PertuS

Blogissa syvennyn vaatteiden ja muodin maailmaan sekä tulen jakamaan kullan arvoisia vinkkejä siihen, kuinka sinä voit erottautua eduksesi pukeutumisella.

Kesämuoti 2017

Kesämuoti 2017
Kesä on vihdoin täällä. Kevät ja niin kutsuttu alkukesä olivat melkoisen viileitä, mutta nyt onneksi vihdoinkin on kesä saapunut Suomeen. On aika pakata ne paksut takit ja neuleet sinne vaatekaapin perälle ja kaivaa esiin kevyitä kesäpaitoja ja housuja. Moni on jo kaivanut esiin uimahousunsa ja bikininsä ja auringonpalvojia alkaa näkyä rannoilla ja puistoissa. Se, jos mikä on varma kesän merkki.

Aika päivittää vaatekaappi kesään 2017
Muodilla on tapana aina kiertää joko muutaman vuoden tai hieman pidemmissäkin sykleissä, mutta fakta on, että muoti kuitenkin kiertää jatkuvasti. Nyt kesällä 2017 muotia ovat 80-luvun vaatteet. Rohkeimmat pukevat päällensä sellaisia mekkoja ja paitoja, jotka paljastavat toisen olkapään. Kirkkaat spandex-legginsit ovat kesän suosituimmat bilevaatteet. Muun muassa Kenzo ja Gucci ovat esitelleet omissa mallistoissaan kasarihenkisiä vaatteita.

Sloganit ja logot ovat myös täällä taas. Mitä suurempia logot ja sloganit ovat, niin sen parempi. Varsinkin t-paitoihin printatut sloganit ovat in. Niitä on nähty Mocchinon ja Christian Diorin muotinäytöksissä. Logot ja printtisloganit sopivat kuitenkin t-paitojen lisäksi lähes mihin tahansa ja usein printatut tai logolliset vaatteet eivät myöskään tee liian suurta lovea budjettiin, mutta poikkeuksiakin toki on.

Entä kesän värit?
Lähes aina kesävaatteet ovat värikkäitä ja muutama sävy on ylitse muiden. Kesä 2017 jatkaa tätä samaa trendiä ja kesän trendikkäimmät värit ovatkin kaikki kirkkaat ja räikeät värit. Tosin myös yksivärisiä valkoisia ja vaaleanpunaisia tai oikeastaan fuksianpunaisia eli pinkin ja violetin sekoituksen värisiä vaatteita näkee katukuvassa paljon. Kirkkaissa vaatteissa esiintyy myös rohkeita kukkakuvioita ja myöskin sama pätee tässä, kuin logoissa ja sloganeissa eli mitä suuremmat kukkakuviot, niin sitä parempi.

Mikäli et koe kukkakuviota omaksesi, niin toinen tyylikkään mimmin valinta on raidalliset vaatteet. Raidat saavat olla suuria ja erottuvia. Raitoja saa olla yläosassa ja alaosassa tai mikäli on pidempi mekko, niin se saa olla kokonaan raidoitettu.

Yksi asuste, joka oli aikoinaan muodissa ja hävisi useiksi vuosiksi, on nyt tehnyt paluun. Eli nilkkakorut ovat taas IN ja niitä näkeekin todella monella muotitietoisella naisella. Nilkkakoruissakin saa liioitella ja koru saa olla todella näkyvä ja huomiota herättävä. Nilkkakoruja on myös alkanut näkyä vaatekauppojen accessories-osastolla, esimerkiksi H&M myy niitä, joten kauniin korun voi napata mukaansa ilman, että tarvitsee käydä koruliikkeessä erikseen.

Oletko kova urheilemaan?
Mikäli vastasit kyllä, niin varmasti pidät siitä, että sporttiset vaatteet ovat muotia tänä kesänä. Erilaiset verkkapuvut ja trikoot ovat muodikkaita ja muotinäytösten catwalkeilta on bongattu jopa muutamia pyöräilysortseja. Eli rohkeimmat voivat yhdistää pyöräilysortsit värikkääseen puseroon ja laittaa jalkaan sandaalit ja nilkkakorun, niin rohkea look on valmis.

Rintaliiveissä ulkona kulkeminen on trendikästä
Toinen rohkeille naisille sopiva trendi on käyttää rintaliivitoppia yläosana. Eli tehdä alusvaatteesta päällysvaate. Esimerkiksi hame, jossa on korkea vyötärö näyttää todella hyvältä rintaliiviyläosan kanssa. Rintaliiviyläosissakin saa näkyä kesän trendit eli kirkkaita värejä ja kukkakuoseja kannattaa suosia. Myös sametista tehtyjä rintaliiviyläosia on nähty, mutta ne ovat hieman harvinaisempia ja myös huomattavasti hintavampia. Älä kuitenkaan lähde ulos Bridget Jones-elokuvasta tutun mummotyylisten rintaliivien kanssa, koska ne eivät ole kovin edustavat nuorenkaan kantajan päällä… Mikäli kokee rintaliivitopin käyttämisen liian rohkeana, niin hartioille voi kietaista kesäisen huivin tai hartioille laittaa pusakan.

Röyhelöt ja liehuvat hihat

Erilaista röyhelöä näkee monessa paikassa. Röyhelöä on ommeltu hihan suihin ja hameen helmoihin. Myös varsinainen röyhelömekko on taas muodissa. Dolce&Gabbana muun muassa käytti erilaisia röyhelöitä useissa kesän kuvaston luomuksissaan.

Hihat saavat lepattaa villisti ja osa hihoista onkin varsinaisia trumpettihihoja, tosin nyt myös lyhyet hihat saattavat olla trumpettihihoja, vaikkakin yleensä niitä on nähty pitkähihaisissa paidoissa. Joihinkin puseroihin on myös ommeltu ylisuuret hihat.


Kesän kuumimmat vaatemerkit, joita et varmasti tiennyt!

Vaatekaupat ja merkit tulevat ja menevät. Kuitenkin joka kesä, talvi, syksy ja kevät on tietyt trendimerkit, joita voi nähdä esimerkiksi maailman tähtien päällä. Tässä blogikirjoituksessa esittelen hieman kesän 2016 kuumimpia vaatemerkkejä niille, jotka haluavat ratsastaa muodin mukana.

Bench vaatteet

Bench on englantilainen 1980-luvulla perustettu vaatealan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Manchesterissa. Bench on ollut jo vuosia tunnettu erittäin laadukkaista, mutta myös todella tyylikkäistä vaatteistaan.

Benchin valikoimasta löytyy paljon upeita housuja ja paitoja sekä naisille että miehille, kuin myös naisten mekkoja ja tyylikkäitä hattuja. Lisäksi Benchillä on oma mallistonsa myös lapsille.


Bugatti

Bugattin tarina alkoi kauan sitten huippulaadukkaista kengistä, jotka ovat vielä tänäkin päivänä osa jokaisen muotitietoisen miehen vaatekaappia. Myöhemmin yritys kuitenkin laajensi valikoimansa housuihin, poolo- ja kauluspaitoihin ja esimerkiksi laukkuihin. Hienoa Bugattin tuotteissa on myös se, että ne ovat valmistettu pääosin Saksassa, joka osaltaan kertoo jonkin verran tuotteiden laadusta.

Tänä kesänä katutyyleistä voit löytää ainakin klassisia Bugatti nahkakenkiä, jotka tulevat olemaan kova juttu aina myöhäiseen syksyyn asti.

Jim Rickey

Jim Rickey on huippulaatua ja upeita kuoseja suoraan Tukholmasta. Tämä kenkiin ja kelloihin erikoistunut vaatealan yritys on kuuminta hottia myös tänä kesänä ja, jos haluat erottautua massasta positiivisesti, niin valintasi on tyylkkäät Jim Rickey kengät.

Pidätkö siitä, että kenkiäsi katsotaan? Upeat Jim Rickey kengät täydentävät kaikki elämäsi tyylit. Vastaa pukeutumisen haasteisiin tekemällä niistä innostavia mahdollisuuksia!