Hienosti tehty otsikointi ei meinaa tässä nyt ruokaa, vaan pään sisästä epäjärjestystä. Tai ei noin voi sanoo, ainahan se on epäjärjestyksessä… vois käyttää vaikka sanaa ylikuormitus. Joo, se o hyvä.
Mä jäin tossa funtsii, miten mä nykyään reagoin niin erilailla asioihin, ko ennen. Oonhan mä tienny jo aika montaki asiaa, jotka ei enää hetkauta, mutta tää tuntuu menneen jo aika pirun pitkälle kuitenki, ihanko itekseen. Voiko olla nii, että jos jotain tajuaa big bang -tyylisesti, mikää muukaa ei enää palaa ennalleen? Ihmettelin tossa ensin suhtautumistani tulevaan valitukseen. Mä en oo niitä tottunut duunissani saamaan. Siis omista toimistani, mulla kun ei oo tapana tehdä sutta. Valitustahan muute kuulee yleensä aamusta iltaan… Ni, ei mua oikeestaa hätkäytä yhtään. Jos joku perkeleen diplomaatin rouva päättää tietävänsä jonkun asian paremmin kun mä, joka oon sentään firmassa töissä ja tiedän ihan tasan tarkkaan, etten oo tehnyt virhettä, ni mitä? Lähtis himaansa ulvoo sekin. Siis rajojen toisille puolille. Mua oikeestaan pikkasen vaan jännää, mille puolelle esimiehet sijottuu. Haluun oikeesti nähdä, ollaanko me sotilaita kaikki vai peräti hautausmaa…
Sitte mietin, kun mun asioita puidaan julkisesti akkaporukassa, ilman lupaa. Ite sanoin kysyttäessä, etten halua puhua asioistani sen enempää, niin eikös yksi ala suu vaahdossa kertomaan, mitä luottamuksella olin sanonut. Joo-o. Ihan kiva. Normaalisti mulla olis kärähtänyt pinna samantien, mä oon joskus ollut hyvin, hyvin tarkka siitä, pidetäänkö lupaukset. Mut so? Jos nyt vanhat akat saa jotain mielihyvää siitä, että pääsee päivittelemään asioita, niin fine. Se on kuitenki varmaa, etten mä niille enempää puheenaiheita anna. Ainakaan tästä asiasta. Luultavasti oon kuitenkin kimpaantunu sen verran, että saatan kehitellä jotain muuta herkullista ja päätöntä tilalle. Juoruiluun on paras vastata heittämällä lisää vettä kiukaalle! Tosin feikkijutuilla, mut eihän niitten sitä tarvii tietää…
Luottamusta tuli mietittyä tilanteeseen sopivasti lisää viikonloppuna. Kun mä olin sitä mieltä, ettei mun tarvii erikseen ajatella luotanko vai en. Jos mä alan edes sitä asiaa spekuloimaan ja harkitsemaan, tarkottaa se sitä, etten oikeesti luota, vaikka jollain ihmeen konstilla saisinki itteni luulemaan muuta. Luottamuksen tietää, tuntee. Ei se lähde järjestä, ei kuvitelmista tai harkinnasta.
En ole vielä koskaan ennen tavannut ihmistä, johon vaistomaisesti ja heti luotan. Tulipahan sekin koettua 😉