Nyt kun toi pääsiäishössötys on ihan kulman takana ja kaikki (?, !) riemumielin juhlii kohta ikuista elämää, eilinen puhelinkeskustelu osu aika kohtuullisen hyvään saumaan. Kun kerran oli kuolemasta puhe.
Ihmeteltiin siinä, miten eri lailla ihmiset suhtautuu asioihin ja ihmisiin tilanteiden ja olosuhteiden mukaan. Kauheesti venyy moraalit ja periaatteet, kun kuviossa on jotain plussii ja miinuksia. Mikä on kelleki plussaa tai miinusta tietty vaihtelee. Mut joka tapauksessa niit aina on. Takerruin varsinki lauseeseen "… voi antaa anteeksi, onhan hän kuitenkin saanut kuolemantuomion" puhuttaessa vakavasti sairaasta ihmisestä. Mietin asiaa nanosekunnin ja lohkaisin takaisin, et "Miksi? Eikös me kaikki olla saatu kuolemantuomio?"
Mä en vaa jotenki aina voi ymmärtää tota logiikkaa. Mun tietääkseni kukaan ei oo elämästä selvinny vielä hengissä, eikä tuu ihan heti selviimäänkään. Miksi sitten "kuolemaantuomitulla" on oikeus keulia ja saada erivapauksia sen takia, kun kuolema on todennettu kohta saapuvaksi jollain tieteellisellä menetelmällä? Tai rikoksesta rangaistun telotuspäivä on sovittu. Ni mitä sitte? Kaikkien lopullinen telotuspäivä on jo sovittu, sitä ei vaan yleensä etukäteen tiedä.
Kuka sen on päättänyt, että tollasia erivapauksia on? Miksei kaikki ajattele elämää silloin kun ne on vielä elossa ja aseta jokaisen elämän yhtä korkeelle ja arvokkaalle viivalle? Miksi pitää olla aina jokin ihme juttu, että ymmärtää (muka) elämän päälle jotain? Hetken aikaa noita funtsattuaan [I]saattaa[/I] yrittääkin keskittyä elämän tärkeisiin asioihin (no – elämä tulee nyt ekana mieleeni :P) mutta sitte se taas unohtuu kuin varkain. Aletaan taas lässyttämään epäolennaisista asioista ja keskitytään suorittamaan paskaa. Siinä vaiheessa, kun elämän viimeinen päivä alkaa, ei oo montaa asiaa, jotka oikeesti lämmittää. Muistot hyvästä elämästä saattaa sen ainaki tehdä, jos nyt on siinä kunnossa, että muisti (tai aivot) toimii. Mikä muu on sillon tärkeetä? Muisteleeko kaikenlaisia teknisiä/rahallisia/muunlaisia saavutuksiaan tippa linssissä vai mitä?
Mist mä tiijän. Jokainen kuoleva on yksilönsä, olkoon sitten missä kunnossa tahansa. Ei sitä voi ulkopuolinen tietää. Mutta niin on eläväkin ja mun mielestä elävä on tärkeempi. Siinä ei auta enää itku markkinoilla, kun housuun on jo tullut. Pitäisi muistaa olla kiitollinen pidätyskyvystä silloin, kun se vielä toimii. (Olipas muuten ontuva kielikuva, hitto!)
No anyway, mun kannattaa varmaan tosiaan laskeutua hiljaisuuteen, tekstin tasosta taas päätellen. Hyvät Pääsiäiset vaan jokaiselle elävälle, jo nyt! 🙂