita, tuolla kertaluonteisella avustuksella ei koskaan ollut tarkoituskaan ostaa ruokaa, vaan jakeluautoja, kylmiöitä ja muuta elintarvikejakeluun tarvittavaa kalustoa.

Innokkaimmin asiasta irtopisteitä keräilivät perussuomalaisten Mika Niikko sekä Kristillisdemokraattien Antero laukkanen ja Toimi Kankaanniemi, jotka olivat vuonna 2016 näitä korruptiorahoja masinoimassa. Sama sakki on tunnetusti myös laitakonservatiivisia kristittyjä, kuten myös lahjuksia saaneet eturyhmänsä. Näiden jumalan karitsojen rehellisyys asettuu puntariin, kun tiedämme, että jo lokakuussa Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 790 000 euron tuen juurikin näille etujärjestöille. Väite, jonka mukaan ensi vuodelta olisi viety rahoitusta, ei siis yksinkertaisesti pidä paikkaansa, vaan laupiaat samarialaiset olivat tinkaamassa omille eturyhmilleen lisää miljoonia jo edellistenkin avustustensa päälle.

Toisekseen, esimerkiksi Antero Laukkanen on Samarian jäsenjärjestön, Hyvä Arki Ry:n hallituksessa, jolle kanavoitiin 47 000 euroa Samarian saamaa korruptiorahaa. Kyselin Laukkaselta Facebookissa, että näkeekö hän mitään ongelmaa rakentaessaan veronmaksajien rahoilla tukihimmeliä järjestölle, jossa itse toimii luottamustehtävässä? Vastauksensa kysymykseen oli lähinnä naiivia viisastelua siitä, kuinka luottamustehtävä tukea saavissa järjestöissä ei ole ongelma, koska juuri Samarian saama rahallinen tuki olisi “oikein ja kohtuullista”. Puhuisin moraalikadosta, mutta tässä tapauksessa en ole varma, onko sitä moraalia koskaan ollutkaan.

Mika Niikko taas on perustanut 52 000 euroa korruptiorahaa saaneen Samarian jäsenyhdistyksen, Takaisin Elämään ry:n, jossa Niikon poika toimi apulaistoiminnanohjaajana tuen myöntämisen aikaan. Saman yhdistyksen toiminnanohjaajana työskenteli tuolloin Nina Havia, joka oli myöhemmin löydetty kiittelemään saamastaan rahallisesta tuesta Perussuomalaisia heidän äänenkannattajansa Suomen Uutisten haastattelussa.

Vuosi sitten, kun näitä tukia myönnettiin, Vihreiden kansanedustaja ja köyhyystutkija Maria Ohisalo kirjoitti tämän samaisen aiheen kattavasti auki blogissaan. Esimerkiksi Nina Havia on myös ollut perustamassa Ruoka-apuyhdistysten liitto ry:tä, joka sattumoisin rekisteröitiin vain kahta päivää ennen STM:n tuen hakemisen takarajaa. Ruoka-apuyhdistysten liiton nettisivuista ei ole vaikeaa nähdä järjestön todellista luonnetta: Se on olemassa, jotta sen kautta voitaisiin ohjata julkiselta sektorilta saatavaa rahaa sen jäsenjärjestöille. Tällaisia pumppuja kolmannella sektorilla on vähintään satoja, todennäköisesti tuhansia.

Jeesus on ilmeisesti antanut Samarian julkaiseman lehden toimitukselle ennalta näkemisen lahjan, koska se tiesi kertoa tuen saamisesta viikkoa ennen STM:n aiheesta antamaa tiedotetta. Olipa Niikko ehtinyt jo ehtinyt paukuttelemaan henkseleitä myönnetystä tuesta saman julkaisun vieläkin aikaisemmassa numerossa. Näin siitä huolimatta, että ennen tuen myöntämistä Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi kilpailevan ruoka-apuhankkeen merkittävästi paremmaksi avustuskohteeksi. Silti rahat annettiin Samarialle. Kun kaiken käytettävissä olevan tiedon vetää yhteen, niin Niikon, Laukkasen ja muiden laupeiden samarialaisten tekemästä vaikutustyöstä ei ikävä kyllä jää kovinkaan pyyteetön kuva.

Sen verran toki ruoskaisen myös Ohisalon suuntaan, että ehdotuksensa tuon rahan käyttämisestä parinkymmenen sosiaalityöntekijän palkkaamiseen on aivan luokattoman huono. Kyseessä on edelleen projektiluonteinen raha, ei jatkuva budjettirahoitus, jollaista pysyvät julkisen sektorin työsuhteet vaativat. Toisekseen, kenenkään ongelmien juurisyy ei ole se, että meillä on liian vähän julkista sektoria tai sosiaalityöntekijöitä. Uskallan väittää, että isoimmat sosiaalisia ongelmia aiheuttavat syyt löytyvät työttömyydestä. Siksipä sosiaalialaa auttaisikin valtavasti sellaiset työllisyysastetta nostavat toimet, kuten TES:n yleissitovuuden purkaminen, perustulo ja veroasteen, erityisesti tuloveron, alentaminen. Toivoisinkin Suomen tunnetuimman köyhyystutkijan ajavan omassa puolueessaan aktiivisesti tuon suuntaista politiikkaa sen sijaan, että Vihreissä haihatellaan kasvavien tulonsiirtojen ja kasvavan julkisen sektorin perään.

Tiedän, että monella tätä katsovalla perussuomalaisella menee intuitiivisesti alkkarit vakoseen, kohdistuuhan kritiikki oman puolueen politrukkeihin. Minun politiikkaani ei kuitenkaan kahlitse puoluerajat, vaan oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden rajat. Eivät nämä konservatiivipoliitikkojen omille eturyhmilleen ohjaamat miljoonat ole sen kummoisempi juttu, kuin vaikkapa Tunna Milonoffin ja Riku Rantalan pystyyn polkaiseman Phoenix Ry:n Startup Refugees-projektille hamutut rahat. Edelliseltä tilikaudelta Startup Refugees näyttää tilinpäätöksessään saavuttaneen 135 000 euron tukirahabudjetilla vaivaiset 1 570 euroa myyntituloja. Silti ensi vuotta varten hakusassa on 180 000 lisäeuroa projektille, joka ei tuota kuin lisätaakkaa veronmaksajien harteille. Kun ilmaista rahaa on tarjolla, niin ottajia on takuuvarmasti ja käyttökohde tietysti aina se maailman paras juttu.

Tämä ruoka-apujärjestöjen rahoituksesta noussut kohu myös osoittaa, kuinka surkeaa hallituksen imago- ja PR-työ oikeasti on. Tällaisissa keisseissä on helppoa nähdä etukäteen, mistä kohtaa niitä irtopisteitä aiotaan lypsää, koska oppositiohan voi tehdä millaisia menonlisäysehdotuksia tahansa ja sitten uhriutua, kun hallitus ei lunnaita maksamalla vapauttanutkaan opposition vaalivankkureidensa eteen valjastamia köyhiä.

Kolmas sektori on isoimpia suomalaisen veronmaksajan lompakossa kiinni olevia iilimatoja, eikä avustusjärjestöt näennäisesti jalosta tehtävästään huolimatta tee asiassa poikkeusta. Kun niiden hierarkiaa rupeaa perkaamaan, löytyy yhtäkkiä satoja pieniä yhdistyksiä, järjestöjä, kattojärjestöjä ja muita iltapäiväkerhoja hallituksineen, toiminnanohjaajineen, projektikoordinaattoreineen, viestintävastaavineen ja muine työntekijöineen. Osa heistä varmasti tekee pyyteetöntä työtä, mutta kyllä Tereminaattorin sensorit haistavat jonkin olevan pielessä, kun kolmannelle sektorille menevät avustussummat ovat paljolti tuollaisia yhden tai kahden järjestötyöntekijän vuotuisten palkkakulujen suuruisia könttejä.

Käytännössä kaikki julkisen sektorin jakamat tuet toimivat samalla periaatteella: Ensin kokeillaan hyvässä uskossa vähän verosubventiota tänne ja tulonsiirtoja tuonne. Muutamassa vuodessa tuo raha betonoituu olennaiseksi osaksi tuensaajan kulurakennetta, minkä jälkeen tuen leikkaamisesta tulee ääniä epätoivoisesti kalasteleville poliitikoille mahdottomuus, koska köyhiltä, vähäosaisilta, sairailta, lapsilta, eläkeläisiltä, naisilta, työttömiltä, työssäkäyviltä ja milloin miltäkin uhridemografilta leikkaaminen on poliittinen itsemurha. Siis huolimatta siitä, pystyykö kukaan todistamaan, että kyseinen tukimuoto auttaa ketään tai tuottaa mitään hyödyllistä.

Ja vaikka mieli tekisi, niin en aio nyt pureutua maataloustukiin, yritystukiin, romutuspalkkioihin, Veikkauksen poliittisin perustein jaettuihin miljooniin ja muuhun maan tavaksi muodostuneeseen suhmurointiin. Kunhan tiedätte, että näitä korruptiorahoja jaetaan vuositasolla miljardeja, ja niistä elää todennäköisesti tuhansia julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin edunsaajia, jotka antavat tukia jakaneille poliitikoille palkkioksi ääniä, näkyvyyttä ja mahdollisuuden suojatyöpaikkaan, jos seuraavissa vaaleissa ei luotto riitäkään kansanedustajan paikkaan. On sanomattakin selvää, että tämäkin veronmaksajille kalliiksi käyvä korruption muoto on lopetettava välittömästi.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_146+2017+3.3.aspx
https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-leikkasi-ruoka-avun-tuen-nolliin-sata-ruoka-apupistetta-jaa-kokonaan-vaille-tukea/
http://www.samaria.fi/akatemia/
http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sosiaali-ja-terveysministerio-jakoi-valtionavustuksia-ruoka-apuun-ja-paihderiippuvaisten-tukemiseen
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712212200620717_pi.shtml
http://www.hyva-arki.fi/yhteystiedot
https://www.facebook.com/samariarf/posts/1189711301099663
https://www.facebook.com/simon.elo.77/posts/10155859363942822?comment_id=10155859466657822
https://www.suomenuutiset.fi/eduskunta-antaa-ainutkertaista-tukea-kaikkein-koyhimmille-perussuomalaiset/
http://mariaohisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224333-eriskummallinen-karkkiraha?ref=poiminnat
http://www.ruoka-apuliitto.fi/
http://ruoka-apuliitto.fi/1_3_yhteystiedot.html
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002925610.html
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712212200620717_pi.shtml
https://www.facebook.com/groups/857603197617575/1773500149361204/
https://www.suomenuutiset.fi/startup-refugees-miehet-taas-kerjuulla-pyytavat-yhdistykselleen-180-404-e-avustusta/


On vuoden paras aika erota kirkosta

Mikä tahansa hetki on paras aika erota järjestäytyneestä uskonnollisesta liikkeestä, mutta eroamalla ennen vuodenvaihdetta saat bonuksen, eli vältyt ensi vuoden kirkollisverolta. Tämä tarjous on voimassa aina kunkin vuoden viimeiseen päivään asti. Jo 2000 euron kuukausituloilla maksat kirkolle karkeasti arvioiden 200-400 euroa vuodessa. Merkittävän rahasumman säästäminen on tietysti se ilmiselvin syy, mutta mitä muuta hyötyä kirkosta eroamisessa sitten on?

Asiaa voidaan lähestyä analogian kautta: Kuvittele Suomi, jonka julkisrahoitteisissa kouluissa opetettaisiin saatananpalvontaa oppiaineena. Vanhempiensa Saatanan seurakuntaan liittämät alakoululaiset olisivat velvoitettuja käymään kuusi tuntia viikossa läpi saatananpalvonnan oppirakennelmaa ja historiaa. Perjantaiaamuisin piltit vietäisiin koulun liikuntasaliin aamunavaukseen kuulemaan paikallisesta seurakunnasta tulleen noidan tai nekromancerin ilosanomaa Saatanan ylivertaisuudesta. Yläkouluissa ja lukioissa keskusradiosta kuuluisi Luciferin ylipapin tai maguksen tulkintoja Mustaan Raamattuun kätketyistä viisauksista.

Juhlapäivisin lapset vietäisiin mustaan temppeliin tai uhrilehtoon kuuntelemaan myyttejä Valontuojasta, ylistämään Saatanaa sekä laulamaan ylistyslauluja herrallemme Perkeleelle. Opetushallituksen avulla peruskouluihin lanseerattaisiin ”Sielunvihollisvisa”, jonka myötä äidinkielentunneilla kirjoitettaisiin runoja Perkeleestä, kuvaamataidossa piirrettäisiin kuvia demonien riivaamista sieluista ikuisessa kadotuksessa ja liikuntatunneilla harjoiteltaisiin vuohiaskellusta black metallin tahtiin. Ensimmäisistä kesätöistään lähtien lapset ja nuoret olisivat velvollisia tilittämään Saatanan seurakunnalle veroja, joilla maksettaisiin ammatti-saatananpalvojille leveä elämä.

Voit vapaasti vaihtaa ajatusleikissäsi saatananpalvonnan tilalle minkä tahansa aatteen tai uskonnon. Kokeilkaa kuvitella Suomea, jossa lapset alistettaisiin samanlaiselle aivopesulle kommunismin, islamin, kokoomuslaisuuden, kapitalismin tai vaikka rokotusvastaisuuden suhteen.

Kirkkolaitoksella on myös lakiin kirjattuja erityisoikeuksia, joita sillä ei tulisi olla. Esimerkiksi vastasyntynyt lapsi voidaan liittää kirkon juridiseksi jäseneksi vanhempien päätöksellä, jonka seurauksena lapsi on lain mukaan velvoitettu maksamaan kirkolle veroja ja osallistumaan peruskoulussa aatteelliseen opetukseen. Edes lasten vanhemmilla ei ole oikeutta lastensa omaisuuteen, mutta kirkkolaitoksella on.

Kirkkolaitos vastustaa uskonnonvapauden toteutumista mm. tunkeutumalla julkisiin oppilaitoksiin ja julkishallinnon toimintaan. Esimerkiksi Ylen taannoin tekemässä kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä osallistumasta uskonnon harjoittamiseen ei kunnioiteta isossa osassa maamme kouluja. Aito uskonnonvapaus tarkoittaisi sitä, että kirkkolaitoksen yhteiskunnallisten erioikeuksien pitkä jatkumo lopetettaisiin epäoikeudenmukaisena.

Järjestäytyneet uskonnot ovat myös yhteiskuntamme laajuisia kiusaamiskoneistoja. Autoritääriset, ylhäältä johdetut uskonnolliset yhteisöt ovat vuosituhansia ylläpitäneet sosiokulttuurista pelon ilmapiiriä, joka on luotu puhumalla kadotuksesta ja Jumalan vihasta sekä sallimalla sosiaalinen eristäminen ja kiusaaminen psykologisina painostuskeinoina.

Jos vaikkapa jossain ministeriössä johtajat yksikantaan ilmoittaisivat, että meillehän ei sitten naisia tänne oteta töihin eikä varsinkaan johtajiksi, niin raastuvassa oltaisiin alta aikayksikön. Yksikään uskonnollinen johtaja ei varmasti kehtaisi julkisesti puoltaa sukupuolisyrjintää saati muuta koulu- tai työpaikkakiusaajien toimintaa. Paitsi tietysti silloin, kun puhutaan seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisista oikeuksista, naispappeudesta, muista uskontokunnista tai taistellaan muuten vain oman perusteettoman yhteiskunnallisen erityisaseman puolesta. Silloin valehtelu, mustamaalaaminen, kiusaaminen ja sosiaalinen eristäminen muuttuvat näille laupeuden lähettiläille hyväksyttäviksi keinoiksi pitää kiinni omista erioikeuksista.

Kaikista naurettavin on väite, jonka mukaan Suomessa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Valtiossa, jossa uskonmenot ovat näkyvä osa julkishallinnon toimintaa, jossa valtio on uskontokunnille verorahaa keräävä välikäsi, ja jossa yhdelle uskontokunnalle on annettu erioikeuksia laatimalla sille aivan omat lait, ei kirkkoa ja valtiota ole erotettu. Tässä valossa Suomi muistuttaa enemmän teokratiaa kuin sekulaaria demokratiaa.

Tietyille uskontokunnille ojennetut erioikeudet niin julkisrahoitteisissa kouluissa kuin muuallakin yhteiskunnassa ovat yksinkertaisesti väärin ja niistä tulisikin luopua välittömästi. Tämä ei ikävä kyllä tapahdu ennen kuin eri uskontokuntien jäsenmäärä tippuu merkittävästi, ja juuri siksi kirkosta eroaminen on helpoin, merkittävin ja hyödyllisin tapa vaikuttaa asiaan.

Kun meitä suomalaisia on lapsuudesta asti aivopesty kirkon jäsenyyden autuaaksi tekevään voimaan, niin monen on varmasti vaikeaa päästää ajatuksesta irti. Omaa erohakemustani vuonna 2005 lähettäessäni temppu tuntui isolta hypyltä tyhjän päälle, mutta aika todisti huoleni täysin turhiksi.
Kirkosta tai muusta organisoidusta uskonnosta eroaminen ei tarkoita…
…uskostasi, hengellisyydestäsi tai jumalasuhteestasi luopumista, niitä varten kun ei tarvita pappeja tai sinulta rahaa kusettavia pyramidiorganisaatioita.
...auttamisesta tai hyväntekeväisyydestä luopumista. Voit itse asiassa valita avustuskohteesi paremmin, koska kirkon n. miljardin euron vuosibudjetista vain n. 40 miljoonaa euroa meneen suoraan avustustyöhön, josta siitäkin suurin osa on uskonnollista käännytystyötä, kuten lähetys- ja diakoniatyötä.
…suomalaisuudestasi tai suomalaisesta kulttuurista luopumista. Suomalaisten tapojen muuttuessa kulttuurimme ei lakkaa olemasta, vaan se vain muuttuu, tässä tapauksessa vieläpä hyvään suuntaan.
…häistä, hautajaisista, joulusta, muista juhlapyhistä, kummeudesta, kummeista, tai mistään muustakaan suomalaisesta perinteestä luopumista. Uskonnoilla ei ole näihin mitään yksinoikeutta.

Kaikki elämän ilot ja surut on mahdollista kohdata ilman kullalla silatuissa saarantuoleissaan rahaa mankuvaa pappissäätyä. Tuen vetäminen näiltä vääriltä profeetoilta tarkoittaa myös sitä, että muut eivät enää ohjaile moraalisen kompassisi neulaa, vaan sinun pitää itse tietää mihin se osoittaa ja miksi.

Kirkosta eroaminen käy vaivattomasti ja nopeasti eroakirkosta.fi:n nettilomakkeen kautta. Edellä luetellut, yhteiskunnan maallistumisesta seuraavat, edut realisoituvat tulevaisuudessa riippuen täysin siitä, kuinka nopeasti suomalaiset vetävät tukensa kirkon erityisasemalta. Toivottavasti se tapahtuu mahdollisimman pian.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P6
http://www.virsivisa.fi/virsipuuhaa
http://yle.fi/uutiset/3-7252972
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054
http://evl.fi/documents/1327140/4629794/Seurakuntien+talous+2015+ja+2014/5faac764-ef3a-4429-e1d5-3d15bed20629
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake
http://eroakirkosta.fi/verolaskuri


Koulutusleikkauspopulismi ei auta oppilaita

Vasemmistopuolueet ovat epätoivoisesti yrittäneet nostaa kurssiaan toistelemalla oppositiossa papukaijamaisesti mantraa “epäinhimillisistä ja eriarvoistavista” koulutusleikkauksista koko hallituskauden ajan. Tosin pari vuotta sitten hallituksessa ollessaan nämä tuomiopäivän profeetat kertoivat tarinaa “kipeistä, mutta tarpeellisista valtiontalouden sopeutustoimista”, siunatessaan vieläkin isompia koulutusleikkauksia.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto markkinoi viestiään Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa maalailemalla uhkakuvia lasten luokkayhteiskunnasta. Aallon mukaan tulevaisuudessa duunarin lapsesta ei voi tulla lääkäriä ja peruskouluista valmistuu vuosittain tuhansia lapsia, jotka eivät osaa kuulemma lukea jatko-opintojen vaatimamalla tavalla. Nämä väitteet voisivat toki olla tottakin, mutta kunnon politrukin tavoin Aalto ei kuitenkaan perustele väittämiään mitenkään. Itselläni ainakin herää kysymys, että mikä estää suomalaista opiskelijaa hakemasta lääkikseen? Ja eikö peruskoulujemme arviointijärjestelmä ole rakennettu niin, ettei peruskoulusta pääse ulos ylittämättä jatko-opiskeluihin riittävää sivistyksen tasoa? Jos arvosteluasteikko vuotaa kuin seula, niin korjaantuuko ongelma rahalla vai nostamalla vaatimustasoa?

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne taas ruoski Maikkarin nettikolumnistina hallitusta perusopetuksen leikkaamisesta siinä, missä SDP:n puoluetoimistolta vaaditaan tuttuja menonlisäyksiä, kuten subjektiivista päivähoito-oikeutta. En malta olla muistuttamatta Rinnettä siitä, että vuoden 2014 lopulla kauttaan päättävä sateenkaarihallitus keksi siinä ihan loppumetreillä, että leikataan perusopetuksesta, jotta saadaan vuoden 2015 budjetti tasapainoon. Samalla tehtiin esitys, jonka mukaan lapsen oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon poistuu, jos toinen vanhemmista on kotona. Arvaatteko, kuka näiden ideoiden isä oli? Kukas muukaan kuin valtiovarainministerinä tuolloin toiminut SDP:n Antti “kahden vankkurit” Rinne.

Juuri julkaistuja vuoden 2015 PISA-tuloksia on myös käytetty ahkerasti osoittamaan hallituksen tekemien leikkausten loputonta pahuutta. Muistuttaisin kuitenkin, että nykyinen hallitus aloitti toimintansa vasta vuonna 2015, jolloin toteutettiin edellisen hallituksen budjettia. Silloin valtiovarainministerinä oli, kuten jo todettiin, Antti Rinne ja opetusministerin pestiä miehitti koko hallituskauden SDP:n edustajat.

Toisekseen, PISA-tulosten trendi esimerkiksi suomalaisten nuorten lukutaidossa on ollut laskeva koko 2000-luvun ajan huolimatta siitä, että koulutuksen määrärahoja on samalla aikavälillä myös merkittävästi kasvatettu. Tämä antaa ainakin syyn olettaa, että suomalaisnuorten laskevat PISA-tulokset tai oppimisen laatu eivät liity niinkään valtion budjettiin, vaan johonkin aivan muuhun. Ilman sen isompia lähdeviitteitä uskallan veikata sellaisia kulttuuriin liittyviä asioita kuin kotikasvatusta, julkista keskustelua, populaarikulttuuria ja oppimisen sekä koulutuksen arvostusta.

Koulutusleikkaukset ovat ymmärrettävästi herkullinen tilaisuus tukeutua tunteisiin vetoavaan härskiin propagandaan, mutta siinäpä onkin kaikki, mitä vasemmisto-oppositio koulutuspolitiikkaan on pystynyt tarjoamaan. Tämä neuroottinen koulutusleikkauksilla politikointi välikysymyksineen onkin vain epätoivoista poliittista teatteria, säälittävä yritys heilauttaa gallupeja itselle suotuisampaan asentoon suu vaahdossa räkyttämällä, substanssista viis. Ja silloin kun analyysi pohjautuu tunnepolitikointiin sekä kapea-alaiseen budjettikirjan lukujen tuijottamiseen, niin esitetyt ratkaisutkaan eivät silloin vastaa niihin todellisiin ongelmiin.

Olen jo monesti todennut, etten itsekään ole erityisen innoissani koulutusmäärärahoihin kohdistuvista leikkauksista, kun olisimme voineet tasapainottaa julkista taloutta myös karsimalla tarpeettomia tukihimmeleitä ja piristää kansantaloutta reformoimalla työmarkkinoita ennakkoluulottomasti. Mutta ei ole mitään syytä lähteä leikkimään, etteikö opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle koulutukseen osoitetuissa, lähes 6 miljardin euron, määrärahoissa olisi reilusti leikattavissa olevaa läskiä.

Muutenkin, tämä suomalaisille poliitikoille tyypillinen tapa pitää kulutetun rahan määrää tehokkuuden mittarina, on täysin älyvapaata ja tuhoisaa. Teknologisen ja kulttuurisen kehittymisen sekä pienenevien ikäluokkien tulisi mahdollistaa entistä paremmat oppimistulokset määrärahojen maltillisesta vähentymisestä huolimatta. Siksi leikkauksia ei voida automaattisesti pitää huonona asiana, ellei joku todella konkreettisesti todista lisärahoituksen olevan ainoa tapa ylläpitää koulutuksen tasoa.

Mahdollisuudet kehittää suomalaista koulutusjärjestelmää ovat tällä hetkellä paremmat kuin koskaan maailmanhistorian aikana, mutta milloin viimeksi olette kuulleet poliitikoilta mullistavan koulutuspoliittisen idean?

Voisimmeko esimerkiksi luopua siitä peruskoulussa vallitsevasta teollistumisen ajan sosialistisesta tuotantolaitosmentaliteetista, jossa kaikki oppilaat jauhetaan lihamyllyn läpi samaa vauhtia, vaikka tasoerot oppilaiden välillä vaihtelevat valtavasti? Voisimmeko luoda kouluihin ja kursseille tasoryhmämekanismin, joka antaa lahjakkaampien oppilaiden edetä nopeammin aina toiselle asteelle asti? Tällainen mekanismi vapauttaisi opettajien resursseja enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden ohjaamiseen ja tuhoaisi suomalaisessa koulujärjestelmässä syövän tavoin asuvan tasapäistämisperiaatteen, joka pakottaa lahjakkaimmatkin oppilaat turhautumaan täydet yhdeksän vuotta valtion päivähoitolassa.

Mutta oletetaanpa huvin vuoksi, että opposition esitysten mukaisesti koulujärjestelmämme olisi jo valmiiksi hiottu timantti, jonka toimintaedellytyksiin ei voisi enää vaikuttaa muulla kuin rahalla. Tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa julkisen sektorin budjetti olisi silti rajusti alijäämäinen talouden vahvasta kasvusta huolimatta.

Erityisesti vasemmistosta taantuman aikana kuuluneet puheet elvytyksen aiheuttaman velan maksamisesta nousukaudella ovat osoittautumassa tyhjiksi, kun vasemmistopuolueet huutavat hallitukselta kilpaa menonlisäyksiä siitä huolimatta, että velkaantuminen jatkuu edelleen. Esimerkiksi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kyseli jo viime kesäkuussa, että miksi hallitus vielä leikkaa talouden kasvaessa? Samoin Vihreät ja SDP vastustavat kategorisesti kaikkia leikkauksia esittämättä mitään konkreettista vaihtoehtoa velkaantumisen lopettamiseksi ja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Täsmentäisin vielä, että veronkorotukset eivät ole valtiontalouden tasapainottamista.

Haluan todeta kaikille koulutusleikkauksista huolissaan oleville nuorille ja heidän vanhemmilleen, että mikään yhteiskunnan osa-alue ei voi olla leikkauksilta turvassa nykyisessä taloustilanteessa vaikka se osuisi juuri sinuun ja tuntuisi kuinka epäoikeudenmukaiselta tahansa. Jos Suomen julkisen sektorin menoja ei välittömästi aleta sopeuttamaan merkittävästi, niin viimeistään seuraavan talousnotkahduksen aiheuttamien leikkaus- ja verotuskarkeloiden alkaessa me kaikki tulemme rukoilemaan, että 2010-luvulla olisi oltu budjettitietoisempia ja leikattu enemmän. Tähän tulevaisuudessa häämöttävään todellisuuteen voitte kurkistaa vaikka tutustumalla Kreikassa vallitsevaan tilanteeseen.

En minäkään haluaisi leikata. Vasemmistoagitaattorit huutavat kilpaa, kuinka me markkinaliberaalit vain haluamme kurjistaa köyhiä ja vähäosaisia, mutta fakta on se, ettei meillä yksinkertaisesti ole varaa ostaa kaikille kaikkea kivaa. Olisi helvetin paljon helpompi seisoa siinä porukassa, joka silmääkään räpäyttämättä lupaa kaikille loputtomasti kultaa ja mirhamia, mutta en voisi silloin katsoa itseäni peilistä, niin älyllisesti epärehellisestä talouspoliittisesta kannasta siinä on kyse.

Yhteenkään kaikille jatkuvasti lisää rahaa ja palveluita lupaavaan poliitikkoon ei yksinkertaisesti voi luottaa, sitä faktaa ei kannata unohtaa vaikka poliitikkojen puheet juuri sinulle luvatuista tulonsiirroista varmasti nostavatkin onnenkyyneleet silmiin. Itse asiassa nyrkkisääntönä toimii se, että mitä lämpimämmän tunteen poliitikko antaa, sitä ärhäkkäämmin hänen puheitaan ja eritoten lupauksiaan kannattaa kyseenalaistaa. Ainoat aidosti nuorempien sukupolvien jaksamisesta huolissaan olevat poliitikot vaativat tarvittavia leikkauksia ja julkisen talouden kestävyyden mustasukkaista vahtimista niin taantumassa kuin nousukaudellakin, se kannattaa pitää mielessä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005129117.html
https://www.vihreat.fi/artikkeli/2017/12/touko-aallon-puhe-puoluevaltuuskunnan-kokouksessa-2122017
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005473861.html
https://yle.fi/uutiset/3-7685892
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-n-rinne-mtv-n-nettivieraana-hallitus-tekee-menneisyyden-koulutuspolitiikkaa/6680612#gs.oA475rA
https://www.facebook.com/anttirinnepj/photos/a.1459822857584337.1073741847.1441362419430381/2052764598290157/?type=3&theater
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_opetusministeri
http://www.keepeek.com/Digital-Asset-Management/oecd/education/pisa-2015-results-volume-i_9789264266490-en#.WiVlMVVl-po#page162
http://www.keepeek.com/Digital-Asset-Management/oecd/education/pisa-2015-results-volume-i_9789264266490-en#.WiVlMVVl-po#page103
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2017&lang=fi&maindoc=/2017/aky/aky.xml&opennode=0:1:5:
https://twitter.com/Demarit/status/828195329325592576
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3741940-talous-kasvaa-miksi-hallituksen-leikkaukset-pysyvat-kysyy-li-andersson


Talouskuripuolue nyt!

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi Ylen Ykkösaamussa, että haluaisi nostaa Suomen suosta laajentamalla maksutonta varhaiskasvatusta. Hintalappu uudistukselle olisi 70 miljoonaa euroa ja ilmeisesti sellaisiin menonlisäyksiin on varaa, vaikka Orpo kuitenkin suoraselkäisesti muistuttaa, että velkaantuvassa kansantaloudessa ei ole mitään jakovaraa. Heitetään siihen vielä se Kokoomuksenkin vaatima harrastustakuu vielä kaupantekijäisiksi, niin avot!

Ja toisekseen, ei varhaiskasvatukseen panostaminen pelasta meitä nykyisestä suosta mitenkään, sen tulokset kun alkavat realisoitua aikaisintaan joskus 20-25 vuoden kuluttua. Ei meillä yksinkertaisesti ole aikaa odottaa niin pitkään, eikä ole muutenkaan reilua lyödä taakkaa kansantalouden pelastamisesta nyt tarhassa olevien tai jopa syntymättömien ikäluokkien harteille. Pahimmassa tapauksessa seuraava lama iskee juuri sopivaan paikkaan, jolloin isona riskinä on taas yksi laman syrjäyttämä sukupolvi, kuten viimeisen kymmenen vuoden aikana työelämään siirtyvälle sukupolvelle kävi.

Nyt pitää, eritoten valtionhoitaja- ja talouskuripuoleena tunnetun Kokoomuksen nousta johtajaksi taluttamaan sokeita ja lopettaa kaikki flirttailu julkisten menojen kasvattamisella. Kokoomuksen kohdalla tiukan talouskuripolitiikan pitää olla lähtökohta, sellainen poliittinen fysiikan laki, jota ei voi horjuttaa matemaattisesti lahjattomien sosialistien hypoteeseilla loputtomasta velkaelvytyksestä ja julkisen sektorin perässään vetämästä kansantaloudesta.

Julkisen talouden tasapainottamisen pitää olla Kokoomuksen ensimmäinen ja tärkein teema, aatteellinen kruununjalokivi, jonka painolasti kannetaan ylpeinä ja selkä suorana vaikka se näkyisikin kannatuksen väliaikaisena laskuna. Jonkun se on tehtävä, muuten tämä homma menee aivan läskiksi ja kohta ollaan kansainvälisen valuuttarahaston talutusnuorassa. Kyllä varmaan tulevat sukupolvet sitten muistelevat hyvällä, vähän niin kuin Kreikan nuoriso varmasti kiittelee oman poliittisen johtonsa viisautta ja kaukonäköisyyttä, vai mitä luulette? Kun kukaan ei kuitenkaan halua tällaista perintöä jälkeensä jättää, niin miksi kaikki kuitenkin tekevät politiikkaa, joka realistisesti ei muuhun lopputulokseen voi johtaa?

Ne on veronmaksajien rahoja, ei valtion rahoja. Voi Jeesus, että olin onnesta soikeana, kun Orpo tokaisi näin eduskunnassa pari kuukautta sitten. Ohikiitävän hetken meinasi aivan sydän pakahtua, kun puoluejohtomme tekee julkisesti realistisen ja vapausaatetta syleilevän talouspoliittisen lausunnon. Ja nyt alkaa taas näyttää sille, että vaalivuoteen valmistautuminen tarkoittaa kaiken vetämiseen vessanpöntöstä alas yhdellä huuhtaisulla. Vips vaan, sinne meni niin kuin mummovainaan talkkunapuurot.

Minulla ei sinällään ole mitään sitä vastaan, että varhaiskasvatuksen maksuttomuutta laajennetaan, mutta jos sellaista ehdottaa varsinkin julkisen sektorin edelleen velkaantuessa rajusti, niin sitten pitää kyllä kertoa, että mistä muualta säästetään?

Vaikka tämä on vanhan toistamista, niin muistutan silti kaikkia, että talous kasvaa ennätysvauhtia, mutta silti tulee turskaa kolme miljardia euroa ensi vuonnakin. Miettikää nyt oikeasti, nyt on taloudellisesti tämän lopuillaan olevan vuosikymmenen paras vuosi, eikä velkaantumista saada edes merkittävästi hidastettua! Ja silti juuri kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa ääneen, että meidän julkinen sektori on liian iso ja sitä pitää karsia merkittävästi, miksi ei? Eikö niitä äänestäjien sieluja todella saa muuten kuin ostamalla ne tulevien sukupolvien piikkiin otetulla velalla? En suostu uskomaan.

Ei voi olla niin, että tätä vaalipeliä aletaan pelaamaan jo nyt ja ainoana pelivälineenä on taas kerran veronmaksajan lompakko, se ei ole oikeudenmukaista eikä vastuullista. Tätä taktiikkaan on kuitenkin suomalaisessa politiikassa käytetty vuosikymmeniä ja osaksi myös sen takia julkisen sektorin velka on kymmenessä vuodessa tuplaantunut 65:stä miljardista eurosta 136:een miljardiin euroon. Samalla verojen määrä on räjähtänyt käsiin; vuonna 2000 suomalaisilta verotettiin 62 miljardia euroa, laman alkaessa vuonna 2009 74 miljardia euroa ja viime vuonna huimat 95 miljardia euroa.

Suomen kokonaisveroaste on n. 10 prosenttiyksikköä OECD-maiden keskiarvoa ylempänä ja esimerkiksi suomalaisen vasemmiston ihailemassa Justin Trudeaun Kanadassa kokonaisveroaste on yli 12 prosenttiyksikköä Suomea pienempi. Meillä tultaisiin aivan helposti vähemmälläkin verotuksella toimeen, jos tästä maasta löytyisi poliitikoilta vain tarpeeksi rohkeutta vaatia tuhlaamisen lopettamista ja omille eturyhmille suunniteltujen tulonsiirtohimmeleiden purkamista.

Äänestäjien on kerta kaikkiaan ruvettava vaatimaan menonlisäyksiä ehdottavilta politiikoilta yksityiskohtaisia ja aukottomia selvityksiä siitä, mistä ne rahat revitään ja saadaanko niillä oikeasti aikaan sellaista hyvää, että ehdotus voidaan perustellusti hyväksyä? Ja jokainen, joka ei pysty kantaansa kunnolla perustelemaan, valellaan tervalla ja höyhenillä, ja viedään kotikylän torille häpeäpaaluun.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005484054.html
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sipila-ja-orpo-uutta-velkaa-vain-2-96-miljardia---kevaalla-tarve-oli-viela-2-miljardia-enemman/jGEGqSi6
http://www.tilastokeskus.fi/til/jali/2016/jali_2016_2017-10-23_kuv_001_fi.html
http://www.tilastokeskus.fi/til/jali/2016/jali_2016_2017-10-23_tie_001_fi.html
http://tilastokeskus.fi/til/vermak/2016/vermak_2016_2017-07-13_tau_002_fi.html
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Veroaste/
http://tilastokeskus.fi/til/vermak/2016/vermak_2016_2017-07-13_tau_002_fi.html


Alkoholilaki - Keskustan ristiretki yksilönvapauksia vastaan

Keskustan kansanedustaja Pekka Puska ja muut kepulaisen pirtinpöydän raittiusritarit ovat kerta toisensa jälkeen saaneet nenilleen rynnättyään faktojen falangiin, mutta Kepussa on näköjään ymmärretty, että suuret johtajat eivät ole päässeet historiankirjojen lehdille tekemättä suuria uhrauksia. Uhrauksia, jotka tässä tapauksessa maksaa tavallinen suomalainen kuluttaja ja veronmaksaja. Iso osa suomalaisista varmaankin oletti nähneensä kotimaisen alkoholipolitiikan nöyryyttävimmän alennustilan, kun alkoholilakia käsiteltiin taannoin eduskunnan täysistunnossa. Vaan eipä ole hurjassa gallup-deliriumissa resuavan Keskustan kiljuämpärissä pohja vielä tullut vastaan, kuten pari viime viikkoa on meille osoittanut.

Esimerkiksi Pekka Puska vuodatti pari viikkoa sitten Maaseudun Tulevaisuuteen kirjoittamassaan artikkelissa krokotiilinkyyneleitä siitä, kuinka ravitsemusliikkeiden kannattavuus heikkenee, jos kaupoissa myytävien oluiden prosenttirajaa nostetaan. Aika paksua ihmiseltä, joka on tehnyt härkäpäisesti ravintolayrittäjien toimintaedellytyksiä heikentävää politiikkaa vuosien ajan niin virkamiehenä kuin kansanedustajanakin. Samassa vuodatuksessa Puska käy läpi myös kaikki ne samat vanhat lätinät siitä, kuinka taivas tippuu niskaan, jos ihmisiä ei enää kohdellakaan valtiovallan orjina, vaan yksilönvapauksiin oikeutettuina täysivaltaisina aikuisina.

Puska valjastaa työkalukseen myös perinteisen alkiolaisen taantumuksellisuuden eli agraarikommunistisen maatalousprotektionismin. Tällä kertaa kuluttajia yritetään varjella markkinataloudelta ja halvemmilta hinnoilta seuraavalla logiikalla:

Maksimissaan 5,5 %:en, eli suomalaisittain vahvojen, oluiden salliminen ruokakauppaan toisi ulkomaiset panimot kilpailemaan Suomen markkinoille. Tyhmät kuluttajat sitten mahdollisesti ostaisivat vääriä oluita, mikä veisi leivän (pun intended) suomalaisen ohranviljelijän suusta. Jos vielä viinit tulisivat ruokakauppoihin, olisi hallintoalamaisella entistä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa yksilönvapauttaan, ja se on neuroottisen holhoajan mielestä paha juttu se.

Puskan maailmassa viinien tuominen ruokakauppoihin siirtäisi kulutusta oluista viineihin, mikä saattaa jopa osaksi olla tottakin. Mutta sellaista tämä meidän ajatusten Tonavamme ei vaivaudu pohtimaan, että oluiden ja viinien vapauttaminen ruokakauppoihin voisi siirtää kulutusta kirkkaista viinoista miedompiin juomiin. Ja miksipä pohtisi, kun Kepun johdolla hallitus on esittämässä alkoholiveroihin korotuksia, jotka nostavat nimenomaan mietojen juomien verotusta moninkertaisesti väkeviin alkoholijuomiin verrattuna!

Ei markkinatalouden, vero-ohjauksen ja yksilönvapauksien konseptit ole vaikeita asioita, joten ihmettelen, miten hallitukselta voi tulla näin älyvapaita aloitteita, kun toiminnan keskiössä oli vielä hallituskauden alussa normien purkaminen ja kansalaisten ostovoiman parantaminen? Jos olisikin jokin hyvä syy korottaa alkoholiveroja, eikä todellakaan ole, niin silloinkin nimenomaan väkevien alkoholien verotusta pitäisi korottaa enemmän kuin miedompien alkoholien verotusta, jotta kulutus suuntautuisi mietojen suuntaan. Onko tämän logiikan seuraaminen todella näin vaikeaa vai onko minulla jäänyt jotain huomaamatta?

Jakovarapoliitikot ja riistoverottajat ehtivät jo juhlia Viron ja Latvian alkoholiverojen korotuksia, viinaralli kuulemma hiipuisi niiden myötä aivan itsekseen. Ja niinhän se varmasti hiipuisikin, jos suomalaisen alkoholiturismin kannustimia heikennettäisiin esimerkiksi tuplaamalla olutvero Virossa ja Latvian olutveroa nostettaisiin yli seitsenkertaiseksi nykyisestä. Todellisuus kuitenkin on se, että Suomessa korotetaan alkoholiveroa niin rajua tahtia, että Latvian ja Viron veronkorotuksista huolimatta kotimaassa myydyn alkoholin hinta kasvaa etelänaapureita nopeammin, lisäten viinarallin kannattavuutta entisestään!

Virossa muuten tajuttiin verokilpailun ja laskevan rajahyödyn merkitys muutamassa kuukaudessa siinä, missä useimmat suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät ole tajunneet sitä vielä vuosikymmenienkään rimpuilun jälkeen. Viro korotti alkoholiveroja viime heinäkuussa helposti ennustettavissa olevin seurauksin; Viron verottajalla alkoi tulla takkiin virolaisten suunnatessa ostoksille Latviaan. Tämä johti parissa kuukaudessa vaatimukseen alkoholiveron noston perumisesta ja loppujen lopuksi Viron hallitus päätti leikata aiottuja veronkorotuksia saatteenaan valtiovarainministerinsä kuolematon lause: “Haluamme vähentää verovarojen virtaamista eteläiselle rajallemme, ja toisaalta emme halua, että suomalaismatkailijoiden määrä pohjoisella rajalla vähenee”.

Olisipa Suomessa tarpeeksi monella poliitikolla kykyä ajatella noin järkevästi, mutta kiireellisten reformien sijaan Suomen eduskunta, sen hallitus, ja erityisesti Keskusta-puolue, näyttävät vuodesta toiseen, kuinka Suomen kansantalouden kannalta elintärkeää kehitystä voidaan jarruttaa ja uudistus toisensa jälkeen vesittää tekemällä jopa hallituspuolueiden aikaisemmin yksimielisesti sopimista uudistuksista poliittista kauppatavaraa. Sotesta, maakuntahallinnosta ja valinnanvapaudesta voisi tietysti puhua paljonkin, mutta tässä alkoholilain tapauksessa Kepu on härskisti tehnyt veronkorotuksista ja prosenttirajoista itselleen työkalun hallituskumppaneiden kiristämiseksi.

Ihmettelen erityisesti sitä, että eräät kokoomuslaiset ja siniset paukuttelevat somessa henkseleitään, kuinka Kepun on pakko suostua prosenttirajan nostoon tai sen vaatimat alkoholiveronkorotukset jäävät toteutumatta. Aivan niin kuin porukka ei tajuaisi, että Kepu on jo voittanut taistelunsa yksilönvapauksia vastaan, kun hallituskumppanit ovat kerta toisensa jälkeen perääntyneet uudistuksesta, joka sovittiin astuvaksi voimaan alun perin vuonna 2016. Nyt, vuosien vitkuttelun jälkeen, pöydällä on kaksi vaihtoehtoa, joista toisessa prosenttiraja ei nouse ja toisessa alkoholivero nousee. Ja molemmissa tapauksissa tietysti pidetään kiinni EU-lakien vastaisesta laintulkinnasta, jonka mukaan suomalainen ei saa ostaa alkoholia ulkomailta edes täältä vapaakauppa-alueemme sisältä, joutumatta kansalaistenkyttäyskoneiston kyykytettäväksi. Vaikka lakimuutoksessa on joitain positiivisiakin muutoksia, niin näillä vaihtoehdoilla kuluttaja, kansantalous, tavan veronmaksaja, järki ja oikeudenmukaisuus joutuvat silti taipumaan taantumuksellisen raittiusliikkeen mielivallan edessä.

Minusta Kokoomuksen tulisi pistää nyt stoppi tälle naurettavalle itsestäänselvyyksillä politikoinnille ja pakottaa Kepu taipumaan prosenttirajan nostoon ilman veronkorotuksia. Itse asiassa samaan pakettiin voisi leipoa jopa oluiden ja viinien veronalennukset, koska niiden kautta niin verokertymää, suomalaisten ostovoimaa kuin työllisyysastettakin saadaan kasvatettua vaivattomasti. Jos kannatuksen tippumisen takia panikoiva Keskusta haluaa hajottaa hallituksen vain käydäkseen kauppaa suomalaisten kauppojen ja ravintoloiden kilpailukyvyllä tai parista prosentin kymmenyksestä, niin onnea ja menestystä uuden tynkähallituksen kasaamiseen opposition ei-puolueiden kanssa.

Toivon todella, että edes Kokoomus, pystyy nousemaan tämän pelleilyn yläpuolelle ja ottaa rohkeasti alkoholilain uudistukseen, ja niin moneen muuhunkin teemaan, suomalaisten yksilönvapauksia ja markkinatalouden toimintaedellytyksiä edistävän kannan. Jos kukaan ei nouse pikkumaisen politikoinnin yläpuolelle näyttämään suoraselkäisesti suuntaa, jää vuosikymmenien paras tilaisuus suomalaisen politiikan ja yhteiskunnan reformoimiseksi käyttämättä. Siihen meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/artikkeli-1.213163
http://vm.fi/paatos?decisionId=0900908f805667d8
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005462127.html
https://www.verkkouutiset.fi/terveen-jarjen-vastaista-suomesta-ainoa-eu-maa-joka-kieltaa-viinin-tilaamisen/
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235568-nyt-se-sanotaan-suoraan-kokoomus-jos-iv-olutta-ei-tule-veronkorotus-perutaan
https://www.verkkouutiset.fi/analyysi-alkoholilain-valmistelija-ei-puhu-totta-nettimyyntikiellosta/


NATO-jäsenyys hakuun - Loppu suomettumiselle  3

Jokainen Puolustusvoimissa palvellut muistaa sen ihan arkipäiväisiäkin käskyjä jatkuvasti kyseenalaistaneen varusmiehen, joka käytöksellään opetti meille, miksi akuutissa kriisitilanteessa hierarkiat ja käskyt toimivat paremmin kuin diskuteeraaminen ja huutoäänestykset. Asennevammainen varusmies noudattelee sitä kriisitilanteiden luonnetta ymmärtämättömälle suomalaiselle NATO-vastustajalle tyypillistä logiikkaa, jonka mukaan vesiliirtoon joutuneesta autosta ehditään vielä soittaa vakuutusyhtiöön ja päivittää autovakuutus täyskaskoon.

Suomessa vastustetaan NATO-jäsenyyttä ensisijaisesti ylikorostamalla puolueettomuuden merkitystä. Todellisuudessa Suomi on puolensa valinnut ja liittoutunut jo pitkään esimerkiksi kuulumalla Euroopan Unioniin, jonka olematon puolustusyhteistyö ei kuitenkaan velvoita jäsenmaita kuin anna kenellekään turvatakuitakaan. Vahvistaakseen puolustustaan, suurin osa EU maista kuuluu, rummunpärinää, NATOon!

Haluaisin muistuttaa, että meillä on niin historiasta kuin nykyajastakin tarpeeksi esimerkkejä siitä, mitä pienille liittoutumattomille valtioille tapahtuu, kun isommilla valtioilla loppuu neuvottelutaidot. Toisen maailmansodan kynnyksellä Suomi kokeili puolueettomuutta, liittoutumattomuutta ja elämän realiteettien aktiivista kieltämistä, juuri kuten nykyäänkin. 80 vuotta sitten seuraukset olivat katastrofaaliset: Kun riskit realisoituivat, Suomi oli yksin ja alivarusteltu naapuridiktatuurin hyökkäyksen edessä, ei auttanut diskuteeraaminen eikä kansanäänestykset. Silloin kaikki puolueettoman Suomen kohtaloon vaikuttaneet ulkopoliittiset sopimukset oli tehty ennen sotaa meidän tietämättämme ja meiltä kysymättä, joten Suomen poliittinen liikkumavara oli äärimmäisen kapea. Vasta puolueettomuusperiaatteesta luopuminen johti Natsi-Saksan kanssa liittoutumiseen ja itsenäisyytemme pelastumiseen valtavien uhrausten myötä, jotka oltaisiin voitu myös välttää hyväksymällä poliittiset realiteetit ajoissa.

Liittoutumattomuuden naiviin ihanteeseen takertuminen olisi tuolloin johtanut vuosikymmenien sortopolitiikkaan ja satoihintuhansiin sortokoneiston toimesta murhattuihin, aivan kuten kävi niin monessa rautaesiripun taakse jääneessä Itä-Euroopan maassa. Jos koskaan vierailette Puolassa, Latviassa, Virossa tai muissa entisissä Varsovan liiton maissa, niin käykää ihmeessä paikallisissa sota- ja terrorimuseoissa ihastelemassa liennytys- ja puolueettomuuspolitiikan autuutta. Erityisesti pieni krapula tuo oivasti esiin kiduttamiseen, murhaamiseen ja muuhun sortopolitiikkaan liittyvät eksoottiset ja pikantit tunteet.

Käsitettä "hyvinvointivaltio" ei olisi sortovuosista toipuvassa entisessä Neuvosto-Suomessa koskaan kuultukaan, ja tuskinpa läpisuomettuneilla ja selkärangattomilla pelkuripoliitikoillamme olisi ollut kanttia irtautua Neuvostoliitosta edes sen hajottua. Jos katsoo nykyistä suomettumisen ja länsikammoisuuden leimaamaa suomalaista poliittista kenttää, niin ei ole vaikeaa ennustaa, että me liittoutumattoman Suomen perilliset olisimme kuoleva ja valtiokoneiston sortama pieni kielivähemmistö Venäjän ja Ruotsin välisen rajan tuntumassa.

Kylmä tosiasia on se, että liittoutuminen pelasti Suomen itsenäisyyden ja todennäköisesti koko kansakuntamme säilymisen. Tähän tarvittiin harkittuun päätöksentekoon kykeneviä johtajia, jotka toimintansa perusteella ovat ansainneet paikkansa maailmanhistoriassa politiikan ja sotilasjohtamisen legendoina. Tätä samaa ei tulla monesta nykypoliitikosta sanomaan, kun länsi- ja NATO-vastaiset änkyrät ovat valmiita riskeeraamaan satavuotisen vapautemme väliaikaisen gallup-kannatuksen takia. Se ei ole mitään johtajuutta, vaan selkärangatonta pyrkyryyttä, pelkuruutta ja vastuuttomuutta.

NATO-jäsenyyden vastustajille korostaisin, että ulkopolitiikassa, ja eritoten kriisitilanteessa, näennäinen puolueettomuus on reaalipoliittisesti puolensa valitsemista. Silloin tosin ei tehdä tarkkaan harkittua valintaa useiden vaihtoehtojen joukosta, vaan joku ulkovalta painostaa meidät sopimukseen, johon epätoivoiseen tilanteeseen ajautunut Suomen eduskunta joutuu pakon edessä suostumaan. Konfliktissa puolueetonta osapuolta ei siis pidetä liittolaisena, vaan joko vihollisena tai poliittisena kauppatavarana. Tämän valinnan tehtyään kansakunnan ei tarvitsekaan enää jännittääkuin sitä, millaisen hinnan nuorten aikuisten sukupolvi maksaa meiltä itsenäisyytemme vakuudeksi kiristettyinä lunnaina.

NATO-jäsenyyden vastustajien logiikka on välillä helppoa kuin kvanttimekaniikan teko. Moni NATO-vastustaja väittää, ettei Venäjä ole Suomelle uhka, mutta silti tietää Venäjän kostavan taloudellisesti tai jopa sotilaallisesti, jos Suomi liittyy NATOon vastoin Kremlin tahtoa. Ja samasta aihiosta käyttäen partisiipin preesenssiä; me suomalaiset voimme säilyttää itsenäisyytemme vain antamalla Venäjän määrittää sisä- ja ulkopoliittiset linjauksemme. Eikä sovi jättää mainitsematta, että liittouma ei kuitenkaan tulisi auttamaan NATO-Suomea siinä, missä se aivan varmasti tulisi auttamaan sotilaalliseen kriisiin joutunutta NATOn ulkopuolista Suomea.

Näiden järkeilyjen myötä Suomi on NATO-vastustajan mielestä pysyvässä turvallisuuspoliittisessa kolmannessa tilassa, superpositiossa, jossa ei muka voida tietää, onko NATOon liittyminen hyvä vai huono asia, vaikka asia voidaan helposti todeta NATO-maita tarkkailemalla. Venäjä ei ole muiden maiden kohdalla reagoinut NATO-jäsenyyteen pelätyllä tavalla eikä NATO ole koskaan jättänyt puolustamatta jäsenmaitaan.

Mitä tulee erilaisten liittoumien intoon auttaa niiden ulkopuolisia maita, niin Georgia ja Ukraina näyttävät meille liittoutumattomuuspolitiikan seuraukset. Molemmat ovat rukoilleet EU:a ja NATOa apuun, mutta aikaisemman esimerkin mukaisesti NATO- ja EU-mailla ei ole reaalipoliittista mahdollisuutta lähteä turvaamaan liittouman ulkopuolisten maiden etuja sotilaallisesti tai edes taloudellisesti. Vaihtoehtojakin liittoutumattomuuspolitiikalle on, kuten NATO osoitti vuonna 2007 Venäjän kovistellessa Viroa pronssisotilas-kiistan aikaan. Viron ei tarvinnut taipua venäläisten hybridivaikuttamisen, verkkohyökkäysten ja muun painostuksen edessä, vaan NATOn avulla se pystyi pitämään sisä- ja ulkopolitiikkansa langat omissa käsissään.

Vastoin YYA-politrukkien harhaisia kuvitelmia, liittoutumattomuuden seuraus ei siis ole loputon rauha, vaan nimenomaan kasvanut riski joutua itsenäisyyden menettämiseen johtavaan kriisiin. Tämän tosiasian valkopesemiseksi Suomessa on alettu vuosien varrella puhumaan ”NATO-optiosta”. Termin ytimessä on ajatus, jonka mukaan Suomella ei ole NATO-maita kohtaan mitään velvollisuuksia, mutta kriisin puhjettua NATO-maat rientäisivät intopiukeana puolustamaan Suomea. Näille houreille on aika laittaa viimeistään nyt piste, niillä ei ole mitään reaalipoliittista pohjaa.

Kaikki sotilaallisesti varteenotettavat maat, kuten myös puolustusliitto NATO, pitävät jatkuvasti simulaatioita valmistautuakseen tulevaisuuden skenaarioihin. Vuonna 2014 BBC kuvasi yhtä näistä skenaarioista, kun Iso-Britannian entinen puolustushallinnon asiantuntijat ja monet muut korkean profiilin päättäjät osallistuivat simulaatioon, jossa Venäjä miehittää osan Latviasta Krimin miehityksen kaltaisesti. Dokumentti on äärimmäisen mielenkiintoinen ja se näyttää osan siitä pohdinnasta, johon valtionjohtajien ja sotilasjohtajien on oltava valmiina jatkuvasti. Dokumentin tärkeintä antia NATO-liittouman puitteissa on kuitenkin keskustelu viidennestä artiklasta ja sen merkityksen korostuminen kriisin eskaloituessa.

Viidennen artiklan tuomat turvatakuut eivät koske muita kuin NATO-jäsenmaita, asia on tasan tarkkaan niin yksiselitteinen, vaikka täällä Suomessa horistaisiin optioista ja eteisistä mitä tahansa. Tosiasia on se, että viides artikla on NATOn sydän, sielu ja selkäranka, ja sitä NATO-maiden päättäjät kunnioittavat tietäen, että yhteisestä velvoitteesta luistaminen tuhoaa liittouman silmänräpäyksessä. Viides artikla on se syy, miksi NATO-maihin ei kohdistu merkittäviä sotilaallisia uhkia samalla, kun Euroopan laidalla NATOon kuulumattomia maita painostetaan hybridisodankäynnillä, ja jopa miehitetään, parasta aikaa.

NATO-optiosta höpiseminen on työkalu selkärangattomille suomalaisille poliitikoille, jotka eivät uskalla olla näin tärkeästä asiasta mitään mieltä, mutta haluavat kuitenkin kerätä äänet poliittisen uransa suojelemiseksi niin NATO-jäsenyyden kannattajilta kuin vastustajiltakin lupaamalla molemmille mahdottomia.

Älyttömintä NATO-vastustuksessa on se, että Suomi käytännössä katsoen täyttää jo lähes kaikki jäsenyyden vaatimukset, kun kalustomme on paljolti yhteensopivaa ja osallistumme NATOn toimintaan erilaisten sotaharjoitusten sekä yhteisten operaatioiden kautta. Ainoa osa NATOn ydintoimintaa, josta aktiivisesti kieltäydymme, on jäsenyyden mukanaan tuoma viidennen artiklan turvatakuu, eli juuri se syy, miksi lähes kaikki länsimaat tähän liittoumaan kuuluvat.

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa avainasemassa ovat poliittiset johtajat, tällä hetkellä erityisesti presidenttiehdokkaat, joiden enemmistö näyttää edelleen näkevän toiveunta YYA-aikojen paluusta. En minä vasemmistolaisilta, kepulaisilta tai muilta suomettuneisuuden airueilta odottanut NATO-jäsenyyttä puoltavaa kantaa, mutta on se nyt saatana, että kokoomuslainen Sauli Niinistö, my main man, mitätöi NATO-jäsenyyden tärkeyden toteamalla, että liittoumia kyllä muodostuu itsestäänkin kriisin puhjettua.

Vladimir Putin, Robert Mugabe ja Kim Jong-Un kuuntelisivat kateudesta vihreinä Salen tarinaa omista kannatuslukemistaan, mutta silti mies tipuaskeltaa poliittisella keskiviivalla, ettei nyt vain vahingossakaan näyttäisi siltä, että tässä oltaisiin oikeasti jotain mieltäkin asioista! Presidentin pitäisi olla arvojohtaja, ei mikään pH-neutraloitu hajuton ja mauton toteemi, jonka mitäänsanomattomia lausuntoja kaikki palvovat kyyneleet silmissä. Eikö siitä suomettuneisuuden ilosanomasta saatu jo aivan tarpeeksi Tarja Halosen presidenttikaudella?

Suomen tulee ehdottomasti liittyä vapaiden länsimaisten demokratioiden puolustusliitto NATOon välittömästi. Se on turvallisuuspoliittisesti ainoa perusteltavissa oleva siirto tässä nopeasti muuttuvassa turvallisuupoliittisessa tilanteessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus
https://en.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dinger%27s_cat
https://vimeo.com/234613275
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_patsaskiista_2007
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentinvaalien-ensimmaisen-vaalitentti-jarjestetaan-tanaan/6637594#gs.YPEdslk
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/presidentti-tarja-halonen-venajasta-semmoinen-naapuri-on-hyva-joka-ei-ole-akainen-eika-nalkainen/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072447/Halonen+Venajan+pelon+kanssa+osattava+elaa

Edellinen