Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tulokas.

Miksei Kasperi Kapanen mahdu Toronton kokoonpanoon?

KYSYMYS: Miksi AHL:ssä kovaa jälkeä takova Kasperi Kapanen ei mahdu Toronto Maple Leafsin kokoonpanoon. Eikö Toronto luota nuoriin tulokaspelaajiin?

VASTAUS: Toronto Maple Leafs luottaa tällä kaudella nimen omaan tulokaspelaajiin. Kokoonpanosta löytyy peräti kahdeksan tulokasta, mutta Kasperi Kapanen ei ole vielä tällä kaudella saanut näyttöpaikkaa ylhäällä, vaikka jälki on ollut kovaa farmin puolella.

Nuori Kapanen oli viime vuonna kaikkien huulilla, kun taitava hyökkääjä teki ratkaisumaalin jatkoajalla jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kotiturnauksessa. Maalia muisteltiin vielä vuoden vaihteessa. Kansa äänesti vanhanaikaisen maalin urheiluvuoden 2016 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Moni odotti Kapaselta jo tänä vuonna kovaa jälkeä NHL:n puolella. Olihan selvää, että Toronto tulee antamaan nuorille näyttöpaikkoja ylhäällä ja Kapanen olisi näistä yksi. Toisin on käynyt. Kapanen ei ole päässyt ylös tällä kaudella kertaakaan, ja näyttää siltä, että paikka voi aueta vasta ensi vuonna.

Kapasen ongelma on se, että Toronton valmennuksen palapelissä tulosketjut on täynnä. Rikkovaan nelosketjun rooliin Kapasta on turha istuttaa. Päävalmentaja Mike Babcockin joukkueeseen ei ole asiaa, jos kahden suunnan pelaaminen pätkii. Tästä Kapanen sai risuja valmennukselta muun muassa viime keväänä eli nuoren suomalaisen peli näyttää edelleen välillä siltä, kuin Kapanen luistelisi pelin ulkopuolella. Viimeinen näyttöpaikka Toronton paidassa tällä kaudella taisi mennä, kun Marliesin hyökkääjä loukkasi jalkansa Syracusea vastaan farmiväännöissä.

Vaikka Kapanen ei mahdukaan Maple Leafsin kokoonpanoon, on joukkue täynnä tulokkaita. Tällä hetkellä kynsin hampain pudotuspelipaikasta taistelevan Leafsin kokoonpanossa on peräti kahdeksan tulokasta. Ykkösdrafti Auston Matthews, Mitch Marner, Connor Brown ja William Nylander tekevät hyökkäyspäässä tulosta. Frederik Gauthier, Zach Hyman ja Nikita Soshnikov tuovat nuorta vauhtia puolustaviin rooleihin. Ja on tämä nuori jengi saanut tulostakin aikaan. Maple Leafs pääsi historiankirjoihin, kun peräti viisi tulokasta teki samassa ottelussa maalin. Pullat tuntuu olevan Torontolla hyvin uunissa tulevaisuutta ajatellen, vaikka Kapasta ei kokoonpanossa näykään.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Laine, Matthews vai tulokaskisan musta hevonen?

KYSYMYS: Kumpi on vuoden tulokas NHL:ssä, Patrik Laine vai Auston Matthews?

VASTAUS: Kaikki puhuvat vain ja ainoastaan Patrik Laineesta sekä Auston Matthewsista, kun puhutaan kauden 2016-2017 NHL:n vuoden tulokkaasta. Hyvin ovat pojat tulokaskautta vetäneetkin, mutta on tulokkaaksi ehdolla muitakin kovia pelimiehiä.

Toronto Maple Leafin Auston Matthews ja Winnipeg Jetsin Patrik Laine ovat olleet jo ensimmäisellä kaudella kaiken hehkutuksen arvoisia pelimiehiä. Molemmat ovat pystyneet ottamaan joukkueissaan johtavan pelaajan paikan ja vielä tehokkain ottein. Todennäköisesti tulokaskannu menee jommalle kummalle herralle, mutta kyllä Tuomarin mielestä ainakin Toronton toisella tulokkaalla Mitch Marnerilla voi olla saumat kiusata kaksikkoa tulokaskisassa.

19-vuotias Mitch Marner kuuluu NHL:n tulokaspörssin yllättäjiin. Pienikokoisen kanadalaisen rahkeet eivät viime kaudella riittäneet Toronton miehistöön, mutta tällä kaudella hän on lyönyt itsensä läpi kivikovassa joukkueessa. Marner ei ole koolla pilattu, mutta on erittäin sähäkästi liikkuva ja loistava pelisilmä tekevät tulokkaasta mielenkiintoisen seurattavan. Osaa ratkoa itse pelejä, mutta tarjoilee myös joukkuetovereilleen loistavia tontteja. Valmentajan unelmapelaaja osaa myös puolustaa omassa päässä. Tällä hetkellä Marnerilla on koossa saman verran pisteitä kuin tallitoveri Matthewsilla.

TSN:n kiekkotoimittaja Bob McKenzie kyseli NHL-seurojen päävalmentajilta kenelle kuuluisi kauden tulokkaan palkinto tällä hetkellä. Kyselyyn vastasi 25 päävalmentajaa ja heistä peräti 20 äänestäisi vuoden tulokkaaksi Toronto Maple Leafsin Auston Matthewsia ja loistavaa kautta pelaava Winnipeg Jetsin Patrik Laine keräsi neljä ykkösääntä.

Menipä tulokas pokaali sitten Torontoon tai Winnipegiin edellä mainitut herrat pysyvät seuraavat 20-vuotta otsikoissa NHL:ssä ja rikkovat ennätyksiä uuteen uskoon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Kenestä NHL:n vuoden tulokas?  3

KYSYMYS: Connor McDavid vai Jack Eichel vuoden tulokas NHL:ssä? Vai joku muu?

VASTAUS: Ei tällä menolla kumpainenkaan. Panarin ja Domi ovat listan kärjessä tällä hetkellä ja ansaitusti.

NHL:n vuosittainen draft-tilaisuus oli viime kesänä jännittävä tapahtuma, kun kaksi valovoimaista tähteä kilpaili ykkösdraftin paikasta. Kaikki puhuivat vain ja ainoastaan kahdesta pohjois-amerikkalaistähdestä kanadalaisesta Connor McDavidista ja yhdysvaltalaisesta Jack Eichelistä. McDavid varattiin ensimmäisenä Edmontonin riveihin ja Buffalo nappasi toisena Eichelin. Suurimman osan mielestä tämä kaksikko pystyisi ainoana tappelemaan vuoden tulokkaan tittelistä. Toisin on käynyt.

McDavid ehti pelata NHL:ssä 13 ottelua ennen loukkaantumistaan. Piste per matsi tahdilla pelannut ykkösdrafti ehti osoittaa kuuluvansa jo ensimmäisenä vuotena olevansa valmis maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Vaikka vuoden tulokas titteli menisi tänä vuonna sivu suun, kuullaan miehestä tulevaisuudessa vielä paljon. Otteet olivat jo sitä luokkaa, että voimme tulevaisuudessa lukea miehen nimeä jatkuvaan pistepörssien kärkipäästä. Tämä mies tulee dominoimaan tulevaisuudessa NHL:ää.

Jack Eichel on ehkä Yhdysvaltain lahjakkain pelaaja vuosikausiin. Ylivoimainen yliopistopelaaja draftattiin toisena perinteiseen kiekkokaupunkiin Buffaloon. Eichel ei ole vielä pisteillä mässäillyt, mutta miehestä näkee jo nyt, että tulevaisuudessa Ristolainen ei tule saamaan yhtä paljon otsikkoaikaa, kunhan yhdysvaltalainen saa ikää ja pelejä alle.

Vielä on pelejä jäljellä ja kevääseen on pitkä matka, mutta tällä menolla kumpaistakaan ei tulla valitsemaan vuoden Rookie-palkinnolla ja kovasti saa töitä tehdä, jos meinaa saada kiinni kaksikon Panarin & Domi.

Taitava venäläinen Artemi Panarin johtaa tällä hetkellä tulokkaiden pistepörssiä ja ansaitusti. Chicagossa Patrick Kanen ketjussa viilettävä nuorukainen on ollut loistava tällä kaudella ja on vahvimmin kiinni tulokas-pokaalissa. NHL:n tehokkain ja viihdyttävin ketju tekee tuhojaan joka ilta ja on ihme, jos joukkue ei tappele keväällä kannusta. Panarin arvoa nostaa vielä se, että viime kaudella mies pelasi hurjin tehoin SKA Pietarin riveissä ja samalla seura otti KHL:n mestaruuden. Miehen lähdettyä mestariryhmästä, SKA rämpii syvällä ja hakee peliään edelleen. Tämän hetkisin ottein Panarin on vahvin ehdokas vuoden tulokkaaksi.

Toinen kova tulokas pelaa tällä hetkellä Arizona Coyotesissa ja pelaa pienestä koostaan huolimatta kokonaisvaltaista jääkiekkoa. Entisen NHL-poliisin Tie Domin poika Max Domi pelaa peliä, mitä on hieno katsoa. Taitava Domi oppii joka päivä lisää NHL:stä ja sen huomaa. Aina kaikkensa jäällä antava kaveri on tällä hetkellä tulokkaitten pistepörssin kakkonen ja halu kehittyä kiekkoilijana on valtava.

Rookie-palkinto saattaa mennä tällä kaudella Panarille ja tulee varmasti pelaamaan pitkän ja hienon NHL uran, mutta isompia pokaaleita tulevaisuudessa nappaavat McDavid ja Eichel, aivan varmasti.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille