Jotain mahdotonta

  • late_k

Kansanedustaja Immonen tituleerasi monikulttuurisuuden painajaiseksi, jota vastaan pitää taistella. Tuliko hän lainkaan ajatelleeksi miten iso maa Suomi oikeastaan on? Niin iso että monikulttuurisuus ei ole maahanmuuttajien varassa.

Pelkät alakulttuurit tekevät maasta varsin monikulttuurisen paikan. Lapissa on saamelaiskulttuuri. Suomenruotsinkielisillä on omansa, samoin hesalaisilla. Jokaisella maakunnalla on oma kulttuurinsa ja jotkut jakautuvat useisiin alueisiin. Joskus tuntuu, että pelkkä kaupunki tekee kulttuurin. Suurissa kaupungeissa erot maakunnan sisällä voivat olla todella suuria, millainen luonne asukkailla on. Pienillä paikkakunnilla on aina oma pienten paikkakuntien kulttuuri, jonka perusajatuksena on, että kaikki tuntevat toisensa, mikään ei pysy salassa ja kaikki ovat keskenään enemmän tai vähemmän sukua.

Suomessa on myös hyvin laaja puliukkokulttuuri. Ja jokaisessa kaupungissa asuu kahjoja, joita toiset kutsuvat edelleen kylähulluiksi. Joissakin maissa sellaiset omituisuudet heivataan välittömästi pois tieltä laitokseen tai saman tien henki pois. Siinä suhteessa Suomessa on asiat melko hyvin. Ja kansalaisilla on sisua. Ei masennuta niin vain, jos välillä asiat menevät vähän huonosti. Luotetaan että kyllä ne siitä vielä paremmiksi tulevat.

Mutta totuus on, että monikulttuurisuudessa on paljon asioita, joihin tulisi saada tolkku. Kun joku matkustaa uuteen maahan, jossa on erilainen kulttuuri kuin omassa maassa, ei kukaan voi alkaa määräilemään siitä. On pakko sopeutua. Sama asia kuin suomalainen matkustaisi ulkomaille ja suhtautuu piittaamattomasti paikalliseen kulttuuriin. Epätieto ei anna vapautusta, jos teko on maan laissa rikos. Viisasta kun ottaa etukäteen selvää sen maan kulttuurista, johon aikoo matkustaa ja jäädä pidemmäksi aikaa. Sekin on joissain maissa eräänlainen kulttuurikysymys, että jos olet epäkohtelias, olet velvoitettu pyytämään anteeksi. Siinä sitten mietit oikeaa tapaa pyytää anteeksi, ettet epätietoisesti vain pahenna asioita. Mutta Suomessa asiat tuntuvat aina menevän päälaelleen. Kun täällä yritetään neuvoa maan tavoille, aletaan heti syyttää rasismista. Nimittäin kulttuuria.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus