Kun mulle tuli mieleeni eräs keskustelu, joka käytiin jo jokin aikaa sitten. Alun alkaen juttu lähti liikkeelle erimielisyydestä kuolemantuomiosta ja päättyi siihen, että persoonaani arvioitiin innostumisen asteessa mitattuna. Nopeasti ajatellen näillä kahdella ei oo mitään tekemistä keskenään, mut niillähän just olikin.
Mä en pysty millään allekirjoittamaan sitä, että kuolemantuomio olisi hyväksyttävää. Vaikka argumenttina käytettäisiin sitä, että henkilö itse on päättänyt lopettaa jonkun muun elämä, on vähintään kohtuullista että sama kohtalo seuraa itselle. Joo-o. Jos tietenkin ajatellaan, että elämä olis oikeudenmukaista, toi olisi ainut oikea vaihtoehto. Mutta kun elämä on kaikkee muuta kuin oikeudenmukaista. Mikä laittaa sitten ihmisen uskomaan, että sillä olis valtaa päättää muiden elämästä? Jos itellä menee huonosti, pitää mennä kaikilla muillakin? Se ei millään ymmärtänyt mun pointtia siitä, että tuomitsemalla jonkun kuolemaan, asettuu itse ihan yhtä korkeeseen asemaan toiseen nähden, kuin se joka on tappanut alun alkaen. Mä en vaan pysty ajattelemaan ihmisiä eri viivoilla, jotkut pystyy yllättävän hyvin. Tai tarkemmin sanottuna ihmisarvoa. Mä haluisin ihan oikeesti tietää sen lopullisen pointin, miksi joku on arvokkaampi/arvottomampi kun joku toinen, kun mennään perusteisiin ja jätetään luvusta pois kaikki ulkoiset kriteerit ja meriitit. Sitä kai sietää edelleen miettiä.
No kun mä yritin selittää kantaani tohon(kin) asiaan kaikenlaisin esimerkein ja varsinkin käyttäen viivastoa sekä sitä, etten ole oikeastaan innostunut enää mistään ja siksi katsoisin asioita mieluummin sivustakatsojana, sain kuulla huijaavani. Aha. Mä oonkin kuulemma innostunut – seksistä ja politiikasta. Hämmästyksekseni jouduin taipumaan huomion oikeellisuuteen. Joo, olenhan minä. Seksistä ainoastaan kyseessä olevan uroksen kanssa ja politiikasta, koska se on ainut mahdollisuus vaikuttaa ihmisarvoon epäsuorasti. Mun tehtävähän ei ole suoraan arvioida kenenkään arvoa, mutta demokraattisessa ajattelussa olisi hyvä elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa eriarvoisuus ei olisi liikaa korostunut. Utopia elää vielä vahvana, joo.
Mä kuitenkin tiedän, että innostunut sonni mussa kuolaa enemmän ton politiikan perään. Ilman sitäkin voisin kyllä elää, ei siinä mitään. Innostunut sonni hänessä äänestää tietenkin seksin puolesta, joten vois vaikka reväyttää seuraavalla kerralla ehdotuksen katsoa sen piilossa olevia pornoleffoja. Vaikkei siellä kuulemma SM -osastoa olekaan…. eihän se uskalla edes tukistaa mua, edes pyynnöstä. Voi voi 😀 😀