Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on koulut.

Korit takaisin helsinkiläiskoulujen pihoille!  1

KYSYMYS: Miksi etelähelsinkiläiskoulujen pihoista otetaan katukoriskorien raudat pois kesäksi?

VASTAUS: En todellakaan tiedä. Tilanne on pöyristyttävä. Yksi matalimman kynnyksen urheilulajeista, jossa on meneillään valtava kotimainen buumi yritetään torpata näiltä pihoilta kuvitellun ilkivallan pelossa.

Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola esitti saman kysymyksen hetki sitten Twitterissä. Keskusteluun ajautuneet urheilun puolustajat Aleksi Valavuori etunenässä lupasivat tehdä asialle jotain. Asiasta on käyty keskustelua jo aiemmin myös kaupungin suuntaan, mutta kaupunki ei ole reagoinut. Kaupungin pampuista Pekka Sauri otti osaa Veitolan Twitter-ketjuun ja lupasi viedä asiaa eteenpäin.

Suomesta puuttuu kunnon katukoriskulttuuri. Tuomari tarjoaisi katukorista lääkkeeksi moneen vaivaan, esimerkiksi kansakuntaa ravisuttavassa syrjäytymiskysymyksessä.

Katsotaanpa katukoriksen mallia rapakon takaa. Ensin traileri elokuvasta, joka jokaisen korisfanin tulee katsoa. Doin’ it in the Park on loistava katselmus New Yorkin katukoriskentille ja niiden historiaan. Mukana meiningissä muun muassa legendaarinen donkkikone Julius "Dr. J" Erwing, joka päälliköi Nykin kentillä 1970-luvulla.

Toinen herkkupala katukorikseen liittyen kertoo siitä, millaisiin pelaajien arkkityyppeihin katukoriskentillä] törmää.