Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on talvi.

Suomalaiset futarit talven keskellä

Kuva: Emmoth / Fotolia

KYSYMYS: Eikö futiksen pelaaminen ole Suomessa ihan toivotonta, kun täällä on niin pitkä talvi?

VASTAUS: Paskinta suomifutiksessa on se, ettei sarjaa voida pelata läpi vuoden ilmaston takia. Täällä on kuitenkin saatu Liigacup toimimaan siinä määrin, että jalkapalloilijoiden kausi venyy hieman pidemmäksi. Hallit ja toisaalta ulkoa löytyvien mattojen laatu on niin hyvää, että laadukasta futista on mahdollista pelata nykyisin isompi osa vuodesta.

Herätkää Liigacupin päättäjät kuitenkin sen suhteen, että yleisö pääsee mukaan pelitapahtumiin! Se, että Lahti–HIFK-ottelu pelataan suljetuin katsomoin, koska järjestäjät pelkäävät häiriöitä fanien kesken, ei ole oikea ratkaisu, vaan kertoo pikemmin järjestäjien ja liiton kyvyttömyydestä hoitaa tuotteensa kuntoon. Suomessa ei ole niin paljon futisfaneja, että meillä olisi varaa olla päästämättä niitä katsomoon.

Cup-systeemin ansiosta jokaisessa Liigacupin pelissä on myös enemmän panosta kuin harkkamatsissa tai ystävyysottelussa, joita pelataan varsinaisen kauden ulkopuolella. Totta kai joukkueilla on usein kakkosmiehistöt kehissä, mutta kakkosmiehetkin tarvitsevat kovia pelejä, jotta voivat joskus nousta ykkösmiehistöön.

Suomessa kolminkertainen Veikkausliiga vedetään läpi melkoisella raivolla. Oli kelit mitä oli, sarjaa pitäisi saada venytettyä molemmista päistä. Luulisi, että suomalaisen jalkapallon ja jopa Veikkausliigan itsensä kannalta olisi järkevää, että suomalaisjoukkueet pärjäisivät myös eurokentillä. Nyt ei pärjätä edes färsaarelaisille, kun matsit tulevat keskellä pahinta otteluruuhkaa ja pelaajat ovat väsyneitä. Talvella on toisaalta aikaa pelata Fifaa ja käydä hiihtolenkillä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille