Tai ei kylläkään tekemisen puute, tekemistähän löytyy aina, jos vaan viitsii tehdä. Ja minähän en viitsi. Tai riippuu tekemisestä, tietty. Jos ollaan rehellisiä (ja mehän ollaan!) levottomuus saa taas yliotteen ja silloin päätän – kuten aina – aivopieruilla lempiareenallani. No perkele, ainakin mulla on hauskaa! Mitään muuta kai ei elämässä tarvitakaan…
Tai voidaan tarvita. Kuka tarvii mitäkin, emmä tiijä. Eikä se mulle kuulu. Mä hoidan hyvin menestyksekkäästi (kenen mielestä muka? onneton kääpiö oon) omaa napaani vaan. Niin pitäis muittenkin tehdä, niin ei oltais niin ahdistuneita aina.
Tai ei se mulle kuulu. Kunhan läpätän jotain aikani kuluksi. Tähän ei mennyt kyllä kovinkaan pitkä aika, olisko 5 minuuttia. Mitäköhän sitten tekisi…
No joka tapauksessa, kohta saan taas pyöriä ihan tarkkaan yksin kämpässäni ja kokemuksesta tiedän, ettei noi seinät jaksa kauheen tarkkaan mun höpötyksiä kuunnella. Enkä mä jaksa duunissakaan hirveen sosiaaliselta vaikuttaa. Tai se on kyllä mun luonteella aika vaikeaa. Voin mä silti yrittää.
Tästä saa nyt varmaan sellaisen käsityksen, etten mä osaa oikein päättää, mitä sanoa tai miten. Ainakin päätellen tosta tai -sanan käytöstä. Tai sitten ei. Pah! 😀