Nyt kun mut on melkein väen vängällä laitettu sairastamaan kotiin, on ollut aikaa mietiskellä ihan luvalla. Siitä joutuu sitten mahdolliset blogin lukijat kärsimään, kuten tavallista 😀
Ne ei varmaankaan jaksaneet kuunnella köhimistä, niistämistä ja pärskimistä enää duunissa, vaan pomo käski kotiin lepäämään. Wat, pieni flunssa ei ole mua ennenkään kaatanut, mut oikeassa se kai oli. Onhan tää kestänyt jo toista viikkoa, eikä se kai pois mene muutoin kuin lepäämällä? Sitä paitsi peilistä tuijotti takasin karmaisevan näköinen olento, jolla oli tummat silmänaluset ja muutoinkin luulin sitä zombiksi (ni tässä tapauksessa tarkottaa kuollutta, oon mä muulloinkin kohtuullisesti zombin näköinen). Noh, olkoon sitten, lepäillään.
Sain jo ajat sitten tekstiviestillä anteeksipyynnön kaverilta taannoisesta käytöksestään (Walking boots…) Mua se lähinnä huvitti, pitäisihän ton tietää, etten minä ole vihainen. Ei oo ollut tapana olla äkäinen kenenkään mielipiteistä saati siitä, että sanoo ne ääneen. Mielipiteitä maailmaan mahtuu, eikä ole tarkoituksena teilata niistä yhtäkään. Kaikki ovat yhtä aikaa oikeassa (tai väärässä). Kyse onkin vaan siitä, mitä mielipiteitä haluan kuulla (tai lukea, noin suuremmassa mittakaavassa ajateltuna) ja mitä en, vapaus valita pitää olla. Onneksi se ei sentään lähettänyt joululahjaa – kortin kylläkin roiskaisi, vaikka tietää toki mun mielipiteen (<- hah!) tuohonkin asiaan.
Jään nyt sitten vaan odottelemaan, koska tuo alkaa kinuamaan luokseen joulun viettoon. Niin se on tehnyt jo monta vuotta. Se kun ei haluaisi olla yksin… Toinen kaveri yritti viikonloppuna saman suuntaista vihjata tuossa, kautta rantain kertomalla että tulee vanhemmiltaan joulupäiväksi kotiin. Niin, onhan siinä vielä pari päivää sen jälkeen kärsittävää. Odotin koko ajan, koska se kysäisee, mutta olisikohan ollut niin, että välttelevä katseeni ja mahdollinen elekielikin paljasti, ettei ole ihan bingo ottaa sitä asiaa puheeksi. Minä kun oikein odotan sitä, että saan olla ihan yksin kenenkään häiritsemättä monta päivää! Yksinolo on parhautta silloin kun se on oma valinta. Tai kunnes tajuaa sen, että kaikki ovat aina yksin. Melkein se menee niin, että tajuamisen kautta tulee tuo valintakin sitten, luopuu turhasta.
Tässä luppoajalla sain sitten loppuun ajatusjuoksun, jota kerkesin aloittelemaankin jo. Juteltiin noista sattumuksista ja siitä, miten tiedän niin usein asioita ennalta. Kerroin, että se tahti on kiihtynyt vaan viime aikoina. Tajusin, miksi. Mä olen valmis. Harmitti hiukan, koska loppu tullee aiemmin kuin olin suunnitellut, mutta ei tässä montaa vuotta jää kylläkään uupumaan. Pääasia, että tietää, jotta voi valmistella muut.
Siitä ajatus lipesi hiljaisuuteen. Kun se pitäisi saada mun toteen, taas. Ihan älytöntä liirumlaarumia suollan siellä täällä, mitä välii? Silence is golden. Voisiko olla jopa niin, että ollessaan hiljempaa, kertookin enemmän? Sitä paitsi, totuus tulee joka tapauksessa ilmi, olkoon äänessä tahi ei. Joskus, sille, joka on siihen valmis.
Mulla alkaa tunnetusti soimaan kappaleita päässä jutuista ja tilanteista. Nyt ne liitty kaikki hiljaisuuteen. Ensimmäinen (ja paras!) oli tietty tämä:
Sound of silence (Simon & Garfunkel)
[I]Hello darkness, my old friend
I’ve come to talk with you again
Because a vision softly creeping
Left its seeds while I was sleeping
And the vision that was planted in my brain
Still remains
Within the sound of silence [/I]
Josta pääsin Silent Runningiin (Mike and The Mechanics)
[I]Take the children and yourself
And hide out in the cellar
By now the fighting will be close at hand
Don’t believe the church and state
And everything they tell you
Believe in me, I’m with the high command[/I]
Jatkumona hienon hieno biisi Depeche Modelta, Enjoy the Silence! Kerta kaikkiaan yksi kaikkien aikojen parhaita kappaleita, sanoissa ei ole tosin mitään puhuttelevaa (mulle).
Jottei asia olis mennyt humputtelun puolelle lopullisesti, jostain tuli mieleeni kohtuullisen – hmm, mikähän olisi tarpeeksi kuvaava sana? – psykedeelinen kappale. Tähän on kai hyvä lopettaa, kuulostaa ihan minulta koko toi pläjäys. Buah!
Silence and I (Alan Parsons Project)
http://www.youtube.com/watch?v=aXbdQ2MwoXY
[I]If I cried out loud
Over sorrows I´ve known
And the secrets I´ve heard
It would ease my mind
Someone sharing the load
But I won´t breath a word
We´re two of a kind
Silence and I[/I]
[B]Rauhallista Joulua ja erittäin Onnekasta vuotta 2014 kaikille! [/B]