Korruptioraha – pankkikriisin ratkaisu

[i]Korruptio, yhteisymmärrys, kavereiden kesken korrupsooni ja suomalaisittain maan tapa. Se on himputin iso ongelma. Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi toivon lukijoiden ymmärtävän seuraavien tapahtumien olevan spekulatiivisia. Kaikki mitä internetissä lukee ei ole totta. Julkaisen iloksenne symbolisia kuvia vangituista kädellisistä, koska seuraavien tapahtumien kuvaaminen ei ole ihan okei. Ei niin näppärä aasinsilta, mutta minkäs teet. Tällä rahalla saa tällaista.[/i] Ajamme päin punaisia. Risteyksessä on poliisi. Tilanne on selvä ja peli menetetty. Valot välähtävät takanamme ja ystänäni kiroaa. Ajokortti puuttuu. Harkitsen hetken apinan lahjomista banaanilla. Ystäväni tuntee tavat paremmin. Hän selittää, ettei sakko ole ongelma, se hoituu maksamattakin, mutta miksi turhaan vaivata tärkeitä ihmisiä. Poliisi nyökkäilee vieressä hermostuneesti. Sytytän savukkeen ja nautin hikoilusta. Autot pelottavat apinaa, sillä sisällä saattaa olla vaikutusvaltaisia. Moottoripyörä on turvallisempi valinta eläkekassaa kartuttaessa. Ystäväni tarjoaa kansainvälisen ajokortin – paperinpalasen, jossa on isoja numeroja ja tärkeän sedän kuva. Apina ymmärtää.

Ennen kuin rupean tilastorunkkaamaan, lähdetäänpä maahanmuuttoviranomaisten luokse. Viisumini on umpeutumassa, joten tarvitsen kuukauden pidennyksen. Tämän voi tehdä kahdella tavalla. On virallinen tapa ja epävirallinen tapa. Valitsen jälkimmäisen. Jos totta puhutaan, emme mene immigrationiin vaan kadun vastakkaiselle puolelle. Ruokakojun takana istuu herrasmies, jonka puhelin soi usein ja joka vastaa siihen harvoin. Kiitos suurlähetystön viisumiini tekemän virheen, en voi muutakaan. Minulla ei ole rahaa visa runiin eikä lentoon pois maasta. Viisumin ylitys maksaa noin 20 taalaa päivä, joten se ei ole vaihtoehto. Indonesian maahanmuuttoviranomaisilla on eeppinen maine. Tiskien välistä pallottelua, asiakirjahelvettiä, liitetuskaa ja ympäri kaupunkia pomputtelua. Lopulta päädyt sujauttamaan saturaisen paperipinon väliin. Muuten jättää järki. Jätän rumban väliin ja luovutan passini sekä isohkon tukun käteistä täysin tuntemattomalle. Liitteitä nolla, hakemuksia nolla ja tiskejä nolla. Kättä päälle ja sormet ristiin.

Se on liian helppoa. Korruptio ei pelkästään nopeuta asioita vaan on monesti se ainoa keino. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Jos joku väittää, että tilanne paranee yksilön esimerkillä, sanon, että paskat paranee ja toivotan onnea matkaan. Paikalliset kymppiuutiset näyttävät säännöllistä kuvaa näytösluontoisista korruptio-oikeudenkäynneistä, mutta mikään ei muutu. Todellisuudessa tilanne pahenee. Indonesiassa korruptio liittyy kaikkeen ja kaikkiin. Otetaanpa Jakartan nykyinen kuvernööri. Tämä omistaa aidon Van Goghin, vaikka on tehnyt uran valtion virkamiehenä. Makes you think, totean ystävälleni. No it doesn’t, tämä vastaa. Homma on selvä ilman arvailujakin. Esimerkiksi kaksi kelpaa tavan apina. Kertovat, että poliisiksi pääsee noin 20 paikallisella miljoonalla. Kuukausipalkka on noin kaksi miljoonaa, mutta joka kytällä on kallis auto. You do the math. Korruption mittasuhteet ovat valtavat. Global Financial Integrityn vuosiraportti arvioi globaalien laittomien rahavirtojen arvoksi yli 1,2 biljoonaa dollaria. Tämä on varovainen arvio. Pikkupuroista syntyy toinen meri, joka jää raporttien ulkopuolelle. Laiton pääomapako kasvaa vauhdikkaimmin Malesian ja Kiinan johdolla. Indonesiasta katoaa laitonta massia hiukan yli 100 miljardin dollarin vuositahtia. Edelleen varovainen arvio. Tämä on melkoinen summa maassa, jonka kansalaiset ansaitsevat keskimäärin alle 10 taalaa päivässä.

Miten tämä sitten liittyy korruptioon? No, laiton raha on kuumaa. Helpoin tapa välttää ikävät oikeudenkäynnit ja vankilatuomiot on siirtää likainen raha ulkomaalaiselle pankkitilille viranomaisten ulottumattomiin. Kiitos veroparatiisien tämä on helppoa. Homman nimi ei ole rahan kadottaminen vaan omistajuuden hämärtäminen. Mitä läpinäkymättömämpi pankkijärjestelmä sitä enemmän asiakkaita. Korkea-arvoinen verovirkamies kertoo Indonesian verokertymän kaksinkertaistuneen muutamassa vuodessa valvonnan myötä. Kysyn, paljonko veroja jää edelleen keräämättä? Paljon, tämä kertoo. Puhumme tähtitieteellisista summista, maassa jonka väestöstä yli 13 prosenttia elää alle 22 taalan kuukausiansioilla ja iso osa aivan siinä tuntumassa. Veronkierto ja korruptio kulkevat käsikädessä. Tax Justice Network teettämän raportin mukaan veroparatiisien tileillä lepää 21-32 biljoonaa dollaria yksityistä omaisuutta. The Guardian julkaisi raportin pohjalta pikkunäppärän kartan, jossa kerrotaan paljonko sitä laitonta rahaa karkaa ja mistä. Graafissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se sivuuttaa itse ongelman. Laiton raha vaatii muutakin kuin lähettäjän. Se vaati vastaanottajan. Kysymys ei ole siinä, mistä rahat lähtevät vaan minne ne päätyvät. Kun Mubarak ja Gaddafi kaatuivat, kysyttiin missä hillot? Ei löytynyt. Sveitsi ilmoitti muutamasta hassusta tilistä, mutta vaati samaan hengenvetoon rahojen alkuperän selvittämistä. Oikeusprosessi on tuskaisen hidas ja törmää ennen pitkää seinään nimeltä paikallinen pankkilainsäädäntö. Sveitsi on laittoman rahan pioneeri. Urbaani legenda kertoo, että maan pankkilansäädäntö luotiin turvaamaan juutalaisten omaisuus natseilta. Silkkaa paskaa. Sveitsin pankkilainsäädäntö luotiin ihmisille, joita eivät verot tai lait kiinnosta.

Minne ne rahat sitten katoavat? Sinne minne rahat yleensä eli pankkeihin. Osakkeenomistajaa kiinnostaa yllättävän vähän, mistä voitot syntyvät. Raha kulkee usean käden kautta ja päätyy Deutsche Bankin, JPMorganin tai Barclaysin kaltaisten jättiläisten tileille. Yleinen mielikuva veroparatiisista on trooppinen saari Karibialla. Mielikuva on puoliksi oikea. Kaksi maailman suurinta veroparatiisia sijaitsevat saarilla, mutteivat Karibialla. Nämä paratiisit kulkevat arkisemmilla nimillä Manhattan ja City of London. Nämä ”paratiisit” ovat maailman kaksi keskeisintä finanssikeskusta. Indonesiassa korruptio toimii joka tasolla. Kun Suomessa herrain saunakerhot a.k.a. hyväveliverkostot suunnittelevat kaavoituspäätöksiä ja porsaanreikiä, Indonesiassa ei tarvita saunaa eikä veljeyttä. Paikallinen korruption vastainen komissio KPK taistelee tuulimyllyjä vastaan. Parlamentaarikot, jotka päättävät KPK:n mandaatista ja lainsäädännöstä ovat yhtä mätiä kuin koko järjestelmä. Korruptio on niin syvällä, että jos koko paska avataan, kaikki haisevat. Tilanne ei paljon eroa vaalirahaskandaalista. Vene vuotaa. Sen sijaan että botski tilkittäisiin, laivaan lastataan lisää kauhojia. Laastaria päälle, kun ranteet ovat auki. Lopulta laskun maksavat tavalliset veronmaksajat. Kaikista eniten kärsivät kaikista köyhimmät. Poliisin lahjominen on halpaa, mutta halpa suhteellista. Kaikista eniten hyötyvät rikkaat, joille arkipäiväinen korruptio on tikkareita ja iso raha kilpailuetu. Lopulta koko yhteiskunta häviää.

Kehitysmaat kärvistelevät loputtomassa velkahelvetissä samaan aikaan kun finanssijärjestelmä takoo voitot. Jokaista kehitysaputaalaa kohden kehitysmaista pakenee kymmenen laitonta, Nicholas Saxson muistuttaa kirjassaan Treasure Islands. Miettikääpä sitä, höpönassut. Kehitysmaiden ongelma ei ole riittämätön kehitysapu vaan pääomapako ja kehitysavun ehdot. Rikkaudet eivät valu köyhimmille vaan vuotavat länsimaihin. Ilman laittomia rahavirtoja finanssisektorin tase näyttäisi entistä synkemmältä. Jokainen kehitysmaiden korruptiopennonen, joka maasta katoaa, on askel kohti pankkikriisin ratkaisua. Olisihan se kauheaa, jos eurooppalainen veronmaksaja joutuisi maksamaan oman pankkijärjestelmänsä perseilyt. ”Onneksi” maailma muuttuu. Indonesia lupautui äskettäin tukemaan Kansainvälisen Valuuttarahaston reservejä miljardilla dollarilla. Näillä rahoilla pelastetaan samaiset pankit, jotka vastaanottavat laittomat pääomavirrat kehittyvistä maista. Kykypuolueen slogania mukaillen: näihin talkoisiin osallistuvat ihan perkele kaikki. Ehdotan seuraavaa: avataan pankkisalaisuus. Eihän meillä ole mitään salattavaa. Voin aloittaa. Tililläni on alle kaksi hunttia ja olen kusessa. Käteiskauppa vaikeuttaa korruptiota huomattavasti. Jos et usko, koetapa asetella miljoona taalaa Indonesian rupioina attaseesalkkuun. Tekee muuten tiukkaa. Ennen kuin homma menee raskaaksi, palataanpa kevyen byrokratian pariin. Euroopassa laiskat maahanmuuttajaretkut heitetään Välimereen tai lennätetään Saharaan, Indonesiassa meille annetaan uusi viisumi. Iloisesti tervehtivät kuriiri tiedustelee olenko Daniel ja lätkäisee asiakirjan käteen. Leimat löytyy, matka jatkuu.

Juhlin jatkoaikaa kahvilla kadunvarressa. Vieressäni istuva paljastuu oikeustieteen tohtoriksi. Kysäisen korrupsoonista. Tilanne pahenee, tämä vastaa. Mitä sitten tehdä? Tohtori kohauttaa olkapäitään, hörppää kahviaan ja kertoo, että diktatuuri oli nykyistä markkinavetoista demokratiaa parempi. Markkinoiden myötä vapautui myös korruptio. Lohdutan kaveria kertomalla, että olemme samassa veneessä. Vuotaahan se, mutta ainakin on seuraa. Molempien rahoilla on myös sama osoite. Tarjoan kahvin ja tupakan. Kiitän eurooppalaisten pankkien pelastamisesta Suomen puolesta. Nauramme tilanteelle. Ei voi muutakaan. It’s funny because it’s true. [b]E:[/b] Istun vanhalla kauhtuneella sohvalla keskellä risteystä, sekoittelen kylmentynyttä kahvia ja seuraan liikennettä. Tarkemmin ottaen sen puutetta. Tunnelma on aavemainen. Miljoonakaupunki ilman miljoonia. Ramadan lähestyy loppuaan. Ihmiset palaavat kotikyliinsä ympäri maata juhlimaan Id al-Fitria eli indonesialaisittain Lebarania. Tumppaan savukkeen sandaalini pohjaan. Kun maailma liikkuu, kannattaa liikkua mukana. Lähden perjantaina Palembangiin Etelä-Sumatralle. Olen yksi kuskeista, joten rukoilkaa muiden matkustajien puolesta. Hyvää Lebarania näin etukäteen, pakanat.