Luin hyvin mielenkiintoisen blogikirjoituksen. Tuon olisin voinut sanasta sanaan itse kirjoittaa. Jäin miettimään, onko se joka kerran yhtä vaikeaa ymmärtää pointti ja ymmärtääkö joku sen muka ihan automaattisesti? Yleensähän muutokseen tarvitaan jokin suurempi tapahtuma… hakkaa päätään seinään niin kauan, kunnes alkaa liikaa koskemaan.
Näistä asioista lienen jeesustellut tässä jo pitkään. Luopumisesta, harhoista, kaikenlaisista sijaistoiminnoista, odotuksesta siitä, että onnellisuuden avain olisi itsen ulkopuolella, sokeudesta ja kuuroudesta. Tyhmyydestä, valheista ja petoksista. Vastuun sysäämisestä muualle. Ja varsinkin pelosta.
Luopuminen on vapautta. Sellaista vapautta, jota ei voi sanoin kuvailla, jos sitä ei ole itse tuntenut. Vaikka kuulostaa oudolta, kun mikään ei tunnu missään, se on juuri sitä! Katsanto kanta, sisäinen rauha, jota [B]mikään[/B] tapahtuma ei voi enää horjuttaa… Zen?
Vapaa ihminen on vahvin. Ja silloin sitä vahvuutta voi käyttää [I]aidosti[/I] muidenkin hyväksi. Silloin ei enää lasketa vaakakuppeja ja saamisia/ottamisia. Tasapaino säilyy aina kuitenkin, lopulta. Sehän se lopullinen tarkoitus onkin… 😉
[quote]Itse asiassa niin kauan kun roikkuu muissa kiinni ja jatkaa pelaamista, lopullista vapautumista ei tapahtu.[/quote]
http://angelikaleikola.com/2014/10/luopumisen-kautta-laheisyyteen/