Ihmeellisiä juttuja on ollu taas pinnalla viime aikoina. Mikäköhän noit ihmisii oikein pelottaa? Must tuntuu, että jokainen on ihan friikkinä joka asiasta ja kauheita hermokimppuja koko ajan. Miksi on niin vaikee ottaa lungisti?
Oon mä saanu siit aika hyvää palautetta, kun smailaan vaan menemään tuolla, enkä jaksa ottaa stressii asioista, joista ei oikeesti tarvii sitä ottaa. Ne pyytää mua erikseen ja nimeltä, jos oon vaan paikalla. Mä mietin tota yks päivä, et ihmiset on varmaan vaan tottunu tollaseen älyttömään höösäämiseen, et niil jää pointti kokonaa huomaamatta. Hirveen raskasta on elää varmaan kyrpänaamana koko ajan. Mun pitää seuraavaks kysyykin tosta, et miltä se oikeesti tuntuu…
Hyvä esimerkki oli yhdestä kollegasta, jonka satuin näkee viime vkolla vapaalla. Se oli just tullu töistä ja mä olin menossa vasta aamukahville läheiseen kahvilaan (no se oli joskus kahden jälkeen iltapäivällä, kai sitä nyt saa nukkuu vapaalla hä!). Huikkasin sille, et nyt mennää sumpille ja pullalle ja juttelee mukavia. Siin on kyl ihminen, jota mä arvostan paljon enemmän kun niitä tehosuorittajia, jotka ei saa yhtää sen enempää kuitenkaa aikaseksi. Lunki mies ja tosi kiva, vaikka noi norsut kattooki sitä kieroon. No, ne ei ookaan varmaan jutellu sen kanssa sen syvempiä, että tietäis edes mist puhutaan…kaikkihan on aina just sitä, miltä se näyttääki joo. Olis ollu kivaa istuu pitempäänki, mut sen vaimo kaipaili puhelimitse sitte.
Vaimoista tuli muute mieleeni, et ihme vonkujaisia on taas ollu ympäriinsä. Yhtäkkiä normi puheen keskellä ukot ottaa asiakseen ilmasta seksuaalista halua mua kohtaa. Ihan niinqu ilman minkäänlaista varotusta. What? Mitä mä nyt oon tehny, tai ollu tekemättä? Jos mä ny rakastan ihan kaikkii ihmisii ilman mitään rajoja, ei se tarkota, et mun kanssa pitäis kuitenkaa alkaa. Menkööt himaan tumputtaa tai paremminkin pitäisivät vaimoistaan parempaa huolta. Ihme urpoi…
Kiitollisuus ei oo varmaan mitenkään kova sana nykyään. Onx vähän niinku vanhanaikane tai muuten hihhuli, jos on kiitollinen asioista? Normitallaaja kattoo varmaan haavi auki, et miten niin kiitolline, mähän oon ansainnut tän! tai muuta vastaavaa. Mun mielestä kukaan ei oo ansainnu yhtään mitään. Kaikki mitä saadaan on vaan plussaa. Ja kaikki mitä menetetään, on plussaa myöskin. Elämä on jatkuvaa liikettä, ei voi oottaa että se spotlaitti olis koko ajan itsessä. Mut mikään ei kai koskaan noille riitä, sitäkö se on… Mä oon kiitollinen varmaan sadasta eri asiasta joka päivä ja siksi mulla ei kai murheita tai huolia ookaan.
Kiitollisuus on onnen alku ja siit voi rakentaa vaikka minkälaisen highwayn, jos vaan ei liikaa pelota.
[I]It´s not happy people who are thankful, it is thankful people who are happy.[/I]