Ajatukset. Miten niin näkymätön asia voikin olla perusta kaikelle. Varsinkin tapahtumille.
Tämäkin ajatus lähti siitä, että olen saanut (taas!) viime aikoina kohtuuttoman paljon palautetta kommunikoinnistani. Tai oikeammin sanottuna sen puutteesta. Ja vielä tarkemmin ilmaistuna [I] oraalisesta kommunikoinnista varsinkin puhelimitse [/I]. Kaikki mut tuntevat tietävät, että minä voisin hyvin heittää kaikki puhelimet seinään. Mitään en taida inhota niin paljon, kuin puhelimessa puhumista! Mikä on aika yllättävää, koska en ole kaikista hiljaisin ihminen noin muutoin… Mikä puhelimessa tapahtuvassa viestinnässä on niin vaikeaa? Mikä jää uupumaan, minulta, etten tunne kykeneväni kunnon kommunikointiin? Mihin jää ilmeet, eleet, fiilikset, tuoksut, nonverbaliikka kokonaisuutenaan… fiilis, atmosfääri… kaikki. Blaablaablaa, puhu siinä sitten puutaheinää, joo! Tosin, jos on oikeassa seurassa ihan livenä, ei kovin paljon puhetta tarvita silloinkaan. Kun on samassa sfäärissä tyypin kanssa, on turhaa alkaa juttelemaan asiasta, joka on [I] ajateltu jo [/I] (yhdessä) ja siten sanoiksi pukeminen on jo kovin turhaa ja mennyttä… Siinäkin on tosin vaaransa, jouduin jo yhdelle tyypille ilmaisemaan, että meidän pitäisi puhua vähän enemmän… Paradoksaalista! Eriävän mielipiteen ilmaiseminen sfääreissä on aika vaikeaa. Kyllähän sen “keskustelukumppani” toki huomaa, mutta ei välttämättä lue oikein kuitenkaan. Selvyyden vuoksi on kai joskus hyvä sanoakin jotain ääneen…
No mutta. Mietin sitten sitä, millä lailla ihmiset yleensä ajattelevat? Perustuuko havainnointi ja sitä kautta ajattelu visuaalisuuteen, verbaalisuuteen vai johonkin muuhun? Itse kun ajattelen pääosin abstraktioilla, on ajatusten sanoiksi pukeminen joskus kovin haastavaa. Ja kun ajattelee ilmavammin, kerkeää ajattelemaankin aika paljon nopeammin…. Silloin ajatuksen (lue: miljoonan ajatuksen!) sanoihin pukeminen on joskus hyvin haastavaa. Johtuen siitä, etten löydä heti välttämättä täsmälleen tarkoituksenmukaista sanaa/sanoja monimutkaiselle ajatusprosessille ja se on pakko pilkkoa sanoiksi, kuviksi, mielikuviksi (joita muuten käytän liian paljon!), joksikin edes vähän loogiseksi… Tai jos vastaan jotain “kontrolloimatta”, kuulija ei yleensä pysy kärryillä. Mitä en kyllä ihmettele lainkaan, siksi onkin parempi useimmiten olla hiljaa! Tai sitten minulla on vaan oirehtiva Brocan afasia… ei voi tietää!
Onko abstraktinen ajattelu samaa asiaa kuin ns. vapaa mieli? Ja onko vapaa mieli oikeasti täysin tyhjä ja samaan aikaan ääretön kapasiteetiltaan (= [url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttisuperpositio]kvanttisuperpositio[/url] )? Ja jos vapaa mieli on superpositiossa, mikä on silloin sen oskillaattori? Mieleen/ajatukseen voi vaikuttaa lukemattomilla muillakin tavoilla kuin sanoilla, ja itse asiassa muut kuin [I] konkreettiset[/I] vaikuttajat saavat aikaiseksi huomattavasti tehokkaammin vaikutuksen. Sen takia jo muinaiset viisaat ovat ymmärtäneet meditoinnin, turhaan ei sanota gurujen olevan mielen mestareita… Kun mieli on superpositiossa, käy myös niin, että pääsee käsiksi helpommin asioihin, joita kutsutaan yleisesti paranormaaleiksi. (Tähän en mene sen enempää, onhan tuolla jo laajahko ihmettely aiheesta! 😀 )
Millä lailla tunne/tuntuma on sidoksissa ajatuksiin? Tunnetko ensin vai ajatteletko tuntevasi, että tunnet? Miten voi selittää muille ihmisille itselleni luonteenomaisen tavan reagoida (ja siten kommunikoida!) tuntemalla asioita? Kerran yritin selittää yhdelle ihmisille sitä, miten chakrani reagoivat erilaisiin stimulaatioihin (olkoon ne sitten visuaalisia, verbaalisia, energeettisiä, mitä vaan), mutta en tuntenut saavani vastakaikua… muuta kuin HÄH?! Minun mielestäni kyseessä on aivan luonnollinen tapa havannoida, suoraan verrannollinen [url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Planckin_vakio] Planckin vakioon [/url]. Esimerkiksi huomaan tuntemuksissani hyvin äkkiä sen, jos joku valehtelee minulle, puhumattakaan manipulaatio yrityksistä. Kutsun tosin näitä chakra tuntemuksia laajemmin intuitioksi, joka selittää ehkä helpommin asiaa, ovathan molemmat useimpien ihmisten mielestä abstraktioita…
Ajatuksista, sanoista ja tuntemuksista sisäiseen ääneen. Törmäsin nimittäin artikkeliin, jossa puhutaan sisäisestä äänestä ( [url=http://www.sciencealert.com/where-does-the-little-voice-inside-your-head-come-from]Where does the little voice inside your head come from?[/url] ) Onko niin, että “normaalit ihmiset” kuulevat myös päässään ääniä ja jos niin, missä menee raja, ettei saa tuomiota mentaalisairaudesta? Onko raja siinä, [I] kuuletko (ääneen) omia ajatuksiasi [/I] vai jonkun “muun”? Asuuko NSA päässäsi? Vakavammin – tokikin kaikilla tosiaan on se sisäinen ääni, kuten jo edellä todennettiin. Ihmettelyni käsittääkin lähinnä taas tuota, että jos sisäinen ääni ei puhu suoranaisesti ääneen, ajatteleeko ihminen taas sanoilla? Ja jos, miksi?! Kauhea kälätys päässä ja onkohan niillä puhelimetkin siellä mukana, vai pärjäävätkö ilman…keitä on ne…
Asiaa voi ajatella myös näin:
Niin….Noh. Tulipahan kevennettyä! Ja ihan [B] oikeasti [/B] olen koko ajan pyöritellyt päässäni ajatusta “Is Gravity the Ego of the Universe?” Jos saan johonkin loogiseen järjestykseen joskus tämän ajatus kaaokseni liittyen tuohon mietelmääni, voin ehkä ilahduttaa kansaa plöräytyksellä siitä. Ehkä 🙂
Meanwhile, ENJOY! :
