Flunssa alkaa hellittää otettaan. Niinpä lähdin rohkeasti eilen jo töihin kun tiedossa oli koko päivän reissu eikä mitään ”oikeita” töitä. Menomatkalla puhelin soi. Sieltä, mihin hain duuniin ja oli ne kamalat soveltuvuusarvioinnit. Kysyivät, haluaisinko tulla heille duuniin. KÄÄK! Meinasin pudota penkiltä. Olin jo ihan varma, että ei kuulu positiivisia uutisia kun sov. arvioinnin tekijä sanoi, että alkuviikosta ilmoitetaan. Ja perjantai on kai jo vahvasti loppuviikkoa… Pari kertaa tarkistettuani, kuulinko oikein, vastasin tietysti myöntävästi.
Nyt jännätään, miten nykyinen työnantaja suhtautuu asiaan kun mulla ei määräaikaisena ole sopimuksessa irtisanomisehtoa. Todennäköisesti kyllä päästävät menemään, mutta a) heti (huono vaihtoehto, kuukausi palkatonta tiedossa) vai b) hetken päästä (paljon parempi, olisi tekemistä ja ennen kaikkea rahan tulo ei katkeaisi ja saisi hoitaa vanhat hommat loppuun). Pääasia että uusi vakiduuni on nyt odottamassa ja maanantaina menen kirjoittamaan nimeni alle. Kuukauden kuluttua toivovat aloitusta. Eiköhän se siihen mennessä järjesty.
Tämä tietää nyt ”kevyitä” muutoksia elämässä: muutosta tuli kertaheitolla välttämättömyys ja samalla se sitoo uuteen paikkakuntaan kiinni niin, ettei vanhaan ole enää paluuta ainakaan näillä työkuvioilla. Olo on jännittynyt, mutta äärimmäisen helpottunut… Saa nähdä mitä maanantai tuo tullessaan, onko etupaketti yhtä muhkea kuin nyky duunissa. Hope so tai parempi. Mutta ennen kaikkea vakituinen paikka! 🙂
Ehkä tämä elämä hymyilee mullekin hetken taas 🙂