Seikkailullisen kriittinen Kinder-valkosuklaajuustokakku

  • Toptaste

Elina luoma on Toptasten uusi bloggari Porista: kala- ja kasvisruuista syttyvä porilainen freelancetoimittaja, -valokuvaaja, joka jättää aina tilaa jälkiruualle. Suklaaleivonnaisten ja hampurilaisten suurkuluttaja pyrkii kotikeittiössään valmistamaan terveellistä ruokaa heittelemällä aineksia sekaisin mutu-tuntumalla ja upottamalla pelottomasti kädet taikinaan.

Hei vaan ja tervetuloa lukemaan tällaisen kolmenkympinkriisiä kuumottelevan tädin ruokaisasta elämästä!

Olen ammatiltani toimittaja, ja kun minua pyydettiin mukaan Toptaste-blogiverkostoon, ajattelin, että no mikä ettei! Enhän minä tarpeeksi vielä saakaan kirjoittaa. Heh heh! Olen elämäni aikana pitänyt niin lifestyleblogia kuin luovaan kirjoittamiseen painottuvaa sivustoakin. Haaveissa olen pitänyt myös muotiblogia, mutta valitettavasti minulla ei ole ollut ketään, joka olisi innostunut seisoskelemaan kanssani räntäsateessa asukuvia ottaen. Siispä se haave sai jäädä.

Ruokablogin pitäminen kuulosti hauskalta ajatukselta, sillä ruuanlaitto on aina ollut hyvin lähellä sydäntäni. Inhoan kaikkia muita arkiaskareita, kuten imurointia, vaatteiden viikkaamista ja varsinkin tiskaamista, mutta ruokaa laittelen mielelläni joka päivä. Olen joskus jopa suunnitellut ryhtyväni kokiksi. On mahtavaa, että ruokablogin kirjoittamisessa yhdistyvät molemmat intohimoni.

Suhteeni ruokaan on seikkailullisen kriittinen. Sairastuin 9-vuotiaana ykköstyypin diabetekseen ja siitä asti olen saanut katsoa aika tarkasti mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon. Lautasmalli on iskostunut päähäni hyvin syvälle ja 400g karkkisäkin ahmimisesta minulle tulee vain kamala olo. Minulle on hyvin tärkeää, että ruoka on terveellistä ja samalla taivaallisen herkullista. Se joka väittää, että näitä kahta asiaa ei voi yhdistää, on auttamattomasti väärässä.

Blogissani tullaan siis näkemään paljon kasvisruoka-annoksia ja -asiaa. Se ei tietenkään estä myös sekaaneja lukemasta blogiani, sillä kasvisruokapäivä sopii kenen vain ruokalistalle.

Kun kerroin, että suhteeni ruokaan on seikkailullinen, minä todella tarkoitin sitä. Inhoan ohjeita. Oli kyse sitten Ikea-hyllyn kasaamisesta tai lahjaksi saadusta keittokirjasta, tungen ne molemmat yleensä syvälle pursuilevan kaapistoni uumeniin.

Minusta ruuanlaitosta tekee hauskaa juuri se, että voi soveltaa. Vain kokeilemalla, erehtymällä ja onnistumalla voi tulla hyväksi ruuanlaittajaksi. Hyvä esimerkki tästä on se, kun eilen tein melonisalaattia, johon hetken mielijohteesta tungin kasan mausteita muun muassa mustapippuria. Ajattelin, että nyt mentiin varmaan metsään, mutta ei. Salaatti oli todella hyvää!

Koska minusta tuntuu, että jonkun tuntemattoman löpinät eivät aivan kaikkia niinku ihan hirveästi kiinnosta, ajattelin tarjota teille pääsiäisen kunniaksi Kinder-valkosuklaakakkua, koska ah suklaa! Nappaa resepti Toptaste.fi-sivustolta!

PS. Runsassuklaisuutensa lisäksi tässä kakussa on hyvää se, että sen tekemiseen ei tarvita liivatetta. Toki kakun olisi voinut tehdä hieman enemmän kasvispainotteisemmin esimerkiksi kasviskermaa käyttämällä, mutta laitapa mies kauppaan niin käy näin ;) Onneksi pääsiäisenä tulee sukuloitua, joten kakkua voi tuputtaa heillekin.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:29

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus