Olen maalla, lapsuuteni maisemissa. On kesä, ilmeisimmin heinäkuun loppupuoli, koska pelloilla on vain heinän sänki jäljellä. Ihmettelen, miksi naapuri tekee vielä heinää, vaikka selvästi kaikki muut pellot on jo paketoitu (en kuitenkaan näe sitä peltoa, josta heinää tehdään vielä, vain sänkiä). Minusta ne ovat hulluja, siis naapurit. En välitä enää naapureista, vaan menen navettaan, jossa eläimet (yksi hevonen, kaksi lehmää ja yksi sika) ovat hyvin levottomina – ihmettelen sitäkin, miksi. Palaan ulos aurinkoon, minulla on kuuma. Jään katsomaan kissaa, joka istuu tyynenä isolla kivellä ja katsoo minuun ilmein "kukas se täällä hullu on?!" ja jos se osaisi (edes unessa) tuhahtaa, se tuhahtaisi. Hämmästyn sitä, kun kissa on niin levollinen, vaikka muut eläimet eivät ole. Mutta minulla on edelleen kuuma. Ajattelen, että menen liiterin taakse hakemaan punaista polkupyörää, jolla voin lähteä uimaan ja miltei tunnen iholla järviveden ihanan, viilentävän ja pehmeän tunteen. Lähden liiterin taakse hakemaan pyörää, mutta näenkin alttarin. Siinä on ruumisarkku. Yhtäkkiä muistan, että talon (minkä talon? jää epäselväksi) tytär kuoli juuri. Ihmettelen, miksi arkku on niin pieni – siihen mahtuisi hyvin pieni lapsi, ei aikuinen ihminen, joka tytär oli. En löydä pyörää siitä, mihin olen sen jättänyt nojaamaan, vaan minulle tulee huono omatunto siitä, että unohdin kuoleman. Yhtäkkiä tajuan, että kaikki muut ovat murtuneita kuoleman edessä ja siksi unen ilmapiiri on painostava. En tiedä, miksi tiedän, mikä tunnelma muilla ihmisillä unessa on, koska siinä ei ole muita kuin minä. Lähden menemään tielle ajatellen, että jaksan kävellä järvelle, vaikka sinne on monta kilometriä. Jään kuitenkin seisomaan pihatien risteykseen, koska en uskalla astua tielle – olen aivan varma, että jään auton alle, jos astun sinne (vaikkei mitään liikettä tiellä olekaan). Minulla on edelleen kuuma ja herään siihen, kun puhelin soi ja henkilö, jota uni koski, soittaa minulle.
Unet ovat mielenkiintoisia, eikö totta? Uskomusten mukaan unissa asiat näyttäytyvät [url=http://www.hedelmapuu.com/]metaforin[/url], jotka kumpuavat alitajunnasta. Itse olen huomannut, että unien [I]tunnelma[/I] on usein ratkaisevampi kuin tapahtumat unissa. Ei kuitenkaan aina. Nopeasti analysoiden ratkaiseva vihje tuossa unessa oli se ruumisarkku ja kissa, samoin kuin uiminen (järvi, vesi) ja kadonnut pyörä. Muut asiat värittivät ja tukivat samaa sanomaa. Nyt ei vaadita muuta kuin uskallusta. Sekin on aika paljon vaadittu, koska onko se aivan varma, että menettäessään saa myös jotakin takaisin?
Ajatus jatkumona ajattelin ihmisten vastuuta elämästään. Tunnettu tosiasiahan lienee se, ettei kukaan muu ihminen ole vastuussa kenenkään toisen ihmisen onnellisuudesta/onnettomuudesta. Silti tällaisia ihmisiä tapaa aina uudelleen ja uudelleen, jotka aivan kuin automaattisesti ja tiedostaen sälyttävät kaiken vastuun [I]omasta olotilastaan[/I] muille. Myös asiat, kuten olosuhteet, tapahtumat yms. ovat näiden ihmisten logiikan mukaan syyllisiä, milloin mihinkin, mutta kuitenkin kaikkeen negatiiviseen. Yleensä tällaisen ihmisen kokiessa jotakin positiivista, on sen lähtökohta kuitenkin hänessä itsessään – ts. itse on hyvä, muut ovat "pahoja" (tai eivät osaa asioita yhtä hyvin, eivät ymmärrä "mitään" jne jne). Tällaiset henkilöt ovat hämmästyttävän sokeita omille toimilleen ja erittäin hyviä myös manipuloimaan ja [url=http://www.youtube.com/watch?v=cFdCzN7RYbw]suostuttelemaan[/url] muita asioihin, joita itse haluavat saavuttaa.
Kuka haluaa olla vapaaehtoisesti astinlauta? 🙂